Eli kyse on jo aikuisesta kissasta, joka tapasi noin puoli vuotta luovutuksen jälkeen oman pentunsa, joka siis on jo tietenkin aikuisen kokoinen ja tapainen nuori leikattu kissaneito. (Pentu olisi siis tulossa hoitoon luoksemme viikon ajaksi, ja tunnustelimme lyhyen vierailun ajan, tulevatko yhä toimeen keskenään). Pentu ei enää kuitenkaan ilmeisesti tunnistanut emoaan vaan käyttäytyi varauksella sitä kohtaan, hieman arkaili ja sähähteli kun emo yritti tehdä tuttavuutta. Emo sitä vastoin selvästi tunsi pentunsa, ja koko tapaamisen ajan koitti tulla lähelle ja pienen matkan päästä "jutteli" pennulleen samaa emon rauhoittelevaa purinaa kuin piti pentuaikana silloin kun ohjaili pentuaan ja selvästi "opetti" kissojen elämää pennulle. Tämä pentu oli kyseisen pentueen ainoa pentu. Välillä emo loittoni ja taas hetken kuluttua koitti tehdä tuttavuutta, kuitenkin koko ajan turhaan.
Tämä vierailu kesti pari kolme tuntia ja arvelimme kaikesta huolimatta, että loma-ajan viikon hoito onnistuisi ihan hyvin, kun kerran emokissa hyväksyi/tunnisti pennun tutuksi kaveriksi, eikä tappelua tullut ja antoi sen tulla reviirilleen. (Emo yleensä vieraiden kissojen kanssa on ollut tosi kiukkuinen tapaus, joten käytös oli nyt jopa "yli-ystävällistä" emon osalta). Ja että pentukin varmaan pidemmällä ajalla sitten hyväksyy emon ja viikko sujuu sopuisasti.
Noh, seuraavana yönä sitten emo kulki pitkin taloa ja mourusi ja "huusi" sydäntä särkevästi pentunsa perään samantyylisesti kuin silloin kun pentu alunperin luovutettiin, (hieman vanhempana kuin normaali luovutusikä), ja tällöin emon "itkua" kesti muutaman päivän ajan, kuitenkin koko ajan miedontuen ja kovasti ihmisistä hellyyttä hakien. Ei siis yhtään vihainen ollut. Koko ajan hakeutui syliin ja kehräsi ja leipoi. Oli siis todella läheisyydenkipeä ja paljon läheisyyttä sille annettiin, pidettiin sylissä ja silitettiin, nukkui kainalossa jne. Kyseinen kissarouva on yleisestikin kova kehräämään ja hakeutumaan ihmisten seuraan.
Mutta takaisin tähän päivään.
Eli tämän mourutun yön jälkeen, se alkoi olla koko ajan passissa lastemme huoneessa ja varsinkin pienemmän poikamme sängyssä, jonne oli tuolloin aiemmin kyseisen pentunsa valmiiksi laitetun pentulaatikon olemassaolosta huolimatta synnyttänyt. Tuntui siltä, että haki jotenkin tuttua pentunsa hajua(?), vaikka tietenkin lakanat ja peitot ym. on pesty ajat sitten, vaikka kuinka monta kertaa, mutta jääkö sänkyyn ja uninalleihin yms. kuitenkin haju, en tiedä.. Eikä tässä mitään, pidimme asiaa hellyyttävänä merkkinä siitä, miten eläinmaailmassakin lapset on rakkaita äidilleen ja muistot selvästi jää lapsista, vaikka ne maailmalle lähteekin.
Sitten noin pari päivää tämän jälkeen kissa jotenkin sekosi. Se on aloittanut vaanimisen ja hyökkäämisen nuorempaa poikaamme kohtaan, jonka kyseinen -emolle nyt tärkeäksi muodostunut- sänky on. Ihan kuin se yrittäisi "valloittaa" sängyn itselleen. Poika pelkää jo kissaa, joka aiemmin ollut perheen sylikissa ja nyt yhtäkkiä vaanii ja hyökkäilee. Ja kyse EI tosiaan ole leikkimielisestä hyökkäilystä/vaanimisesta, vaan kynnet on esillä ja kissa raapii ja tarttuu kiinni pojan jalkoihin ja puree. Poika kulkee ohi ihan rauhallisesti, ja kissa hyökkää korvat luimussa tuolin alta jalkoihin. Isku on nopea, ja kun poika säikähtää ja huudahtaa, kissa irrottaa ja luikkii pakoon, eli ei jää "saaliin" kimppuun vaan syöksyy pois. Onneksi vaatteet on suojanneet lasta tähän asti. Sitten on rauhaisaa muutama tunti tai puoli päivää ja yhtäkkiä taas sama juttu! Välillä antaa pojan olla lähellään ilman mitään,eikä esim. yöllä kun poika nukkuu sängyssä, mutta sitten päivällä taas yllättäen ilman mitään ennakkovaroitusta iskee poikaan kiinni.
Olemme miettineet mitä tehdä. Meneekö ohi ajan kanssa, ennenkuin sattuu jotain naarmuja vakavampaa, sen lisäksi, että poika jo pelkää kissaa? Vai onkohan pysyvää? Ensinnäkään pentu ei tokikaan ole nyt sitten tulossa hoitoon siten, että olisivat talossa yhtä aikaa emon kanssa, emme uskalla enää hämmentää emon ajatusmaailmaa, kun kuitenkin pentukissa viikon päästä taas lähtee takaisin kotiinsa. Mutta voiko pentua ylipäätään tuoda kotiimme, kun kuitenkin jättää hajunsa taloomme, vaikka emo olisi muualla puolestaan hoidossa kyseisen viikon ajan. Sekoaako emo entisestään kun tulee takaisin ja haistaa pennun olleen talossa?
Toisaalta mietimme, olisiko kissa ollut jotenkin "piilevästi" sairas, ja nyt tämä suuri mielenliikutus/stressi laukaissut kivut tai muuten sairauden, minkä vuoksi siis käyttäytyisi näin aggressiivisesti? Mutta voisiko sekään ilmetä niin, että kukaan muu perheessämme ei ole "tulilinjalla" kuin pienempi poikamme? Toki poissuljemme tämän eläinlääkärissä.
Eli tosiaan vain pienempi lapsemme on aggression kohteena, tosin kissa on muutenkin vähän oudomman tuntuinen kuin yleensä. Vähän jotenkin varuillaan ja levottomampi. Mitä siis tehdä? Useita vaihtoehtoja ollaan mietitty, kysytään nyt täältäkin..
Tämä vierailu kesti pari kolme tuntia ja arvelimme kaikesta huolimatta, että loma-ajan viikon hoito onnistuisi ihan hyvin, kun kerran emokissa hyväksyi/tunnisti pennun tutuksi kaveriksi, eikä tappelua tullut ja antoi sen tulla reviirilleen. (Emo yleensä vieraiden kissojen kanssa on ollut tosi kiukkuinen tapaus, joten käytös oli nyt jopa "yli-ystävällistä" emon osalta). Ja että pentukin varmaan pidemmällä ajalla sitten hyväksyy emon ja viikko sujuu sopuisasti.
Noh, seuraavana yönä sitten emo kulki pitkin taloa ja mourusi ja "huusi" sydäntä särkevästi pentunsa perään samantyylisesti kuin silloin kun pentu alunperin luovutettiin, (hieman vanhempana kuin normaali luovutusikä), ja tällöin emon "itkua" kesti muutaman päivän ajan, kuitenkin koko ajan miedontuen ja kovasti ihmisistä hellyyttä hakien. Ei siis yhtään vihainen ollut. Koko ajan hakeutui syliin ja kehräsi ja leipoi. Oli siis todella läheisyydenkipeä ja paljon läheisyyttä sille annettiin, pidettiin sylissä ja silitettiin, nukkui kainalossa jne. Kyseinen kissarouva on yleisestikin kova kehräämään ja hakeutumaan ihmisten seuraan.
Mutta takaisin tähän päivään.
Eli tämän mourutun yön jälkeen, se alkoi olla koko ajan passissa lastemme huoneessa ja varsinkin pienemmän poikamme sängyssä, jonne oli tuolloin aiemmin kyseisen pentunsa valmiiksi laitetun pentulaatikon olemassaolosta huolimatta synnyttänyt. Tuntui siltä, että haki jotenkin tuttua pentunsa hajua(?), vaikka tietenkin lakanat ja peitot ym. on pesty ajat sitten, vaikka kuinka monta kertaa, mutta jääkö sänkyyn ja uninalleihin yms. kuitenkin haju, en tiedä.. Eikä tässä mitään, pidimme asiaa hellyyttävänä merkkinä siitä, miten eläinmaailmassakin lapset on rakkaita äidilleen ja muistot selvästi jää lapsista, vaikka ne maailmalle lähteekin.
Sitten noin pari päivää tämän jälkeen kissa jotenkin sekosi. Se on aloittanut vaanimisen ja hyökkäämisen nuorempaa poikaamme kohtaan, jonka kyseinen -emolle nyt tärkeäksi muodostunut- sänky on. Ihan kuin se yrittäisi "valloittaa" sängyn itselleen. Poika pelkää jo kissaa, joka aiemmin ollut perheen sylikissa ja nyt yhtäkkiä vaanii ja hyökkäilee. Ja kyse EI tosiaan ole leikkimielisestä hyökkäilystä/vaanimisesta, vaan kynnet on esillä ja kissa raapii ja tarttuu kiinni pojan jalkoihin ja puree. Poika kulkee ohi ihan rauhallisesti, ja kissa hyökkää korvat luimussa tuolin alta jalkoihin. Isku on nopea, ja kun poika säikähtää ja huudahtaa, kissa irrottaa ja luikkii pakoon, eli ei jää "saaliin" kimppuun vaan syöksyy pois. Onneksi vaatteet on suojanneet lasta tähän asti. Sitten on rauhaisaa muutama tunti tai puoli päivää ja yhtäkkiä taas sama juttu! Välillä antaa pojan olla lähellään ilman mitään,eikä esim. yöllä kun poika nukkuu sängyssä, mutta sitten päivällä taas yllättäen ilman mitään ennakkovaroitusta iskee poikaan kiinni.
Olemme miettineet mitä tehdä. Meneekö ohi ajan kanssa, ennenkuin sattuu jotain naarmuja vakavampaa, sen lisäksi, että poika jo pelkää kissaa? Vai onkohan pysyvää? Ensinnäkään pentu ei tokikaan ole nyt sitten tulossa hoitoon siten, että olisivat talossa yhtä aikaa emon kanssa, emme uskalla enää hämmentää emon ajatusmaailmaa, kun kuitenkin pentukissa viikon päästä taas lähtee takaisin kotiinsa. Mutta voiko pentua ylipäätään tuoda kotiimme, kun kuitenkin jättää hajunsa taloomme, vaikka emo olisi muualla puolestaan hoidossa kyseisen viikon ajan. Sekoaako emo entisestään kun tulee takaisin ja haistaa pennun olleen talossa?
Toisaalta mietimme, olisiko kissa ollut jotenkin "piilevästi" sairas, ja nyt tämä suuri mielenliikutus/stressi laukaissut kivut tai muuten sairauden, minkä vuoksi siis käyttäytyisi näin aggressiivisesti? Mutta voisiko sekään ilmetä niin, että kukaan muu perheessämme ei ole "tulilinjalla" kuin pienempi poikamme? Toki poissuljemme tämän eläinlääkärissä.
Eli tosiaan vain pienempi lapsemme on aggression kohteena, tosin kissa on muutenkin vähän oudomman tuntuinen kuin yleensä. Vähän jotenkin varuillaan ja levottomampi. Mitä siis tehdä? Useita vaihtoehtoja ollaan mietitty, kysytään nyt täältäkin..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa stressiperäiseltä reaktiolta tai sitten kyseessä on jokin sairaus... Suosittelen teitä hankkimaan Feliway-haihduttimen, jonka laittaisitte pojan huoneeseen.
Poskiferomoneilla on todella suotuisia vaikutuksia kissojen käytökseen, meillä toimi kissojen välisen aggression laannuttamiseen. Nyt tytöt ovat jo keskenään kavereita. Tulokset näkyivät jo alle viikossa vaikka tähän pisteeseen vaadittiin paljon aikaa.
Syöttäkää ja leikittäkää kissaa pojan lähellä, jotta yhdistää johonkin positiiviseen. Pyytäkää poikaa olemaan aluksi huomioimatta kissaa ollenkaan, jotta ei vain miellä poikaa uhaksi.
Toivottavasti tilanne paranee, sillä muuten kissan pitäminen talossa on todella riskialtista. :/
Kiitos vinkistä!
Ei kannata ottaa vierasta kissaa nurkkiin,oli sitten vaikka omakin pentu.Kissan reviirille kun tullaa,se tietää usein häiriökäyttäytymistä,agressiota,merkkailua jne.Eli,kissanne stressaantui vierailusta, ei olis kannattanut....jotkut kissat viihtyy parhaitsen yksin, älkää stressatko sitä enää noin.
No sen kai nyt jokainen tajuaa, että EI olis kannattanut ja ettei kissojen voi antaa enää kohdata. Kysyin lähinnä mitä tehdä nyt, meneeköhän stressitila ohi, vai onko pysyvää.. Kukaan ei ole ennustaja, mutta täällä kun näitä asiantuntijoita riittää, niin ajattelin kysyä nämäkin ihmiset läpi ja nimettömät mielipiteet.. Niiden lisäksi kysyn eläinlääkärin mielipidettä sekä tuntemieni kissaihmisten mielipiteet. Näiden pohjalta sitten lopulta mietimme mitä pitäisi tehdä.
Kannattaa vaan rauhoittaa se arki.Leikittää kissaa ja olla rauhassa oman perheen kesken.Lapsi, jonka kimppuun käynyt, voisi tarjota kissalle välillä oikein herkullista syötävää, kinkkua, sheebaa yms, jotain kissallenne oikein mieluista.Jospa tilanne rauhottuisi ajallaan.Ei uskoisi tuosta jäävän pidempää ongelmaa, kun toista kissaa ja sen tuoksuja ei enää ole.Kissat on herkkiä muutoksille, ja se näkyy yllättävilläkin tavoilla.