Tiedättekö sen tunteen, kun kokee olevansa ihan irrallaan kaikesta ja kaikista kuulumatta oikein mihinkään? Minusta tuntuu tuolta lähes koko ajan nykyään. Olen 25-vuotias mies ja välillä tuntuu, että hajoan tähän tyhjyyden ja yksinäisyyden tunteeseen. Mulla on kyllä muutamia nettipelikavereita, mutta ei niitä kiinnosta pitää yhteyttä muuten kuin pelaamisen merkeissä. Yksinäisiä hetkiä on ihan liikaa. Kaikilla on melkeinpä perhe tai parisuhde tai ainakin oikeita ystäviä, minä taas olen se ylimääräinen pyörä aina kaikessa.
Päivisin menee ihan suhteellisen siedettävästi, kun on kiirettä opintojen ja töiden kanssa. Mutta olen alkanut kammoamaan mm. iltoja ja viikonloppuja, koska silloin tulee usein niin toivottoman paha olo, että sitä on vaikea kestää. Pelaaminenkin tuntuu usein pahalta, koska tiedän ettei pelikaverit välitä minusta ihmisenä. Toki käyn ulkona ja tapaan ihmisiä silloin kun se vaan on mahdollista, mutta kuten sanottu, useimmilla on aina joku toinen odottamassa jossain. Jotenkin sitä ehkä kaipaa tunnetta, että olisi jollekin se tärkein ihminen.
En ole koskaan seurustellut, mikä on monen eri tekijän summa. Enkä ole niitä ihmisiä, ketkä vaan bongaavat joka kuukausi jostain uuden deitin seuraavan tilalle. Opiskelupaikallani on sellaisia miehiä, jotka vaihtavat naisia kuin sukkia. Minulle valittavat sitten oltuaan viikon verran ilman jotain säpinää, että kukaan ei rakasta heitä ja miten surkeaa on olla yksin. Sattuu ihan kamalasti kuunnella tuollaista, kun itse toivoisi edes kerrankin löytävän jonkun. Aiemmin en ole kokenut yksinäisiä hetkiä ongelmaksi vaan olen nauttinut niistä. En ole ollut yksinäinen ollessani yksin. Nykyään on toisin. Pelottaa, että tulen aina olemaan se ylimääräinen tissimies maailmassa :(
Päivisin menee ihan suhteellisen siedettävästi, kun on kiirettä opintojen ja töiden kanssa. Mutta olen alkanut kammoamaan mm. iltoja ja viikonloppuja, koska silloin tulee usein niin toivottoman paha olo, että sitä on vaikea kestää. Pelaaminenkin tuntuu usein pahalta, koska tiedän ettei pelikaverit välitä minusta ihmisenä. Toki käyn ulkona ja tapaan ihmisiä silloin kun se vaan on mahdollista, mutta kuten sanottu, useimmilla on aina joku toinen odottamassa jossain. Jotenkin sitä ehkä kaipaa tunnetta, että olisi jollekin se tärkein ihminen.
En ole koskaan seurustellut, mikä on monen eri tekijän summa. Enkä ole niitä ihmisiä, ketkä vaan bongaavat joka kuukausi jostain uuden deitin seuraavan tilalle. Opiskelupaikallani on sellaisia miehiä, jotka vaihtavat naisia kuin sukkia. Minulle valittavat sitten oltuaan viikon verran ilman jotain säpinää, että kukaan ei rakasta heitä ja miten surkeaa on olla yksin. Sattuu ihan kamalasti kuunnella tuollaista, kun itse toivoisi edes kerrankin löytävän jonkun. Aiemmin en ole kokenut yksinäisiä hetkiä ongelmaksi vaan olen nauttinut niistä. En ole ollut yksinäinen ollessani yksin. Nykyään on toisin. Pelottaa, että tulen aina olemaan se ylimääräinen tissimies maailmassa :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
I know that feeling! Ei auta ku jaksaa. Siis oon ite samassa tilanteessa. Ite kyllä aiheuttanut tämän ihan itse olemalla liian "ranttu" miesten suhteen, siksi olen vieläkin yksin. Saapa nähdä tulenko koskaan löytämään kumppania:D haaveilen kuiten perheestä ja kaikkea.
Onpa koskettava kirjoitus! Osaat todella hyvin pukea tunnelmasi sanoiksi. Uskon, että tavallaan tuo irrallisuuden ja tyhjyyden tunne, ns. ekstistentiaalinen tyhjyys, koskettaa jokaista ihmistä tavalla tai toisella. Perimmäinen yksinäisyyden kokemus on kai ihmisyyteen myös kuuluva asia. Kuka milläkin tavalla sitä sitten koettaa torjua tai peittää. Mutta liiallinen tyhjyys ja irrallisuuden tunne on raskasta kestää eikä sitä tarvitsekaan sietää. Tottakai jokainen tai ainakin useimmat meistä kaipaavat toisen ihmisen seuraa. Sitä, että on se rakkain ihminen jollekin.
Oletko tullut ajatelleeksi jonkinlaista keskusteluapua, esim. terapian kautta? Vaikutat ihmiseltä joka osaa keskustella ja myös puhua tunteista ja sisäisestä maailmastaan.
Entä harrastukset? Monet harrastukset ovat naisvaltaisia ja niissä voi todellakin kohdata elämänsä ihmisen. Itselle musiikki-ihmisenä tulee mieleen kuorot, joita on monentasoisia. Tai jotain muuta..
Uskon, että kaltaisesi syvällinen mies olisi monen naisen ihannekumppani.
Tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia!
Pappi Elisabet