Tissi-Timpan toilailut

Olen aina uskonut, että nimi on enne. Teininä kuuntelin paljon Kiss FM:ää ja ihailin yhtä sen juontajista, Timpeä. Halusin olla kuin Timpe ja olisin jopa vaihtanut etunimeni Timpeksi, jos vanhemmat olisi antanut luvan. Pari vuotta myöhemmin Timpe tuomittiin vankilaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Se sai silmäni aukeamaan ja kiittelin vanhempieni viisautta: Ilman niitä musta olisi tullut varmasti pedofiili.

Musta ei siis tullut pedofiiliä, mutta samalla menetin mahdollisuuteni tulla suosituksi. Mua alettiin kiusata jo vaippaikäisenä. Vanhempani sanoi mua Timpaksi, mutta naapurin lapsille olin Tissi-Timppa. Se nimi levisi nopeasti kaikkien huulille. Yläasteella nimeni muuttui todeksi ja mulle kasvoi valtavat miestissit. Sain koululiikunnasta vapautuksen, koska selkäni ei kestänyt niiden painoa. Pahimpana kautena jouduin käyttämään kävellessäni rollaattoria ja laittamaan tissit siinä olleeseen koriin, joka auttoi kannattelemaan niiden painoa.

Olen treenannut selkälihaksia niin, että pärjään nykyään ilman apuvälineitä. Olen silti edelleen se sama Tissi-Timppa, jonka kaveri kukaan ei tahdo olla.
1175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Koska tunnet tarvetta levittää tarinaasi/tarinoitasi, voisit tehdä sen laajemmallekin yleisölle ja vielä rahastaa siitä: myy tarinasi Seiskalle tai Hymylle tai jollekin hömppäkanavien dokumenttisarjalle. Olisit sitten koko kansan Tissi-Timppa, ehkä ensi vuonna jo linnan juhlissa friikkikiintiössä.

Äänestä

Tämä viesti sai mut nauramaan. Lisää näitä! :D

Äänestä
  • Taas tämä sama kuvio! Tissimies vastaa itselleen hyvin ihailevaan ja kannustavaan sävyyn!

    Äänestä

Viestisi sai mut liikuttumaan kyyneliin. Onneksi tajusin lopettaa oluen juomisen ennen kuin mullekin kävi huonosti. Nyt naisia riittää ja elämä menee muutenkin hienosti, mutta hirvittää ajatella että mullekin olisi voinut käydä ihan samoin. Tsemppiä!

Äänestä

Osaatko neuvoa hyviä selkäliikkeitä meloonimiehelle, joka ei pääse sängystä ylös tissien painon takia? Olen yksinäinen, niin kovin yksinäinen kun en ole vuosiin päässyt liikkeelle niin että olisin nähnyt edes yhden elävän ihmisen.

Äänestä

Lääkkeet on sit taas jätetty ottamatta (vai menikö lääkerahat alkoholiin) ja ajattelit kaataa paskakasasi muiden niskoille.

Äänestä

Tissi-Timppa kirjoitti: "Musta ei siis tullut pedofiiliä, mutta samalla menetin mahdollisuuteni tulla suosituksi."

Ei mitään järkeä. Ettet yhtään edes häpeä. Pedofiilia ei ole vitsailun aihe!!!! Ei uhreille eikä kenellekään terveelle ihmiselle.
Ajattelepa mitä sontaa täällä suollat ja ketkä kaikki tätä palstaa lukevat! Hävytöntä ja niin saatanan sairasta!!!! Saatanan paska kusipääidiootti!!!!!

Äänestä

Onko maaliskuu tuonut mukanaan mitään uutta?

Äänestä
  • Ei ole. Tissimiehen elämä on aina sitä samaa: yksinäistä ja hyljeksittyä.

    Äänestä

Miksi tämän keskustelun on annettu tippua pois etusivulta?

Äänestä
  • Koska tämä palsta on täynnä idiootteja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tissi-Timppa kirjoitti:

Olen aina uskonut, että nimi on enne. Teininä kuuntelin paljon Kiss FM:ää ja ihailin yhtä sen juontajista, Timpeä. Halusin olla kuin Timpe ja olisin jopa vaihtanut etunimeni Timpeksi, jos vanhemmat olisi antanut luvan. Pari vuotta myöhemmin Timpe tuomittiin vankilaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Se sai silmäni aukeamaan ja kiittelin vanhempieni viisautta: Ilman niitä musta olisi tullut varmasti pedofiili.

Musta ei siis tullut pedofiiliä, mutta samalla menetin mahdollisuuteni tulla suosituksi. Mua alettiin kiusata jo vaippaikäisenä. Vanhempani sanoi mua Timpaksi, mutta naapurin lapsille olin Tissi-Timppa. Se nimi levisi nopeasti kaikkien huulille. Yläasteella nimeni muuttui todeksi ja mulle kasvoi valtavat miestissit. Sain koululiikunnasta vapautuksen, koska selkäni ei kestänyt niiden painoa. Pahimpana kautena jouduin käyttämään kävellessäni rollaattoria ja laittamaan tissit siinä olleeseen koriin, joka auttoi kannattelemaan niiden painoa.

Olen treenannut selkälihaksia niin, että pärjään nykyään ilman apuvälineitä. Olen silti edelleen se sama Tissi-Timppa, jonka kaveri kukaan ei tahdo olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu