Väärät oletukset elinkautistuomion merkityksestä

Tulipa mieleeni, onkohan joissakin suomalaisissa murhatapauksissa ollut niin, ettei murhaaja ole tekoa tehdessään tajunnut, mitä kiinnijäämisen jälkeen tuomittava elinkautinen vankeusrangaistus oikein tarkoittaa. Jos ajatellaan vaikkapa Heinojen murhia Lopella, esiintyi päätekijänä elinkautiseen tuomittu Markus Österman käräjäoikeudessa hyvin ylimielisesti ja kevyin mielialoin ikään kuin rikos ja sen seuraamus olisivat olleet mitä yhdentekevimpiä asioita, mutta toisaalta hovioikeudessa otetuissa kuvissa näkyy hänen kasvoiltaan tavaton ahdistus ja hätäännys. Näinollen,

(1) Olettiko hän aluksi, että hän 18-vuotiaana olisi ollut sen verran nuori, että olisi selvinnyt jollain 10-12 vuoden luokkaa olevalla tuomiolla (sekoittanut esim. Ruotsin rikoslakiin)?

(2) Olettiko hän, että elinkautinen olisi tarkoittanut vain 12 vuotta siihen tapaan kuin nyt käsittelyssä olevassa hallituksen esityksessä (jonka läpimeno on epävarmaa)?

(3) Tajusiko hän vasta vankilassa, että se, että keskimääräisen ajan, jolloin elinkautisvangit armahdetaan, ollessa jotain 14 vuotta, ei tarkoita, että kaikki elinkautisvangit sen rajapyykin kohdalla armahdettaisiin tai että heitä armahdettaisiin koskaan, vaikka kuinka käyttäytyisi hyvin vankilassa?

(4) Huolestuiko hän siitä (mahdollisesti vankilassa oppimastaan tiedosta), että Ahtisaaren ja Halosen (ja miksei tulevien seuraajiensakin) armahduslinja murhasta elinkautiseen tuomittujen tapauksissa on ollut sellainen, että eniten kohua herättäneet tapaukset ja etenkin sellaiset, joissa uhreja on ollut useampia, eivät saa armoa välttämättä koskaan (esim. Valjakkala).
81099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Juup.

Äänestä
  • Kaikkiin kohtiin isolla EI. Hän ei ajatellut mitään noista, hän oli täydellisen paha ihminen, paatunut persoona ja häntä ei vähääkään kiinnostanut uhrien kohtalo. Eikä häntä edes kiinnostanut oma tuleva tuomionsa.

    Äänestä

  • ewwq kirjoitti:

    Kaikkiin kohtiin isolla EI. Hän ei ajatellut mitään noista, hän oli täydellisen paha ihminen, paatunut persoona ja häntä ei vähääkään kiinnostanut uhrien kohtalo. Eikä häntä edes kiinnostanut oma tuleva tuomionsa.

    Jees. Näin on.

    Äänestä

kuinka moni rikoksentekijä ennalta miettii sanktioita?

Honkasalon elämäntyö on nykypäivänä vain harvojen lukemaa. Rikolliset harvoin lukevat rikosoikeutta tai seuraavat statistiikkaa - siis ainakaan henkirikokseen syyllistyvät henkilöt.

Pitäisikö rikosseuraamusta ryhtyä painokkaammin opettamaan jo peruskoulussa? Toisaalta ihan tavalliset kansalaistaidot, joita kaikki tarvitsevat (esim. veroilm./ehdotus, osoitteenmuutos, auton rekisteröinti, avioero, lapsen huolto ym. ym.) ovat tarpeen.

Olisiko meillä tässä ajattelun paikka. Voisiko yhteiskuntaoppi olla muutakin kuin eduskunnan ja presidentti-instituution selittämistä? Voitaisiinko mennä lähemmäksi ihmistä ja ihmisen jokapäiväistä elämää?

... ja saada etenkin niille nuorille, joilla on vaara "sairastua" rikollisuuteen, mahdollisuus pelastautua turvallisemmalle puolelle.

Tosin tiedän, että ennakkoestävä vaikutus ei ole se paras, mutta vaikutus sekin kuitenkin on!

Äänestä
  • oli se, että ei nämä hemmot ole koskaan joutuneet kantamaan vastuuta teoistaan, eivätkä edes ajatelleet, että joutuisivat nytkään. Joko ajattelivat olevansa niin nerokkaita, etteivät jää koskaan kiinni (todennäköisesti) tai sitten, että joku muu kantaa vastuun, eli nuoremmat tyypit, niinkuin isit ja äidit ovat maksaneet tekoset ja rikkomukset aikaisemmin, kun eihän meidän janipetterit ole oikeasti pahoja...

    Äänestä

  • ylimielisyyteen kirjoitti:

    oli se, että ei nämä hemmot ole koskaan joutuneet kantamaan vastuuta teoistaan, eivätkä edes ajatelleet, että joutuisivat nytkään. Joko ajattelivat olevansa niin nerokkaita, etteivät jää koskaan kiinni (todennäköisesti) tai sitten, että joku muu kantaa vastuun, eli nuoremmat tyypit, niinkuin isit ja äidit ovat maksaneet tekoset ja rikkomukset aikaisemmin, kun eihän meidän janipetterit ole oikeasti pahoja...

    Olisi hyvin erikoista, jos Lopen murhiin osallistuneet olisivat todellakin kuvitelleet, että välttävät rikosoikeudellisen vastuun tyystin. Toisaalta olisi myös erikoista, jos he olisivat raskaan rikosoikeudellisen vastuun huomioineet, koska kuka haluaa vankilaan 12v-elinkaudeksi? Sinänsä siis hyvin erikoinen rikos.

    Äänestä

Eiköhän tähän päde sama kuin varmaan moniin rikoksiin muutenkin. Pojat suunnittelivat rikoksensa niin "huolella", etteivät uskoneet jäävänsä kiinni. Tai ehkä koko kiinnijäämisasia ei edes käynyt mielessä.

Lisäksi Suomen tuomioistuinten suhtautuminen rikollisiin on niin lepsua, etten ihmettelisi, vaikka sekin vaikuttaisi rikoksia lisäävästi. Jos riskinä on saada lähinnä "päänsilitystä", ei kynnys jonkin pienemmän rikoksen tekemiseen ole ehkä kovin korkea siinäkään tapauksessa, että mahdollisia seuraamuksia etukäteen sattuisi pohtimaan. Tilannetta pahentaa sitten se, kun sitten tosiaan saa jonkin mitättömän tuomion ja pääsee jatkamaan rötöstelyjään. Väitän, että suurimmassa osassa maailman maista olisi konsepti satoja autoja varastavasta nuoresta, joka jää aina ajoittain kiinni vain päästäkseen takaisin kadulle, sula mahdottomuus.

Äänestä
  • Ei niin, että kannattaisin niin rankkaa lainsäädäntöä, mutta Kaliforniassa kolmatta kertaa tuomiota autovarkauksista luettaessa se on 25 vuodesta elinkautiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikko n. kirjoitti:

Tulipa mieleeni, onkohan joissakin suomalaisissa murhatapauksissa ollut niin, ettei murhaaja ole tekoa tehdessään tajunnut, mitä kiinnijäämisen jälkeen tuomittava elinkautinen vankeusrangaistus oikein tarkoittaa. Jos ajatellaan vaikkapa Heinojen murhia Lopella, esiintyi päätekijänä elinkautiseen tuomittu Markus Österman käräjäoikeudessa hyvin ylimielisesti ja kevyin mielialoin ikään kuin rikos ja sen seuraamus olisivat olleet mitä yhdentekevimpiä asioita, mutta toisaalta hovioikeudessa otetuissa kuvissa näkyy hänen kasvoiltaan tavaton ahdistus ja hätäännys. Näinollen,

(1) Olettiko hän aluksi, että hän 18-vuotiaana olisi ollut sen verran nuori, että olisi selvinnyt jollain 10-12 vuoden luokkaa olevalla tuomiolla (sekoittanut esim. Ruotsin rikoslakiin)?

(2) Olettiko hän, että elinkautinen olisi tarkoittanut vain 12 vuotta siihen tapaan kuin nyt käsittelyssä olevassa hallituksen esityksessä (jonka läpimeno on epävarmaa)?

(3) Tajusiko hän vasta vankilassa, että se, että keskimääräisen ajan, jolloin elinkautisvangit armahdetaan, ollessa jotain 14 vuotta, ei tarkoita, että kaikki elinkautisvangit sen rajapyykin kohdalla armahdettaisiin tai että heitä armahdettaisiin koskaan, vaikka kuinka käyttäytyisi hyvin vankilassa?

(4) Huolestuiko hän siitä (mahdollisesti vankilassa oppimastaan tiedosta), että Ahtisaaren ja Halosen (ja miksei tulevien seuraajiensakin) armahduslinja murhasta elinkautiseen tuomittujen tapauksissa on ollut sellainen, että eniten kohua herättäneet tapaukset ja etenkin sellaiset, joissa uhreja on ollut useampia, eivät saa armoa välttämättä koskaan (esim. Valjakkala).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu