Hei! Te, joille epilepsia aiheuttaa uusien asioiden oppimisen vaikeuksia, kertokaa kikkoja, miten parhaiten saatte uuden asian pysymään päässänne. Minulla käytäntö onnistuu, mutta teorian kanssa on toisin. Auttakaa ihmistä hädässä!
Uuden oppimisen ongelmat
1
115
Vastaukset
- onnetonopiskelija
Jo ennestään huonon muistin lisäksi trileptalin aloitus teki minusta kuin muistisairaan.
Opiskelusta ei tullu mitään, päivittäiset askareet tuntui siltä kuin olis vasta tähän maailmaan putkahtanu ja kirjojen lukeminen meni aina siihen että viiden sivun jälkeen piti kysyä itseltä "mitä tässä oikeen tapahtuikaan, ketä nämä henkilöt ovat ja miksi he tekevät noin?".
Koska lääkevaihtoa ei lääkäri suostunut vielä näin vähäisten oireiden takia vaihtamaan vaan päinvastoin sitä nostettiin 150mg niin päätin, että nyt on tultava joku roti tähän hommaan.
Mietin asioita, jotka ovat jääneet aina mieleen ja yksi ainoa asia oli laulujen sanat.
Toki niitäkään kaikkia ei muista, mikä oli toisaalta vaan hyvä. Ryhdyin sovittamaan esim. tenttimateriaalit johonkin säveleen ja lauloin pikkuhiljaa sivu kerrallaan ainakin pääkohdat tenttialueesta. Ihan hölmöltä kuulostava keino, mutta ainaki täällä toimii!!
Toinen on muistilaput esim. sivuille aina tärkeimmät asiat muistilappuun ja niitä sitten kertailee.
Tsemppiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3123655Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell292016Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441646- 841491
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.971290- 1441191
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.961038Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.212867Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61787