Määritelkää masennus

Masennus on sairaus, johon johtanut lukuisat syyt - elämäntilanne, ongelmat ympäristössä, geenit, fyysinen sairaus, käsittelemättömät menneisyyden kokemukset. On vaikea arvioida toisen ihmisen tilan sairaalloisuutta. Hamsterin menetys ja huonot koulunumerot saattavat olla vain mätänä kirsikkana mädän kakun päällä. Kouluarvosanojen tai työpaikalla tuloksellisuuden laskemiseen voi olla monia syitä, joista yksi on masennus.

En ole varma, mitä tarkoitit kolmosella, mutta ei masennuksen tarvitse olla elinikäinen tila, joka kuuluu itseen, vaan se on parannettavissa.

Läheisen kuolema edesauttaa masennukseen sairastumista, mutta siitä johtuva suru ei ole sairautta. On juurikin tervettä surra tärkeän ihmisen menetystä ja elämänmuutosta, niin kauan kun suru ei ota ihmistä täysin valtaansa.

Jos sattuu monta ikävää asiaa samanaikaisesti, niin on luonnollista että mieliala alenee ja voi kokea olevansa maassa. Onhan ihan tervettä kokea ja tuntea ja reagoita tappioihin ja menetyksiin.
Ainakin itse erotan terveen mielipahan masennuksesta juuri niin, että masennus on mielipahaa, väsymystä ja yleistä pitkäkestoista apatiaa ilman konkreettista syytä.

Nykyäänhän masennus on muotisairaus. On masennusta ja masennusta. Itse koen olevani masentunut koska a)sairastuin sellaiseen sairauteen, josta ei voi parantua, b)lapsuuden traumat mm. Hyväksikäyttö, enkä pääse siitä yli vaan saan takaumia c) lapsen kuolema d)12 muuta sairautta jotka estää normaalin elämän e) kavereiksi luullut ihmiset pettävät f) puoskari lanttumaakari, joka yritti pilata kaiken sen mitä oli vielä jäljellä, g) työeläkelaitoksen vittuilut h) taloustilanne jne...

Itselleni masennus hiipi kimppuun salakavalasti vuosien myötä, aina ensimmäisistä päivän tai kahden "masennuksesta" joista selvisin hyvin vielä enkä tarvinnut apua. Myöhemmin kaudet piteni, vaikka elämässä periaatteessa kaikki hyvin=hyväpalkkainen työ, perhe, harrastukset, viinaa, naisia..Lopulta tuli pysäys totaalisesti ja nyt sairaslomaa takana reilu vuosi, eikä tilanteessa ihmeempää muutosta.

Minulla ollut toistuvia masennuskausia 22 vuotta kestäneen avioliiton aikana. En jaksanut tehdä kotona mitään, vaikka olin kotiäiti. Makasin päivätkin saamatta mitään aikaan. Elämä tuntui tarkoituksettomalta ja turhalta. Kävin näinä aikoina terveyskeskuslääkärillä, kun unettomuus ja kaikkinainen toivottomuuskin valtasi mielen. Minulle diaknosoitiin masennus ja sain lääkkeet, jolloin sain taas nukuttua ja elämänhalu vähitellen palautui. Kai tämä oli sairaus, niin voimaton oli olo niinä aikoina. Sitä on vaikea toisen ymmärtää jos ei ole itse kokenut.

Masennus hiipii kimppuun kuin varkain ja aste asteelta se syvenee. Kuin musta lakana olisi kääritty ympärille ja sen lävitse katsoisi ulkopuolista maailmaa.

Mun masennuksen takana on ahdistuneisuushäiriö. Eli ahdistun asioista joista muut eivät ja saan paniikkikohtauksia. Ahdistuneisuushäiriön takana on se niin perus eli paska lapsuus. Tämän ahdistuksen takia olen kussut elämäni. En kykene ihmissuhteisiin tai mihinkään. Tämän takia myös masentaa. Mun masennus on sitä että mietin vain kuolemaani. Mietin omia hautajaisia ja vanhepiani sekä sisariani itkemässä mun hatajaisissa hokien lausetta " miks me ei tajuttu mitään? ei se koskaan puhunut." Mulla on päässä varmaan 20 eri keinoa jolla voin tappaa itseni. Sitä en ole tosin vielä valinnut mitä niistä käyttäisin.

Jos en ole sairas niin en sitten tiedä mikä olen. Se joka sanoo että tä on vaan mielen tila niin mietitkö itse puolet hereilläoloajasta itsesi tappamsita? ei tä ihan tervettäkään ole.

Masennus on mielentila, josta on vaikea päästä ulos ilman positiivisia vaikutteita.
Masennus on voimattomuutta, pessimistisyyttä, toivottomuutta ja uupumusta. Kun siitä on tarpeeksi kauan kärsinyt, sen omaksuu ikään kuin yhdeksi luonteenpiirteeksi. Sitä alkaa luulemaan, että on vain kyyninen tai pessimistinen vaikka pystyisi enempäänkin.

Minun on vaikea myöntää olevani masentunut, mutta kai minä sitä olen, sillä maailmankuvani on aika synkkä, enkä oikeastaan jaksa elää näitä päiviä normaalisti vaan nukun suurimman osan ajastani, sillä en kestä todellisuutta.
Alkoholia kuluu myös viikonloppuisin rutkasti. Eskapismi on parasta masentuneena!

Masennukseni alkoi 14-vuotiaana ja olen nyt 26 eikä loppua näy. Olen kokeillut terapiaa, ammatillista kuntoutusta, lääkkeitä, psykiatrista sairaalaa, sekä lääkinnällistä kuntoutustutkimusta, mutta mikään ei tunnu auttavan.
Suurin apu minulle on ollut läheisistä ihmisistä, jotka tukevat ja näyttävät omalla esimerkillään elämän myönteisyyden.
Pahinta masentuneena on se, kun itselleen tärkeät ihmiset käskevät ryhdistäytyä ja vähättelevät oiretta.

Noh, tässä oma kokemukseni tästä viheliäisestä masennuksesta. :/

Katso tautiluokitukset. Tautiluokitukset on laadittu lähinnä huutoäänestyksellä, joten sinne voidaan ottaa ja sieltä poistaa asoita lähes mielivaltaisesti. Esim. homoseksuaalisuus oli ennen rikos, sittemmin sairaus ja nykyisin ominaisuus.

Jotta ihmiselle voidaan tarjota hoitoa, tarvitaan diagnoosi. Ilman diagnoosia ihminen voi olla kuinka sairas vaan, muttei saa apua. Eli diagnoosi on asia, jota tarvitaan asiallisen tuen ja hoidon vuoksi.

Omasta henkilökohtaisesta kokemuksestani voin sanoa, että puhdasta masennusta ei ole olemassa. Mukana on aina jotakin muuta, jota ei aina ehkä ole erikseen tutkittu ja diagnosoitu. Seuraavaksi varmaankin koetat todistaa, että persoonallisuushäiriöitä ei ole olemassa (siitäkin huolimatta, että eräs niistä - narsismi - on suorastaan muodissa, ja maallikot kilvan diagnosoivat toisiaan)?

Ala lukea psykiatriaa, jos kärsit ymmärtämättömyydestäsi. Ja jos kertakaikkiaan olet epähumaani, niin unohda tämä palsta ja opiskele vaikka tähtitiedettä. Se on helpompaa.