Uusien Imatralaisten kotouttaminen

Eikös vaikka mansikkan yläasteen koululaiset voisi järjestää kaikkea kivaa tekemistä vaikka koripallon pelaamista näiden Vuoksenhovin asukkaiden kanssa?
1252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No järjestäppä ihan itse sitä kivaa, mitä sitä muiden niskoille sysäät?

Äänestä

Kyllä Imatrankin kouluissa on suunniteltu suvaitsevaisuuskasvatusta eli yläasteen ja lukion oppilaiden yhteisiä sählynpeluu ja koris tunteja näiden Irakin ja Afganistanin lapsukaisten kanssa.
Homma lienee tällähetkellä " odottamassa" koska viimeaikaiset tapahtumat;

"Kempeleessä raiskattiin 14-vuotias tyttö 23. marraskuuta. Tapauksesta on pidätettynä 11 päivää raiskausta ennen alueelle avatun “alaikäisten nuorten” keskukseen sijoitettu afganistanilainen turvapaikanhakija.

Myöhemmin selvisi, että Kempeleen koululla oli aikaisemmin järjestetty tapaaminen koululaisten ja turvapaikanhakijoiden kesken. Poliisikin tiedotti, että raiskattu tyttö ja raiskaaja olivat tavanneet jossain yhteydessä aikaisemmin – todellisuudessa koulun järjestämässä tilaisuudessa, jossa potentiaaliset raiskaajat tuotiin tutustumaan potentiaalisiin uhreihin."

Äänestä

EttäTälläLailla kertoo jo asian ytimen! Hyvä!

Uskomatonta, että joku kehtaa edes ehdotella lasten/nuorten "kivan järjestämistä" Vuoksenhovin asukkaille. Mielestäni täysin vastuutonta ja jopa pervoa! Ettei vaan asialla olisi SPR:n täti? Katsotaan sitten piiitkän ajan kuluttua, kun olette saaneet näille asukkaillenne opettaneen suomalaisia tapoja. Tai kun olette valmiit ottamaan vastuun itse henkilökohtaisesti jokaikisestä asiattomasta kosketuksesta, otetusta kuvasta, hävyttömästä ehdotuksesta. Te pistätte vain päänne pensaaseen ja kiellätte kaiken!

Ja minua saa haukkua maahanmuuttokielteiseksi. Todennäköisesti olen sitä huomenna jopa enemmän kuin tänään tai eilen.

Äänestä
  • Sinä olet oikeassa, omat tavat opetettava ensin.
    Kun on ensin oppinut kunnolla ryyppäämään ja pieksämään muita esim taksi/nakkarijonossa tai kotona, opetettu alaikäisen kaikki "oikeudet" hölmöillä tai vetkuttaa oikeudettomia sossuavustuksia niin saat suomalaisten hyväksynnän helpommin.
    Sitten voi ihan hyväksynnällä mielestäsi tehdä ilmeisesti asitonta koskettamista, luvattomia kuvia ottaa jne

    Äänestä

  • Onpas sinulla kielteinen käsitys oman maan nuorisosta ja koko väestöstä! Harmin paikka.

    En todellakaan hyväksy huonoa käytöstä ja väkivaltaa keneltäkään! Kuinka voit kääntää mielessäsi asian noin ylösalaisin. Näille tulijoille mainitsemani asiat ovat arkipäivää, luonnollista, luvallista ja jopa suotavaa oman kulttuurinsa mukaan. He ovat eläneet väkivällan keskellä ja selviytyneet väkivallan avulla. No, osa heistä ainakin. Ja se väkivalta on aivan muuta kuin nakkarijonossa nyrkinheiluttelu. Puhumattakaan naisen asemasta heidän keskuudessaan. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on vielä omalukunsa. En todellakaan usko, että näihin asioihin olisi tarpeeksi selkeästi kiinnitetty huomiota kotouttamisessa, varsinkaan tässä ajassa mitä he ovat olleet täällä. Olen ihan varma, että et sinäkään näitä asioita hyväksy ja halua arkipäiväksi suht turvalliseen yhteiskuntaamme. Kyllä tässä on ajateltava kokonaisuutta!

    Lisäksi moitit nuorisoamme asioista, mitä 90% maahanmuuttajista tulevat juuri täällä tekemään. Anteeksi, kun en ymmärrä yhtään kantaasi... Siitä puuttuu mielestäni loogisuus. Varmistit vain, että tosiaankin tänään olen entistä maahanmuuttokielteisempi. Ja tämä kielteisyys ei johdu yksistään maahanmuuttajista itsestään, vaan siitä miten hommat hoidetaan täällä. Olen kyllä valmis kertomaan, jos kantani muuttuu joku päivä. Siihen tarvitaan vain erittäin paljon muutoksia verraten tähän päivään. Lisäksi pelkään pahoin, että tilanne ehtii karata kunnolla käsistä, ennen kuin napakka suhtautuminen päättäjiltämme ja muilta toimijoilta löytyy. Se ahdistaa minua öisin yhtä paljon varmaankin, kuin sinua se, että kaikki eivät näe maahanmuuttajia vain kärsijöinä. Kyseessä on kaikkien etu, myös näiden tänne tulijoidenkin!

    Äänestä

Eiks se valkee hirvi vois järjestää näille kotouttamista silhän on kokemusta

Äänestä

Opetettava meidän koululaisille ettei saa katsoa turvapaikanhakijoita silmiin koska se tulkitaan väärin. Paras kiertää kaukaa. Liika ystävällisyys tulkitaan iskemiseksi.

Äänestä

Nyt vaan kauneimmat lukiolaistytöt viihdyttämään komeita Vuoksenhovin asukeita. Tiedä vaikka 2-3 vuoden sisällä moneen sukuun syntyisi astetta tummempia jälkeläisiä :) Vähän lisäväriä katukuvaan, ihana ajatus!

Äänestä

Mitäs pahaa siinä olisi että joku imatralainen tyttö rakkauden löytyisikin maahanmuuttajasta?

Äänestä

Miten olisi vaikka jotkut tanssiaiset yläasteelaisille tytöille ja näille uusille imatralaisille?

Äänestä

Kotouttajiksi Vuoksenhovin pakolaispojille koulun himokkaat henkilökinnan naikkoset.

Äänestä

onko siellä vuoksenhovissa isosti varustettuja mustia afrikkalaisia :) vai pelkästään näitä arabeja? niillä ei se vehje iso olekkaan :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tervetuloaimatralle kirjoitti:

Eikös vaikka mansikkan yläasteen koululaiset voisi järjestää kaikkea kivaa tekemistä vaikka koripallon pelaamista näiden Vuoksenhovin asukkaiden kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu