Miksi 5 vuotias tyttöni ei välitä muista lapsista?
Meille kyllä hakee itse kaverin leikkimään, mutta ei oma-aloitteisesti vaan kehoituksesta. Jos kaveri(aivan sama kuka) tulee hakemaan, ei hän halua mennä kylään, ulos tms.(en kyllä aina päästäisikään, mutta yleensähän lapset karjuvat protestoivat kun eivät saa mennä johonkin). Oisi vaan kotona 4 vuotta pienemmän sisarensa kanssa. Ulkona seuraa minua joka paikkaan, eikä mene leikkimään muiden kanssa.
En viitsisi pakottaa tai tuputtaakaan, tuntuu vain niin kurjalta kun pieni tyttöni ei koskaan hymyile ja iloitse muitten lasten kanssa. Voiko lapsella olla masennusta?Kuuluuko ikään?
Meille kyllä hakee itse kaverin leikkimään, mutta ei oma-aloitteisesti vaan kehoituksesta. Jos kaveri(aivan sama kuka) tulee hakemaan, ei hän halua mennä kylään, ulos tms.(en kyllä aina päästäisikään, mutta yleensähän lapset karjuvat protestoivat kun eivät saa mennä johonkin). Oisi vaan kotona 4 vuotta pienemmän sisarensa kanssa. Ulkona seuraa minua joka paikkaan, eikä mene leikkimään muiden kanssa.
En viitsisi pakottaa tai tuputtaakaan, tuntuu vain niin kurjalta kun pieni tyttöni ei koskaan hymyile ja iloitse muitten lasten kanssa. Voiko lapsella olla masennusta?Kuuluuko ikään?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Meidän tyttö on nyt 6v ja vielä vuosi sitten oli todella ujo toisten lasten seurassa, aina piti suorastaan tyrkkiä menemään leikkeihin mukaan.Nyt leikkii jo ihan normaalisti muiden kanssa. Poika on nyt 5 v ja on myös välillä sellanen jalassa kiinni nyhjäävä kun esim. odotellaan kerhon alkamista ja toiset lapset touhuaa keskenään. Eli eiköhän se kuulu vaan tohon ikään.
Mikä ihmeen hinku on tehdä kaikista lapsista niin helvetin sosiaalisia? Onko se tämä päiväkotijärjestelmä, joka on luonut sellaisen kuvan? Vai sosiaalidemokraatit?
Ujous on arvo. Salli se lapsellesi. Anna hänen olla rauhassa! Hän saattaa olla hyvinkin sensitiivinen, tilanne- ja tunneälyinen, hyvin älykäskin. Anna hänen olla sitä minkälainen hän on. Tue hänen yksilöllisyyttään jotta hänen minäkuvansa kasvaisi eheänä.
Opettele myös kuuntelemaan itseäsi äitinä.
Oma poikani on ollut aina samanlainen. Jos joskus lähtikin ulos, niin leikki heti kohta yksin omia touhujaan. Hän ei tuntunut kaipaavan seuraa lainkaan. Poika ei ymmärrä ssosiaalisia viestejä juuri lainkaan, ja lopulta toiset lapsetkin alkoivat vieroksua häntä. Nyt on päiväkodissa kahden paikalla, ja asiaan kiinnitetään erityistä huomiota. Tällä hetkellä on löytynyt yksi kaverikin, samanlainen hiukan reppana poika. Nauttivat toistensa seurasta, mutta koskaan ei leikit ole yhteisiä, vaan molemmat touhuavat omiaan samassa huoneessa. Itse olen sitä mieltä, että ei ole enää normaalia käytöstä kuusivuotiaalta. Kun on pienestä asti kasvanut pihapiirissä, missä on paljonm samanikäisiä lapsia.
Onko sinulla tai alkuperäisellä juolahtanut mieleen viedä lastanne psykologin tutkittavaksi? En tiedä onko kyse jostain häiriöstä vai ovatko lapsenne vain älykkäämpiä kuin keskivertolapset yleensä. Sekin tietysti voidaan luokitella häiriöksi...
"Reppana" on minusta huono vertaus näistä lapsista yleensäkin. Kyllä reppanoita ovat ne vanhemmat, jotka eivät yritä ottaa selvää lastensa tilanteesta jonkun ammattilaisen avulla.
varma ettei tyttösi tunne jäävänsä vähemmälle huomiolle sisarensa vuoksi.Tee jotain "extraa" tyttösi kanssa ihan kahdestaan.Silloin voit kysellä muun puuhan ohessa mikä tytöllä on, voi olla että sieltä se syy selviää.Itse olen tytöltäni joutunut kaivelemaan asioita ja kun sen tekee muun jutustelun ohessa niin yllättäviä asioita paljastuu. Meillä tosin kouluasioita.Meillä on juttu tuokioita esim. automatkoilla jos olemme kahden tai saunassa. Olemme monesti viettäneet tyttöjen iltaa, silloin olen huomannut kuinka tärkeäksi olemme molemmat tunteneet itsemme, myös minä koska 10v ei kauheesti asioistaan puhu.Vaikka tyttösi on vasta 5v niin kokeileppa saatat yllättyä.
Kyllähän tuo pienempi sitä aikaa syö isommalta tosi paljon. Oikein ajatuksella täytyy yrittää repiä jostain sitä yhteistä aikaa. Esim. illalla välillä kun pienempi nukahtaa ensin, me isomman kanssa sipistään ja supistaan keskenämme. Huono omatunto on päivittäistä kun ei isommalle ole antanut tarpeeksi aikaa :(
Niin, lapset kuten ihmiset yleensäkin ovat erilaisia. Joku on ujo, toinen muuten vaan varautunut. Lapset paitsi, että ovat erilaisia myös kehittyvät eri tahtiin eri aioissa.
Oma poikani on ollut tutussa aikuisseurassa aina hyvinkin ulospäinsuuntautunut. Toisia lapsia sekä vieraita aikuisia hän sitävastoin arasteli voimakkaasti nelivuotiaaksi saakka.
Kannustaminen ja OMA OSALLISTUMINEN ja vaikeissa asioissa auttaminen ovat hyviä konsteja. Kaikkeenhan ei tarvitse kaikkien pystyä vielä 4- tai 5- tai 15-vuotiaanakaan. Olen kannustanut ujoa poikaani myös "olemaan tukena ja kaverina" toisille lapsille, jotka arastelevat tilanteita ehkä vieläkin enemmän. Reilussa puolessa vuodessa pikkumiehemme on reipastunut hurjasti. Hän osaa huomioida muut ujot ja syrjäänvetäytyvät ja mm. leikkii mielellään naapurin pojan kanssa (jota minä haen ulos;). Ujoutta katkaisevana tekijänä meillä on saattanut toimia myös pikkusiskon syntymä.
Meillä näin, mutta kuten sanottua - lapset ovat erilaisia kuten me vanhemmatkin! Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia. ITSEÄ HÄIRITSEVÄ tai rajoittava ujous/varautuneisuus ovat tietenkin ominaisuuksi joista olisi mukava oppia pois. Jotkut oppivat vasta vanhempina.
Hei mukava lukea, että muillakin on sellaisia lapsia jotka viihtyvät itsekseen ja arastelevat muita lapsia. Meillä 6 v poika ja 4 v tyttö. Tutussa seurassa erittäin seurallisia, mutta kun tulee vieraita lapsia niin vetäytyvät pois. En koe tätä ongelmaksi itseni enkä lapsieni kohdalla, mutta päiväkodin ylipirteät opet eivät voi ymmärtää. En itsekään viihdy isossa porukassa ja koen olevani ns. epäsosiaalinen äiti ja isä on myös.
Joskus vaan tuntuu kuin maailmaan ei mahtuisi erilaisia ihmisiä vaan kaikkien pitäisi mahtua jo lapsena samaan muottiin.
Sosiaalisuus on myös käsitteenä hieman harhaanjohtava. Esim. koko ajan äänessä oleva ja huomiota kerjäävä lapsi ei yleensä ole sosiaalinen sanan varsinaisessa merkityksessä.
Suuna päänä olijat vievät aina koko kakun.
Ehkä parasta olisi kun en olisi enää niin "hädissään".Lakkaisin pitämästä ujostelua "ongelmana".
Lapsemme ovat ihania ja rakkaita, söpöjä ja joskus ujostelevia... Kai se on niin, että nämä hiljaisemmat tarkkailijat tarkkailevat meitä äitejäkin oikein röntgenkatseella ja huomaavat herkästi sen, kun olemme huolissamme:) Ja sitten menevät lukkoon siitä, kun yrittävät olla aiheuttamatta huolta...????
Ja kenties niiden hiljaisempien joukosta löytyisi toisia samanlaisia, kun avaisi silmät.
Parasta kun löytyisi ystävä sekä äidille että lapsille... Hiljaisistakin lähtee lopulta paljon ääntä, kunhan ensin rauhassa tutustuu. Kun vaan löytyisi joku... eikun etsimään!!!!
Minulla on nelivuotias tytär, joka myöskin vieroksuu ikäisiään lapsia. Aikuisten seurassa hän on puhelias ja ulospäinsuuntautunut.. mutta ikäisiään kohtaan hän käyttäytyy varautuneesti, oikeastaan tylysti. Perhepäivähoitoon en ole häntä enää voinut viedä (kokeiltu on) koska hän ei siellä viihtynyt/pystynyt olemaan. Tyttöni leikkii mieluiten yksin, hänen mukaansa muut lapset "leikkii väärin" ja hänelle on hyvin tärkeää että asiat tehdään hänen tavallaan. Koulun alku pelottaa jo nyt, mahtaako onnistua.. Tyttöni on kaikinpuolin upea lapsi, oppii nopeasti, mielikuvitus rajaton, kekseliäs.., mutta muiden lasten kanssa ei vain suju.