Voinko luottaa, ettei mieheni puhu minun asioista selän takana? Luottamus on jo mennyt. Näkyykö meille ero? Ei ole rakkautta, vain kaveruutta.
Enteiselle
missämennään
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei. Jos rakkaus on mennyttä, voi sitä yrittää herätellä uudelleen pitkänkin ajan kuluttua mikäli haluja siihen on. Jos kuitenkin on vain pelkkää kaveruutta eikä mitään muuta niin ero on mahdollinen mikäli mitään ei asian eteen tee. Sinun kannattaakin pohtia mitä todella tunnet sisälläsi ja mihin suuntaan haluat elämääsi viedä. Onko kyseessä oikeasti pelkästään kaveruudesta tai onko mukana vielä jotakin muuta.
Muista, että päätöstä elämänsä suunnasta ei tarvitse tehdä yhdessä päivässä. Muista myös, että mikäli tunnet olosi yksinäiseksi missään vaiheessa on vertaistukeakin saatavilla eri muodoissa. Tunteistasi kannattaa myös puhua miehesi kanssa, koska koskevathan ne häntäkin. Ja mikäli hän haluaa olla sinun kanssaan, hän varmasti myöskin on valmis tekemään työtä sen eteen. Parisuhde vaatii aina sen kaksi ihmistä. Jos kumpikin näkee vaivaa suhteen eteen ja huomioivat toisensa niin parisuhde kestää helpommin myös ryppyjen yli. Kommunikaatio on todella tärkeässä roolissa tässä.
Luottamusta voi myös yrittää rakentaa uudelleen ja se vaatii ennen kaikkea avointa keskustelua asiasta. Luottamusta voi olla hyvin vaikea saada takaisin ja se voi viedä pitkän ajan. Henkisellä tasolla luottamuksen menettämistä voi pitää suunilleen yhtä pahana asiana kuin pettämistä ja sitä se omalla tavallaan onkin, on petetty toisen luottamus. Jotkut pystyvät antamaan sen anteeksi, toiset joutuvat tekemään paljon työtä sen eteen ja kolmannet eivät vain pääse sen yli. Lopulta vain sinä tiedät mihin ryhmään itse kuulut ja onko suhde sinulle niin tärkeä, että sen eteen kannattaa nähdä vaivaa. Pohdi siis kaikessa rauhassa mitä sinä haluat ja sitten keskustele kumppanisi kanssa myös asiasta, että löytyykö yhteistä säveltä vai eikö.
Muistuttaisin vielä, että elämään kuuluu ylä ja alamäkiä. Alamäen kohdalla voi olla vaikea nähdä selkeästi ja ylämäki voi tuntua kaukaiselta. Siksi yritä saada ensin mieleesi selkeyttä ettet tee päätöksiä pää sumussa. Keskustele kumppanisi kanssa ja älä pelkää hakea vertaistukea mikäli yhtään tuntuu siltä.