Kempeeseen tulossa suuri "kupla" ihmisten päälle.

Sain_tietoon

Nyt kuntalaisten tulee osittaa tarkkaavaisuutta.
Zimmarin aleen UUNNITTELU ja toteutus on annettu Päämies yhtymälle ja Rakennusliike Lehdolle.
Toiminta on kunnan viranhaltioiden, ja osan päättäjien toimesta niin ripeä, ettei tilasuunnittelua kunnan osalta ole toteutettu ja Valiokuntien yli on kävelty.
Tilasuunnittelutoiminta olisi tuonut usean miljoonan säästöt.
Päätös Päämiehen tarjouksen hyväksyntään oli kiireinen, se hyväksyttiin ennen jopa alueen maakauppoja ja valtuustoon tuotiin keskeneräisiä asioita.
On myös hyvä tiedustella muiden tarjousten perään.
Suurin ongelma on suunnitellut Urheiluhallit, jotka maksavat kunnalle 10 vuoden aikana n. 5 miljoonaa euroa.
Samalla sopimuksella kunta jää osattomaksi niiden kiinteistöverasta, jolla alun perin koko kiireistä asiaa markkinoitiin päättäjille.
Summa ei ole vähäinen.
Näin ”hyvä veli” järjestö toimii Kempeleessä.
Mutta kasvaakohan enää luvattu ”Hyvä kasvaa Kempeleessä”

1

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uuro

      miten tähän liittyy hyvä veli järjestelmä, onko tahkolat tai lestat asialla ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      90
      5479
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      55
      3637
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      2995
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2201
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1976
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      296
      1866
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1616
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1397
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1363
    Aihe