Olet tehtäväsi tehnyt, voit poistua.
Asko Kauranen.
3pallialiikaa
57439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Olen smaa mieltä.Kalliiksi on toilailut tullut veronmaksajille
ihan ja kaikesta ja vielä turhaan valittavat ne vasta onkin kalliiksi tulleet toisille veronmaksajille
Valta hivelee - Vastuu? Täh?
se on kansa joka vaaleissa päättää kuka mihinkin poistuu,edellyttäen tietysti että ko. henkilö asettuu edes ehdolle.Sinökin voit poistua.
Proon suonikohjuiset akat voisi jo olla hiljaa.
Varsin sipsakoita naisia, on Proolla. Älykkäitä, sanavalmiita ja nokkelia.
Se. mikä on nähtävissä valtuuston kokouksessa. Jokainen Pro Pyhäjärvi edustaja käytti puheenvuoroja. Heille ei ollut laitettu "suitseja suuhun", kuten keskustaryhmässä ja vasemmistossa. Ihan saivat puhua mieleisiään ja asioihin ottaa kantaa, kuten valtuutetun tuleekin. Puheenjohtaja mokasi taas kerran. Hän kommentoi jokaisen puheenvuoron jälkeen. Katsokaapa Eduskunnan puhemiestä. Hän jakaa puheenvuorot ja on Herra, eikä rupea selittelemään tai vastaväittelemään edustajan puheessaan esittämää. Oi milloin Pyhäjärven valtuuston puheenjohtaja oppisi tämän.
Taas voidaan sanoa, että kuka kirjoittaa. Nyt kirjoittaa ihan tavallinen kaupunkilainen ja aivan omilla korvilla ja silmillä nähneenä ja kuulleena.
Sarkkinen mokasi taas todella, siitä tosiasiasta ei päästä mihinkään.
Kyllä ne Pro:n valtuutetut puhuivat asiaa ja miksi aina morkkaatte, että
naiset? Olen ymmärtänyt kujilla kulkeissani, että siellä on osaavia miehiäkin joilla on järkevät, terveet mielipiteet.
Katsokaa rehellisesti kuntamme tilaa ja vanhusten ja sairaitten
hoitamattomuutta. Pysykää asiassa.
Asko K. Olet todella kovanaama ja aikamoinen selittäjä. Otit kovan pestin hoitaessasi Isojen poikien osuuden ja ihan kakkosluokalta. Miksi teit sen? Häpeä ja poistu valheinesi sinne mihin kirkko kutsuu.
Asko is the best!
Kokemuksella voi myös töpeksiä järisyttävät ja kauaskantoiset seuraamukset. Itsekkäistä syistä on tullut lähdetyksi osalliseksi porukkaan ja "sopimuksiin menneistä ja tulevista", on annettu ja saatu ajassa kieroutunutta poliittista tukea ja käytetty kyseenalaistamatonta laintulkintaa. Valta-asemapaikkaa on pidetty pysyvänä vieraana pääomana.
Avoimella asianajovaltakirjalla sommitellut "tarkoitushakuiset hankinnat", siihen tuli nyt stoppi. Ajojahdin ja ahneuden jäljet tutkitaan virkateitse viranomaisselvityksellä, yhteen liimautuneen porukan määrätietoisuus kolahtanee karille ja yhteistuumin pinnan alla pimitetyt vastattavat ponnahtavat pintaan.
Siinä ne sitten vaan ovat, omalla pääomalla vastattavina ja maksussa.
Keskustavaltuustoryhmä. Totta se on, että vanhapatujen lanseeramana mielipide-asiasulku ja ryhmäkuri on pantu palvelemaan itsekästä tarkoitusta, koska heillä ei ole enää muuta mahdollisuutta.
Muistakaapa mistä hän lupasi ottaa täyven vastuun? Mitä se vastuu tässä tarkoittaa? Talousvastuutako? Ja millä siihen vastataan??
Juu eikös Asko luvannut valtuuston edessä ottaa tosiaan kaiken vastuun? nyt sitten katsottaan miehen mitta ja onko sanansa mittainen vastuun ovelle ja lompakolle kolkutellessa.
saunoakin vielä kerkii HEHHE HEE
Olen pohtinut asiaa. Hoidit tosi "mallikkaasti" Rinnevaaran ulos, mutta laskua tuli 1 miljoona.
Nytkö olet hoitamassa meitä Haapajärven kylkeen.?? Aivan ihmeellinen mies olet ja tulet olemaan, jos tämän vielä teet.
Kuka maksaa henkiset ja taloudelliset viulut?
Asko Kauranen on ahne, oikein ahneitten ahne. Sanonta, että ahneilla on paskainen loppu ja sen soisi tapahtuvan heti.
Kimmo voit antaa paikkasi mahtiveljenkädenpuristuksella Askolle, eli Kauraselle. Kyllä hän, Asko, hoitelee sivutyönään myös valtuuston puheenjohtajuuden, muutaman kunnanpäätapin onnensa ohella. Linja-autoilija kykenee poimimaan asioita lennosta ja lupailla sitä sun toista, ja on unohtanut ne seuraavalle pysäkille tultaessa.
Hauku vain,kunnianloukkausyyte alkaa olla ovella.
poliitikkojen pitää kestää muistetaan muistuttaa sekä erottaa mikä on henk kohtaista ja mikä taas julkisen henkilön toiminnan arvostelua. sattuu se, arvostelu joo joo.
Elä hermostu. Julkisuuden henkilön pitää kestää pientä pilaa!! Oletko täällä NYT?
Vuosi 2015 loppusuoralla. Epävirallisten tietojen ja laskelmien mukaan vt. kaupunginjohtaja Veikko Tikkasen 2013-15 , ääniharavan johtaman hallituksen 2013-14 , pitäjäneuvoksen johtaman valtuuston 2013-2015, linja-autokuskin johtaman hallituksen -2015 , sama teknisen lautakunnan pj 2013-2015 ja sama keskustan pj 2013-2015 ryhmän törmäilyt ja vahingot yhdessä vasemmistodemaripersurahastajien kanssa ovat jo reilusti 1 miljoona euroa veronmaksajien kontolle.
Asko on hoitanut tehtävänsä mallikkaasti. Sopimukset tehtiin ja niin edespäin.
Asko ei ole tehnyt yksin mitään. Ei edes osaa. Tehtailut tuotettu Rapo, Tikanmäki ja Rantakangas akselilla. Siinä osa totuutta.
Sipilän hallitus laukkaa virsikirja kainalossa.
Tuhontie on leveänä edessä.
Kaikenlaista torveilua sitä pittää olla. Se siitä taidosta.
Lötjösen porukkako se täälä paskaa kirjoittelee, käräjille pitäs viedä herjauksista
passaahan tässä sitä kymmenen kevättä ootella, jolloin haasteet olisi tutkinnassa. nimi lötjönen, kukas se on? onks se karvosaimon vai piipposkan porukanpää?
Asko on ainoo, jolla on taito neuvotella. Sanokee mitä sanotta. Muut riitelöö.
Niinkö? Miten hän oikeastaan "neuvotteli" ja kenen kanssa? Seinän läpi poralla, elekielellä, kirjekyyhkyllä, silmäpelillä koska henk kohtaisesti puheille menemällä hän ei ainakaan toimittanut "neuvottelua".
Ei pidä tehdä kenestäkään rauhanjumalaa eikä myöskään toisaalta kyvytöntä pirua, kun ei itse ole ollut kastetilaisuudessa ja itse itsessään lupautunut "räkimälle" sylikummiksi.
Ihan samoilla menetelmillä kuin talousasiantuntijamme, kaupunginjohtaja. Ja nimet pantiin alle.
herää kysymys (vrt.tikanmäen malliin) mistä sopimusmenettelyssä oli itseasiassa kysymys.
eli mihin lakimiestä tarvittiin, kysyn koska sopimus sisälsi selviä kohtia
-rinnevaaralle oikeuden päätöksen mukaan kuuluvat saatavat, ei epäselvää
-rinnevaaran kk-palkka viranhoidosta, ei epäselvää
Oikeasti, mihin kunnan puolesta lakimiehiä maksettiin?
Onko perimmäisenä kiristämällä ja allekirjoituksella vastaanotetuksi pakotettu "uhkauskirje".
Lehiin antamiensa haastattelujen mukaan silloinen kaupunginjohtaja määritteli tarkoin ne tahot, joiden kesken häntä koskevat virkasuhdetta käsittelevät neuvottelut on käytävä. Työnantajan oli syytä ottaa viranhaltijan kanta huomioon ja toimia sen mukaan. Useissa lehdissä oli juttuja, että neuvottelut on hoidettava asianajajien välityksellä. Viisasta on ollut toimia esiteyn edellytyksen mukaan. Eihän asioissa muutoin päästä eteenpäin, jos sopimuskumppania ei kuunnella. Nyt voi todeta, että asianajajat ovat olleet välttäm,ättömät puolin ja toisin.
juttu kuuluu sinne pulujen takapuoleen, minäkin satummoisin tiedän
tuon pulujen kaavan..... kaurasta turha hehkuttaa "leikkimään en ala"
vuotaa, vuotaa.
Kauranen on mies paikallaan. Toteamus tämä, ei hehkutusta.
Ei kyllä ole hehkutuksen väärti
lötjönenkö se sielä itkee
Tikanmäen pienet söpöt sormet tehtailee kännykkää koko ajan.
Siksi kepulaisilla kaikilla silmät kierossa alaviistoon ja aina
valtuustosalissa. Siinä ne Askon ohjeistukset. Hepskukkuu.
"natsat kaulassa" on mukavata
Asko Kauranen on nyt vallan huipulla.
Keskustassa:
-valtuutettu
- valtuustoryhmän puheenjohtaja
- teknisen lautakunnan puheenjohtaja
-kaupunginhallituksen puheenjohtaja
-kaupungin miljoonaeuroa kuluerän arkkitehti sopimuksineen.
-nyt Kauranen hakee uutta kaupunginjohtajaa vimmatusti. Löytyyköhän "sopiva".
- eikö poju Kiviniemi ollutkaan hyvä kuin siihen saakka kun teki syrjintätyötä siihen ,että sai Rinnevaaran väsymään . Tiedetään kaikki tämän "klopin" tekoset. Tiedetään myös kenen käskystä työ tuli tehtyä. Mutta luonteensa paljasti teoillaan. Mikä lienee palkka siitä. Ehkä virka vakinaistetaan. Nythän on koeaika meneillään.
Joko Kiviniemen veroeurot kilahtaa Pyhäjärvelle vuoden vaihteessa?
Lehtomäki kertoi valtuustossa marraskuussa, että Rinnevaaraa kohtaan oli "luottamuspula" ja että erään firman johtaja sai lähteä heti. Tästäkös valtuutettu Kauranen pompahti pystyyn ja antoi ymmärätää, että Lehtomäki valehtelee. Kysymys oli molempien osapuolten hyväksymä sopimus. Hinta on miljoona euroa tai yli. Aika näyttää, kunhan kulut laitetaan viivan alle.
Kaipa kuluista pyydetään tehtäväksi erityistilintarkastus.
On pyydettävä puolueeton selvitys, noin kalliista sopimuksista. Moinen rahanhaaskaaminen on täysin vastuuutonta. On siinä meillä KOKENEET politikot. Kauranenhan kyllä lupasi ottaa täyden vastuun sopimuksesta, todistajia löytyy !
Siitä on hyvä lähteä.
Kauranen antoi medialle "ymmärtää", että rinnevaaran ajojahti oli ihan yhteinen "sopimus", minkä Pyhäjärvi Sinnevaaran kanssa allekirjoitti ja maksoi. Voi pojat, ei kannata puhua palturia. Tiedämme tarkoin, että se oli "ajojahtia" karuimmasta päästä. Miten lie Kittilässä tilanne. Onko rahaa laittaa milli kehiin, että arvokkaasti "sopimuksin" pääsette kunnanjohtajastanne eroon?
On se
Mitä Kittilästä? Niin.
Kittilässä saivat valmiiksi uudenterveyskeskuksen ja nimesivät sen HYVINVOINTITALOKSI. Eli se meni sinne mikä piti tulla tänne?
Kahen kauppa ja kolomannen korvapuusti.
Ahneus ja ylpeys,
röyhkeys ja valkeiden valheiden vilpillisyys,
suolaton ja hapan,
samea ja valoton
sekä väritön ja köyhä =
Näitä on valtuuston korin hengenhedelmät, joita enemmistöllä on rekiryhmineen tuoda ja antaa paikalliseen yhteistyön kehittämiseen ja elinolojen uudistamisen.
Röyhkeys ja laittomuus on huipussaan.
Kyllä täällä on hyvin esillä myös tyhmyys!
lötjösen porukka vaan jaksaa jatkaa, ryypätkää vähemmän pysyy järki edes vähän siellä tyhmässä päässä
Eikös valtion johdon tasolla luvattu jossain "elimessä" puuttua
hyvävelijärjestelmään. Näitä juttuja sikiää joka päivä ja joka puolella maata. Eläkelaput tulleet ja niissä ilmoitus 0,00% se iki-indeksi!!!!
Meillä vain hurlumhei jatkuu, mutta kuinka kauan on varaa jatkaa
tällä tyylillä.
Suomi seis, ei tästä muuten tule mitään. Euro pois kummittelemasta ja
kalliiksi käyvät ikäukot hallituksesta oman soppakuppinsa ääreen.
Näette mitä jää käteen.
Nyt kaupunki elättää teitä ylijäämäukkoja meidän kuntalaisten varoilla.
lönttöjösen porukoissa,ei kait se vaikuta missään,,no ei kyllä ole vaikuttanut koskaan.
Asko is best.
onneksi on jäljellä vain yksi joulusta jouluun vähänannettavaa-älyisillä yhteisissä skapoissa.
Asko on paras-
no, hän on julistautunut vapaaehtoiseksi syntipukiksi kolmentoista muun mustapään puolesta.
Huhujen mukaan Kaurasen Askolle on päätetty myöntää Pro Pyhäjärvi-mitali juhlavuoden päätapahtumassa.
Häntä muistetaan kalliisti juhlavuonna joka kuukausi tapahtuvan kahden kaupunginjohtajan palkanmaksupäivänä.
Asko Kaurasta ehkä kiitetään ja hänet nimitettäneen rauhanruhtinaaksi.
Pro Pyhäjärvi-mitali myönnetään vain miljoonavahinkomiehille/tai -naisille
Oikein hyvä myöntämismalli. Mitalin saajat päättää Oulun KRP kevään aikana.
Siitäpä yksi juhlan ohjelmanumero Kihuilla sekä jalkapuut. . Onko meillä puuseppää, joka ryhtyisi jo elvyttämään tätä historiallista tapaa. Jalkapuut käyttöön . Kihuilla syntipukit torille.
No tuossapa Messevää kihuohjelmoo. askohan kyllä lupas kaikesta vasthuun kannella HEH