Heippa vaan. Kirjoittelen tänne, kun ihmettelen, mikä vaivaa yhdeksän kk ikäistä tyttöäni. Hänen ollessaan n. kuukauden ikäinen aloin antaa hänelle äidinmaitovastiketta imetyksen lisäksi. Voi sitä röyhtäilyn, paukuttelun ja pulauttelun määrää. Parin kuukauden kuluttua aloituksesta vaihdoin vastikkeen merkkiä, koska tytön kakka muuttui todella kummallisen hajuiseksi ja väriseksi. Tämä tuntui auttavankin asiaa. Syksyn aikana on astunut kuvaan räkäisyys ja erikoinen punoitus kasvoilla. Tyttö punoittaa kasvoistaan päivittäin, enemmän ja vähemmän. Punoitus keskittyy alueelle posket, leuka ja nenä. Tänä iltana koko otsa ja ohimot olivat äkkiä täynnä punaista laikkua. Vatsan toiminta on ollut seilaavaa pitkän aikaa, välillä maha on kovalla, välillä taas löysällä ja ilmaa tuntuu riittävän. Sitten on päiviä, kun pulautuksia tulee pitkin päivää useaan otteeseen. Kerran annettuani tytölle jonkin rahkapiltin, epäilin sen olleen pilaantunut, koska tytön maha oli aivan sekaisin pari kolme päivää.
Nyt ollaan oltu löysällä kohta pari viikkoa. Tyttö kakkaa useamman kerran päivässä, välillä löysää ja limaista, välillä kakka on vetistä ja imeytynyt vaippaan. Välillä hän itkeskelee enemmän ja välillä on taas oma peruskiltti itsensä. Ja naama helottaa enemmän ja vähemmän.
Vein tytön lääkäriin terveyskeskukseen. Lääkäri oli sitä mieltä, että oireilu johtuu hampaiden puhkeamisesta. Tytöllä on kyllä puhkeamassa ylös hampaat ja olen myös kuullut, että hampaiden tulo voi löysyttää vatsaa jne. Kuitenkin ihmettelen tuota kasvojen punoitusta ja laikullisuuttakin, se tuskin johtuu hampaista. Mietin jo kissaakin, siskollani on kissa ja olemme lähes päivittäin tekemisissä. Kissalle herkistyminen tuskin taas aiheuttaa vatsavaivoja, mutta jos mahavaivat johtuvatkin hampaiden tulosta ja voi herranen aika sentään! Mutta kun ei ne mahavaivatkaan ole mikään ihan uusi juttu. Ei kai tässä muu auta kun mennä uudelleen lekuriin, jos ei helpota. Ja toisaalta vaikka toi ripulointi loppuis niin jää punotus, joka ei mun mielestä ole ihan normaalia.
Tyttövauvan vaivat
Äiree
3
163
Vastaukset 3
- Äiree
Uppaan
- allergialapsi
No en allekirjottais sitä, että mahavaivat johtuu kissasta, ruokintaan tuo viittaa ilmiselvästi. Itsellä lapset jo nuoria, mutta kolmella ( neljästä ) heistä on allergiaoireita.
Vanhin lapsistani oli jo vauvana Tyksin ihotaudeilla hoidossa ihottuman takia. Neljäs lapseni sai äidinmaidon jälkeen soijamaitoa apteekista, kun ei kestäny normimaitoa.
Vie lapsesi allergialääkärille !! Nuo maidot eivät sovi lapsellesi. - minun_mielipide
Mitä äidinmaidon vastike sisältää? Jos se sisältää vehnää, niin tapaus on selvaä. Kysymyksessä on gluteeni herkkyys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1661815Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1541330Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset221975- 71887
- 55806
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus63757- 46755
- 89721
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200667Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”149623