Eli minulla on 1v. 5kk. vanha, kastroitu kääpiökoira (Lhasa apso) uros. Sen pentuiän käytiin paljon koirapuistossa ja poika nautti toisia koiria karkuun juoksemisesta (ei ollut siis arka vaan haastoi toisia koiria ajojahtiin). Nykyään pojan kanssa ei voi mennä koirapuistoon kuin tosi harvojen koirien kanssa (vaikka poika haluaisi tosi paljon päästä toisten koirien luo), koska poika alistaa toisia koiria, ja suuttuu herkästi muille jolloin käy päälle. Pojalla on ollut kotonaan toinen koira hetken kaverina ja sen kanssa tuli tosi hyvin toimeen ja leikkivät päivittäin. Nyt poika on yksin minun kanssa, minulla ei käy koskaan vieraita joten olen ainoa ihminen pojan elämässä (mikä ei tosin poikaa ole ikinä haitannut koska ei pidä vieraista ihmisistä, vaan rupeaa haukkumaan jos joku yrittää lähestyä, rodulle ominaista on että on epäluuloinen ja varautunut perheenulkopuolisten ihmisten kanssa). Olen koiran kanssa 24/7 mitä nyt joskus kaupassa käyn, joten koira saa minulta paljon huomiota ja rakkautta, sekä leikin pojan kanssa paljon, ja koirapuistossa vaikkei ole muita koiria poika rakastaa hippaleikkejä minun kanssa. Eli kysymykseni on kun olen ainut ihminen pojan elämässä, ja koirapuistossakaan ei toisten koirien kanssa voi olla, niin kärsiikö koira jos sillä ei ole elämässä muita ihmisiä, tai koiriakaan, kuin oma aktiivinen eläkeläisemäntänsä? Vai pitäisikö pojan kaveriksi hankkia toinen koira? Poika tulee kyllä toimeen samassa asunnossa asuvan koiran kanssa ja leikkisi mielellään sen kanssa, mutta itse en haluaisi toista koiraa.
Kärsiikö koira jos sen elämässä on vain yksi ihmin
yksin60
5169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei kärsi jos puuhaat sen kanssa kaikkea koiralle mieluista. Sinähän se koiralle tärkein ihminen olet, joten sitä ei tarvitse murehtia. :)
Koirakaveriksi narttu voisi olla hyvä vaihtoehto. Saisi seuraa ja toteuttaa lajityypillistä käytöstä. Toisaalta jos et halua toista koiraa niin pärjäätte varmasti kaksinkin.
Jos todellakin on niin, että koirallasi on kontakti suunnilleen vain itseesi, on se todella vähän. Koira voi alkaa vahtia sinua liikaa, koska olet ainoa ihminen sen elämässä. Kyllähän koira tarvitsee enemmän sekä koira- että ihmiskavereita. Koirasi on murkkuiässä, jolloin sen koulutus olisi tärkeää ja sosiaalistaminen. Kannattaisi mennä jonnekkin vaikka koirakoulutukseen, jossa tapaisitten myös muita ihmisiä ja koiria, ettei koira vallan alkaisi erakoitumaan, se ei ole pitemmän päälle terveellistä ja koirasta voi tulla vaikka vihainen, jota se osittain näyttää jo olevan. Jos itsellesi sattuu jotain, on koirasi oikeasti pulassa, kun on tottunut vain yhteen ihmiseen.
Kärsiikö lapsi, jos hänellä on kaksi äitiä tai kaksi isää.
Helvetti että pitääkin jonkun laittaa eläimen sielunelämä ihmislapsen etujen edelle.
Laittakaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Itellä on kaksi eri sukupuolta olevaa koiraa. Kärsiikö ne kun molemmat on nyt eunukkeja. Varmaan molemmat haluaisivat jatkaa rotuaan.
Koira on koira ja sinä olet sen lauma, mihin se ketään vieraita ihmisiä tarvitsee kun vieraat ei kuulu sen laumaan. Koira ei ole ihminen joka tarvitsee vieraita ihmisiä jotta siitä ei tulisi mökkihöperöä, kunhat touhuat sen kanssa ja annat paljon huomiota. Itse kyllä voin suositella toista koiraa kaveriksi, niin on lajitoveri ja tuttu ja turvallinen kaveri jonka kanssa touhuta esim koirapuistossa, lisäksi yksinolot eivät ole niin ikäviä kun on aina seuraa.
No en nyt tiedä sinänsä, kai koira on todella sopeutuvainenkin ja jos se ei muuta saa, niin siihenhän se tyytyy mitä saa. Mutta kyllä yleisesti ottaen meille kaikille oman lajitoverin seura on todella tärkeää, ihminen ei pysty kommunikoimaan ja leikkimään ihan samalla tavalla, ja siinä missä koira ei voi korvata ihmiselle muita kontakteja ihmiseen, pätee sama toisinpäin. Ystävyys voi olla syvää ja molemmin puolista, mutta silti.
Mutta onko siihen pakko olla toinen koira perheessä? Tai koirapuisto? Minusta ei. Ihan hyvin voisit yrittää löytää teille jonkun vastakkaista sukupuolta olevan koirakaverin (usein silloin niitä riitojakaan ei niin tule) ja käydä lenkillä ja leikkimässä vapaana jossain vaikka turvallisemmassa syrjässä pellolla tai metsässä. Narussa ei pitäisi leikkiä. Se ei ole turvallista. Eikä kivaakaan, mutta jos on joku hyvä paikka, niin se voi olla koirapuistoa parempi paikka: nehänon aika ankeita paikkoja eikä tosiaan ole takuita muista.
Minusta hyvä kompromissi tuohon olisi se koirakaverin etsiminen, facebookit ja nettisivut on, koirakouluista ainakin osa tarjoaa leikkitreffejä myös aikuisille jne. koska eihän siinäkään ole mitään järkeä, että hankit toisen koiran vain koiralle, kun et sitä itse oikeasti halua. Sittenhän se toinen olisi semmoisen huonon velipuolen asemassa sinun silmissäsi. Parempi olisi siis toisessa perheessä asuva kaveri, jota kuitenkin voisi nähdä usein.
Se, että vaikka kerran viikossakin pääsisi leikkimään lajitoverin kanssa olisi jo aikamoinen elämänlaadun paraneminen. Ihminen ei tosiaan voi painia, riehua, juosta yhtä kovaa, eikä kommunikoi ihan samalla tavalla... En tiedä mitä tuolla alistamisella tarkoitat (suuttuminen kai on selvää), koska olen joskus kuunnellut omistajia, joille jokainen selälleen kellahtaminen on alistamista, niin... mietin vaan, että näinköhän tulkitset oikein. Sillä koirat leikkivät sillä tavalla. Oma koirani on tosi raju, sillä on tosin yhtä raju kaveri ja he ovat vuonperään siellä kellimässä ja roikkuvat turkissa jne. mutta mitään alistamisia tai tappeluita ne eivät ole. Eli ettet ihan turhasta sitten huolestu (ihan varmuuden vuoksi vaan sanon), ettei se aina ole mitään sen kummempaa. Tietty jos hyökkäilee toisten kimppuun vihapäissään niin tuskinpa ainakaan sitten saman sukupuolen edustajat sopii kavereiksi, siinä kun sitä sitten on sitä valta- yms. taistelua helposti. Toivottavasti löydätte hyvän kaverin ja saatte leikkiaikaa :)