Tilanteeni..

Olen menettänyt elämässäni lähes kaiken ja olen epäsosiaalinen ja masentunut. En ole oikein millään tavalla yhteiskunnassa mukana vaan elän täysin syrjäytyneenä ja yksin. Minulla ei ole ihmisiä enää elämässäni, enkä oikein osaa tai haluakkaan tavata ketään. Naisenkaipuukin on kova, mutta en minä mitään naista enää tule saamaan, välillä on mennyt paremmin, mutta masennus palaa kun tajuan etten tule koskaan löytämään ketään köyhänä ja yksinäisenä. Elämä tuntuu vain niin turhalta, taitaa olla kohta aika siirtyä elämän tuolle puolen.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Täytyy yrittää jaksaa päivä kerrallaan, mutta ikääkin alkaa tulla sen verran että haaveet elämästä voi alkaa jo pikkuhiljaa unohtaa

Äänestä

kuulostaa turhalta sanoa mutta... hypätkää verkkareihin ja painelkaa kuntosalille. muuttakaa elintapoja,syökää erilailla,uskokaa,se auttaa. ostakaa monivitamiini valmistetta (1,39e) ja alkakaa suunnittelemaan niin että keväällä sillon ja sillon on murheet takana ja uusi elämä. aloitin tän kaiken,muutin ruokailutapoja,jätin iltakaljat ja se johti kuntikselle menoon. koko elämäni muuttui. tosin..olen yksin,mutta onnellisempi kuin koskaan. enää puuttuu se suuri onni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksinäinenmies2 kirjoitti:

Olen menettänyt elämässäni lähes kaiken ja olen epäsosiaalinen ja masentunut. En ole oikein millään tavalla yhteiskunnassa mukana vaan elän täysin syrjäytyneenä ja yksin. Minulla ei ole ihmisiä enää elämässäni, enkä oikein osaa tai haluakkaan tavata ketään. Naisenkaipuukin on kova, mutta en minä mitään naista enää tule saamaan, välillä on mennyt paremmin, mutta masennus palaa kun tajuan etten tule koskaan löytämään ketään köyhänä ja yksinäisenä. Elämä tuntuu vain niin turhalta, taitaa olla kohta aika siirtyä elämän tuolle puolen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu