Asiani liittyy katsomusvapauden ja uskonnonvapauden toteuttamisen muotoihin päiväkodeissa. Kirjoitan nimenomaan uskonnottomien, uskontokuntiin kuulumattomien näkökulmasta. Maahanmuuttajien lisääntymisen johdosta muiden uskontojen (kuin evankelisluterilaisen kirkon) näkökulmiin onkin käsittääkseni jo alettu kiinnittämään huomiota varsinkin pääkaupunkiseudulla.
Välillä tuntuu kuitenkin, että suurin uskonnollinen/katsomuksellinen vähemmistömme, uskontokuntiin kuulumattomat, on unohdettu. Pääkaupunkiseudulla uskontokuntiin kuulumattomia on yli 20 prosenttia väestöstä. He ovat siis ev.lut, kirkon jäsenyyden ulkopuolella olevista (noin 25 prosenttia) ylivoimaisesti suurin ryhmä, paljon suurempi kuin esim. islaminuskoiset.
Uskonnollinen tai katsomuksellinen kasvatus uskonnollisuuden eri muotoihin tai uskonnottomuuteen on ennen muuta kodin asia. Kun laki kuitenkin velvoittaa päiväkoteja jonkinlaiseen uskontokasvatukseen, on hyvin tärkeätä kodin katsomusperinteen kunnioittaminen samoin kuin uskonnon- ja katsomusvapauden kunnioittaminen. Perustuslain mukaan kenenkään ei ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen vastoin omaatuntoaan.
Konkreettisesti asiani koskee päiväkotien menettelytapoja liittyen uskontokuntien, etupäässä evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien pappien kutsumiseen päiväkoteihin pitämään muun muassa hartaushetkiä sekä päiväkotilasten viemistä ev.lut. kirkkoon sisältäen myös hartaushetken tai jumalanpalveluksen.
Ensinnäkin olen sitä mieltä, että lakia tulisi muuttaa tai selventää niin, että päiväkotien tehtäviin ei kuulu organisoida ja sallia minkään uskonnon pappien pitämiä hartaushetkiä, vaan kaikki lasten uskonnollisiin seremonioihin osallistumisen järjestäminen pitäisi jättää kotien tehtäväksi. Toivon että kaupunki voisi tehdä tästä aloitteen ministeriöön lain muuttamisen aloittamiseksi.
Toisekseen kai nykyisenkin lain voimassa ollessa päiväkodit selviävät lain velvoittamasta uskontokasvatuksesta aivan hyvin myös ilman pappien pitämiä hartaushetkiä. Uskontokasvatus voinee olla myös lähinnä eettistä kasvatusta ilman yhden uskonnon katsomuksellista opettamista. Toivon että kaupunki voisi ohjata päiväkotiensa toimintaa tähän suuntaan.
Kolmanneksi, tarvitaan selkeät ja velvoittavat ohjeet rinnakkaisen tai vaihtoehtoisen, neutraalin, normaalin, uskonnottoman ohjelman tarjoamiseksi päiväkotilapsille aina siinä tapauksessa, että kaikista ongelmallisuudestaan huolimatta pappi päätetään kutsua hartaushetkeä pitämään - tai papille annetaan lupa tulla! - tai jos lapsia päätetään viedä enemmistön uskonnon mukaiseen kirkkoon kirkkokäynnille johon sisältyy myös hartaushetki tai vastaava.
Missään tapauksessa ei enää saisi menetellä suoraan tai epäsuorasti painostavasti - niin kuin on aivan liian usein pääkaupunkiseudullakin perinteisesti menetelty - siten, että uskonnottomilta perheiltä esimerkiksi toistuvasti tiedustellaan, että ”saako lapsi osallistua” hartaushetkeen tai kirkkokäyntiin aivan ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että näin ei tarvitsi järjestää rinnakkaista, uskonnotonta ohjelmaa, mikäli lapsi tulee muiden mukaan.
Jossain tiedotteessa toki voidaan mainita, mikäli hartaushetkiä tai kirkkokäyntejä päiväkodin ohjelmassa on, että niihin saavat osallistua myös muut kuin ev.lut. kirkon jäsenet, mutta on erittäin tärkeää ja olennaista, että vanhemmille ei saa tällöin syntyä kuva, että päiväkoti jotenkin odottaa ja toivoo kaikkien osallistumista jotta esimerkiksi ei synny "turhaa vaivaa" ja riesaa rinnakkaisen ohjelman järjestämisestä. On siis selkeästi samassa yhteydessä ilmoitettava, että vaihtoehtoista ja hyvin valmisteltua ohjelmaa on samaan aikaan aina tarjolla. Uskonnottomille perheille ei tule antaa pienintäkään aihetta tuntea syyllisyyttä siitä, että heidän lapsilleen järjestetään normaalia palvelua. Uskonnottomien perheiden tulee saada olla tässä asiassa muuten rauhassa, kun he kerran tiedotteen saatuaan voivat oma-aloitteisesti ilmoittaa, jos he haluavat lapsensa mukaan ko. seremonioihin.
Kirkkokäyntien vaihtoehtona tulisi muuten olla joku elämyksellinen retki tai vierailu kivassa paikassa, jotta lasten yhdenvertaisuus toteutuu, sillä voidaanhan kirkkoretkeä pitää periaatteessa ainakin elämyksellisenä ohjelmana.
Päiväkotien velvollisuus ei ole myöskään pakkokirkottaa tai pakkorukoiluttaa niitä lapsia, joiden vanhemmat tai toinen heitä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Vanhempien kirkon jäsenyys ei ole mikään yleisvaltuutus. Niinpä, jos joltakin toistuvasti halutaan tiedustella osallistumista hartauksiin tai kirkkokäynteihin, ne kyselyt pitää kohdistaa juuri ev.lut. kirkkoon kuuluville vanhemmille. Eihän vanhempiakaan aina huvita lähteä kirkkoon! Niin muodoin tällaisten perheiden lapsilla pitää olla oikeus jäädä pois uskonnollisista seremonioista ja osallistua vaihtoehtoiseen ohjelmaan, kun vanhemmat niin ilmoittavat.
Jokaisessa päiväkodissa henkilöresurssointia suunniteltaessa lähteä siitä, että päiväkodissa on myös normaalia, uskonnotonta toimintaa silloin kun sitä haluaville ev.lut. kirkon jäsenperheiden lapsille on järjestetty uskonnollinen opetus- ja hartaustuokio tai kirkkokäynti. Mikäli resursseista on pulaa, päiväkotien normaali toiminta on pidettävä ensisijaisena.
Esa Ylikoski
FM
Välillä tuntuu kuitenkin, että suurin uskonnollinen/katsomuksellinen vähemmistömme, uskontokuntiin kuulumattomat, on unohdettu. Pääkaupunkiseudulla uskontokuntiin kuulumattomia on yli 20 prosenttia väestöstä. He ovat siis ev.lut, kirkon jäsenyyden ulkopuolella olevista (noin 25 prosenttia) ylivoimaisesti suurin ryhmä, paljon suurempi kuin esim. islaminuskoiset.
Uskonnollinen tai katsomuksellinen kasvatus uskonnollisuuden eri muotoihin tai uskonnottomuuteen on ennen muuta kodin asia. Kun laki kuitenkin velvoittaa päiväkoteja jonkinlaiseen uskontokasvatukseen, on hyvin tärkeätä kodin katsomusperinteen kunnioittaminen samoin kuin uskonnon- ja katsomusvapauden kunnioittaminen. Perustuslain mukaan kenenkään ei ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen vastoin omaatuntoaan.
Konkreettisesti asiani koskee päiväkotien menettelytapoja liittyen uskontokuntien, etupäässä evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien pappien kutsumiseen päiväkoteihin pitämään muun muassa hartaushetkiä sekä päiväkotilasten viemistä ev.lut. kirkkoon sisältäen myös hartaushetken tai jumalanpalveluksen.
Ensinnäkin olen sitä mieltä, että lakia tulisi muuttaa tai selventää niin, että päiväkotien tehtäviin ei kuulu organisoida ja sallia minkään uskonnon pappien pitämiä hartaushetkiä, vaan kaikki lasten uskonnollisiin seremonioihin osallistumisen järjestäminen pitäisi jättää kotien tehtäväksi. Toivon että kaupunki voisi tehdä tästä aloitteen ministeriöön lain muuttamisen aloittamiseksi.
Toisekseen kai nykyisenkin lain voimassa ollessa päiväkodit selviävät lain velvoittamasta uskontokasvatuksesta aivan hyvin myös ilman pappien pitämiä hartaushetkiä. Uskontokasvatus voinee olla myös lähinnä eettistä kasvatusta ilman yhden uskonnon katsomuksellista opettamista. Toivon että kaupunki voisi ohjata päiväkotiensa toimintaa tähän suuntaan.
Kolmanneksi, tarvitaan selkeät ja velvoittavat ohjeet rinnakkaisen tai vaihtoehtoisen, neutraalin, normaalin, uskonnottoman ohjelman tarjoamiseksi päiväkotilapsille aina siinä tapauksessa, että kaikista ongelmallisuudestaan huolimatta pappi päätetään kutsua hartaushetkeä pitämään - tai papille annetaan lupa tulla! - tai jos lapsia päätetään viedä enemmistön uskonnon mukaiseen kirkkoon kirkkokäynnille johon sisältyy myös hartaushetki tai vastaava.
Missään tapauksessa ei enää saisi menetellä suoraan tai epäsuorasti painostavasti - niin kuin on aivan liian usein pääkaupunkiseudullakin perinteisesti menetelty - siten, että uskonnottomilta perheiltä esimerkiksi toistuvasti tiedustellaan, että ”saako lapsi osallistua” hartaushetkeen tai kirkkokäyntiin aivan ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että näin ei tarvitsi järjestää rinnakkaista, uskonnotonta ohjelmaa, mikäli lapsi tulee muiden mukaan.
Jossain tiedotteessa toki voidaan mainita, mikäli hartaushetkiä tai kirkkokäyntejä päiväkodin ohjelmassa on, että niihin saavat osallistua myös muut kuin ev.lut. kirkon jäsenet, mutta on erittäin tärkeää ja olennaista, että vanhemmille ei saa tällöin syntyä kuva, että päiväkoti jotenkin odottaa ja toivoo kaikkien osallistumista jotta esimerkiksi ei synny "turhaa vaivaa" ja riesaa rinnakkaisen ohjelman järjestämisestä. On siis selkeästi samassa yhteydessä ilmoitettava, että vaihtoehtoista ja hyvin valmisteltua ohjelmaa on samaan aikaan aina tarjolla. Uskonnottomille perheille ei tule antaa pienintäkään aihetta tuntea syyllisyyttä siitä, että heidän lapsilleen järjestetään normaalia palvelua. Uskonnottomien perheiden tulee saada olla tässä asiassa muuten rauhassa, kun he kerran tiedotteen saatuaan voivat oma-aloitteisesti ilmoittaa, jos he haluavat lapsensa mukaan ko. seremonioihin.
Kirkkokäyntien vaihtoehtona tulisi muuten olla joku elämyksellinen retki tai vierailu kivassa paikassa, jotta lasten yhdenvertaisuus toteutuu, sillä voidaanhan kirkkoretkeä pitää periaatteessa ainakin elämyksellisenä ohjelmana.
Päiväkotien velvollisuus ei ole myöskään pakkokirkottaa tai pakkorukoiluttaa niitä lapsia, joiden vanhemmat tai toinen heitä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Vanhempien kirkon jäsenyys ei ole mikään yleisvaltuutus. Niinpä, jos joltakin toistuvasti halutaan tiedustella osallistumista hartauksiin tai kirkkokäynteihin, ne kyselyt pitää kohdistaa juuri ev.lut. kirkkoon kuuluville vanhemmille. Eihän vanhempiakaan aina huvita lähteä kirkkoon! Niin muodoin tällaisten perheiden lapsilla pitää olla oikeus jäädä pois uskonnollisista seremonioista ja osallistua vaihtoehtoiseen ohjelmaan, kun vanhemmat niin ilmoittavat.
Jokaisessa päiväkodissa henkilöresurssointia suunniteltaessa lähteä siitä, että päiväkodissa on myös normaalia, uskonnotonta toimintaa silloin kun sitä haluaville ev.lut. kirkon jäsenperheiden lapsille on järjestetty uskonnollinen opetus- ja hartaustuokio tai kirkkokäynti. Mikäli resursseista on pulaa, päiväkotien normaali toiminta on pidettävä ensisijaisena.
Esa Ylikoski
FM
Vastaukset 9
Vanhimmat
Täällä yksi kapinallinen vastaa hyvään kirjoitukseen. Olen ns. tapakristitty, mutta olen aina vastustanut tunnustuksellista uskonnonopetusta kouluissa. Aikoinaan ärsytti asenne-et oi osallistua et-tunnille, koska kuulut kirkkoon. En ymmärtänyt miksi ei, olisi pitänyt erota kirkosta. (toisaalta en edes ymmärtänyt, miksi piti kuulua kirkkoon, se pakkoliittäminen syntymässä ihmetytti)Nyt aikuisena "kapinoin" edelleen tätä uskonnon tunnustuksellista opetusta. Miksi se ei ole nimeltään esim. uskontojen historia tai jotain muuta sellaista. Lapseni ollessa päiväkodissa ärsytti tämä "pakko lähreä kirkkoon" asenne kun kuulut kirkkoon, käyt siellä. Valinnanvaihtoehtoa ei ollut. Onneksi ko. päiväkodissa ei puhuttu uskonasioita "totena" vaan niistä kerrottiin, jos lapsi kysyi. Uskonto on vakaumusasia, jokaisen henk.koht. juttu, ei sitä pidä väkisin opettaa ja tyrkyttää. (vaikka olen ns. tapakristitty)
PS:Tekipä hyvää vaahdota tästä asiasta, kiitos.
Mielestäni päiväväkodin tulee tukea lapsen uskonnollista kasvatusta. Olen huomannut, että lapsia ei pakoteta kirkkoon, eikä tilaisuuksiin, jonne pappi tulee. Näitä juttuja ei ole edes kovin usein, kun jopa kristilliset laulut ovat häipyneet ja seimikuvaelmat vaihdettu tonttuleikkeihin. Muilla lapsilla pk hoito kirkonkin aikana. En ymmärrä, miksi nämä kirkot vielä pitäisi lopettaa ?? Miksei lapsilla muka ole oikeutta käydä kirkossa ikätovereidensa kanssa?? Lapsi tarvitsee myös juhlia ja lepoa koulun ja tarhan käynnin ohessa. Ja mikä onkaan parempi paikka juhlistaa loman alkua, kuin kirkko !
Itse olen erittäin tyytyväinen kirkkoreissuihin. Mutta ikäväkseni uskonto kasvatusta on liian vähän. Kristillisiä arvoja tulisi kuitenkin uskonnottomienkin kunnioittaa kuten rehellisyys, aitous, tasa-arvo ja ystävällisyys.
Kaikilla halukkailla ei ole varaa laittaa lastaan kristilliseen päiväkotiin !
"rehellisyys, aitous, tasa-arvo ja ystävällisyys"
Kun katsoo kristinuskon historiaa, niin yllä mainittuja arvoja on rikottu rankasti kirkon taholta ja niin tehdään vieläkin. Kyseessä on inhimilliset arvot ja niita noudattaa parhaansa mukaan jokainen terve ihminen, vaikka olisi uskonnoton.
tulen järjestelmällisesti kieltämään tyttäreeni kohdistuvan kaiken muotoisen uskonnollisen kasvatuksen kunnes tyttäri on lain mukaan täysi-ikäinen itse päättämään uskonnollisen suuntauksensa.
Sama täällä. Nuorin lapseni menossa tarhaan ja aion saada sieltä kirjallisena että lastani ei viedä kirkkoon eikä osallistuteta mihinkään muuhun uskonnolliseen toimintaan.
Vanhin lapseni joka nyt on jo koulussa sai itkukohtauksia ollessaan tarhassa. Tarhatädit olivat kuulemma vieneet koko ryhmän käymään kirkossa ja pieni lapseni oli nähnyt siellä ristiinnaulitun Jeesuksen alttarin takana. Painajaisia oli varmaan viikon verran ja vieläkään hän ei oikein usko että henkilö pukeutuneena papin pukuun ei välttämättä ole paha. (Hänen painajaisissaan pappi satutti Jeesusta)
Kukaan perheestäni ei kuulu kirkkoon ja huolehdin kyllä jatkossa että vastaavaa ei pääse tapahtumaan. Tiedän että syytä on itsessänikin kun en rautalangasta vääntänyt tarhatädeille että mitä tarkoittaa "en halua lapselleni opetettavan uskontoa", tuntuu vaan helpommalta syyttää tapahtuneesta tarhatätejä.
Kiitos kun jaksoit lukea juttuni ja toivottavasti siitä jäi jotain mieleen.
näin , älä ihmettele kun lapsesi kysyy miksi hän ei saa mennä kirkkoon kun kaveritkin menevät.Näin voi lapsesi kysyä, jos nimittäin kuulutte kirkkoon tai lapsesi on kastettu muutenhan juttu on aivan eri.
Tottakai hän saattaa kysyä miksi ei pääse kun kaveritkin pääsevät. Mutta ideanahan ei ollutkaan antaa pienen lapsen päättää mikä on hänelle hyväksi ja mikä ei.
tämä taas nähtiin kuinka kirkossa käynti rauhottaisi mielen.Kovin ovat jyrkkiä mielipiteesi. Itse käyn kirkossa tasan kerran vuodessa ellei satu hautajaisia tai muita juttuja vuoden varrelle.En kuuntele edes saarnaa vaan ajattelen omiani ja vaan katselen, rauhoittaa mielen kummasti
Otsikkosi oli "katsomusvapaus". Mielestäni vapaus sana tarkoittaa sitä, että lapsille tarjotaan mahdollisuus sekä kirkossa käyntiin, että vaihtoehtoiseen ohjelmaan. Itse olen arkipäivät sekä sunnuntaiaamun töissä, eikä minulla ole mahdollisuutta viedä halutessani lastani kirkkoon eikä seurakunnassani kovinkaan usein järjestetä ns. perhejumalanpalvelusta mihin lapsen edes viitsisi viedä. Mielestäni on hienoa, että lapset näitä uskonnollisia kokemuksia saavat päiväkodeissa.
Ote tekstistäsi:
Ensinnäkin olen sitä mieltä, että lakia tulisi muuttaa tai selventää niin, että päiväkotien tehtäviin ei kuulu organisoida ja sallia minkään uskonnon pappien pitämiä hartaushetkiä, vaan kaikki lasten uskonnollisiin seremonioihin osallistumisen järjestäminen pitäisi jättää kotien tehtäväksi. Toivon että kaupunki voisi tehdä tästä aloitteen ministeriöön lain muuttamisen aloittamiseksi.
Ymmärrän kantasi ja olen ehdottomasti samaa mieltä, että ketään ei saa painostaa uskonnon pariin! Ideana ei kuitenkaan saisi olla, että nämä tärkeät kokemukset vietäisiin pois muilta!
Tekstini pointti: Päiväkotien pitäisi järjestää ohjelmaa kirjoituksesi mukaan niille, jotka eivät kikkoon halua, mutta myös niille, jotka haluavat!