potkut

kerronpa teille miten työnantaja syrjii härkisti raskaana olevaa.
aloitin työt syksyllä. tulin sitten raskaaksi ja ilmoitin työnantajalle melko alussa joka suhtautui aika töykeästi asiaan. maanantaina minulle annettin lopputili ja syyksi sanottiin et koe-aika ei muuta. koe-aika päättyy nyt viimeinen päivä.ja työnantaja oli tunti sen jälkeen kun oli irtisanonut minut palkannut uuden työntekijän minun tilalle joka on mies. olen ollut liittoon yhteydessä ja siellä kehotettiin odottamaan ensi viikkoon kun uusi mies tulee töihin silloin alkaa tapahtua.onko teille käynyt näin ja mitä sen jälkeen. vaikka minulla on koeaika niin silti juttu on aika outo.syrjintää???
174273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

periaatteessa työnantaja voi sinut irtisanoa ilman sen kummempaa syytä, kun kerta oli vielä koeaika menossa!
Syrjintää eli ei, et ehkä voi asialle mitään kun et tosiaan ehtinyt saada paikkaa vakinaiseksi.

Syyksi irtisanomiseen (nimenomaan koeajan aikana) riittää esim. se että työnantajan mielestä et sovellu työhön, tai homma ei muuten vaan toimi... Vaikka tässä tilanteessa se OIKEA syy onkin aika ilmiselvä ja mielestäni periaatteessa syrjintää, mutta minkäs teet... :/
Elämä on välillä epäreilua..
Mutta mukavaa odotusaikaa sinulle!! :)

Äänestä
  • minulla on oppisopimus johon pitää löytyä syy vaikka irtisanominen tapahtuu koeaikana niin sanottiin liitossa.miksi se olisi odottanut 4kk jos en sovellu alalle? olemme olleet alihankkijan yhdelle yritykselle ja he ovat olleet tyytyväisiä työn jälkeen. ja todellakin liitto oli sitä mieltä et tämä ei ole oikein.ei tämä ole niin yksinkertainen juttu kuin vaikuttaisi. ja minulle ei ole todellakaan kerrottu syytä tähän

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    minulla on oppisopimus johon pitää löytyä syy vaikka irtisanominen tapahtuu koeaikana niin sanottiin liitossa.miksi se olisi odottanut 4kk jos en sovellu alalle? olemme olleet alihankkijan yhdelle yritykselle ja he ovat olleet tyytyväisiä työn jälkeen. ja todellakin liitto oli sitä mieltä et tämä ei ole oikein.ei tämä ole niin yksinkertainen juttu kuin vaikuttaisi. ja minulle ei ole todellakaan kerrottu syytä tähän

    Niin, SYY TÄYTYY LÖYTYÄ juu, mutta tarkoitinkin että sen syyn ei tarvii kovin hääppönen olla irtisanomiseen nimenomaan koeaikana!
    Ja se on fakta! Siksi se koeaika on (yleensä kesto tosiaan 3 tai 4kk) että katotaan miten homma pelaa jos pelaa ym. ym. ja työnantaja SAA PERIASATTEESSA sinut irtisanoa koeaikana, oikein tai ei!!

    Äänestä

Aloitin vasta Nokialla ja ilmoitin jo sinne mennessäni olevani raskaana. Ovat olleet aivan upeita, kyllä voimme olla ylpeitä tällaisesta yrityksestä. Kaiken lisäksi olen joutunut olemaan sairaslomalla voimakkaan pahoinvoinnin seurauksena.

Äänestä
  • Onnekas siis! Isossa firmassa hommat toimii aivan eri lailla kun pienissä.

    Äänestä

Miksi ihmeessä kerroit heti alussa? Tyhmintä mitä voi tehdä...

Äänestä
  • miten luulet et olisin selittänyt poissa-olot neuvolakäyntien aikana? ja milloin olis ollut hyvä aika sit kertoa?

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    miten luulet et olisin selittänyt poissa-olot neuvolakäyntien aikana? ja milloin olis ollut hyvä aika sit kertoa?

    Minäkin kerroin raskaudestani jo ennenkuin allekirjoitin työsopimusta. Silti ottivat töihin. Kyllä ihmisellä täytyy omatunto olla, vaikka sitten menetetyn työpaikan kustannuksella. Eivät olisi sen jälkeen enää luottaneet sinuun, jos olisi myöhemmin paljastunut, että olet raskaana.
    Teit ainoan ja oikean ratkaisun.

    Äänestä

tuhannet äidit nykypäivänä kokevat saman asian tavalla tai toisella, näin se vain menee. siksi ihmettelenkin, miksi valtio ei tule vastaan näin suuressa epäkohdassa, jos kerran väestöä tänne lisää kaivataan.

miksi äiti ei saa edes niin paljon rahaa kuin työttömänä ollessaan? siinä ensimmäinen syrjinnän aiheemme. toinen on kysymys, miksi juuri työnantaja maksaa viulut kun nainen tulee raskaaksi työsuhteen aikana, miksi korvaus on tehty vanhanaikaisesti riippuvaksi työsuhteesta, eikä ihmisen perusturvasta ja luonnollisesta lisääntymisestä? äitiydestä on tehty luonnoton asia, jota on pakko laskelmoida etukäteen - tai sitten heittäytyä keskelle epävarmaa tulevaisuutta tulemalla muitta mutkitta raskaaksi.

kaikenlaisia omituisuuksia tämä maailma on täynnä, eikä byrokratia kulje mukana tässä pätkätyömaailmassa, se ei kerta kaikkiaan kykene joustamaan ihmisoikeuksien puolelle.

kolmas omituisuus mitä ihmettelen, on tämä äitiyspäivärahan määräytyminen aivan eri systeemillä kuin mikään muu rahanmaksusysteemi. toissavuoden tulojen mukaan äitiyspäivärahan määräytyminen vaikuttaa vähintäänkin kummalliselta. asiaa mutkistaa vielä se ärsyttävän selkeästi erottuva porkkana, että jos äiti onnistuu keplottelemaan onnekseen työelämässä palkkaa nauttien puoli vuotta ennen äitiyslomaa (vaikka hänellä saattaa olla se rankkaakin aikaa fyysisesti), saakin hän tulonsa tämän mukaan - mikäli tienaa 20 %enemmän kuin silloin pari vuotta takaperin. vieläkin omituisempaa, minä sanon.

kerta kaikkiaan äitysrahasysteemi kusee, se ei ole oikeudenmukainen kenellekään. paitsi tietysti niille onnekkaille, joilla mahdollinen puoliso sattuu mahdollisesti tienaamaan niin hyvin, että senttejä ei tarvitse koskaan laskeskella.

Äänestä
  • minulla on juuri tähän asiaan liittyvä ongelma. ensinnäkin työskentelen henkilökohtaisena avustajana ja työsopimukseni uusitaan puolen vuoden välein (määräaikainen) olen ollut tässä työssä 2007 vuoden tammikuusta asti (eli pian 1,5 vuotta) ja tämänhetkinen sopimus päättyy kesäkuun lopussa jolloin pitäisi taas tehdä uusi sopimus vuoden loppuun. Olen nyt kuitenkin vihdoin ja viimein tullut raskaaksi ja mietin että pitäisikö siitä työnantajalle ilmoittaa. he eivät todennäköisesti uusi sopimusta koska heillä on huonoja muistoja yhdestä odottavasta äidistä. mutta toisaalta jään äitiyslomalle tämän vuoden puolella ja näin ollen äitiyspäioväraha lasletaan 2006 vuoden tuloista jotka ovat kaikkein pienimmät. eli ainoa oljenkorsi on puoli vuotta ennen äitiyslomaa, mutta entä jos kerron/asia selviää ja jään työttömäksi?
    voiko tosiaan olla niin että vaikka olisit 1,5 vuotta putkeen kokopäivätöissä niin sitä ei huomioida mitenkään äitiyspäivärahaan?
    surettaa todella paljon ja en todellakaan tiedä mitä tehdä.
    Jos en kerro mitään niin voiko sopimus olla silti pätevä? (työni ei ole mitenkään raskasta eikä riski sikiölle) ja jos kerron, se on periaatteessa lapseltani pois jos jään työttömäksi. onko kellään samanlaisia kokemuksia??

    Äänestä

  • ensi raskaus kirjoitti:

    minulla on juuri tähän asiaan liittyvä ongelma. ensinnäkin työskentelen henkilökohtaisena avustajana ja työsopimukseni uusitaan puolen vuoden välein (määräaikainen) olen ollut tässä työssä 2007 vuoden tammikuusta asti (eli pian 1,5 vuotta) ja tämänhetkinen sopimus päättyy kesäkuun lopussa jolloin pitäisi taas tehdä uusi sopimus vuoden loppuun. Olen nyt kuitenkin vihdoin ja viimein tullut raskaaksi ja mietin että pitäisikö siitä työnantajalle ilmoittaa. he eivät todennäköisesti uusi sopimusta koska heillä on huonoja muistoja yhdestä odottavasta äidistä. mutta toisaalta jään äitiyslomalle tämän vuoden puolella ja näin ollen äitiyspäioväraha lasletaan 2006 vuoden tuloista jotka ovat kaikkein pienimmät. eli ainoa oljenkorsi on puoli vuotta ennen äitiyslomaa, mutta entä jos kerron/asia selviää ja jään työttömäksi?
    voiko tosiaan olla niin että vaikka olisit 1,5 vuotta putkeen kokopäivätöissä niin sitä ei huomioida mitenkään äitiyspäivärahaan?
    surettaa todella paljon ja en todellakaan tiedä mitä tehdä.
    Jos en kerro mitään niin voiko sopimus olla silti pätevä? (työni ei ole mitenkään raskasta eikä riski sikiölle) ja jos kerron, se on periaatteessa lapseltani pois jos jään työttömäksi. onko kellään samanlaisia kokemuksia??

    Tämä on tosiaan asia jota monet odottavat työssä käyvät äidit miettivät. Lyömätön neuvo on että omat talousasiat etusijalle! Käytä nyt kyynärpäitäsi kun sinulla on etulyöntiasema vielä tällä hetkellä. Kun koskaan ei voi tietää miten käy, älä kerro. Sinulla ei ole siihen mitään tiettyä velvollisuutta alkuraskaudessa lainkaan. Vielä parempi tietysti on että sinun on helppo tehdä töitä raskaana ollessa ja pysyt terveenä. Silloinhan voit osoittaa työnantajasi epäluulot vääriksi raskaana olevaa työntekijää kohtaan. Onnea uudelle elämälle :)

    Äänestä

  • kus.. kirjoitti:

    Tämä on tosiaan asia jota monet odottavat työssä käyvät äidit miettivät. Lyömätön neuvo on että omat talousasiat etusijalle! Käytä nyt kyynärpäitäsi kun sinulla on etulyöntiasema vielä tällä hetkellä. Kun koskaan ei voi tietää miten käy, älä kerro. Sinulla ei ole siihen mitään tiettyä velvollisuutta alkuraskaudessa lainkaan. Vielä parempi tietysti on että sinun on helppo tehdä töitä raskaana ollessa ja pysyt terveenä. Silloinhan voit osoittaa työnantajasi epäluulot vääriksi raskaana olevaa työntekijää kohtaan. Onnea uudelle elämälle :)

    voi kiitos hirveesti, oon tosiaan vähän vaikeen päätösen edessä....kun mieli tekis kertoa, enkä muutenkaan haluaisi olla ns. ilkeä...
    noh, täytyy liitosta vielä kysyä, kun netissä oli että pitää oolla todella hyvä syy miksei uusita sopimusta jos niin on aikaisemmin jo tehty, työvoiman tarve on sama ja muita hakijoita ei edes ole, että miksei sitten yhtäkkiä uusittaisikaan ja silloin voidaan katsoa syyksi raskaus joka on syrjintää... mutta yritän ottaa asiasta vielä selvää ja ilmottelen tännekin että muutkin sitten tietää edes jotain.

    Äänestä

tsemppiä sulle työtaistelusssa. jos kerran kuulut liittoon niin vie asia sinne. kuulostaa siltä että työnantaja on tehnyt väärin. en tiedä mikä on käytäntö kun on kyseessä oppisopimus, mutta ainakaan normaalisti työnantaja ei voi antaa potkuja esim. tuotannollistaloudellisiin syihin vedoten ja sitten palkata uutta työntekijää tilallesi. ja muista että työnantajalla täytyy olla pätevä näyttö siihen että nimenomaan juuri sinä et homaan sovellu. oletko saanut kertaakaan varoitusta, huomautuksia tai valitusta työsi laadusta?? muistele tarkkaan kaikki palaute mitä olet työstäsi saanut (positiivinen myös).suomen työsopimus lain mukaan työnantajalla on vähemmän oikeksia mitä tulee irtisanomisiin kuin työntekijällä. todennäkäk työantajasi antoi sinulle lopputilin koska haluaa välttyä maksamasta äitiyslomakorvauksia sinulle. tosi kurja jutta, mutta älä anna periksi. toivottavasti liittosi osaa hoitaa homman kotiin:)
hae kirjastosta vaikka suomen työsopparilakikirja, niin voit jo itsekin selvittää paljon asioita.
Taistele loppuun asti!!!

Äänestä
  • kiitos sun viestistä. asia on liitossa ja kun ensi viikolla uusi työntekijä on töissä niin liiton mies menee sinne ja alkaa selvitellä asiaa.jos tässä ei voisi tehdä mitään ja koeaika on koeaika niin ei ne varmaan liitossa tekisi mitään.olen saanut palautetta asiakkailta ja ne on ollut posiitiivista mut työnantaja ei ole kehunut tai haukkunut mun työn jälkeä.ei mitään palautetta ole sieltä suunnalta tullut. n.3 viikkoa sitten pomo kyseli et haluanko käydä tämän koulutuksen loppuun ja minä sanoin että tottakai. pomo sanoi et homma jatkuu.ilmoittelen teille ens viikolla miten kävi

    Äänestä

Työnantajalla on oikeus olla jatkamatta työsuhdetta koeajan päättymisen jälkeen. Työnantajan ei myöskään tarvitse perustella päätöstään kokelaalle.
Kehityskelpoisen ja motivoituneen työntekijän tunnistaa kyllä 3kk:n koejakson aikana. Aikaisempi työkokemus tai koulutus ei auta jos kokelas ei tule toimeen muun henkilökuntani kanssa. Kertaakaan en ole katunut työntekijöideni vakinaistamisia ja yhden raskaana olleenkin olen palkannut.

Äänestä
  • minäkin yritin sanoa!!!!
    Siis tässä ko. tapauksessa on tosiaan ilmeisesti käynyt vain niin huono tuuri pomon suhteen (ja nyt ei yleistetä!!) että työsuhde on EHKÄ kariutunut juuri raskaanaolon takia, vaikka syyksi jotain muuta sitten sanottaisiinkin.

    Ja vielä yhteen mielipiteeseen kommentoisin, että minun mielestäni oli ihan oikein ja ehdottoman rehellistä kertoa jo alkuvaiheessa työnantajalle raskaudesta, niin minäkin kerroin, ei sinä ole mitään vikaa!

    Äänestä

Itse olen onneni kukkuloilla, kun sain vakituisen työpaikan raskaana ollessani, sitä ennen tein kolme vuotta pätkätyötä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

kerronpa teille miten työnantaja syrjii härkisti raskaana olevaa.
aloitin työt syksyllä. tulin sitten raskaaksi ja ilmoitin työnantajalle melko alussa joka suhtautui aika töykeästi asiaan. maanantaina minulle annettin lopputili ja syyksi sanottiin et koe-aika ei muuta. koe-aika päättyy nyt viimeinen päivä.ja työnantaja oli tunti sen jälkeen kun oli irtisanonut minut palkannut uuden työntekijän minun tilalle joka on mies. olen ollut liittoon yhteydessä ja siellä kehotettiin odottamaan ensi viikkoon kun uusi mies tulee töihin silloin alkaa tapahtua.onko teille käynyt näin ja mitä sen jälkeen. vaikka minulla on koeaika niin silti juttu on aika outo.syrjintää???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu