Turku ottaa uuden vuoden vastaan ilman ilotulitusta
Turun kaupunki ei järjestä tänä vuonna ilotulitusta uudenvuodenaattona Kaakkois-Aasian luonnonkatastrofin takia. Päätöksellä halutaan kunnioittaa maanjäristyksen ja hyökyaaltojen uhreja. Samalla kaupunki aikoo lahjoittaa tuhoalueelle kohdistuvaan katastrofiapuun rahasumman, joka on suuruuskuokaltaan ilotulitteisiin varatun määrärahan suuruinen. Tarkemmin lahjoituksen suuruudesta päätetään myöhemmin.
Kaupungin 775-juhlavuoden päättymisen kunniaksi Turun kaupunki oli varautunut poikkeuksellisen näyttävään ilotulitukseen sekä erikseen lapsille suunnattuun tapahtumaan. Yhdessä molempiin tapahtumiin oli varattu käytettäväksi 8.500 euroa, josta lastentapahtuman osuus on noin 1.500 euroa.
Ilotulituksesta luopuminen ei vaikuta lapsille kello 15.00 Seikkailupuistossa alkavaan tapahtumaan, vaan tapahtumaan kello 18.00 liittyvä valoshow toteutetaan suunnitelmien mukaisesti.
Myös tuomiokirkossa järjestettävä uudenvuodenaaton tilaisuus järjestetään suunnitelmien mukaisesti. Tuomiokirkon portailla kello 23.40 alkavassa tilaisuudessa puhuvat tuomiorovasti Rauno Heikola sekä kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty. Tilaisuus päättyy tuomiokirkon kellojen lyöntiin kello 00...00.
http://www.turku.fi/etusivu/tiedotteet/tiedotteet04/joulukuu04/joulu41_04.html

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tietääkö joku järjestääkö varissuo tänäkin vuonna oman ilotulituksensa? Mihin aikaan? Hieno ajatuksena Turulta, mutta itse henk.koht. olen vähän pettynyt, koska ilotulitus kuuluu niin siihen uudenvuoden juhlintaan. Järjellä ajateltuna se on turhaa rahanhaaskuuta, mutta onhan ne kuitenkin upeaa katseltavaa. No joo, nämä nyt oli mun ajatuksia. Mut jos joku viitsis vastata noihin kysymyksiin, niin olisin kiitollinen.
Huomaa kyllä sun ajatusmaailmasta, että olet sieltä helvetin Varissuon perukoilta ns. köyhä ja toisen luokan kansalainen.
Totta vitussa ne rahat kannattaa ennemmin laittaa uhrien hyväksi!
Varissuo lahjoittaa omat ilotulitusrahat mustalaisille.
Etkö tajua että ne rakettirahat on JO tuhlattu? Turun kaupunki on jo kesällä ellei peräti viime vuonna ostanut tämän vuoden paukut valmiiksi! Ei ison kaupungin juhlailotulitusraketteja kuule käydä mistään cittarin rakettimyyjältä joulun välipäivinä hakemassa vaan ammattilaiset on suunnitelleet tulituksen jo aikoja sitten ihan valmiiksi.
Nyt ne raketit sitten jää mätänemään varastoon, onpa hienoa rahan tuhlausta! Taatusti hengissä suomeen selvinneet olisivat mielellään halunneet nähdä raketit taivaalla, koska silloin olisivat edes hetkeksi saaneet jotain muuta, kaunista ajateltavaa.
..juhlimme Onnellista mennyttä ja toivottavasti vieläkin Onnekkaampaa tulevaa vuotta!
Ilotulitus ei ole vainajien väheksyntää,
ilotulitus ei ole omaisten surun väheksyntää,
ilotulitusten viime hetken peruuttaminen on tekopyhää.
Kuntien tulisi paukuttaa ilotulitteensa, koska ne jo on tilattu ja maksettu, ja antaa saman suuruinen summa keräykseen. Niin minä ajattelen.
Raketit on tilattu, sopimus tehty, ei Aasian katastrofi ole FM johon vedoten voidaan sopimukset purkaa.
Vähentääkö se myötäelämistäni ja suruani, jos ammun lasteni iloksi muutaman raketin?
Päinvastoin, olen riemuissani, että minulla heidät on, emmekä lähteneet joulunviettoon Phuketiin, kuten koko alkusyksyn suunnittelimme.
Minusta meillä on syytä iloita. Ei toisten surun ja hädän, ahdingon kustannuksella, vaan sydämestäni, että olemme olemassa.
no suomi ei ollu ainoa maa jossa ei järjestetty ilotulitusta... itse olin/olen uutena vuotena Ruotsissa ja täälläkään ei näkyny mitään kaupungin järjestämää ilotulitusta.. ainoastaan ihmisten omat.. =(