Vai harmittaako, ajoittain miettii missä mennään vaikka tällä hetkellä ei vielä kovin ajan kohtainen, ehtoo puoli hiipii hiljalleen joko alkaa huolestuttaa. Oman elänmän jatkuminen tulevassa huolestuttaako .
Pelottaako vanheminen...
18
180
Vastaukset
- vanhuus-ei-hyvä-
Vanheneminen harmittaa, pelottaa, turhauttaa, v i t u t t a a,
elämä on auttamattomasti takanapäin,
kunto huononee vaikka kuinka harrastaisi liikuntaa, kunnon elämää,
eläkeellä olo aika on elämäni suuri pettymyksen aikaa,
-- silloin veilä elämä oli elämisenarvoista,
kun lapsenlapset oli pieniä ja tarvitsivat mummoa ja vaaria viikonloppuisin, joskus muuloinki,
seki ihanuus katosi taivaan tuuliin kun neki kasvoi aikusuuteen omanelämänsä hallintaan,
nyt tärkein tehtävä on pitää oma terveys mahdollisimman hyvänä,
se onki kovaa työtä,
on täysi työ työllistää itsensä likkumalla, kuntoilemalla pysymällä teerveenä mahdollisimman pitkään,
toivottavasti luoja suo äkkikuoleman sitten joskus, ku sen aika on, - eppu2
Ei sitten yhtään. Jokainen elää just siihen asti, kunnes kuolee.
Siinä ei pelkäämiset mitään auta.- Viatonsivullinen
Hienoa on että on saanut eläkkeellä nauttia vapaudesta. Ollut
hyvää aikaa, viimeiseen minuuttiin katsotaan, sitten luovutaan kun aika on. Elämä on elokuva (elonkuva) päättyy kuolemaan.
- 1eero
Tuntematon huomen vähän askarrattuaa ei se pelota, oikeestaa hyvä kun ei tiedä huomenta, ei silti ettenkö ajettelisi tekemisiäni jos ei mitään tavoitetta vaikka ei mitään suurta mutta kummiskin.
- puhdista-omatunto
paluta oikeille omistajille jonka huijaamalla veit
- Olen.tämännäköinen
Paremminkin pelottaa, jos en alakaan vanheta. Kun on niin nuorekas kroppa, hyvä pokka, huumori mieli, liukas kieli ja timmi vartalo. Mies kuin nuoriso-osastolta. Vaatekoko 52 kuitenkin.
- suhteet.pitää.olla
Niin siis miehellä se 52???
Toivottavasti.
Olen elänyt vaiherikkaan elämän. Moni ei elä vaikka hengissä onkin. Jos kuolen niin kuolen, kuolema ja vanheneminen sinänsä ei pelota. Eniten pelottaa jos joutuu makaamaan elävänä ruumiina vuodeosastolla vuosikausia. Toivottavasti eutanasia tulee lailliseksi ja sen voi lisätä hoitotahtoon, mikäli paremmasta ei ole toivoa.
Nyt on asiat vielä hyvin, kukaan ei tiedä huomista, nuoretkaan.
Ajelin mökille, lämmitin uunia ja nyt kuuntelen hiljaisuutta.- siilimuori3
Mielikki.neito
Jo nyt voit tehdä kirjallisen hoitotahdon, missä määrittelet miten haluat sinua hoidettavan kun et enää itse pysty. Esimerkiksi voit kieltää kaikki antibioottihoidot, suoneen annettavat infuusiot, erikoissairaanhoitoon siirrot, pakkosyötöt ja juotot.
Sillä lyhennät elonaikaasi kun et enää halua elää. Mutta tee se paperi nyt ja varmuuden vuoksi liititä se sairaskertomukseesi ja ota viekä paperiversiot ja siihen todistajat, helpottaa kummasit hoidostasi päättäviä tahoja. Eutanasiaa vanhuuden lopettamiseksi ei ole tulossa, kammottava ajatuskin. Kuten täällä on jo kymmeniä kertoja asiasta keskusteltu. siilimuori3 kirjoitti:
Mielikki.neito
Jo nyt voit tehdä kirjallisen hoitotahdon, missä määrittelet miten haluat sinua hoidettavan kun et enää itse pysty. Esimerkiksi voit kieltää kaikki antibioottihoidot, suoneen annettavat infuusiot, erikoissairaanhoitoon siirrot, pakkosyötöt ja juotot.
Sillä lyhennät elonaikaasi kun et enää halua elää. Mutta tee se paperi nyt ja varmuuden vuoksi liititä se sairaskertomukseesi ja ota viekä paperiversiot ja siihen todistajat, helpottaa kummasit hoidostasi päättäviä tahoja. Eutanasiaa vanhuuden lopettamiseksi ei ole tulossa, kammottava ajatuskin. Kuten täällä on jo kymmeniä kertoja asiasta keskusteltu.Olen tehnyt hoitotahdon. En eritellyt kaikkea, laitoin vain että elämää ei saa pitkittää keinotekoisesti jos olen kyvytön huolehtimaan itsestäni ja tekemään päätöksiä.
- siilimuori3
Ei oikeastaan sillä tavoin huolestuta. Elämän suuret tavoite-tapahtumat on pää-asiassa jo nähty, vähempikin olisi riittänyt. Omala painollaan mennee tämä loppuaika varmaankin. Toki pitää miettiä miten tämän ajan tahtoo viettää ja siihen liittyen suunnitelmat mutta pientä piiperrystä ja rauhaa kohti menossa. Kun vain terveyttä piisaa. Terveyden vakava menettäminen voisi mullistaa koko elämän uusiksi.
14-Vuotias hippi eli keskellä angstia.
Vanheneeko rakkaus ja loppuu joskus?
Ei sitä itsensä puolesta pelännyt.
Poltteli piippua ja sätkiä vähän ja välillä, sekä toisinaan.
Sama meno jatkui vanhetessakin, poltettavan laatu muuttui hiukan.
Ettei se rakkaus alkaisi hiipua.
Lopetin tupakan-polton.
Taaskin rakkauden vuoksi.
Ilman keuhko-ahtautumaa pussaa pitkään.
Nyt sitä ollaan 66v. sitten tulee innolla odottamani 69.
Pelko on kadonnut.
Rakkaus ei kuolekaan koskaan.
H.- mimmimum-mi
Onnea valitsemallanne tiellä.......siis todella hieno teko itselle... jos siihen pystyy....
Hieman " taka-kireyttä" ....on tainnut olla havaittavissa....Kyllä se kuusysi sieltä...heh
Tiedän että on vaikeata pitää....houkutuksia tulee vielä monta....sanoo hän joka ei ole tupakoinut....kuin leikisti nuorena...Tsemiä..
https://www.youtube.com/watch?v=PxOQ-6UTBa8 - roosaliisi
Kas, vai kuusysiä odottelet. Viskiä vai viivaa ellei peräti molempia. Taidat olla herkuttelija pahinta lajia.
- atuatuitui
mimmimum-mi kirjoitti:
Onnea valitsemallanne tiellä.......siis todella hieno teko itselle... jos siihen pystyy....
Hieman " taka-kireyttä" ....on tainnut olla havaittavissa....Kyllä se kuusysi sieltä...heh
Tiedän että on vaikeata pitää....houkutuksia tulee vielä monta....sanoo hän joka ei ole tupakoinut....kuin leikisti nuorena...Tsemiä..
https://www.youtube.com/watch?v=PxOQ-6UTBa8Kuule se on ihan siksi vaan että tytöt ei tupakkamiehiä suuremmin pussaile.
En minäkään. enkä muitakaa köhiseviä ja räkäisiä. Jospa tosta vielä kunnon mies kasvaa.Kunhan lakkaa äksyilemästä.
- fhimsh
Ei pelota - vanheneminen on jotain luonnostaan lankeavaa - vuosi vuodelta.
Kuluneen viikon aikana olen saanut 2 kuolinviestiä - haikeus ja suru tuntui kipuna, mutta sitten ajattelin että taivaan ikuiseen valoon tätini lähtivät kuin pienet ennenmuinoin kouluun - käsi kädessä - suureen tuntemattomaan.
Kynttilän sytytin - kyynelten läpi katsottuna liekin lepatus saa sateenkaarenvärisen hehkun - muistot heistä mielessä elävät tekevinä toimivina hyvinä ihmisinä joita edelleen lämmöllä muistan. Kun omaisten ja ystävien elämänpäättymisiä on kokenut jo monenmonta kertaa, joulun ja talven
iloiseen juhlaan liittyy myös surun tunne kuin tähdet ja hopealangat kuusenoksaan - saman tähtitaivaan alla. Pakko on hyväksyä vaikka erilaiset ikääntymiseen liittyvät ilmiöt inhottavatkin.
Pahimmat inhotukset eivät sentään häiritse arkielämää.
Tänään jouduin tekemään rinnallevedot lyhyinä, polvien yläpuolelta koska keljuileva polveni ei hyväksy täysimittaisia lavasta vetoja.
Tangossa tavaraa alleselvästi alle oman painoni.
Sama polvi pakottaa tekemään maastavedot likimain suorin jaloin ja kilot ovat sen mukaisia.
Polveni, ja ikääntyminen muutenkin, on johtanut siihen, että kuntoiluni painopiste on siirtynyt nuorison harrastamaan lutkutustyyliin.- käväisijä
Nuoriso näyttää ihastuneen hauiskääntöön saleilla. Mielessä kai miltä se näyttää ulospäin T-paidan alta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704888Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113329Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j172558Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561643- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441326- 931259
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2171017Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.68952IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51855