Ilmeet ja eleet

kertoo irl, mikä ihminen on. Onko kova, älyllinen, tunteellinen, kiltti, vaiko ihan vaan pöhkö. Täällä on turha itsestään mitään selostaa.

PS.
Montalbano on 100% varmuudella yksi parhaita sarjoja.
11113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Komppaan Montalbanoon. Komea mies, italia on ihana kieli, maisemat on hyvät, siellä on aina kesä ja ruoka näyttää olevan mahtavan hyvää.

Äänestä
  • Ja Napolissa on tonneittain mätäneviä roskia kaduilla, varmaan kaikissa Italian kaupungeissa sama homma. Slummia koko valtio.

    Äänestä

Ei ne ole aina kaikille tainneet kertoa ihan oikein, muistan sellaistakin välillä sattuneen.

Äänestä

Yksioikoisen ihmiset kuvittelee, että kaikki on aina siitä lähtöisin kuin heidän omassa tapauksessaan, itsensä ja munansa markkinointia siis.

Äänestä
  • Ollaan sitten yksioikoisia,kun vastauksiakaan ei saa.

    Äänestä

  • Aina voi olla yksioikoinen marttyyri, jos ei muuta keksi.

    Mitä vastauksia kaipaat? "Ei, en tahdo enkä ole koskaan tahtonut." Oletko niitä, jotka vääntelevät vastaukset aivan muuksi ja martyroivat uudestaan, että heillä ei ole vastauksia?

    Mikä on kysymys? Miksi kysyt suurelta nettioraakkelilta, joka vastaa mitä sattuu ja kenelle milloinkin sattuu?

    Äänestä

  • Kaipaat suurimaailma jotain miestä?

    Äänestä

  • tosikivaapäivänjatkoa kirjoitti:

    Ollaan sitten yksioikoisia,kun vastauksiakaan ei saa.

    Ja miksi kysyt suurelta nettioraakkelilta, jolloin vastaaja on myös kukamilloinkin sattuu? Miten sata eri ihmistä voi antaa sinulle oikean vastauksen kysymykseen, jota et edes esitä?

    Äänestä

  • sellainenkeissi kirjoitti:

    Kaipaat suurimaailma jotain miestä?

    En kaipaa ketään.

    Äänestä

  • suurimaailma kirjoitti:

    En kaipaa ketään.

    No älä nyt...

    Äänestä

  • tosi_mies_lohduttaa kirjoitti:

    No älä nyt...

    Eli heti alkaa valehtelu, muiden sanomisten vääristely omaksi edukseen. Otan osaa!

    Viisauden alkua on kuvailtu tosiasioiden hyväksymiseksi, tyhmyyden alku siispä sen vastakohta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tosi_mies_kertoo kirjoitti:

kertoo irl, mikä ihminen on. Onko kova, älyllinen, tunteellinen, kiltti, vaiko ihan vaan pöhkö. Täällä on turha itsestään mitään selostaa.

PS.
Montalbano on 100% varmuudella yksi parhaita sarjoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu