Saadaanko torin kuusi suoristettua ennen joulua?

Suosittelisin kuusen oikaisua edes hiukan siedettävämpään asentoon jo kaupungin yleisen uskottavuudenkin takia. Jos pystyttäjät eivät siihen oikaisuun itse kykene puutteellisen ammattitaidon vuoksi niin soitto vaan muiden kaupunkien tekniselle puolelle, missä kuusien pystytys on onnistunut ja sieltä oikaisuporukka ostopalveluna hoitamaan homma Hämeenlinnassakin.
38113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Johan se LinnanInvan säällikkö Pravdassa tiedoitti, ettei tänä vuonna enää ehdi.

Äänestä

No tosi kiirettä pitää sitten LinnanInvalla. Kannattaisiko päälliköiden ajella vaikka noi tukut ja muut kahviTUNTImestat läpi virka-aikana, josko sieltä löytyisi oikaisuporukkaa aluksi vaikka linja-autollinen?

Äänestä
  • Menkää ekaksi vaikka Prisman kahvilaan. Siellä majailee aina joutilaana Linna Infran porukkaa, sekä työntekijöitä että työnjohtajia. Toiminta on aivan kuvottavan tehotonta ja tyypit eivät edes välitä paskaakaan, vaikka kaikki tietävät miesten palkkojen maksun tapahtuvan kaupungin verorahoista.

    Äänestä

"Suosittelisin kuusen oikaisua edes hiukan siedettävämpään asentoon jo kaupungin yleisen uskottavuudenkin takia."

Luuletko kaupungin uskottavuuden palaavan autokauppojen jäljiltä kuusen oikaisemisella?
Hämeenlinna näyttää olevan hölmöläisiä täynnä.

Äänestä

Voisi ainakin yrittää saada jotain oikeinkin tehtyä kun hallinnollakin on selkäranka kuin korkkiruuvi.

Äänestä

Vai että Kuusen pystytys muualle kaupungin tekniselle puolelle.Luuletko tosiaan että joku kaupungin työntekijöistä pystyisi niin vaativaan työhön.Hämeenlinnan pitää kiireesti aloittaa yt neuvottelut henkilöstönsä kanssa.Ei ole oikein että me kaupukilaiset joudumme maksamaan palkkaa tyhjästä.Kukjaan ei uskalla viedä autoaan karsinaparkkiin torin yläreunaan kun pelkää koska kuusi kaatuu päälle.Eikö nyt edes kaupunginjohtaja saa jollakin konstilla tätä kuusta suoraan.Herää hyvä johtaja golf kausi on ohi voisit aloittaa taas työnteon.

Äänestä
  • Ja autokaupat..

    Äänestä

  • jätetään noin ja annetaan olla 3.v kuvastaa hyvin kaupunkin taloutta ja saamattomuutta asioiden hoidossa

    Äänestä

Vino kuusi kuvastaa todella hyvin Hämeenlinnan tasoa kaupunkina. Hämeenlinnan Kauppala sopisi paremmin jos se olisi mahdollista.

Äänestä

Vinoa joulukuusta voi ihailla, kun kallistaa saman verran päätä.

Äänestä
  • Pisantornin oikaisussakin on ollut omat hankaluutensa, ehkä se kuusikin on jotenkin kimurantti.

    Äänestä

Suomalaisia sananlaskuja:

"Vinossa kuin Hämeenlinnan joulukuusi."

Äänestä

Otan moottorisahani (Jonsered) mukaan ja kaadan koko paskan jonakin yänä lähiaikoina.

Äänestä

Mihin päin on vinossa?
Jos villisti nyt arvaisin, että SCC:n suuntaan, niin voisin vaatia asiallisesti että Kiemura tulisi Ritskun kanssa viipymättä nojaan vastaan ettei vaan koko joulupuu kaadu enempää meidän veronmaksajain niskaan.....!

Äänestä
  • Muuta vittuun hämeenlinnasta, tai hävitä tietokone.
    Kommentoi omalla nimelläsi.

    Äänestä

Meillähän on kylällä paljon noita bodareita. Niitä kakkapökäleitä joilla on yleensä värikäs v-asu päällä. Eikö nää kakkakikkareet vois pitää pikkujoulut ja illan aikana käydä laulamassa Kumbayaa kuusen ympärillä. Samalla vois pungeta ja puhkua kuusen suoraan joukolla.

Äänestä

Se ei ole ollenkaan vinossa. En ainakaan suostu uskomaan sitä.

Äänestä
  • Siten kestät itseäsi.

    Äänestä

Voi harmi, kuinkas tässä taas näin kävi? Kuusi on tosiaan hiukan vinossa, meidän on nyt otettava tästä opiksi. Uskotaan ja toivotaan että se siitä vielä kasvaa ja oikenee. Vinoutta ei tule ajatella haittana vaan välineenä, joka on yhdessä pohtien, yhdessä miettien ja yhdessä viisaita päätöksiä tehden käännettävä voimavaraksi. Kun tähyilemme riittävän pitkälle, korkealle ja kauas ja olemme vahvoja, elinvoimamme kasvukaari heijastuu suoraan rohkeuteemme.

Äänestä
  • Hei, mutta....Sari on ollut nyt "opissa" Sitrassa ja häneltä löytyy varmastikin ratkaisu ogelmiin. Sari nimitettiin heti "johtavaksi asiantuntijaksi", vaikka hänellä ei ole päivääkään työkokemusta normaalista työelämästä. Sari on toiminut pääasiassa jääkiekkoilijan vaimona, missä tehtävässä varmaankin "jalostuu" liike-elämän ja talousasioiden asiantuntijaksi. Oikeasti Sari on täysin turha pullasorsa kaupungin ja Sitran pöhöttyneessä organisaatiossa.

    Äänestä

  • Muuta vittuun hämeenlinnasta, tai hävitä tietokone.
    Kommentoi raukkapaska omalla nimelläsi.

    Äänestä

Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Olkookin että se on vino.

Äänestä

Etsin torilta lämminhenkistä joulutoria, mutta tilalla olikin vain parkkipaikka? Eikö täällä ole enää mitään pysyvää?

Äänestä
  • Lämminhenkisyys ei ole enää aikoihin kuulunut kaupungin kehitysohjelmiin. Kasvoton raha on liikutellut ulkopuolelta sätkynukkejamme haluamiinsa asentoihin.

    Äänestä

  • on siä vino kuusi jota ei rahan puutteessa voida poistaa . jää siihen tönöttämään pitkäks aikaa

    Äänestä



  • Konsultti tosin käskee purkamaan ne ja rakentamaan tilalle parkkitaloja.

    Äänestä

Ei toimi noi joulutoritkaan Hämeenlinnassa kun kaikki energia menee täysin toisarvoisiin puuhasteluihin. Tilanteen voi tarkistaa torilta ja kävelykadulta päivittäin joulukuussa, aika masentavaa näkymää tiedossa!

Äänestä
  • Muuta vittuun hämeenlinnasta, tai hävitä tietokone.

    Äänestä

Kyllä teillä on vittu ongelmat näinä aikoina, kuusi on vinossa. Ihan oikeasti! Yksiä vitun valittajia, muuttakaa helvettiin hämeenlinnasta jos ei ole asiat hyvin.
Muuttakaa vaikka pääkaupunkiseudulle, sinne mahtuu mulkkuja.

PAINU ITSE SUORISTAMAAN SE VITUN KUUSI JOS HÄIRITSEE.

Äänestä
  • Aika törkeää, että nyt myös kaupungin apurahoilla elellyt kai sitten kirjailija, en kyllä ole nähnyt hänen kirjojaan, tuominenkin vittuilee lehtijutussaan torin kuusesta. Takaan, että apurahojen hakeminen kaupungilta on nyt hitusen hankalampi homma.

    Äänestä

Taas siellä huutelee vitt.. joku joka ei ole nähnyt sitä kun äidillä saunassa.Joku syrjäytynyt on oppinut yhden sanan josta ei ymmärrä mitään.Etkö saanut sossusta kaljarahoja kun noin vi.......

Äänestä
  • Etkö sinä vajaaälyinen osaa edes oikeaan kommenttiin vastata. Opettele pelle kirjoittamaan kuin aikuiset.
    En saanut sossusta kaljarahoja, sitä tänne puran ja kiroilen. Mutta tili tuli ja niillä rahoilla hain saunaoluet.

    VITUN PELLE HÄMEENLINNALAINEN KAKARA, MUUTA SINÄKIN VITTUUN TÄÄLTÄ.

    Äänestä

  • Otin juuri kämppäni hyvän hyvyyttäni 3 irakilaista, nyt ne määräilee mitä ostan kaupasta, ovat aika uhkaavia. haluaisin syödä kinkkuleikettä, mutta ne heittää ne heti roskiin ja huutaa hulluna. Pelkään saavani häädön.

    Äänestä

Senaatintorin kuusi vinossa, ei tosin niin pahasti kuin Hämeenlinnassa. Asia ei tunnu olevan ongelma kenellekään, vaikka vinouden saattavat todistaa lukuisat turistit!

Äänestä
  • nyt kyllä sari suuttuu jos jollain on vielä enemmän tai suurempi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Infraeiainakaankykene kirjoitti:

Suosittelisin kuusen oikaisua edes hiukan siedettävämpään asentoon jo kaupungin yleisen uskottavuudenkin takia. Jos pystyttäjät eivät siihen oikaisuun itse kykene puutteellisen ammattitaidon vuoksi niin soitto vaan muiden kaupunkien tekniselle puolelle, missä kuusien pystytys on onnistunut ja sieltä oikaisuporukka ostopalveluna hoitamaan homma Hämeenlinnassakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu