Kuka ohjaa

Mielenkiintoinen kysymys, kuka meitä ohjaa, me itsekö vai annammeko jonkun tuntemattoman ohja ta itseämme. Eikös meillä jokaisella ole omat tunteet, oma tahto tehdä asiat oikein, ja etenkin oma itsekunnioitus. Mikä nuo ominaisuudet, syntymässä saadut, voi meiltä viedä, ei niin mikään, miettikää sitä. Tavaraa voi varastaa vaan ihmisen tunteita ja ihmistä itseään ei. Jos niin on muka käynyt on ihmisen itsensä pitänyt antaa periksi, pitänyt heretä uskomasta itseensä, luottamaan itseensä, ihmisen on pitänyt heretä kuuntelemasta tunteidensa ääntä. Siis yksinkertaisesti ihminen on siirtänyt vastuun tekemisistään muille samalla syyttäen omista kenties järjettömistä teoista muita, ja se on juuri sitä mihin ihmistä ei ole luotu, ymmrtääkseni. Jos ihminen opettelee, ellei jo osaa, tunteidensa toiminnan niin haevoin tekee mitään mistä tulisi paineita itsellee, harvoin tekee toiselle mitä ei soisi itselleen tehtävän, ja ainaan ei tee sellaista joka itsestä TUNTUU väärältä, näin on tosiasia, yrittäköön kiistää ken pystyy.
0138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Hannu O kirjoitti:

Mielenkiintoinen kysymys, kuka meitä ohjaa, me itsekö vai annammeko jonkun tuntemattoman ohja ta itseämme. Eikös meillä jokaisella ole omat tunteet, oma tahto tehdä asiat oikein, ja etenkin oma itsekunnioitus. Mikä nuo ominaisuudet, syntymässä saadut, voi meiltä viedä, ei niin mikään, miettikää sitä. Tavaraa voi varastaa vaan ihmisen tunteita ja ihmistä itseään ei. Jos niin on muka käynyt on ihmisen itsensä pitänyt antaa periksi, pitänyt heretä uskomasta itseensä, luottamaan itseensä, ihmisen on pitänyt heretä kuuntelemasta tunteidensa ääntä. Siis yksinkertaisesti ihminen on siirtänyt vastuun tekemisistään muille samalla syyttäen omista kenties järjettömistä teoista muita, ja se on juuri sitä mihin ihmistä ei ole luotu, ymmrtääkseni. Jos ihminen opettelee, ellei jo osaa, tunteidensa toiminnan niin haevoin tekee mitään mistä tulisi paineita itsellee, harvoin tekee toiselle mitä ei soisi itselleen tehtävän, ja ainaan ei tee sellaista joka itsestä TUNTUU väärältä, näin on tosiasia, yrittäköön kiistää ken pystyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu