Nuoren käytöshäiriöt ja muu perhe

7plus17

Toivon mielipiteitä ja "eettistä pohdintaa". Alla oleva tarina on osin fiktiivinen. Niiltä osin kuin se on totta, on kaikkien hyvä tietää että kyseinen nuori on jo avun piirissä (avun piirillä tarkoitetaan lääkäriä, kouluyhteistyötä sekä lastensuojelua).

Esimerkkiperheessä on neljä eri-ikäistä lasta. Pienemmät lapset ovat karkeasti leikki-ikäisiä. Vanhimmalla lapsella (14v) on voimakkaita käytöshäiriöitä. Ne ilmenevät kotona tottelemattomuutena, täytenä kyvyttömyytenä mihinkään asetettujen rajojen noudattamiseen sekä kodista näpistelynä ja muina väärinkäytöksinä. Koulu on jäänyt ns. hunningolle.

Nuoren osalta esiintyy väkivaltaisuutta. Se ilmenee pääasiassa vanhempiin, mutta lievempänä myös pienempiin sisaruksiin, kohdistuvana fyysisenä kiinnikäymisenä, repimisenä ja huutamisena sekä henkisenä väkivaltana, mm. uhkailu, painostaminen sekä kodin omaisuuden hajottaminen.

Raivokohtaukset saattavat jatkua tunteja ja olla äärimmillään useiden päivien-viikkojen pituisia, sisältäen luonnollisesti mm. lääkärissä käynnit jne. Huutoa, kiroilua, pään hakkaamista seinään, vanhempien haukkumista, tottelemattomuutta jne. Tavallinen keskustelu, rauhoittelu, halailu, silittely tms. ei auta, koska kyse (maallikon mielestä) lienee vielä diagnosoimattomasta mielenterveyden häiriöstä. Sukulaiset ja isovanhemmat eivät voi auttaa, koska ns. haastavaa tapausta ei voida niissä olosuhteissa pitää.

Kyseinen nuori ei ole ohjattavissa suusanallisesti, vaan esimerkiksi lääkäriin kuljettaminen vaatii perheen ulkopuolisen henkilön läsnäolon autoon. Myöskään "kotona pitäminen" ei onnistu vastentahtoisesti, vaan tilanne kärjistyy väkivaltaisuudeksi eli tönimiseksi, riuhtomiseksi, repimiseksi ja puremiseksi.

Toivoisin seuraaviin kysymyksiin pohdintaa, etenkin eettiset ja moraaliset mielipiteet on toivottavia.

1. Pitääkö muun perheen (erityisesti pienten lasten) olla läsnä, kun pään ja jalkojen seinään hakkaus, huutaminen ja raivoaminen jatkuu yömyöhään, nukahtamiseen saakka vai onko parempi että pienet lapset ovat poissa, esim. toisessa asunnossa toisen vanhemman kanssa?
2. Mikä on kantasi asiaan: Mihin on vedettävä nuoren käytöksen osalta "luovutusraja" ja mitä esimerkkitapauksessa tulisi mielestäsi tehdä? Pitäisikö esimerkiksi toisen vanhemman elää käytöshäiriöisen lapsen kanssa ja toisen pitää huolta pienemmistä vai kaikkien yrittää yhdessä odottaa parempaa huomista olettaen että tilanne jatkuu pitkään?

0

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

        Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
        Kansallinen Kokoomus
        450
        1975
      2. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        153
        1280
      3. Olet kuin minä

        Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
        Ikävä
        94
        1183
      4. Mitähän ajattelet

        Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
        Ikävä
        71
        1163
      5. Mitä kaivattusi

        pelkää? 👻
        Ikävä
        114
        1147
      6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

        Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
        Sinkut
        180
        1048
      7. Hankkikaa elämä

        Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
        Ikävä
        100
        783
      8. Voisitko mies auttaa..

        Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
        Ikävä
        54
        729
      9. Sinun silmiisi kun

        Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
        Ikävä
        45
        711
      10. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        57
        674
      Aihe