Kun ajelee näitä maamme vaatimattomia teitä, niin eikö jokaisesta tienhaarasta käänny aina eteen joku ikäloppu mersu harmiksi. Eikö esim. katsastus voisi poimia niistä noin 20-200 euron lohtuhinnalla pois kuleksimasta ja paalutettavaksi. Arvelisin, että näin pääsisimme helposti noin 50%:sta, ja saisimme samalla myytäväksi vähän rautaakin. Samaa ikäluokkaa ei juuri muissa merkeissä tapaa. Toki omistajilleen "hyvä auto". Juna- tai bussilippu omistajille aluksi.
Harmimersutko kaikki tänne Suomeen raijattu
Helpotusta
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Paalutettavaksi? Eipä tuosta paljoa paalua lohkeaisi, jos 20–200 euron lohtuhintaa ajattelit!
Kuusakoski Recycling harjoittaa käsittääkseni autojen paalausta eli puristaa korinosat paaleiksi (yksikkömuoto: paali) ennen metallisulattoon toimittamista.
Toisaalta ihmetyttää, että Mersu herättää noinkin paljon harmiksi kutsuttua kateutta vielä parin-kolmenkymmenen vuoden ikäisenä.
Hintaluokasta päätellen kyse on niistä 80-luvun kulkupeleistä, joissa 0-100 -lukema mitataan sekunttikellon sijaan aurinkokellosta. Ymmärrän, että harmittaa, kun noilla ei ole kiire kiihdytellä...
Tämän vuosituhannen mersut etenevät sen verran ripeästi jo, että ainut otsasuonia takana olevissa pullistava tekijä lienee tuo mainittu kateus.