Palkkoja taiteilijolle puolustusvoimien budjetista

sdobs

Mitä on demokratia?

Se ei ole nykyistä valtiomallia.
Sillä demokratiassa on palkkoja tasaarvoisesti.

Maapallon eri maiden puolustusvoimat ovat syöneet ja syövät suuren osan palkoista. Tämä johtuu siitä, että Maapallo ei ole yhtenäinen, vaan maat pitävät omasta egostaan, joka maksaa heille kullat.

Puolustusvoimien työntekijät elävät ja syövät kuin siat. Heillä on valtion tuki, palatsiasunto ja rajaton toimimisen vapaus.

Militantti rikkoo ihmisoikeuksia ja siitä kärsivät siviilit, jopa silloin kun sotia ei käydä: naiset, lapset, vanhukset. Militantyt tuottavat kuoleman tapauksia. Naisia raiskataan, lapsia viedään, vanhuksia tapetaan.

Globaaliin menoon näkyy väsymystä kun nuoret ja kyseiset pehmeät arvoiset itkevät. Valtioiden on pakko yhtenäistyä entistä enemmän, koko Pallomme. Silloin sovitaan kansalaispalkasta ja monistä muista sosiaalieduista, joita on kirjattu jo ajat ihmisoikeussopimukseen.

Suuri osa rahoista, joita nyt ei saa esimerkiksi taiteilija, kotiäiti ym, vie militantti. Usein näkee rahojen päätyvät yksityisten käsiin.

Tehkää eri maiden päättäjät tehtävänne, jotta palkattomat saisivat vihdoin oikeutettua palkkaansa.

2

101

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdobs

      sitä ennen etsimme ruokaa ja kotia

    • rtkk

      Kyllä taiteilijat osaisivat tehdä maastokuvioita!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      111
      1020
    2. 61
      937
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      90
      737
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      723
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      655
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      34
      617
    7. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      562
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      27
      549
    9. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      53
      544
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      488
    Aihe