Kysyisin, että kannattaisiko valmistumisen jälkeen ryhtyä yksin yrittäjäksi tai olisiko viisampi jäädä työttömäksi?
Kaverini on ollut vuoden verran jo yrittämässä ja sen tulot ovat jääneet noin 12.000 euron tasolle tänä vuonna.
Yel-vakuutuksien mukaan työnkykyisen lakimiehen täytyisi ansaita ainakin 45.000€ vuodessa eli saman verran kuin ansiotyössä olevan lakimiehen, mutta ei se yrittäjänä ole mahdollista.
Yrittäjien tulot jäävät huomattavasti pienemmiksi kuin ansiotöissä olevilla, joille maksetaan myös lomista ja pyhistä.
Lakipuolella tulot riippuvat paljolti siitä, paljonko saa asiakkaita. Nykyään kuulee useimmilta kavereilta, ettei niitä asiakkaita saa. Kuulemma pakolaisille maksetaan 50 euroa, jos tuo jonkun pakolaiskaverin asiakkaaksi.
Valtio katsoo, että lakipalvelujen hinnat täytyisi ylihinnoitella, muttei sellaisella ylihinnoituksella saa yhtäkään päämiestä asiakkaaksi.
Reaalistisesti yrittäjänä toimiva lakimies voi ansaita noin 100€ alv. päivässä, jos asiakas ei saa valtiolta oikeusapua. Mutta siitä 100 eurosta menevät ainakin puolet veroon ja yeliin.
Jos saa vaikka oikeusapua saavan asiakkaan, silloin tuomioistuin ei suostu korvaamaan todellista aikaa, joka on mennyt jutun hoitamiseen. Korvataan yleensä 4 tuntia tai max. 5 tuntia lain mukaan rikosasioissa, mutta aikaa jutun hoitamiseen menee huomattavasti enemmän. Päämiehen tapaaminen on jo 2-3 tuntia useimmiten. Sitten poliisin pöytäkirjojen läpikäynti ja niiden perusteella valmistuminen. Päämies haluaa myös oman kappaleen poliisin pöytäkirjasta ja senkin kopiointi ja lähettäminen postitse maksaa.
Kuitenkin valtio ja vakuutusyhtiöt ovat jääräpäisesti sitä mieltä, että yrittäjänä toimivan lakimiehen täytyy ainakin saman verran ansaita, kuin isomman asianajotoimiston lakimies vuodessa. Mutta sen ansiotyöösä olevan ei tarvitse maksaa runsaat 10.000 euroa vuodessa yel -maksua!
Ainakin kaverini sanoi, että pakko on lopettaa, koska ei niitä asiakkaita yksinkertaisesti ole!
Asianajajat haluavat jo siitä syystä, että lopetetaan auktorisoidut, koska auktorisoidut vievät heiltä asiakkaat pois.
Valmistumisen jälkeen?
8
274
Vastaukset
- eitöitäsulle
" Korvataan yleensä 4 tuntia tai max. 5 tuntia lain mukaan rikosasioissa, mutta aikaa jutun hoitamiseen menee huomattavasti enemmän. Päämiehen tapaaminen on jo 2-3 tuntia useimmiten. Sitten poliisin pöytäkirjojen läpikäynti ja niiden perusteella valmistuminen."
Mitenköhän saat yli 4-5h kulumaan johonkin varkaus tai pahoinpitely-keissiin? - ei-mies
Vastaus: Ei
- moneymoney
Yleensä mennään kylmästi saliin eikä edes ole luettu poliisin tutkintapöytäkirjaa?
Se kuulustelupöytäkirja kannattanee lukea ja käydä läpi siellä salissa todistajien ja asianosaisten kanssa. Turha kai sitä omalla ajalla on lukea.
Jossain vaiheessa se Matlock-mainen älynväläys iskee ja voit alkaa syyttämään ensimmäistä todistajaa rikoksesta, josta päämiehesi on juuri salissa vastaamassa.
- useampi_ei_osaa
Usein huomaa, että vanhemmat eli yli keski-ikäiset asianajat eivät osaa edes perusasioita. Sen sukupolven koulutus on ollut sen verran heikkoja ja nykyjään he eivät enää näköjään jaksa avata mitään oppikirjoja.
Heillä oikeudenkäynti hoidetaan kuin naapurimummon mielipiteiden mukaan.- niinpänii
Niinpä. Nykyajan vastavalmistunut taas ei näe muita vaihtoehtoja kuin kannattamattoman yrittäjyyden tai työttömyyden. Vaikka osaa kaiken?
- pyhäyksinkertaisuus
Tehdäänpä nyt ainakin yksi perus asia selväksi. Se että on opiskelee jotain alaa jonka luulee olevan hyvin palkattu, ei tarkoita sitä, että jokainen valmistuva saa töitä ja on hyvin palkattu automaattisesti. Suomessa on nyt ennätysmäärä korkeakoulutettuja työttöminä, eikä kaikkien tilanne parane enää koskaan.
- duunariksi
Suomessa opiskellaan liikaa vääriä aloja. Nykyään yhteiskunta tarvitsee enemmän matematiikan, kemian ja fysiikan hyviä asiantuntijoita.
Suomi on rakennettu sille, ettei koulutus ole tärkeä: kaikki heti peruskoulun jälkeen töihin! ja johtajiksi. Kuitenkin yhteiskunta kehittyy ja alhaisen koulutuksen duunareille ei löydy enää riittavasti paikkoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949127Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki564809Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414501Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532823Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641222Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota411189Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681140