Kirjoittaminen kiinnostaisi, mutta olen vähän hukassa aloituksen kanssa, en yksinkertaisesti keksi mitään kirjoitettavaa. Luen kyllä paljon kirjoja ja sitä kautta erilaiset kirjailijat ja tyylisuunnat ovat tulleet tutuiksi, mutta pää tuntuu silti olevan täysin tyhjä.
Kertokaa te jo pähän pidemmälle edenneet miten aloititte kirjailijanuranne. Saa vastata vaikkei mikään finlandianobelisti olisikaan..
Kertokaa te jo pähän pidemmälle edenneet miten aloititte kirjailijanuranne. Saa vastata vaikkei mikään finlandianobelisti olisikaan..
Vastaukset 22
Vanhimmat
...mutta minun mielestäni kirjailijaksi ei ryhdytä lukemalla toisten tekstejä ja tutustumalla erilaisiin tyyleihin. Omat päänsisäiset asiat sen sijaan ovat (minulle ainakin) tärkeitä.
Ryhdy kriitikoksi, siinä voisit olla ns. haka tuon kuvailemasi taustan perusteella.
Kyllä kirjoittajalla pitää olla omia ajatuksia, tai ainakin sellaisia omia kokemuksia, joiden uskoo kiinnostavan muitakin ihmisiä.
Siis, jos et saa aikaiseksi omaa fiktiotarinaa, kerro kokemuksistasi. Mun ensimmäinen romaanini, joka edelleen makaa kustantajan lukemattomat-pinossa, kertoo juuri omakohtaisista kokemuksista ainakin pääsääntöisesti. On siinä toki paljon muutakin, mutta omista jutuista on ehkä helpompi lähteä. Kokeile kirjoittaa vaikka koulu-, rippikoulu- tms. kokemuksistasi, ja luetuta tarinaasi joillain tutuilla.
Vaatimattomat neuvot, mutta voipihan niitä kokeilla.
Aina vastaan näillä samoilla sanoilla näihin mistä kirjoittaa kysymyksiin.
Jos ei löydä aihetta mistä kirjoittaa, voi unohtaa kirjailija haaveet. Ensimmäinen ehto on että mielikuvitus laukkaa. Vaikka keksisit loistavan aiheen, mutta sinulta puuttuu mielikuvitus viedä tarinaa eteenpäin seisot aina nenä seinää vasten.
Jos taas kirjoittamisen tekniikka on täysin hallussasi, osaat juonikaaviot ja henkilömatrikkelien tuottamisen, kerää toki ideoita täältä ja tuolta joka puolelta. Olen näitä heitellyt eräänkin vinkin, aemmin tuonne alemmas sivuhaaroihin.
tyhjentävä vastaus miksi kirjoitan, ja vähän muuhunkin:
Omalla kohdallani kirjailija uran alku sysäys oli varsin vaatimaton ja toisaalta suuruuden hullu, kuten olen. :) Ensinnäkin, mietin mitä haluan tehdä elämälläni, tuota pyöritin mielessäni pari kolme vuotta, eli kriiseilin ihan järjestelmällisesti kuten opaskirjoissa kerrotaan lähestyessäni kolmenkympin pykälää.
Päädyin oppaassa kohtaan, mistä nautin, missä olen hyvä ja mitä tekisin jos saisin lottovoiton. Vastaus kaikkeen oli kirjoittaminen ja taiteet. Aina ja uudestaan istuin noiden tosiasioiden edessä.
Kirjoittaminen? Mitä kirjoittaisin? Miksi?
Aluksi pyöritin ajatuksissani mahdollisuutta kirjoittaa novelleja, tuolla 168 euron palkkiolla kolmiokirjoille. Mutta suuruuden hulluuteni kielsi lähettämästä ainuttakaan tekstiä kyseiseen painotaloon. Syystä että tunsin itselläni olevan tärkeämpää sanottavaa, kuin kulutushömppäkirjallisuudessa koskaan voi tuoda esille.
Ajattelin myös lastenkirjoja koska taiteellinen lahjakkuuteni riittäisi myös kuvituspuolelle. Tuota en pois sulje tulevaisuudessakaan, kunhan saan jalkani johonkin painotalon raskaan oven väliin.
Sitten kiersin kirjastoa, ja etsin kirjallisuutta josta pidän.
Nyt tultiin haastavaan kohtaan, pidän monen tyyppisistä teoksista, lähes kaikesta kirjallisuudesta, jos se on hyvin kirjoitettua.
Mutta se suuri Mutta hyppäsi kirjaston hyllyjä kiertäessäni eteeni. Suuruuden hulluutta tai puhdasta hulluutta, mene ja tiedä. Mutta löysin joka ainoasta lukemastani kirjasta puutteita.
Jossain oli turhia juonenpätkiä ilman tarkoitusta, toisissa useita tarinoita limittyi yhteen, ilman varsinaisia yhtymäkohtia. Joissain kirjoissa oli satoja sivuja turhia selityksiä... koska isossa amerikassa maksetaan sivumäärän mukaan palkkioita, noita tiiliskiviä kirjoitetaan, vaikka tarina mahtuisi kahteensataan sivuun.
Aloin miettiä kiiluvin silmin, josko minä... Jos kirjoittaisin omasta mielestäni, omia vaatimuksiani vastaamaan täydellisen kirjan. Kirjan jossa ei ole turhia lauseita, jossa tarina vie lukijaa pakonomaissesti eteenpäin. Jossa vasta viimeinen luku antaa alun kiperään kysymykseen lopullisen vastauksen.
En siis ensisijaisesti kirjoita kirjaa lukijoille, vaan itselleni. Aihe jota olen kauan pyörittänyt koneellani, tempaa edelleen ajoittain mukaansa niin, että nautin hykerryttävästä tunteesta omaa tekstiäni lukiessani.
En minä tiedä tuleeko minusta kirjailija liiton jäsentä, sinne vaaditaan kaksi julkaistua teosta, sen tiedän että kirjoitan lopun ikääni.
Taustojani sen verran että olen lukenut todella, todella paljon. Äitini on kirjastovirkailija ja kirjasto on aina ollut toinen kotini.
Elokuvia katselen vähemmän, koska suurin osa amerikkalaisista hapatuksista on väännetty surkean juonikaavan ympärille. Mielummin katson eurooppalaisia elokuvia, niitä englantilaisia ja ranskalaisia kivoja juttuja, joissa ihmisetkin näyttävät matti ja maija meikäläisiltä eivätkä muotilehdistä reväistyiltä kauniilta kuvilta.
Jos katson elokuvia tai luen kirjoja, huomaan kuinka hyvä kuva tai kirja on, siitä kuinka se tempaa mukaansa, jos löydän itseni analysoimasta kunkin kohtauksen tarkoitusta kokonaisuuden kannalta kyse ei ole fantastisesta teoksesta. Jos taas vasta lopputekstien kohdalla alan kelata elokuvan alun asetelmia, tai kirjassa palaan alkusivuille, tiedän kokeneeni jotain enkä vain tuhlanneeni aikaa. :)
kovin on ylevät luulot itsestään ihmisellä, joka ei osaa edes yhdyssanoja...
En ole koskaan kehunut kirjoitustaitoani, sanottakoon että paljosta harjoittelusta huolimatta yhdyssanat ovat heikoinlenkki ja tulevat aina olemaan.
Tiedän että kirjoittaakseen pitää osata kirjoittaa. Mutta kuten sanoin viimeksi alkuviikosta, en käytä korjausohjelmia tänne tai kirjeisiini kirjoittaessa, olen liian laiska. Kärsikää ja kasvattakaa kärsivällisyyttänne.
Toki kirjanrupellukseni jokaisen sanan, lauseen ja kappaleen käsittelen kaikilla mahdollisilla oikeinkirjoitusohjelmilla, jotta kustannustoimittaja jaksaa lukea toisenkin sivun.
Jo tästä vastauksestasi kapuloita-rattaisiin-heittelijälle huomaa, että tekstisi on lennokasta ja varmasti olet kykeneväinen kirjoittamaan muita kiinnostavaa tekstiä.
lukemisesta on hyötyä, mutta kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla.
Hyvät ihmiset, älkääs nyt olko noin nopeita lannistamaan! "Jos ei löydä aihetta mistä kirjoittaa, voi unohtaa kirjailija haaveet." Ei kai kukaan edes maininnut "kirjailijan haaveita"! Kirjoittaa voi niin monesta lähtökohdasta. Sitäpaitsi - jostakin on jokainen aloittanut!
Neuvoton, et todella ole yksin neuvottomuutesi kanssa. Se, ettet "keksi kirjoitettavaa" ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö sinulla olisi sanottavaa. Aloittelijalle voi hyvin helposti tulla rimakauhu, ajatus, että nyt täytyy kirjoittaa jotain suurta ja hienoa... Ota pieniä askeleita. Unohda sellaiset laatikot kuin Romaani tai edes Novelli. Aloita pienillä harjoituksilla, tekstinpätkillä, henkilökuvilla, vaikka runoilla. Kaikki sellainen on avuksi, kun haeskelet omaa ääntäsi.
Voisit hakea kirjastosta vaikkapa Julia Cameronin kirjoja tai vastasuomennetun Natalie Goldbergin oppaan, jossa on paljon ajatuksia avartavaa luettavaa aloittelevallekin.
Olen myös sitä mieltä, että lukeminen on ehdoton edellytys kirjoittamista suunnittelevalle ja kirjoittavalle ihmiselle. Jatka siis lukemistakin!
Sinnikkyyttä, Neuvoton!
Kirjoittaa voi ja kannattaa mistä vaan ja miten vähän tahansa. Mikään aihe ei ole huono, kun aloittelee kirjoittamista ja kokeilee itsensä kykyjä ja rajoja. Itse olen kirjoittanut jopa WC Ankasta, kun se tuli kerran ensimmäisenä mieleen. Ei tullut pitkää tai edes hienoa tarinaa, mutta tulipahan kirjoitettua jotain.
Ensin pyydän anteeksi tyhmää purkaustani, olen joskus tuollainen torvelo.
Ja asiaan.
Kun aloitin kirjoittamaan, päällimmäisenä oli halu kirjoittaa. En minä heti suurta romaania aloittanut; mitenhän tuo eilen unohtui :) no kuitenkin...
Kirjoitin satoja alkuja. Alkuja alkujen perään, hain hahmoja, henkilöitä, maisemia, tapaani kuvat tie tai pelto. Kirjoitin sivun tai kymmenen ja siirryin kiinnostavampaan tekstiin aina kun alkoi tympiä.
Tuota tein reilun puolivuotta, muistaakseni. Siis noita loistavia alkuja, jotka vuorokauden kuluttua näyttivät juuri siltä mitä olivat typeriä alkuja.
Tuossa vaiheessa kirjoitin kaiken ruutuvihkoihin, josta on ehkä peruja että vieläkin turvaudun tiukassa paikassa käsin kirjoittamiseen.
Ostin tuon Marketta Rentolan kirjan -Kirjoita hyvin. Siinä oli hauskoja ja yksinkertaisia harjoituksia. Kuvittelin olevani sammakko, se postilaatikkokin taisi olla jossain.
Kun kirjoitin ensimmäisen version kirjasta käytin kirjaa apuna; kirjoitin noita harjoituksia esim. ->Riistä henkilöltä aisti kerrallaan ja tutki mitä jää,- lapuille, ja kun kirja teki tökin, vedin laatikosta lapun jossa oli joku noista harjoituksista, veistin sen sopimaan kirjaani, ja ah tarina lähti ihan uusille aalloille.
Jossain on se ikivanha ohje että laittaa rosvo pyssykädessä astumaan sisään, minusta sama asia toimi noin paljon monipuolisemmin.
Rentolan kirjassa käydään aika hyvin läpi mikä tekstissä kiinnostaa ja mitä hyvässä tarinassa tulee olla. Kirja käy avuksi myös lyhyiden lehtijuttujen laadintaan.
Enää en tarvitse kirjaa :) Omat aivoni ovat jo aika harjaantuneet kääntelemään tarinan henkilöitä, joissa nyt kun mietin on jotain jäljellä noista ikuisista aluista.
Paitsi että päähenkilö mies oli aluksi tietysti komea ja fiksu. Mutta, mutta sen verran lainasin Paakkia, (syyttääköhän mies plgioinnista) laitoin miehen kirjassani syömään yli energiatarpeensa ja hän söi. Söi ja kasvoi ja humps nyt uljas sankarini onkin turpeahuulinen ja ei niin atleettinen vaan enemmänkin ruma, rujo ja lyhytsorminen, mutta luullakseni mielenkiintoisempi ihmisenä.
Neuvottomalle; eniten ilmaisutaitoani on kehittänyt kirjeenvaihto. Järkyttävä totuus, ei niin yllättävä.
Kirjoitan tuhansia rivejä kirjeitä. Kaiken kuvaaminen kirjeisiin; tunteiden, maisemien, ajatusten ja ihmisten, tapahtumien, pelkojen tai voitontunteiden. Kaiken tuon laittaminen kirjainjonoiksi kehittää ja hahmottaa löytämään oman tavan sanoa kaikki. Ja lisäksi tuo on hauskin tapa pitää kirjoittamisen rytmi päällä.
oletko, sivuverso, koskaan julkaissut mitään?
En ole julkaissut mitään. Muistaakseni. Jotain kirjeenvaihtoilmoitus tai runo tyyppistä ainesta saattaa olla 80-luvulla johonkin lehteen päätynyt.
Itse painiskelin saman ongelman parissa muutama vuosi sitten päättäessäni vaimoni kannustuksesta kirjoittaa kirjan. Päätin sitten kirjoittaa sci-fi romaanin ja aloin naputtelemaan nopeaan tahtiin esikoisromaaniani. Kirjoitin parikymmentä liuskaa tarinaa synkästä tulevaisuudesta, kun ydinräjähdys on tuhonnut kaksi kolmannesta maailmasta ja jäljellä oleva väestö yrittää järjestäytyä uudelleen ja saada rikollisuuden kitkettyä kuriin. Tyypillinen hyvät vs. pahat -tarina siis. Innoissani sitten luin kirjoittamani tekstit ja, ja se olikin karmeaa paskaa. Niin juuri sitä itseään. Luulin, että irralliset tarinayhteydet olisin jotenkin kuronut yhteen, mutta kattia kanssa juoni oli sekava ja voisin jopa sanoa, että täysin käsittämätön. Minulla menikin sitten muutama vuosi, kun luulin etten kykene kirjailijaksi. Kirjoitin sitten yhden jutun autoista ja lähetin sen kuin kokeillen yhteen autolehteen. Yllätyksekseni se haluttiin julkaista. Silloin aloin taas uskomaan, että minusta olisikin kirjailijaksi. Vaimoni patistuksesta aloin sitten taas kirjoittamaan. Keksin mielestäni hyvän ja ajankohtaisen idean, mistä mielestäni kukaan muu ei ollut kirjoittanut ja kirjoitin kuukaudessa kolmisenkymmentä liuskaa. Malttamattomana päätin lähettää raakileen saman tien kustantajalle. Päätin, että jos saan vastauksen, jossa neuvotaan miten kirjoittaa tarinaa eteenpäin kirjoitan kirjan loppuun. Yllätyksekseni kustantaja kehui ideaa erinomaiseksi, mutta kielellisen asun sitten kertoi olevan puutteellista yms. Silloin päätin tosissaan aloittaa kirjoittamaan kirjaa. Ohessa vielä vinkkejä miten valmistauduin:
Ensin luin ja katselin telkkarista kaikki mahdolliset henkilökuvat kirjailijoista. Näistä sain monia vinkkejä mm. paljon kirjoittaa päivässä, miten päästä alkuun, kirjoituksen korjaukset yms.
Päädyin työskentelytapaan yksi liuska päivässä, joka sopii päiväohjelmaani. Siihen kuluu tunti päivässä ja kirjoitan sen aina ollessani toimistollani työssä (oma firma). Joskus menen tuntia aikaisemmin, joskus jään töiden jälkeen ja joskus kirjoitan työaikana jos on hiljainen päivä.
Aloittaessani käyn läpi edellisen päivän kirjoitukseni ja korjailen sitä parempaan muotoon.
Välillä oli sairaana ja huomasin, etten saanut hyvää tekstiä aikaiseksi. Pidinkin sen aikaa taukoa. Ensin ajattelin kuroa tuon myöhemmin kiinni, mutta sitten päätin olla potematta huonoa omaa tuntoa menetetyistä sivuista.
Kirjoitan aina päivämäärän sen päivän kirjoituksen ylle. Se motivoi jotenkin, kun selailen myöhemmin aiempia kirjoituksiani.
Aloitin 27.11 ja olen nyt kirjoittanut tasan 30 sivua ykkösrivin välillä.
Toivotan onnea muillekin kirjailijanaluille. Itse huomasin, että vaikeinta kirjoittamisessa on säännöllisyys. Kirjan kirjoittaminen vaatii itsekuria ja siksi se ehkä onkin ammattina aika harvoilla. Huomasin kuitenkin, että kirjoitaminen helpottuu joka päivä. Teksti tulee koko ajan nopeammin ja helpommin.
Yritän parhaani ja tulette ehkä näkemmään kirjani myynnissä vuoden 2005 jouluna.
voi joo joo. ja minä syön omat "tuotokseni" jos näin käy :D kerropa sitten kun kirjasi on ostettavissa :DD jo on teillä luulot itsestänne.
Jokainen niin paljon kuin jaksaa, eipähän tarvi nauruterapiasta maksaa :)
Jos en itse uskoisi itseeni, miksi ihmeessä kirjoittaisin ainuttakaan sanaa?
Miksei tuo voisi onnistua?
Itse aloitin kirjoittamisen pari vuotta takaperin. Ensimmäinen omakustanne oli valmiina noin kymmenessä kuukaudessa. Toinen, ihan oikean kustantajan kustantama kirja valmistui reilussa puolessatoista vuodessa. Jos meikäläinen kirotusvireineen peruskoulun äidinkielellä kykenee siihen, niin varmaan moni muukin siinä onnistuu.
Paljon on yrittäjiä, mutta silti moni onnistuu.
Joten tsemppiä vaan esikoistaan kirjoittaville.
Mukava kuulla, että täällä on joku kenen kirja on oikeasti julkaistu. Voiko tuolla ammatilla elää? Miten itse, käytkö muualla töissä?
Elämisestä en tiedä, kunhan kirjoittelen aikani kuluksi. Elantoni saan muualta. Kirjoittaminen on harrastus, joka alkoi sattumalta ja voi myös päättyä yhtä nopeasti.
Tulevaisuudesta tuolla alalla on paha sanoa, katsellaan nyt miten kirja myy. Toki tavoitteita pitää olla, mutta on turha tavoitella heti kuuta taivaalta.
Ku es yhen tähen sais :)
En minä usko että moni kirjoilla toimeen tulee, mutta ois häjyn ihanaa olla yks niistä.
Toisaalta pätkätyöläisen sairaslomailijan tulotavoitteet ei niin suuria olekkaan. Sitä leipää tuskin ansaitsen ihan hetikään, mutta jos sen lauantaimakkaran, hyräilijä kyräilijän tuomalle leivälle, sekin ois jotain :)
Kyllähän monet saavat apurahoja ties mistä ja kirjoittelevat niiden turvin. Jos kirjamyynnillä meinaa elää, pitää niitä myydä aika paljon. Tarttis varmaan mennä tekemään jotain repäisevää, jotta pääsis lööppeihin ;)
Kävin Suomalaisessa kirjakaupassa ja näin oman kirjani siellä myynnissä. Katselin ympärilleni ja yllätys - kirjoja oli niin hitosti. Ei kirjan myyminenkään välttämättä onnistu, oli teksti sitten millaista tahansa.
Aina kuitenkin kannattaa yrittää, sillä ilman yrittämistä ei taatusti saa mitään - ei edes sitä yhtä tähteä tai lauantaimakkaraa.
Mukava kuulla Uruq, että olet onnistunut haaveessa, mikä monilla on, mutta minkä tien loppuun asti kuitenkin vain harvat jaksavat kulkea. Uskon, että suomalaisten elokuvien nousun myötä myös kirjojen myynti on nousussa. Ja eikö jokaisesta myydystä kirjasta saa kuitenkin aina sen myyntiprovision, eli
rahaa kuitenkin tulee aina jonkin verran yynnissä olevasta teoksesta?
Meinaatko kirjoittaa uuden romaanin?
Jokohan tuo nimimerkki nyt olisi oikealla paikallaan?
Itse ainakin toivon kirjamyynnin olevan kasvussa, kun on "oma kirja ojassa".
Kyllä jokaisesta myydystä kirjasta tulee rahaa, tosin verottajan jälkeen hyvin vähän. Ehkä sitten joskus isona niillä voisi tienata paremmin. Edellyttäen tietysti, että ura jatkuu.
Tällä hetkellä on kaksi projektia työstettävänä. Kaitpa sitä jatkoakin pitäisi taas kevään mittaan alkaa miettiä. Katsellaan nyt, että mitkä suunnitelmat toteutuvat.