Hei Kaikki Palstalaiset,
Tiedän että ei kuulu palstalle mutta kerron kuitenkin huoleni, minulle on tapahtunut. Lehti jossa kysymys julkaistiin oli kaks plus, mutta kuitenkin:
"Kenelläkään kokemusta hormonikierukan lankojen "katoamisesta"?
Kierukka asennettiin n. 4kk synnytyksen jälkeen, ja oli paikoillaan vielä tarkistuskontrollissa muutama kuukausi asennuksen jälkeen. Tuossa reilu viikko sitten huomasin ettei lankoja enää tunnu, ja tänään kävin tk:ssakin tarkistamassa mutta ei näy. Nyt odottelen aikaa ultraan,jossa voidaan katsoa näkyykö missään koko härveliä. Aiemmin on langat tuntuneet hyvin, välillä jopa helpommin/enemmän kuin normaalisti. Mietin vain onko voinut tippua huomaamattani? Mitään kipuja ei ole ollut. Paniikki iskee, jos onkin lähtenyt ajelehtimaan jonnekin ja joudutaan ronkkimaan kivuliaasti pihalle..
Raskaustestinkin tein, ja negatiivista näytti, mutta eihän sitä tiedä jos olen tehnyt liian aikaisin. Kuukautisvuotoja ei ole synnytyksen jälkeen tullut. Lihonut olen reilu kilon ihan tässä yhtäkkiä,ja hieman ehkä väsyneempi, sekä tuntuu että paljon useammin olisi nälkä, mutta en nyt tiedä mistä sitten johtuu."

Vastaukset 4
Vanhimmat
Aloita laihdutus. Se 160 kg on liikaa joten se on ensimmäinen ongelma. Toinen ongelma on että, olet kenties Lappalaisen, se seurahuoneen ämmä, kaveri. Ja vielä, olet suvakki, koska vaikutat typerältä.Korjaa nuo asiat niin olet pidemmällä.
Luulin että minulla poskitulehdus, mutta kun luin kirjoituksesi, huomasin että se sun kierukka oli jäänyt minun suuhuni viimeisen 69 hetken jälkeen
Joo mullakin kuparikierukka aiheutti kamalan vuodon, onneksi ei enää käytössä, veriarvot meni aivan sekaisin, omg.
Minullakin vähän tuontyylin kokemuksia, olen viettänyt nyt viime ajat täysin paniikissa miettien, voiko kierukka poistua huomaamatta, voiko olla mahdollista että se on pudonnut esimerkiksi vessanpönttöön ja kadonnut? Ohessa vähän kyssääni palstalle;
http://www.vauva.fi/keskustelu/81690/ketju/voiko_kierukka_poistua_huomaamatta#