Joulusiivous

Siivoilijan_mietteitä

En tiedä onko varsinainen joulusiivous jo vanhanaikaistakin. Koska sellaisissa kodeissa, joissa yleensä siivotaan ja siisteyttä arvostetaan, niissä siivotaan vähintään kerran viikossa ja joissakin pitkin viikkoa, siis useamminkin. Eihän tälläiset kodit pääse pahmmin sotkeentumaan. Joten isompia siivouksia ei edes tarvita.

Silti monille on tullut lapsuuskodista sellainen jouluperinne, että pitäisi kuitenkin tehdä se joulusiivouskin ja silloin kaiken pitää olla tip-top ja putipuhdasta ja raikasta. Muuten ei tunnu edes joululta.
Lapsuutemme joulusiivot vaan poikkeavat kuitenkin nykyisistä joulusiivoistamme. Jo näiden nykyisten säidenkin takia.

Maamme eteläosiin ei enää joulukuussa ole odotettavissa pakkasia ja lunta. Joulukuussa on lämpöasteita joskus jopa 6-10 ja vettä tihuuttaa kuraiseen maahan, pimeän kaamoksen keskelle. Tälläisen sään vallitessa ei löydä edes motivaatiota joulusiivoukseen.

Lapsuuden kotiemme joulusiivoista muistamme, kuinka matot ja petivaatteet vietiin siivouksen tieltä, ulos kipakkaan pakkaseen ja tomutuksen jälkeen jätettiin sinne tuulettumaan. Eipä onnistu enää tälläinen, koska viikosta toiseen tihuuttaa vaan vettä, eikä pakkasista ole tietoakaan.
Joulusiivouksetkin siis supistuvat pakosti vain, pölyjen pyyhintään ja pelkkään mattojen huonekalujen imurointiin ja lattioiden moppaamiseen mattojen välistä. Petivaatteet joko peset, tai imuroit ja vaihdat puhtaat lakanat.
Mutta pakkasessa raikastuneiden mattojen ym kodin tekstiilien ihanan tuoksun voi nykyisten joulusiivojen jälkeen unohtaa.

2

130

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Otetaan_rennosti

      Tulee se joulu ja menee ohikin pian, vaikka emme touhota, kokkaa ja leivo ja siivoa kotia katosta lattiaan. Kukahan tälläisenkin siivousperinteen on keksinyt jouluksi naisten mieltä stressaamaan, kun silloin on tuhannen muutakin hommaa naisväellä? Onko tälläisillä perinteillä tarkoitus, että äidit ja vaimot raataisivat itsensä ihan loppuun aatoksi? Otetaanpas uusi kurssi ja rauhallisemmin ja kerrankin nautitaan kunnolla juhlasta, eikä väsytetä itseämme. Ei meidän uurastukselle kukaan kuitenkaan mitään arvoa koskaan anna.
      Jos raatamistamme itsestäänselvyytenä pitävät kyselevät, miksi ei ole kaikkea tehty jouluksi, kuten ennenkin? Voitte vastata, no miksi ette sitten tehneet? Eihän jouluvalmisteluja voi sälyttää vain yhden ihmisen niskoille.
      Siispä - Rauhallista ja kiireetöntä, stressivapaata joulua 2015 naiset!

    • A-ra

      Niksi-Pirkassa oli hauska pirkkamainen neuvo:

      "Kaada puoli täyttöpussillista kanelia lattialle ja imaise imuriin, niin kotiin leviää imuroidessa ihana joulun tuoksu."

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      44
      2201
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1470
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1162
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      130
      1049
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      89
      953
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      71
      883
    7. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      724
    8. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      694
    9. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      116
      678
    10. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      77
      592
    Aihe