Koiran agressivisuus ihmisiä kohtaan

Lehmäkarkki

Minulla on 2v sakemanni uroskoira joka on alkanut uhittelemaan ihmisille ja on rähisijä muille koirille.

Minulle koira ei uhittele kahdestaan ollessamme , ( huolehdin koiran hoidosta ja lenkityksestä) mutta ei anna esim. nostaa syliin tai leikata kynsiä. En ole koskaan tehnyt hoito toimenpiteistä erikoista numeroa eikä koiraa ole tietääkseni sattunuit koskaan esim. kynsieleikkuu. Yrittää purra jos koitan tehdä jotain näistä.

Kun minä tulen kotiin, on koira ovella vastassa iloisena mutta kun mies tulee kotiin niin koira tuijottaa kauempaa ja murisee. Jos koiraa lähestyy se murisee enemmän ja käy maahan istumaan ja tuijottaa silmiin ja murisee ja saattaa haukahdella vihaisena hampaat irvessä. Saattaa joskus lähteä tilanteesta pois kun aikansa tuijottaa ja uhittelee. Ja kun sen käskee esim. alas sohvalta se murisee ja koittaa puraista, haukkuu vihaisena pois lähtiessään ja jää johonkin tuijottelemaan ja murisemaan.

Se myös murisee vieraille ihmisille ja näyttelee hampaita, vaikka sitä vaan silitettäisiin tai lähestyttäisi tai joku puhuisi sille. Tätä se tekee kotonaan ja vieraissa paikoissa. Lenkillä ei välitä vastaantulevista naisista, mutta tuijottaa vastaantulevia miehiä niin kauan että ollaan ohitettu.

Koiralle on oma peti jossa sitä ei häiritä ja missä saa syödä rauhassa. Koiraa lenkitetään päivittäin pari lenkkiä ja saa omalla pihalla leikkiä rauhassa tai leikin sen kanssa erilaisia pallo tai etsimis- leikkejä.

Olemme rankaiseet koiraa eristämällä se toiseen huoneeseen kun se alkaa uhittelemaan, mutta kun menen päästämään sitä pois sieltä niin se tuijottaa ja murisee. Käskyjä se kuuntelee silloin kun sitä sattuu huvittaa, Selvästi osaa halutessaan käskyt mutta useinmiten vain tuijottelee ja käy maate ilman minkäänlaista aikomusta tehdä mitä käskettän.

Lenkkeilykin on sietämöntä koska koira tekee parin askeleen välein täys stopin ja alkaa nuuhkimaan ja nuolemaan toisten koiran hajuja. Ei kuuntele aiemmin tehonnutta "mennään" ja "seuraa" käskyä vaan sen saa voimalla vetää liikkeelle. Annan sen kyllä välillä haistella rauhassa loppuun asti, mutta nykyään kun se on pari askelta ja stoppi ilman että kuuntelee käskyjä niin ei oikein enää oo mukavaa. Narttujen perään itkee ja urokset haluaa tappaa. Mitkään käskyt ja herkut ei saa sen mielenkiintoa minuun kun toisia koiria tulee vastaan.

Onko tämä uhmaikää, johtajuusongelmaa vai mitä? Auttaako koiran leikkaaminen noin dominoivaan (?) käytökseen vai mitä pitää tehdä? On kauheeta kun kokoaika saa ihmisten läsnäollessa vahtia koiraa ettei ala murisemaan tai käy päälle, ja kotona koettelee hermoja kun ei miehen tarvitse kuin katso sitä päin niin alkaa uhittlu.

28

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koulutukseenmars

      Koirasta on tullut aikuinen.Sakuissa on heikkohermorakenteisuutta, joka ilmenee vääränlaisena vahtimisena.Varsinkin, jos koulutuksessa on pentuvaheen aikana lipsuttu.
      Oletteko käyttäneet koiraa koulutuksissa?
      Onko koiralla lonkka, tai selkärangassa mahdollisia kiputiloja, tai jaloissa?
      Onko käytös ollut ennen normaalia koiran käytöstä.Siis onko koira ennen ollut iloinen, ohitukset sujuneet, ja koira tullut vieraiden ihmisten ja koirien kanssa toimeen?

      Jos koira on ennen ollut täysin erillainen, miettisin että onko sillä kipuja.Mutta jos koira on nuorenakin ollut arka vieraille,haukkunut vastaantulijoita ja väistellyt.Niin silloin koira on aikuistuessaan ottanut vaan johtajan paikan.Ja haluaa komennella sekä vastaantulijoita,että omaa perhettä.Niinhän johtajat tekee.

      Jos koira on terve,ei kipuja.Kokeilisin josko koulutuksesta olisi apua.Siis hakeudu jollekkin sakemannien kouluttajalle, joka osaa katsoa mikä koiraa riivaa.Ja osaa arvioida miten koulutus siihen vaikuttaa.
      Johtajuus ongelma teillä on.Koska koira määrää miten ohituksissa käyttäydytää,ja varmasti silloin itse pelkäät koirasi hölmöilevän.Ja koira taas lukee sinusta pelon,ja luulee että pelkäät vastaantulijaa,ja sitten koira alkaa sinua puolustaa vastaantulijalta.

      Jos olisit koirasi johtaja,niin sinä määräisit täysin miten ohituksissa käyttäydytään,ja miten kotona käyttäydytään.Nyt ei ole niin.Vaan koira on aikuistuessaan ottanut johtajan paikan.KOira on erittäin huono johtaja, räyhää vastaantulijoille,ja komentelee kotonakin.Joten jotain on tehtävä.Mitä nopeammin sen parempi.

      Hakeudu ammattilaiselle,joka kouluttaa sakuaja.Kasvattajakin voi asiassa neuvoa.
      Koirasta on saatava koulutettua yhteiskuntakelpoinen,joka osaa kauniisti ja turvallisesti ohittaa vastaantulevat ihmiset ja koirat.Se ei saa olla kenellekkään vaaraksi missään tilanteessa.
      Sinuna harkitsisin kuonopannan hankkimista,siitä voisi olla apua ulkoiluissa, jos hallinta on ohituksissa hankalaa.Sellainen jossa on kuonopannan ja kaulapannan välinen linkki,jotta koira ei pääse karkaamaan tiukassakaan tilanteessa.Kuonopannan on oltava juuri oikean kokeinen,ettäs e pysyy päässä.Ota vaikka koira mukaan liikkeeseen,että tulee oikea koko.
      Koskaan ei saisi alkaa kääntyilemään vastaantulijaa kartellen erisuuntaan,ja menemään metsään ati muualle piilooj ohituksen ajaksi.Koira lukee siitä että pelkäät ,kun et uskalla vastaantulijaa edes kohdata,ja sitten puolustaa sinua vaan enemmän.Eli kunnon välineet joilla koira pysyy hallinnassa, ja et välttele vastaantulijoita.Vaan näytät että sinä uskallat ohittaa heidät reippaasti,ja pidät koiran hallinnassasi.

      Sakuissa olen nähnyt yksilöitä jotka eivät kestä ihmisten katsetta,vaan pitävät sitä uhkana.Ja kun sen kerrot vieraalle,niin vieraat ainakin katsoo koiraa,joka puolustautuu kun sitä tuijotetaan.

      Leikkaus, siinä ja siinä, olisiko siitä enää apua.Keskustele asiasta kouluttajan kanssa.Voihan se koulutuksen lisäksi,auttaa.Mutta, ei se muuta koiran luonnetta, eikä korvaa koulutusta.Eli tekisin molemmat.Leikkauttaisin,ja hakeutuisin ammattilaisen pakeille.Toivottavsti löydät hyvän kouluttajan,ja saat koirasi kuriin.Mikään ei ole niin raskasta,kun vahtia 24/7, ettei koira tee kellekkään mitää, eikä kenekään terveys vaarannu.

      • dfghjklöälkjhjkml

        Lisäys tuohon...koira ei tällä hetkellä luota sinuun johtajana ,eikä sinun kykyysi puolustaa sitä vastaantulijoilta ja muilta koirilta.Koirasi mielestä olet liian heikko ja pelokas.Siksi se tekee sen itse, puolustautuu rähjäämällä.Koira komentelee muita perheenjäseniä,koska se korkeammassa asemassa on mielestään siihen oikeutettu.Puree tai uhkaa purevansa jos ette tottele.
        Koira ei tottele sinua, koska johtajan ei tarvitsekkaan totella muiden käskyjä....raskasta tuo on koirallekkin.Vaatii perusteellisen koulutuksen,josta ei lipsuta,vaikka näyttäisikin menevän jo parampaan suuntaan.


      • 1kiitos

        Täydellinen vastaus! Ei voi sanoa, että suomi24 olisi pelkkää tuubaa


    • eikivaollenkaan

      Saitkin heti hyvät ohjeet. Älä sorru kokemattomalle kouluttajalle, menetät vain rahasi. KOKENUT saksanpaimenen rotuna hyvin tunteva kouluttaja!

    • liibalaaba123123

      Onko varma, ettei miehesi ole koskaan pelotellut/pahoinpidellyt koiraa? Tai ärjynyt sille tarpeettomasti? Jos omaa laumanjäsentä kohtaan on noin aggressiivininen niin mielessä kävisi, joskos jotain ikävää olisi sattunut. Ei tietenkään välttämättä, voihan miehesi olla sellainen jota koira kokee tarpeelliseksi komentaa kovemmalla kädellä.

      Suosittelen ihan ekaksi kuonopannan ja kuonokopan ostamista. Näillä saat hallinan lenkkeihin, sekä vieraiden tapaamiseen.
      Koppa pitää huolen, ettei koira pääse vahingossakaan puremaan. Kuonopanta taas auttaa vetämisen estoon, koska sen kanssa koira ei saa voimaa vetoonsa.
      Oikeasti ihmettelen, miten ihmiset ei tajua tän kapistuksen voimaa useammin!
      Ihan käsittämätöntä, miten koira menettää niin paljon sitä voimaa vetoon näinkin yksinkertaisella kapistuksella!
      Eli hommaa sellainen joka kääntää koiran pään sivulle, jos se vetää. ÄLÄ RYI kun koiralla on tämä päällänsä, ettet taita siltä niskoja. Äläkä käytä flexiä, vaan lyhyttä nahkahihnaa (pyöristetty paras!). Flexi on niin pitkä, että jos koira sen päähän juoksee kuonopanta päällä, niin niskat taatusti paskana.

      Hommaa kuonopannan kaveriksi metallinen kuristuspanta (maksaa n. 5€ eläinkaupassa, ei kuristustarkoitukseen), jotta saat lukittua helposti ja yksinkertaisesti kuonopannan ja tämän pannan samaan lukkoon. Kuristusketju "venyy" sen verran, että se on helppo saada samaan lukkoon kiinnitettyä.

      Eli siis jos koira riuhtoo itsensä vapaaksi kuonopannasta, niin on vielä ketjupannassa kiinni. Tällöin et tarvitse erillisiä lisäpaloja pantaasi, jotka ovat huomattavasti heikompaa tekoa kuin metallipanta.
      Nahkahihnan lukoksi suosittelen vahvaa BGB-lukkoa. Voit ostaa valmiina sellaisen hihnan jossa se on jo valmiina, tai sitten ostat hihnan josta sen lukon saa vaihdettua sepällä/itse. Google kertoo, mikä on BGB-lukko.

      Kuonopannaksi kelpaa aluksi kokeiluun vaikkapa Trixie-merkkinen halpa kuonopanta. Jos erityisen laadukasta haet, niin nahkainen kuonopanta sepältä on paras. Näitä saa esim. Hollolan nahkapajalta tilattua.

      Uroksen leikkaamisesta on useinkin apua nimenomaan sellaisessa tilanteessa kun uros UHOAA, eli kuvittelee olevansa kovinkin macho.
      Aroille koirille sitä en varauksetta suosittele, koska testosteroni tuo rohkeutta myöskin, joten sen poistaminen voi tehdä koirasta aremman.

      Leikkaus kunnallisella on suhteellisen halpaa, alle 200€.
      Se kannattaa jokatapauksessa tehdä, ellei koira ole erityisen arka, koska hormonit aina sekoittaa uroksen päätä ja se voi vaikkapa karata kosiomatkalle. Leikkaamattomilla uroksilla on myös aina vähemmän kavereita, kuin leikatuilla uroksilla ;) :)

    • kuritonttu

      Tilanne on jo huolestuttava kun koira uhittelee samassa taloudessa asuville henkilöille. Ei ole suhde todellakaan hyvällä mallilla edes naisella. Pelkoaggrea, dominanssia, ei luota ihmiseen ja uskaltaa käyttää purukalustoaan kohteeseensa. Koko paketti on aivan sikin sokin ja ympäri seiniä eikä siihen mitkään pannat auta valitettavasti.
      Tällaiset tapaukset kuuluvat aina KOKENEILLE kouluttajille jotka ymmärtävät jotain elämästä. Ei siis todellakaan millekään parikymppisille tytöntylleröille jotka puuhastelevat koirien kanssa tai kassialman purkkikurssilaisille. Tässä tapauksessa olisi varmasti hyötyä mikäli kouluttaja olisi mies kun koira heitä kammoksuu. Nyt vain käyt tuumasta toimeen. Varmasti löytyy valoa tunnelin päähän nopeastikin kun osaava kouluttaja kertoo miten edetä. Hyvää joulua!

    • 201131

      Jospa minäkin vielä sekoittaisin omalta osaltani tätä sun soppaasi, koska oma kodinvaihtajana tullut koirani oli vähän samanlainen tapaus. Osittain on vieläkin, eli aivan kaikkea ei voi saada.
      Mutta kun nyt paneudut muutamiin seikkoihin, joiden voisin olettaa olevan hiukan pielessä teillä, niin vuoden kuluttua on käsillä toisenlainen koissuli.

      Monilla ihmisillä on erikoinen käsitys että koira ymmärtää vain yksitavuisia käskyjä, jotka mieluiten vielä esitetään armeijatyyliin. Ja annas olla ellei sekunnissa tapahdu, niin johan on. Siispä puhutteko koiralle ja kommunikoitte tuolla tyylillä, erityisesti isäntä, josta koira ei selvästikään pidä eikä siksi kunnioita? Myös ulkona lenkkeillessä?
      Oman koiran rähinät muille koirille väheni ja loppui käytännössä kokonaan kun nimesin vastaantulijat. Keksi nimi, ellet tiedä. Pidä silmät koko koiran edellä ja huomaa mielenkiinnon kohteet jo hyvissä ajoin ja valmista koira ohituksiin koko ajan puhumalla. Rauhallisella äänellä, taiteile tarvittaessa, etsi sopiva sävy jota uskoo. Ja niin kauan kuin ei usko, niin suhtaudu välinpitämättömän viileästi epäonnistumisiin.
      Mieshenkilöiden ohitukseen riittänee kun vain kehotat että "anna olla" ja "mene ohi, ei mitään hätää sinulla", voit myös huomauttaa että "tuijottelu on rumaa, hyi".

      Kun koira kotona ärisee jostain, ärsyynnyttekö, pelkäätte ja komennatte kahta enemmän? Unohtakaa, ja vaihtakaa taktiikkaa. Ottakaa homma huumorilla, pyytäkää tulemaan luokse tai menkää itse ja rapsutelkaa ja pallutelkaa tyyliin: "elä viitti, iso koira, machoilla kun se ei mene läpi". Koiraa poistettaessa sohvalta se suoraviivainen toiminta ei ole myöskään aina se paras vaan voi myös sanoa koiralle jtn tyyliin: "ystävä rakas, haluan nyt paikkasi, valitan", asettua vapaalle paikalle ja hivuttautua kohti jatkaen: "ethän halua jäädä jyrän alle, ethän". Ja puraisun yrityksestä sitten voi jo ottaa niskavillasta kiinni ja taiteilla tiukan äänen: "tsot-tsot, miiitäs tulikaan aiottua" ja heti taas mairealla äänellä palluttaen: "pienet hauvat ei käytä hampeja luvattomiin tarkoituksiin".

      Tuosta koiran lepopaikasta ja sen rauhan takaamisesta olen yhtä mieltä, mutta ruoan kanssa voisitte toimia toisinkin. Eli koiran tulee voida syödä vaikka kuka kulkee ohi ja vaikka olisi millainen hälinä ympärillä. Itse tein niin että asetuin itse lattialle istumaan ja pidin kuppia haarovälissä. Koira söi ja minä rapsuttelin. Joskus istuin soffalla ja otin vasta vähän ajan päästä kupin jalkaterien väliin sanoen: "annas kun mää pidän siitä kiinni, niin on helpompi syödä kun kuppis ei liiku". Näin koira pääsi eroon tuosta ruokakuppiaggrestaan. Vaikka et suoraan kertonut että ongelmia olisi tuon kanssa, niin niitä voi myöhemmin kehittyä ja silloin ne tulee yllätyksenä. Parempi ehkä totuttaa siihen että elämää on ja syödä voi silti.

      Käskyjen ignooraminen on tuossa iässä aika luonnollista, sehän osaa ne jo. Mitä sitä suotta opittuja asioita jankata on koiran ajatusmaailma. Mitäpä jos sen sijaan keskittyisit opettamaan käskyt vaikka vieraalla kielellä? Oma koirani osaa peruskäskyt kotimaisten lisäksi ruotsiksi, tanskaksi, saksaksi ja englanniksi. Nyt viimeisimpänä olen sille opettanut joitakin merimies-slangilla annettuja käskyjä. Ehkä voisit kotona harrastaa sen kanssa esinetunnistamisia? Opettaa tavaroita nimeltä ja pyytää koira etsimään ja tuomaan sinulle tai viemään miehellesi.

      Miten pitkiä ovat nuo lenkkinne? Tuon ikäinen koira tarvitsee liikuntaa aivan mielettömästi. Ajassa ja matkassa. 10km on minimi jonka alle jäädessä pää kärsii ja se näkyy sitten erilaisena häröilynä kuten teillä nyt. Meillä tehtiin tuossa iässä neljä lenkkiä, joku niistä usein yli 3tuntia. Satoi tai paistoi. Fleksi on yllättävän hyvä keksintö jos on taitoa sitä käyttää. Voisi sopia teidänkin tilanteeseenne kun vain huomaat aina kutsua(tai vetää) koiran lähelle tilanteessa jossa tulee miehiä ja muita koiria vastaan tai muuten on ennakoitavissa ongelmia. Jos tähän päädyt niin valitse koirallesi giant-malli. Se kestää edes kohtuu hyvin. Kun koira mahdollisesti kiirehtii edellesi, niin painamalla lukitusta sen räikkä kertoo koiralle että hihnan loppu lähestyy. Tai kertoo että haluat sen kiinnittävän huomion itseesi. Tuossa 16:a metrissä joka koiralla on vapautta 8m fleksissä, se ehtii yleensä suorittaa nuuskuttelunsa loppuun. Anna koirallesi, milloin vain mahdollista, pelehtiä narttujen kanssa. Mutta vältä uroksien kanssa olemista, niistä tulee haavereita turhaan.

      Kyllä, sanoisin että koirallasi on uhmaikä. Se loppuu suunnilleen koiran täyttäessä kolme. Ei sen takia kannata hyvää koiraa puukotettavaksi viedä. Vieraiden ollessa talossa koira voi hyvin olla toisessa huoneessa(arvaamattomuutta ei saa koskaan täysin pois).

      Oma koirani ei tosin ole sakemanni, mutta pitkälti nuo oireet tuli tutuiksi tämän kanssa. Ja mitä tuossa keinoja mainitsin, niin niillä oireet myös poistui.

      • eikivaollenkaan

        Sun ohjeissa on oikein rauhallisuus ja huumori ja itsevarmuus. Kaikki muu sitten onkin - sanoisinko melko persoonallista! Hyvä jos oman koirasi kanssa olet edistynyt, mutta ei hitossa sakemannin kanssa tuollaista höpöttelyä... Palveluskoiraa ja seurakoiraa ei ihan samoin opein koulita.
        Uhmaikä ei tarkoita aggressiota. Mulla on jo kuudes ite kasvatettu koissuli tuvassa eikä yksikään ole alkanut ihmisille rähisemään. Ei koiran kanssa jatkuvaan tarvitse lenkkeillä 1,5 - 2 tuntia päivittäin riittää. Jos koira pitää väsyttää näännyksiin, että sen kanssa tulee toimeen, on jotain kyllä pielessä. Myöskin jos sun pitää miettiä "sopivaa äänensävyä" jotta koira tottelisi, on kumma. Koira ei myöskään ymmärrä puhetta, ei mitään ihmisten kieltä muuten kuin äänensävyn millä sitä puhutellaan, niin siihen perustuu se yksitotinen käskeminen. Kas kun lässytys ei kuulosta käskyltä, epäreilua koiralle, ei se voi sellaista ymmärtää.
        Pidän vaarallisena ohjeena ottaa uhmakasta koiraa niskasta kiinni. Voi tulla hammasta ihan kunnolla jos aggressiiviseen koiraan kiinni käydään.


      • RytkyJytky

        järjen ääni:)


    • RytkyJytky

      Ei flexiä ap:n koiralle missään nimessä. Se miten koirien kanssa ollaan (hengaillaan) on aloittajalla ihan hukassa. Jos itsekseen höpöttely keventää tunnelmaa omassa pääkopassa niin mikäs siinä. Koira voi tosin myös pitää sitä outona, jos sävy on kireä ja epävarma. Liian leppoisaksikaan ei kannata ruveta, voi koira kävellä yli ja löytää porsaanreiät jotka kutkuttaa omistajan mieltä...Jos omalle koiralle pitää machoilla on jotain pahasti pielessä suhteessa. Ap:n koirasta tulisi tuollaisesta käytöksestä tod.näk. enempi aggre. Käskyt voi heittää romukoppaan aloittajan koiran suhteen. Ne ei sen käytöstä paranna kun kerta toimivat miten sattuu. Koira ei ole koskaan arvaamaton oikeissa käsissä. Jos ei voi olla varma omasta koirastaan on luottamussuhde pielessä.
      Aloittajalla on kyllä pitkä tie vielä edessä ennen kuin saa koiransa kuntoon, mikäli koskaan saa. Käytös ei muutu vaikka vuosia menee eteenpäin. Voi jopa pahentua. Jos haluaa elää epävarmuudessa koiransa kanssa niin mikäs siinä. Voi olla vain henkisesti aika rasittavaa kun ei voi olla varma ja rento:( Kaikesta huolimatta hyvää jatkoa ja onnea!

    • uhmaajuuon

      Joko koirasi kuuluu harvinaiseen 1-2 % millä todella on joku vika: rakenteen vääristymät aiheuttaa kipua ja jatkuvaa huonotuulisuutta, tai aivokasvain arvaamatonta käytöstä. Jos et ole tutkituttanut terveysongelmia ja olette muka kaiken tehneet oikein niin siitä on kyse. Tosin sussarit nyt on niin sairaita että lonkka- ja selkäongelmat ihan oikeasti tekee osasta hulluja. Joten kipu on yksi ihan realistinen mahdollisuus.
      Tai valehtelet sek itsellesi että muille. Sakemanni on maailman helpoin koira kouluttaa ja ylipäätään koiran aggressiivisuuden aiheuttaa aina ihminen. Tietenkin kun kyselet neuvoja suomi24-palstalta, se antaa hennon toiveen että älä nyt vaan ole hankkinut kaikkea tietoasi netistä ykispuolisella kertomuksella mistä voit jättää pois kaiken sen, minkä olette tehneet väärin.
      Ja tehän olette. Tosiasiahan se on että todellisuudessa sinulle ei voi kertoa kukaan mitään, koska aloituksessa kuvailet ihan arvaamatonta koiraa joka vaan ilman mitään syytä on ruvennut tuommoiseksi: ja tiedät että onhan siihen syynsä. Jos rehellisyys on tolla pohjalla, ei muutostakaan ole odotettavissa.

      Se on meinaan jännä juttu että aina on näitä joille sattuu vaan näitä poikkeusyksilöitä johon "mikään" ei tehoa ja kuitenkin kaikkiin muihin tehoaa. Mitään et kuitenkaan ammattilaisilta kuuntele ja mitään ette ole tehneet väärin, mitkään namit ei tehoa eikä millään voi kouluttaa. No, minkäs sille sitten kukaan mahtaa kun mikään ei toimi ja se vaan itsestään vihaa miehiä ja ihmisiä? Minkäs sille mahtaa, kun se murisee vaan itsestään perheelle mikä on kohdellut sitä hyvin, oikeudenmukaisesti, loogisesti ja kaikinpuolin oikein? Kun kukaan ei kerran ole tehnyt mitään väärää, niin sanoisin että aivokasvain. Se se varmaan on.

    • vaativarotukinon

      Olet saanut hyviä winkkejä, eli koiran kanssa koultukseen.Muista,ettei koiralle saa koskaan olla epäoikeudenmukainen, ei saa satuttaa, ei mitään sellaista.Se tekee koiralle lisää ongelmia,ja vie siltä luottamuksen ihmiseen.Koiraa ei huoskita millään, eikä satuteta mitenkään, sitä ei tee sille ketään.
      Vaikka on oltavakin tiukka,se tarkoittaa enemmän vaikka sitä,että hyvillä välineillä, kierrät sen lenkin jonka alkuunkin päätit kiertää.Et koiran tempoilusta,ja rähjäämisesta ala muuttamaan suunnitelmia,vaan viet koiran ohi muista reippaasti ja määrätietoisesti.Kun koira onnistuu, on hiljaa, muista heti kehua lempeällä iloisella äänellä.Muutenkin ihan peruskoulutusta,istu,maahan jne.Ja iloisesti kehut onnistumisesta ja palkkaat herkulla.Koiralla on oltava kivaa omistajiensa kanssa.Ja koiran on hyödyttävä siitä,että se tottelee.Koirallakaan ei ole kivaa, jos koko perhe on sille vihaisia, eikä elämässä ole iloa.Eli, koita löytää onnistumisen hetkiä ja palkkaa niistä.

      Itse en luovuttaisi sen kanssa viellä, nuori koira, uhmaiässä juuri aikuistumassa.Niin saattaa ongelma olla vain,että on palautettava koiran paikalle,ja ihmisten otettava ohjat käteen.Lenkittäisin joka päivä ainakin kaksi tuntia yhtämittaa pisulenkit, juurikin kuonopannalla, sivulla lyhyellä hihnalla.Reipasta tahtia,ja sinä päätät, koska koira saa haistella ja merkkailla.Eli et anna sen mennä nokkamaassa merkkaillen joka puskaa, vaan lenkkeilette reipasta tahtia.Ja olet määrätietoinen ja päättäväinen, kuljet rinta rottingilla ja selkäsuorana etkä hätkähtele vaikka vastaan joku tulee.Viet ohi vaan.Voit saada siitä viellä elämäsi kora, kunhan teet töitä sen kanssa...

      Olen nähnyt tuon tyyppisiä sakuja monilla, jotkut luovuttaa.Joidenkin koirat käyttäytyy parin vuoden päästä kuin unelma.Kun ottaa sakun, se on omistajasta lopulta kiinni millainen siitä tulee, ja jää.Haastava rotu, mutta, sen tietää jokainen viimeistään kun sen ottaa ja alkaa kouluttaa siitä mieleistään.Ei tosiaankaan kaikille sopiva, vaatii omistajaltaan jämäkkyyttä, oikeudenmukaisuutta, ja sitä,että säännöt pysyy vaikka niitä koetellaankin.

    • Germaaninenseppari

      Meillä auttoi vain aika, hermot ja tehotreenit hallilla. Kuvattiin läpi, kaikki ok näin jatketiin harkkausta. Itkua tuli väännettyä muutamaan otteeseen vaan niin sitä ajettiin joka viikko hallille (iso kiitos koutsille, että suostui ottamaan ''kauhukaksikon''!)
      Samaa sanoisin mitä yllä aggreilun syy tulisi selvittää rautaisen ammattilaisen kanssa nyt. Katsoisin lähialueen kouluttajat läpi - pyytäisin mahdollisuutta päästä seurailemaan muutamia tunteja heidän luonaan jotta näkisi mikä sopisi omaan käteen parhaiten. Tietenkin kannattaa puhelimessa REHDISTI kertoa rotu, ikä, ja ongelmat niin sekä mainita onko käyty jo kuvaamassa läpi. Google löytää nopeasti oman alueesi/lähiseutusi kouluttajat jotka voit soitella läpi ensi töikseen.

    • sairasta_on

      Aika paljon on näissä germaaneissa sitä aggressiota. Olisiko melkein joka kolmas näitä räyhiä. Muutama vuosi sitten tuli yleltä dokumentti, jossa tiedettiin, notta suurin osa näistä räyhistä kärsii selän/ lonkanseudun kivuista ts. pää kyllä pelittäisi, mutta ruumis ei. Ja kyllähän tuon päällepäinkin näkee; selkä mutkalla ja koivet lonkollaan raahustavia mutanttejahan ne entiset uljasryhtiset natsien sotakoirat tätä nykyä ovat. Suoraselkäiset ja -jalkaiset eivät kelpaa jalostukseen.

    • liibalaaba123123

      Käy ostamassa se kuonokoppa ja kuonopanta joka tapauksessa, teet mitä hyvänsä, koska se helpottaa jo sitä ulkoilua sua ajatellen. Ei mee kädet sijoiltaa, eikä tuu ohikulkijat syödyksi. Baskerville Ultra kuonokoppa on yksi parhaimmista, eikä oo kallis. Mustista ja Mirristä, sekä Zooplus.fi:stä saa.

      Taluta koira myös lyhyellä, koska on ihmisiä jotka pelkää koiria jo muutenkin, niin puhumattakaan jos pääsee päin hyökkimään/hyppimään.

      • hyökyaalto

        Voi ehkä auttaa vähän lenkkeilyyn, mutta ongelman ydin säilyy:(


      • fghjklkjnhb
        hyökyaalto kirjoitti:

        Voi ehkä auttaa vähän lenkkeilyyn, mutta ongelman ydin säilyy:(

        parempi sekin,kun ettei uskalla lenkittää...


    • Te olette sen lauma, ja se hoitaa hommansa suojelemalla teitä vieraiden hyökkäykseltä. Ikävä kyllä vanha koira ei enää opi muille tavoilla.
      Koirat eivät kuitenkaan saa hyökkäillä kenenkään kimppuun. Ihmiset ovat tärkeämpiä kuin koirat, joten on aika sanoa sille jäähyväiset ja toimittaa se koirien taivaaseen. Niin on myös meillä jouduttu tekemään.

      • hyökyaalto

        vanha koira oppii uusia temppuja


      • 1554785f44q1
        hyökyaalto kirjoitti:

        vanha koira oppii uusia temppuja

        Ja tuo ei edes ole mikään vanha, edes sakemanniksi. Joten turha lahtipenkkiin viedä sillä tosta tulee vielä ihan hyvä koira JOS omistajat paneutuu nyt sen ongelmiin. Tai vaihtoehtoisesti laittaa kierrätykseen, niin joku muu saa siitä hyvän koiran itselleen.


    • Lauma

      Kenes_poikii taitaa provota.:) Koira voi muuttaa käytöstä muutamassa minuutissa kun ihminen toimii oikein. Ammattilainen osaa kouluttaa ihmiset. Jos koiralla hermot lautaa niin silloin asia ei niin yksiselitteinen. Osaava kouluttaja huomaa.

    • Koirakkoneuvoja

      Ääni ohitustreeneille joko kerätä kaveri porukka kasaan (huokeaa) tai mennä kurssille harjoittelemaan. Reaktiovaljaita kannattaa kokeilla ne parantaa hallintaa eikä koira turru niin helposti niihin kuin esimerkiksi kuonopantaan. Tämän tyyppinen on hyvänmallinen https://www.mustijamirri.fi/pro-dog-control-reaktiovaljas-c83602-1
      Painotus aina harjoituksissa tietenkin sekä aktivoinnin lisäämiseen (koiran tulisi ansaita ruokansa päivän aikana,työmotivaation ylläpitämiseksi) ennen välineitä vaikka ne hyvä tuki onkin jos tuntuu ettei harkkailu auta 2-3 viikon jälkeenkää.
      Nimittäin tiedän niitäkin jotka varustaa koulutukseen koiran miltein päästä varpaaseen thundershirt,kuonokoppa,adaptil-panta,haihdutin,reaktiovaljaat-systeemein joka toki on omiaan extreme tapauksille vaan normaali pulmatapaukselle riittää harkkausten lisääminen.
      Niin ja Ell on hyvä käydä katsomassa ettei terveydellistä estettä koulutukselle ole.

    • nnnnnnnnnnnnnhhhhhhhhgh

      Miten koira turtuu nopeammin kuonopantaan, kuin reaktiovaljaisiin? Mihis tämä perustuu??

      • koirakkoneuvoja

        AInakin meillä joudutiin järein kuonopanta vaihtaa valjaisiin, sillä alkoi kyntämään pannan kanssa. Cannycollar olisi kaverin mukaan pitänyt vielä kokeilla vaan pelasimme varman päälle.


      • etosannukäyttäää
        koirakkoneuvoja kirjoitti:

        AInakin meillä joudutiin järein kuonopanta vaihtaa valjaisiin, sillä alkoi kyntämään pannan kanssa. Cannycollar olisi kaverin mukaan pitänyt vielä kokeilla vaan pelasimme varman päälle.

        Eihän sitä koiran päätä päästetä maahan XD
        Koira kuljetetaan sivulla, lyhyellä hihnalla....


      • nnnnnnnnnnnnnhhhhhhhhgh
        koirakkoneuvoja kirjoitti:

        AInakin meillä joudutiin järein kuonopanta vaihtaa valjaisiin, sillä alkoi kyntämään pannan kanssa. Cannycollar olisi kaverin mukaan pitänyt vielä kokeilla vaan pelasimme varman päälle.

        Meillä näemmä eri käsitys sanasta ''turtua'' :) mulle se tarkoittaa, että tottuu, eli ei välitä enää ko. kapistuksesta.

        Kyntäminen alussa on normaalia, kun koira ei ole tottunut siihen tuntuun kuonossaan. Kyntäminen menee ohi joillain minuuteissa, joillain parissa viikossa.
        Meillä meni ekalla koiralla ihan hetki ja toisella se juurikin pari viikkoa.

        Itse pidin koiran pään ylhäällä ja vain paahdoin menemään lenkillä, niin meni itsestään ohitse =) Aluksi tottakai totutin kotona pantaan palkkaamalla. Pois en ottanut koskaan, kun pyrki sitä saamaan pois/ravisteli päätään, ettei opi että sillä saa sen pois.


      • Jaastyva

        Illan puhdiksi googlasin cannycollarin jossa sen käyttäjä ainakin moitti kovasti muiden mallien niskaan käyvää jännitettä. Mielestäni tosin noiden kuonopantojen kuten valjaidenkin idea on olla tukena ja merkinanto välineenä palkkauksen rinnalla. Jäin miettimään johtuuko jännite sitten itse pannoista vai käyttäjistä? Ymmärrän kyllä miksi Cannycollar ei ole niin suosittu jo sen 40e vakio hinnan vuoksi joka on jo hintavampi kuin 20e reaktiovaljas.


    • koiraviha

      Kuonokoppa naamaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1965
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      140
      1445
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe