Nuorille uusi paikka Anjalankosken lukion entisistä tiloista
10.12.2015 18:50
Kuva: Lumikki Haaja
Sini Vanhala (vasemmalla) ja Elena Arikainen leipoivat suklaakeksejä Inkeroisten nuorisotalolla maaliskuussa 2014. Nyt nuoret saavat uuden paikan lukion entisistä tiloista.
Sini Vanhala (vasemmalla) ja Elena Arikainen leipoivat suklaakeksejä Inkeroisten nuorisotalolla maaliskuussa 2014. Nyt nuoret saavat uuden paikan lukion entisistä tiloista.
Inkeroisten nuorisotalotoiminta siirretään Anjalankosken lukion entisiin tiloihin. Nykyään nuorisotalo on vanhassa koulurakennuksessa Metsäkulmankaarella.
Asiasta päätti Kouvolan lasten ja nuorten lautakunta keskiviikon kokouksessaan. Lasten ja nuorten palvelujen johtajan Ismo Korhosen alkuperäinen päätösehdotus oli, että siirto tapahtuu jo tammikuun alussa.
Korhonen teki kuitenkin muutetun päätösehdotuksen, jonka mukaan siirto tehtäisiin vasta sen jälkeen, kun Myllykoski—Keltakangas—Inkeroinen-alueen perhekeskuksen sijainnista on päätetty.
— Perhekeskusten ensimmäiset toimipaikat päätetään vasta tammikuussa. Tällä muutetulla aikataululla varmistettiin, ettemme sulje pois sitä mahdollisuutta, että perhekeskus voisi sijoittua lukion entisiin tiloihin, Korhonen perustelee.
Jos perhekeskus päätetään sijoittaa lukion tiloihin, ei se ole este nuorisotilojen siirtymiselle.
— Se on iso kiinteistö, ja sinne mahtuu kyllä useampia toimintoja, Korhonen vakuuttaa.
Nuorille Uusi Paikka
vanhempi
1
121
Vastaukset
- karvapaikanhakija
Sopivan lähellä kantria, ei ole pitkä matka treffeille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1762135
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo381483Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321174Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56932- 55866
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol252845Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20802Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18735Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58733Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis202679