Jopa 41% hakijoista on lähdössä takaisin rakkaaseen kotimaahansa.
Suurin osa on Irakista lähtöisin ja heillä on painavat syynsä perua turvapaikkahakemuksensa:
"Täällä Suomessa kuolee henkisesti ja ruoka ei maistu"!
Käyhän sekin tietysti hyvästä perustelusta, kun kerran sitä rahaakaan ei tullut, vaikka niin oli luvattu.
Tuli tässä vain mieleeni, että pitäisikö tässä itsekin tehdä sama temppu ja lyöttäytyä heidän matkaansa.
Onhan mulla ihan samat syytkin:
Täällä kuolee henkisesti ja ruokakaan ei maistu.
Kuinkahan monella eläkeläisellä ja työttömällä olisi nyt perusteltu syy poistua kotiareenalta?
Nyt sa alkoi:Turvapaikanhakijoiden joukkopako
70
220
Vastaukset
- ent.siivoojaparka
Luulen, että minulle tulisi Irakissa samanlainen tunne, että haluaisin takaisin tänne mahdollisimman pian.
Tiedän sen siitä, että joka ulkomaan reissulla sydän on alkanut laulamaan jo takaisinlähtöä edeltävänä päivänä ja kun kone on alkanut laskeutumaan, niin olisi tehnyt mieli hypätä jo korkealta ilmasta halaamaan joka mäntyä ja koivua, olipa ilma sitten kuinka sateinen, sumuinen, räntäinen... tahansa.
Minä olen pohjoisen ihminen ja he ovat etelän ihmisiä.
Onhan se ollut heille sellainen halpa kokemus saada käydä Suomessa ja turhat haaveet jostain paratiisimaisesta unelmamaasta ovat karisseet, kun ovat saaneet nähdä karun todellisuuden.- cuscuskebappia
Niin ja Suomi maksaa kotimatkanko? P***leen hemmot, ruispuurolla ilman voita loppuevääksi!
- ent.siivoojaparka
cuscuskebappia kirjoitti:
Niin ja Suomi maksaa kotimatkanko? P***leen hemmot, ruispuurolla ilman voita loppuevääksi!
Niin, ilmainen lomamatka täysylöspitoineen ja ilmaisen paluumatkan kanssa.
Etkö tarttuisi kiinni, jos sinulle olisi sellainen tiedossa? Olipa sitten mihin maailmankolkkaan tahansa.
Mitäs sanoisit vaikkapa tällaisesta ruokalistasta, mikä on Fazerilta tilattu turvapaikanhakijoille Älvdalenissa, mikä maksaa 572kr päivässä yhtä turvapaikanhakijaa kohti. Kyllä tuolla rahalla röyhtäilisi ja piereksisi kummasti ja vielä kun ei itse tarvitse maksaa aterioistaan mitään.
Neljännesmiljoonaa kruunua päivässä vain 420 turvapaikanhakijan persiiseen pelkkänä ruokana.
http://www.aftonbladet.se/nyheter/samhalle/article21909360.ab
Onko tuo sen väärti, että vastineeksi rikastuttavat kulttuuriamme? Kalliiksi tulee kulttuurin ostaminen. - kylmätotuus
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Niin, ilmainen lomamatka täysylöspitoineen ja ilmaisen paluumatkan kanssa.
Etkö tarttuisi kiinni, jos sinulle olisi sellainen tiedossa? Olipa sitten mihin maailmankolkkaan tahansa.
Mitäs sanoisit vaikkapa tällaisesta ruokalistasta, mikä on Fazerilta tilattu turvapaikanhakijoille Älvdalenissa, mikä maksaa 572kr päivässä yhtä turvapaikanhakijaa kohti. Kyllä tuolla rahalla röyhtäilisi ja piereksisi kummasti ja vielä kun ei itse tarvitse maksaa aterioistaan mitään.
Neljännesmiljoonaa kruunua päivässä vain 420 turvapaikanhakijan persiiseen pelkkänä ruokana.
http://www.aftonbladet.se/nyheter/samhalle/article21909360.ab
Onko tuo sen väärti, että vastineeksi rikastuttavat kulttuuriamme? Kalliiksi tulee kulttuurin ostaminen.Ymmärsinköhän aloituksen oikein? Mielsin aloittajan kirjoittavan Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista.
Olen myös siinä käsityksessä, että sinä "ent.siivoojaparka" asut Ruotsissa ja lienet myös Ruotsin kansalainen. Olenko ymmärtänyt oikein?
Varmaa kuitenkin on, ettei Ruotsi-Suomea ole enää olemassakaan, vaan on kaksi itsenäistä valtiota Ruotsi ja Suomi!
Suomalaiset hoitavat omat asiansa ilman ruotsalaisten neuvoja.
Ruotsalaisetkin saavat hoitaa omat juttunsa, niinkuin parhaaksi näkevät. Suomalaisilla ei ole siihen nokankoputtamista.
Toivoisin, ettet keittäisi Suomen ja Ruotsin asioista sekametelisoppaa! - ent.siivoojaparka
kylmätotuus kirjoitti:
Ymmärsinköhän aloituksen oikein? Mielsin aloittajan kirjoittavan Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista.
Olen myös siinä käsityksessä, että sinä "ent.siivoojaparka" asut Ruotsissa ja lienet myös Ruotsin kansalainen. Olenko ymmärtänyt oikein?
Varmaa kuitenkin on, ettei Ruotsi-Suomea ole enää olemassakaan, vaan on kaksi itsenäistä valtiota Ruotsi ja Suomi!
Suomalaiset hoitavat omat asiansa ilman ruotsalaisten neuvoja.
Ruotsalaisetkin saavat hoitaa omat juttunsa, niinkuin parhaaksi näkevät. Suomalaisilla ei ole siihen nokankoputtamista.
Toivoisin, ettet keittäisi Suomen ja Ruotsin asioista sekametelisoppaa!Toivomuksesi on hylätty.
Olen Suomen kansalainen.
En vastannutkaan tuossa aloitukseen, niinkuin et nähtävästi sinäkään.
Pelkäätkö nyt Ruotsin vievän Suomesta pakolaiset mainostamiseni takia? Vastahan Ruotsi on niitä ilmaisella junakyydillä kuskannut Suomeen.
Tervetuloa pakolaiseksi Ruotsiin, sinäkin. Miksi siellä itket?" Niin, ilmainen lomamatka täysylöspitoineen ja ilmaisen paluumatkan kanssa.
Etkö tarttuisi kiinni, jos sinulle olisi sellainen tiedossa? Olipa sitten mihin maailmankolkkaan tahansa." - kylmätotuus
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Toivomuksesi on hylätty.
Olen Suomen kansalainen.
En vastannutkaan tuossa aloitukseen, niinkuin et nähtävästi sinäkään.
Pelkäätkö nyt Ruotsin vievän Suomesta pakolaiset mainostamiseni takia? Vastahan Ruotsi on niitä ilmaisella junakyydillä kuskannut Suomeen.
Tervetuloa pakolaiseksi Ruotsiin, sinäkin. Miksi siellä itket?" Niin, ilmainen lomamatka täysylöspitoineen ja ilmaisen paluumatkan kanssa.
Etkö tarttuisi kiinni, jos sinulle olisi sellainen tiedossa? Olipa sitten mihin maailmankolkkaan tahansa."Ei minulla ole mitään syytä tai halua lähteä pakolaiseksi minnekään, eikä syytä itkuunkaan. Täällä Suomessa ja varsinkin Savossa on hyvä elää. Turvapaikanhakijatkin ovat käyttäytyneet täysin moitteettomasti.
Koetko itse olevasi pakolainen Ruotsissa? Jos koet, niin palaa tänne kotimaahasi kipinkapin!
Yritä nyt kuitenkin pitää erillään Ruotsin ja Suomen asiat.
Jos haluat kommentoida Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden tilannetta, niin linkitä esim. Hesarin artikkeleita.
Lisäohjeistuksia en laita, koska tiedän niiden menevän täysin hukkaan. - ent.siivoojaparka
kylmätotuus kirjoitti:
Ei minulla ole mitään syytä tai halua lähteä pakolaiseksi minnekään, eikä syytä itkuunkaan. Täällä Suomessa ja varsinkin Savossa on hyvä elää. Turvapaikanhakijatkin ovat käyttäytyneet täysin moitteettomasti.
Koetko itse olevasi pakolainen Ruotsissa? Jos koet, niin palaa tänne kotimaahasi kipinkapin!
Yritä nyt kuitenkin pitää erillään Ruotsin ja Suomen asiat.
Jos haluat kommentoida Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden tilannetta, niin linkitä esim. Hesarin artikkeleita.
Lisäohjeistuksia en laita, koska tiedän niiden menevän täysin hukkaan.Olisiko sinulla mitään aloituksen aiheeseen sanomista?
Aloitushan ei ollut minusta, käsittääkseni. Vai miten sinä sen ymmärsit? En minäkään halua Suomesta mihinkään. Muutaman kerran päiväntasajan korkeudella käyneenä paluu tänne pimeyteen ja loskaan tuntui mahtavalta. Ilmakin on niin raikasta hengittää. Siellä ei pärjää jos ei huoneessa ole ilmastointia, useimmiten niistä tulee epäpuhtauksia ilmaan, kun on todella herkkä kaikille ilmansaasteille olo on vähintäänkin tukalaa.
Jos on syntynyt kuumassa ilmastossa, voi meidän talvemme olla liikaa.
Tulijoiden pitäisi saada totuudellista tietoa etukäteen maastamme että eivät turhaan lähde tänne tuottamaan kuluja muutenkin talousvaikeuksissa olevaan maahamme.- aom
cuscuskebappia kirjoitti:
Niin ja Suomi maksaa kotimatkanko? P***leen hemmot, ruispuurolla ilman voita loppuevääksi!
Suomi on maksajanpaikalla mamujen matkakuluissa takaisin kotimaahnsa.
Muutta eiköhän se ole kaikista kannattavinta rahaa suomen kannalta , mitä näihin on sijoitetu.
Tässä se nädään,ei nuo mitään pakolaisia olleet tänne tullessaankaan. - Kynä.kuluu
Joskus ammoin koulussakin piti kirjoittaa sata kertaa "En ymöhästy enää aamurukouksesta". Oliko siitä sitten apoua, en tiedä.
- Äksyn.möksyn
Kynä.kuluu kirjoitti:
Joskus ammoin koulussakin piti kirjoittaa sata kertaa "En ymöhästy enää aamurukouksesta". Oliko siitä sitten apoua, en tiedä.
No jos oli tarkoitus oikeinkirjoitusta opettaa niin sinun kohdalla ainakin oppi meni ihan hukkaan!
- Viatonsivullinen
Eikö naiset olleetkaan anteliaita, olivat ylpeitä ja nostelevat nokkaansa :-)
- on.jo.liikaa.heitä
Suomeen tullut 31200kpl matua suurin osa lähtee kummasti takaisin kotiin oli suomi pettymys heille
- tutkimuksetonkesken
Olihan ne SPR suvakkinaiset kuitenki antaneet näille tavaraansa.Sen tunnusti joku SPR johtaja ja kuulemma oli laiton teko SPR säänöjen mukaan ? heh!
Säännöt on laadittu rikottaviksi!
Mamujen tulo meni kontrollin ulkopuolelle. Saadaan kerätä takaisin rikollisia.
- On_pimeä_ja_kylmä
Tajusivat, että ei suomalaiset ihan niin kusetettavia umpipässejä olekkaan, mitä pääministeristä ja hyysäreistä sai käsityksen. Täällä voi jäädä sotarikoksista kiinni, eikä asuntoja ja rahaakaan jaeta ihan yhtä ruhtinaallisesti, kuin kuviteltiin.
- näitä.jää
Jos 41% lähdössä kotiin jää vielä 12000matua kokonaan heistä ei päästä kaikkiaan tullut 30000kpl matua
- hyvää_kotimatkaa
Tänäsyksynä on tullut tuo yli 30.000 jätkiä pääasiassa.
Mutta aiemmin tulleita on paljon joita ei kai lasketa enää mihinkään pakolaiskirjanpitoon.
- kyllä-ne-täältä-häipyy
HYvä juttu, tervemenoa vaan pois,
onneksi päättäjät keksi, ettei rahaa annetakkaa
annetaan vain ruoka-kupunkeja,
kuten sota-aikanaki tehtiin,
seki on hyvä, ne joutuu tekemään työtä jotta saavat katon päänpääle,
mikään ku ei ole ilmaista suomalaisillekkaa,
paitsi Hurstin ruoka jonot, Ei ne minnekkään muualle lähre ku renkasmatkalle, ne tulee pohjosesta fillareilla takasin,aika velikultia
- 1eero
He he kovia poikia, jopolla pyöräilee tunturissa 20 asteen kaamos pakkasessa kuin tyhjää otappa kk mallia.
- 1eero
Tosiasissa tuntuu hullulta ihminen joutuu lähtemään reissun päälle tietämättä mitä tuleman pitää, ei helskutti kyllä saa kiittää mitä itellää on, en kadehdi.
1eero kirjoitti:
He he kovia poikia, jopolla pyöräilee tunturissa 20 asteen kaamos pakkasessa kuin tyhjää otappa kk mallia.
Pakolainen on samassa asemassa ku hirvi metsästysaikana ,se juoksee henkensä erestä ,mä vaan huvikseni ,siin on vissi ero vauhrissa.
- Viatonsivullinen
Huihai, se pyöräjuttu jätti multakin suun auki, oli se kova näyttö ~:-D
- 1eero
Aatteles onse ko hyppää kamelin selästä kuumalla aavikolla ja yht äkkiä onkii kaamoksessa, sudet ulvoo ja aslak joikhaa tunturissa voip tulla äiti mieleen, mihinkä oon itteni laittanu onko tämä unta.
- rajat
koti-kiusattu kirjoitti:
Pakolainen on samassa asemassa ku hirvi metsästysaikana ,se juoksee henkensä erestä ,mä vaan huvikseni ,siin on vissi ero vauhrissa.
Oikea pakolainen on samassa asemassa kun hirvi,mutta ei nuo takaisinlähtijät mitään oikeita pakolaisia ole olleet tullessaankaan.
- nääs
Nämä jotka vinkuu että tapetaan kotimaassaan, tulisi tarkastaa millaisen rikoksen ne on tehneet, kun pakenevat maastaan.
- rupert3
Kyllä spr.rän suvakit tekee kaikkensa etteivät lähtisi.....
- 1eero
Ketkä lähtee aikanaan jotkut jää näin se menee, yhteiskunta joutuu ottamaa tän tosissaa turha tätä itkeä kun ei mitään hyödytä.
- SuomalainenPakolainen
Ymmärrän hyvin kyllä näiden pois läksijöiden syyn. Totta se on, että Suomessa kuolee henkisesti (ei kai muuten puolet kansasta ois alkoholisoituneet) ja ruoka on kyllä puhdasta ja hyvää mutta ei mitenkään maukasta. Sitten maa on vielä aivan järkyttävän kallis, ettei ole kellään varaa edes hymyillä.
Itse idässä asuneena tuntui Suomeen takaisin muutto nimenomaan henkiseltä kuolemalta, elämä on liian järjestäytynyttä ja ei ihmisläheistä. Mutta kyllä tähän sitten ajan kanssa on taas tottunut. Vielä jokupäivä tulen kuitenkin vaihtamaan taas maisemaa mutta en todellakaan lähi-itään päinkään.- Kivaako.idässä
Tjaa. No, millaista oli siellä Venäjällä?
- taidatliiotella
mihin perustuu väitteesi "ei kai muuten puolet kansasta ois alkoholisoituneet" omassa tuttavapiirissäni on vain yksi juova alkoholisti ja yksi kuiva alkoholisti.
- eppu2
Kyllä Suomessa mausteita myydään, sen kun vaan kaataa sapuskaansa niin paljon, kun sielu sietää.
Paljos olet maksanut hymystä?
Suomeen muutto idästä oli kamalaa ja miltei samaan hengenvetoon sanot, ettet muuttaisi itään päinkään.
Mene Syyriaan, jos täällä on elämä liian järjestäytynyttä, sieltä visiin löytyy läheiskontaktia pyssynpiipun kanssa. - kylmätotuus
taidatliiotella kirjoitti:
mihin perustuu väitteesi "ei kai muuten puolet kansasta ois alkoholisoituneet" omassa tuttavapiirissäni on vain yksi juova alkoholisti ja yksi kuiva alkoholisti.
Tuttavapiirisi taitaa olla pieni tai sitten hyvin poikkeuksellinen.
Tässä kylmää tilastotietoa suomalaisten alkoholinkäytöstä.
https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/paihteet-ja-riippuvuudet/alkoholi/alkoholijuomien-kulutus Enpä ihaile Thaikuissa elämistä vaikka SuomalainenPakolainen sitä ylistääkin, makunsa kullakin. En usko että tarkoitit venäjää.
Onhan täällä juoppojakin, mutta ei sentään puolet kansasta.
Ei täällä kuole henkisesti sen kummemmin kuin muuallakaan, itsestä se on kiinni.
Hyvä jos osa tänne tulleista ns. pakolaisista on tullut katumapäälle, tuollainen matkustelu olisi hyvä saada estettyä. Irakissa lapset kuolee nälkään, nuoret miehet ovat täällä valittamassa ruuasta. Heihinkin uhratut rahat olisi menneet asiaan jos niillä olisi autettu todella tarvitsevia, vaikka paikan päällä.
- Raajavalvonta.päälle
Älkää penteleet päästäkö niitä karkuun. Ottakaa kiinni hyvänen aika!!! Me tarvitsemme niitä! Me tarvitsemme 1,5 mljoonaa pakolaista. Sellaista vakuutti jo petos-Jyrki Katainen. Mitä, ettekö usko Kataista!
Käykää kiinni, rajat kiinni, etteivät karkaa. Meillä on ankara TYÖVOIMAPULA ja ahkerat mustalaiset eivät sitä täytä. - Ja.vitut.ne
täältä mihinkään lähtee edes kulumalla. Jos muutama apina lähtee muualle onnea onkimaan, niin siitä revitään isot otsikot. Joka päivä niitä laittomia maahantunkeutujia kuitenkin kampeaa lisää tänne ja joidenkin arvioiden mukaan niitä saattaa tulla suomeen tänä vuonna yli 100 000. Et silleen.
- tuskinpa_vaan
Suomi on EU ulkoraja Venäjälle.Samat säännöt kuin Norjassa voimaan, niin pysyvät Venäjällä ne jotka siellä on jo vuosia olleet.Tuskin niitten henkeä siellä kukaan uhkaa ?
- Körmyiikka
Hyviäkin uutisia välillä
- de-meter
Jospa tässä on kyseessä "luonnollinen poistuma". Ne (irakilaiset) lähtevät, jotka tulivat tänne turvapaikkaturisteina. Palvelu ei ollut heille riittävän hyvää. Kyllä meille silti irakilaisia jää riittävästi, kiitos Astrid Thorsin, joka jätti tekemättä palautussopimuksen Irakin kanssa. Eli heitä ei tarvitse palauttaa, vaikka saisivat kielteisen turvapaikkapäätöksen. Voisi kuvitella, että tästä syystä tänne päätyy se väki, joka ei muualle kelpaa.
Näiden kansainvaellusten kohdalla tulee miettineeksi, mikä osuus medialla on näihin tapahtumiin. Jos tieto meidän pääministerin laupeudenharjoittamisesta (lupasi asuntonsa pakolaisen käyttöön) leviää uutisena ympäri maailmaa, niin eikö se luo mielikuvaa, että luksusta on tarjolla muillekin ? Suomi-parka on ollut taas rähmällään muun maailman edessä: pitää olla yhtä hyvä, ellei parempi kuin muut. Ehtoja uskalletaan tiukentaa vasta kun muut tekevät sen ensin.
Eipä käy kateeksi niitä viranomaisia ja niitä toimijoita, joiden on tästä urakasta pakko selvitä.
Kovasti vedotaan nyt vapaaehtoisin, että olisivat mukana kotouttamistyössä. Kielimuuri ja kulttuurierot ovat kuitenkin niin suuret, että tuskin siihen hommaan taviksista on. Toimijoilta kuulee myös, että nopea loppuunpalaminen on yleistä vapaaehtoisten keskuudessa.- 1eero
Minuakin suututti jo alunperin siinä vaiheessa jolloin massavyöry alkoi miksei oltu tarpeeksi jyrkkiä olisi pitänyt laittaa rajat valvontaan EU:uusta välittämättä entä keväällä ilmojen parannuttua on varmaan odotettavissa uusi vyöry, vieläkö levitellään käsiä että ei tälle mitään mahda, kyllä mahtaa jos on uskallusta samoin itärajat miksi päästää tulemaan kun Venäjä on luokiteltu turvalliseksi maaksi.
- de-meter
1eero kirjoitti:
Minuakin suututti jo alunperin siinä vaiheessa jolloin massavyöry alkoi miksei oltu tarpeeksi jyrkkiä olisi pitänyt laittaa rajat valvontaan EU:uusta välittämättä entä keväällä ilmojen parannuttua on varmaan odotettavissa uusi vyöry, vieläkö levitellään käsiä että ei tälle mitään mahda, kyllä mahtaa jos on uskallusta samoin itärajat miksi päästää tulemaan kun Venäjä on luokiteltu turvalliseksi maaksi.
Minä odottelen milloin kaikki seksuaalisesti poikkeavat, siis homoseksuaalit,keksivät, että Suomessa ollaan suvaitsevaisia silläkin saralla. Homous ei ole laitonta eikä siitä rangaista esim. kuolemantuomiolla kuten jossakin muussa maassa. Luulisi senkin olevan aika painava syy turvapaikan saamiseen. Suvaitsevaisuudella on hintansa ja "känsä" maksaa...
- ent.siivoojaparka
de-meter kirjoitti:
Minä odottelen milloin kaikki seksuaalisesti poikkeavat, siis homoseksuaalit,keksivät, että Suomessa ollaan suvaitsevaisia silläkin saralla. Homous ei ole laitonta eikä siitä rangaista esim. kuolemantuomiolla kuten jossakin muussa maassa. Luulisi senkin olevan aika painava syy turvapaikan saamiseen. Suvaitsevaisuudella on hintansa ja "känsä" maksaa...
Sehän on huomattu jo aikoja sitten, että Ruotsi on homojen luvattu maa.
Siinä on vain sellainen nakki, että monista homoista tulee heteroja kuin ihmeen kaupalla heti kun on saatu oleskelulupa, peräti kansalaisuus. - de-meter
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Sehän on huomattu jo aikoja sitten, että Ruotsi on homojen luvattu maa.
Siinä on vain sellainen nakki, että monista homoista tulee heteroja kuin ihmeen kaupalla heti kun on saatu oleskelulupa, peräti kansalaisuus.Sellaisessa maineessahan Ruotsi on kulkenut, siivooja. Niinpä tietysti, ihminen on kekseliäs, kun tahtoo jotakin. Vaikka sen turvapaikan oheispalveluineen.
- paspuhetta
Ainoastaan tietyt poistuu, mutta somalit senkuin lisääntyvät. Media kusettaa muutamalla poislähtijällä, mitä siitä, jonoa riittää, täytyyhän tämä tarjottu elämys kokea.
- puhettepuhetta
Poislähtijöitä on ne suomen passin saaneet mamut jotka muuttavat parempiin maihin. Pankkiautomaatit ei tunne valtakuntien rajoja. Onkohan tutkittua tietoa, kuinka paljon mamuja asuu muissa maissa mihin menee suomen valtion maksamia avustuksia?
- VaroRyssääPekka
Varo ryssää Pekka. Ryssä on saatanan valtakunta rikos ihmisyyttä kohtaan.
Veikko Vennmon arkisto on Ruotsissa. Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa). - ValtakunnankansleriTimoS
Niskalaukauksia on annettu satoja miljoonia. Niskalaulkaus on tyypillinen venäläinen vaalitapa. Siellä kaikki on petosta. Jokainen niskalaukauksen nl kanssa tehty sopimus
on vain WC paperia. Suomalaiset olivat Saksassa koulutuksessa jo Talvisodasn aikana. - SuomiONkypsäNYT
homoseksuaalit,keksivät, että Suomessa ollaan suvaitsevaisia silläkin saralla
-
Pekka Haavistosta tulee Tasavallan presidentti ja kaksi miestä vilkuttaa meille.- de-meter
Joskus tuiee sitäkin miettineeksi, olisiko homoseksuaalisten ollut viisasta pysyä kaapissa. Siis jos arvioi kokonaisuutta. Kun se perhosen siiven isku voi aiheuttaa hirmumyrskyn toisella puolella maapalloa...
- RaamattuKieltääPaskan
Satoja ISÄNMAALLISIA Työväenliikkeen ja Suojeluskuntien ym. järjestöjä
on turhaa lakkautettu. Stalinisti kommunisti murhaaja Lenin vain Seta TH.
Seta on tuonut silmänkantamattomiin leipäjonoja. Homous riittää kaikille.
Saatanan valtakunnasta tuli kom Tarja Halosen Seta. Ryssä kiroaa homot! - Ihmettelijä2
Kuinkahan moni näistä kuittaa veronmaksajien kustantaman "kotimatka avustuksen 1000 Euroa" ja saapuu kohta takaisin taas ilman papereita. Sitäpaitsi suomeen tulee joka päivä n 50 uutta kulttuurin rikastajaa. Nyt kun vielä uutinen SPR naisten palveluksista leviää, niin ei tälle loppua näy.
- ValkoinenSuomi
Rarja Halonen kehui Köyhien Joulujuhlia ja perversiota kaksi miestä yhdessä.
Pyhä Kirja: Jos Mies makaa Miehen kanssa, niin kuin Naisen kanssa maataan
Se on kauhistus Rakkaan Taivaallisen Isän Silmien Edessä! Se rikos ja sairasta.
Pyhä Raamattu Kirjojen Kirja ei hyväksy törkeää petosta eikä myrkyttämistä! Ensin päivitellään, että maahan tulee laumoittain pakolaisiksi tekeytyviä interreilaajia. Nyt sitten päivitellään, kun ei täällä viihdytäkään ja valitetaan kaikesta. Aloittaja tietää, että 41 % haluaa maasta pois. Se on varmaankin paljon enemmän kuin "muutama apina". Peräkylän uudisointi, huhut ja tietämättömyyteen perustuva kirjoittelu tulisi vaimentaa ja pysyä ihan faktoissa ja tilastoissa. Saisimme perusteltua tietoa asioista.
On myös niin, että maahan pyrkivät lainsuojattomat pakolaiset ovat hyviä syntipukkeja kaikille järjestyshäiriöille. Jos pakolaiset palaavat kotikonnuilleen, on syyllisiksi jälleen uskottava suomalainen häirikkö. Tätä nykyä he ovat turvassa syytöksiltä.
Aina on valiteltu olevia oloja. On aina ollut asuntopulaa, työttömyyttä, pienet palkat, kalliit ruuat, huono hallitus ja kurjat liikenneyhteydet.
Kuka muistaa vielä ne ajat, jolloin tummaihoinen ihminen oli kaikkien ihmettelyn kohde? Siihenkin aikaan kuitenkin valitettiin olevista oloista, vaikka syypäätä ei löytynyt muunrotuisista. Kuinka onnellisia valittajat nyt olisivatkaan, jos saisivat ne ajat takaisin!- HomifiilisOnSyntiä
"Tarjasov Halonen kehui Köyhien Joulujuhlia ja perversiota kaksi miestä yhdessä"
-
joo tarjasov on hyvin pirullinen ämmä, joka myrkyttää Suomen Vapaussotaa 1918!
pojat olleet joskus, se ei tarkoita että syljetään Pyhän Raamatun Vapaussotamme
päälle ja ei oteta Jalasmökkiä (ikuinen niskalaukaus umpikiero kumartaa ryssää)
kiinni. Myös Tarja Halonen Stasi-listan selvä rikollinen on laskemassa tiilen päitä! - ValkoinenSuomiLänsiCIA
Oli miten oli tai homoja!
-
Hullua on jopa VIHKIÄ perversio! - PuolustusLiittoNatoHyvä
Yksikään pakolainen ei suostu menemään saatanan valtakuntaan ryssään!
Kaikki ovat valmiita Natoon pyllistämään hullulle pikku-ukolle (hui putin*).
* myös hyi putin
Jokainen MUSTA tietää putinin olevan erittäin julma rikollinen umpikiero saatana. - ValtakunnankansleriTimoS
Aivan!
Yksikään pakolainen ei suostu menemään saatanan valtakuntaan ryssään!
-
Kommunistit ovat menneet ja saivat kaikki ns. niskalaukauksen putinisteilta.
Kaikki saatanan ryssä on ihan samaa murhaaja teurastaja Lenin, Putin,Stalin.
-
ryssä on vain rikollinen miehitys - PäiviRäskänen
Voiko homoilla vaikka ei vihitä homofiilikseen??????? Voiko syntiin vihkiä?
- SuomenKansaONkypsä
Natoon pääseminen helpottuu pian! Sauli Niinistö on jo Nato, mutta kusettaa.
Pekka Haavistosta tulee Tasavallan presidentti ja kaksi miestä vilkuttaa meille. - TilanneParanee
Suomen kansa vain ei ollut viime kerralla kypsä Pekkaan!
- de-meter
Arvostan Pekka Haaviston tosi korkealla, mutta juuri tuossa asiassa tulisi mielestäni arvioida kokonaistilanne: homoseksuaali mies puolisonsa kanssa valtiovierailulla maassa, missä homoudesta on säädetty kuolemanrangaistus. En jaksa uskoa, että se paljon suvaitsevaisuutta edistäisi siellä missä on toisenlainen perinne.
- eppu2
de-meter kirjoitti:
Arvostan Pekka Haaviston tosi korkealla, mutta juuri tuossa asiassa tulisi mielestäni arvioida kokonaistilanne: homoseksuaali mies puolisonsa kanssa valtiovierailulla maassa, missä homoudesta on säädetty kuolemanrangaistus. En jaksa uskoa, että se paljon suvaitsevaisuutta edistäisi siellä missä on toisenlainen perinne.
Tulipa mielikuva itsenäisyyspäivän vastaanotosta.
Olikos se Iranin lähettiläs, kun ei kätellyt Jenni Haukiota.
Entä, jos siinä seisoo kaksi miestä kättelemässä?
Muuten Soinihan hoitaa nyt sitä palautussopimuksen aikaasaamista Irakiin, en vaan hetkeen ole kuullut asiasta mitään, missä mennään.
Vai onko joku kuullut jotain? - de-meter
eppu2 kirjoitti:
Tulipa mielikuva itsenäisyyspäivän vastaanotosta.
Olikos se Iranin lähettiläs, kun ei kätellyt Jenni Haukiota.
Entä, jos siinä seisoo kaksi miestä kättelemässä?
Muuten Soinihan hoitaa nyt sitä palautussopimuksen aikaasaamista Irakiin, en vaan hetkeen ole kuullut asiasta mitään, missä mennään.
Vai onko joku kuullut jotain?Niin se taisi mennä, eppu2. Muistaakseni juuri Iranissa homoudesta on säädetty kuolemantuomio.
Minäkin olen yrittänyt seurata tuota lainmuutosprosessia irakilaisten kohdalla. Toivottavasti laki astuu voimaan pikaisesti.
- MaailmaPiirittääRyssää
Ihnko Totta?
Pekka Haavistosta tulee Tasavallan presidentti ja kaksi miestä vilkuttaa meille.
Sitä minä en tiennytkään! - JaakkoPerse
Menkää takaisin Kaappiin! Pysykää Kaapissa! Pitäkää sitten suuri turpa kiinni.
Pekka Haavistosta tulee Tasavallan presidentti ja kaksi miestä vilkuttaa meille. - ValtionhoitajapuoluePS
rakkaaseen kotimaahansa?
-
Vain Amerikan Yhdysvallat USA on Rakas ja koko Vapaa maailma!
Kaikki mielisairaan putinin valheet ("uutiset") ovat vain kusetusta.
Esim. Ukrainassa, jossa ryssä miehittää on nälkä, taudit ja kuolema.
AIDS, tuberkuloosi, orjakansat, yöllä tulee koputtaja, huumet (RUS). - PekanVahvaTuki
Tarja Halonen ei kannattanut homofiilistä viime kerralla!
Suomen kansa vain ei ollut viime kerralla kypsä Pekkaan!
Tarja kannattaa pitkiä leipäjonoja ja tekee aina tekohymyn.
-
Tarja Halonen pimeä ämmä! - hytinäx1
Pikkuisen tilastotiedettä
Tilastokeskuksen mukaan Suomesta ulkomaille muutti vuoden 2014 aikana 15 490 henkeä. Määrä on 1 590 edellisvuotta suurempi. Ulkomailta Suomeen muutto pieneni 430 henkeä ollen 31 510 henkeä. Nettomaahanmuuttoa kertyi vuoden 2014 aikana yhteensä 16 020 henkeä, mikä on 2 030 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ulkomaan kansalaisten nettomaahanmuutto supistui jonkin verran, 1 480 henkeä.
Seuraava julkistus tulee 29.4.2016 - Totuus-esiin
Hämmästyttävää, että ne pakolaiset ovat jostakin homojen valtakunnasta kotoisin. Kaikki homoja ja suomalaiset päättäjät heitä sitten hyysäämässä.
Ihmeellinen maailma. No jos ovat sitä laatua, nii hyvä on. Eivät lisäänny.
Meille on aikaisemmin uskoteltu, että niillä on useampiakin perheitä täällä, ja kaikille maksetaan yh. kasvattajan tukia, on siis valehdeltu! Ovatkin homoja!
Meitä sahataan joka puolella silmään.
Esimerkiksi, että kun nämä homot kotoutuvat Suomeen, he ilman muuta vaikuttavat siihen, että Pekka Haavistosta tulee presidentti.
Älkää unta nähkö.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2026973
- 594622
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s364191- 713229
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161945Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗271686- 171670
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹401573- 341439
- 1431227