Montako vuotta kestää opiskella DI:sta TeknTohtoriksi? Keskimäärin, tai entä nopeusennätys?
kuinka monta vuotta kestää TeknTohtoriksi jatko-op
4
173
Vastaukset
- Luulen_vain
Kai se riippuu paljon siitä, miten paljon ennakoivia suorituksia on pystynyt tekemään ennen virallisia kuvioita. Hyvä suoritus on kolme neljä vuotta, ennätykset lienevät reilusti alle kahden vuoden, mutta niissä on käytetty ennakointia, eli laajennettu diplomityötä väitöskirjaksi.
- ErNuTa
Mielestäni ehdottoman tarpeellista on, että mahdollinen tohtoriopiskelu kytkeytyy kunnolliseen teolliseen hankkeeseen, siis yrityksiin jotka ottavat/pitävät kelvolliset tohtoriopiskelijansa palveluksessaan näiden valmistuttua.
Ei siis lisää tohtoreita, jotka oman ja sukunsa turhamaisuuden vuoksi ja epäitsenäisyyttään valuvat opintoputkessa ylikoulutetuiksi työttömiksi (ja katkeroituva osa näistä terroristeiksi).- Että_näin
Jokainen tohtoriopiskelija saa sellaiset tiedot ja taidot, että hän milloin vain hakkaa osaamisellaan melkein kenet tahansa pelkän perustutkinnon suorittaneen. Se, että etenkään suomalaiset firmat eivät osaa tätä osaamista käyttää hyväkseen, on pelkästään firmojen oma ongelma.
Mutta onhan se tietysti hirveää, jos firman toimarilla ei ole firman korkein akateeminen tutkinto. Eihän sellainen tietenkään käy. - ErNuTa
Toki tämäkin pitää joskus paikkansa. Jouduin itsekin aikanaan salaamaan lisuriopintoni siitä syystä. Toisaalta en olisi sillä perusteella voinut mitään huojennusta päätoimisesti tekemääni työhön hakea (asiantuntija 25 alaista).
Luuletko että vaativaan työhön valmistuttuaan päässyt DI saisi vähemmän lisäosaamista samassa ajassa, kuin työelämälle jokseenkin ummikko tohtoriopiskelija tyypillisessä tohtoriaiheessaan "akateemisessa" ympäristössä.
Jos kytkentä todellisuuteen puuttuu, on kyse turhamaisuuden ajamasta touhusta, joka tuottaa ylikoulutuksella pilattuja ihmisiä. Näille ei löydy nykyistäkään määrää määräaikaisten tutkimusassistenttien tms. tehtäviä eikä varoja omaan yritykseen.
Tietenkin jos on jonkun akateemikon tai porhon kakara, niin silloin pappa voi harjoittaa nepotismia tai muuten järjestää asian.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837121Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267073Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1166198Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635215Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv183481Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400