Kun on otsikon kohtaiset lähtökohdat, ja kodissa yhteiskunnan vastainen asenne, jopa viha, mitkä ovat lapsien mahdollisuudet? He luonnollisesti sisäistävät kodin arvot. Kuitenkaan välttämättä lapsesta tai lapsista tule samanlaisia. Ehkä sinnepäin, mutta oireensa hallitseva. Nouseehan slummeistakin ties mitä.
Antisosiaalinen isä epävakaa persoonallisuus äiti
Hymyhuuletsuukonsaa
1071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Geenit vaikuttaa todella paljon.
Mutta noilla lähtökohdista ei käytännössä pysty kehittymään ihmistä, jonka psyyke ei olisi vahingoittunut.
Itsellä oli epävakaa äiti, joka oli lisäksi sadisti tai sadistinen (oman terapeuttini näkemys). Isä ei ollut antisosiaalinen, mutta etsi lohdutuksen alkoholista.
Pää oli aika sekaisin ennen kuin lähdin käymään menneisyyttäni läpi ja tulin uskoon.
Nyt en ole enää sairastunut masennusjaksoihin, teen tuottavaa työtä omalta alalta (olen akateemisesti koulutettu), maksan veroja, teen vapaaehtoistyötä, Yritän antaa takaisin sitä hyvää, mitä itse olen saanut (en vanhempieni toimesta, mutta muiden, kuten seurakunta siskojen ja veljien)
Sisarukseni lähentelee eläkeikää ja heillä kaikilla on edelleen todella pahoja psyykkisiä ongelmia ja sen takia ongelmia työnantajien kanssa, puhumattakaan muusta. He eivät ole tulleet uskoon.
Itse uskon, että pohjalta voi oikeasti nousta vain Jumalan avulla ja hänen Rakkautensa on ainoa, joka voi parantaa oikeasti.
Sulla on hyvä vastaus alotukseen.
Ei lapsuus deterministisesti määrää aikuisuuden terveyttä. Monet selviää 30 vuotta ilman vakavia oireita. Ennemminkin pitäisi kysyä mitä tapahtuu silloin, kun vakavia oireita ilmenee.
Suosittelen lämpimästi lukemaan myös teoksen "Katson rohkeasti takaisin", joka kertoo mt-ongelmaisten lasten selviämisestä tasapainoisiksi aikuisiksi. Asenne on selviytyjillä se mikä ratkaisee, sisäinen päätös, että "oli olosuhteet mitä tahansa periksi en anna". Samalla reseptillä moni skitsofreenikko on taistellut tiensä takaisin terveen kirjoihin ja lääkkeettömään elämään.
Lapsuuden ja mt-ongelman ympärillä varjostava determinismi olisi jo viimein aika hylätä. Ihminen on oppiva organismi eikä mikään robotti, jota valmistusvaiheen ohjelmointi ohjaa koko eliniän. Ihmisessä ohjelmointia voi muuttaa Luojan kiitos(, ja myös ilman uskontoa, vaikka ei se kaikkia vahingoita).
Älyvapauden huippu on virtahepo olohuoneessa. Toiset tutkivat itseään vuodesta toiseen, eikä viiskymppisenäkään pääse 7. vuoden ikää pedemmälle.
Ai se aiheuttaa sinulle ahdistusta kun asiat menee liian henkilökohtaiseksi.
Tyypillinen häpeäkokemus persoonallisuushäiriöiselle...
Et ole ensimmäinen perhe-terroristi, joka ei voi kestää tätä kirjaa, koska tunnistaa itsensä ja pelkää muidenkin tunnistavan.
Sinunkaltaisesi ihminen on toiselle hyvin tuhoisa. Lääkärinä tai terapeuttina spittaat toiseen sairautesi, jopa lemmikkieläimeen. Mutta ei huoleen, et ole kumpaakaan, etkä tule olemaan lääkäri etkä terapeutti. Sinulla on krooninen tyhjyyden tunne. Täytäppä se ensin niin voimme keskustella.
Enpä ole ennen neuvoja sairailta ottanut, enkä taida sinunkaan kohdallasi sitä tehdä.
Onhan sinun itsesikin ymmärrettävä ettei terve ihminen kirjoittaisi tuollaista mitä sinä suollat tänne.
Ei millään oahalla, mutta hankkiudu hoitoon.
"Elämänrealiteetti" kirjoitti sinulle "Ghggjhgghh" asiaa. Miksi alat nimitellä toista? Monesti auttaa jo pelkkä happihyppely. Kun ulkoilee se voi olla kummallekin teistä kahdesta yllättävän virkistävä kokemus. Tsemppiä!
Vain sairas ihminen luulee, että kirjoittamalla useammalla nimimerkillä ja esiintymällä kahtena eri henkilönä hän saisi äänensä paremmin kuulumaan.
Se on myös jotain, mitä psyykkisesti terve ihminen ei ikinä tekisi.
Kannattaa miettiä tuota.
Happi hyppely, tuossa onhyvä asia. Jos puolituntia 3-4 kertaa viikossa on hyvä.