Jääkö ikuisesti Ratkaisematta?

Marraskuun viimeinen päivä vuonna 2006 ei ollut mikään suuri uutispäivä. Jäätelötehtaalla Turengissa sattui pieni ammoniakkivuoto, ja kolmesta murhasta tuomittu elinkautisvanki jäi kiinni Helsingissä karattuaan työsiirtolasta.

Vasta se, mitä tapahtuisi seuraavana yönä ja sen jälkeisinä viikkoina – kuukausina, vuosina – jättäisi päivän suomalaiseen rikoshistoriaan.

Marraskuun loppu oli ollut lauha. Vihmoi vettä, tuuli kävi lounaasta, ja merelle annettiin kovan tuulen varoitus.

Maa oli lumeton ja märkä. Lämpötila pysyi plussan puolella vielä illallakin, kun Luvata Oy:n henkilöstön kehittämispäällikkö Jukka S. Lahti kello 21:n jälkeen lähti ajamaan Turusta pohjoiseen. Matkaa Huittisten kautta kotiin Ulvilaan oli 158 kilometriä. Lahti ehti sinne parissa tunnissa.

Hän oli pukeutunut tummaan pikkutakkiin ja siihen sopiviin housuihin – näin hänen vaimonsa myöhemmin arveli, kun poliisi otti asian esille. Lahti tapasi pukeutua huolellisesti. Hän huolehti ulkonäöstään ja leikkautti tummat, lyhyet hiuksensa parturissa kerran kuussa. Lahdella oli erikoiset kasvonpiirteet, jotka jäivät helposti mieleen: kulmikas, voimakas leuka, epäsuomalaisen paksut huulet, tuuheat kulmat.

Hän oli 51-vuotias ja menestynyt elämässään. Koulutukseltaan hän oli sosiaalipsykologi ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Aiemmin hänellä oli ollut oma konsulttiyritys. Hän oli myynyt yrityksille koulutusta ja yritysvalmennusta.

Lahti oli aktiivinen ihminen. 1990-luvun puolivälissä hän oli ollut perustamassa Suomen sosiaalipsykologien yhdistystä, ja Raisiossa hän oli johtanut yrittäjien yhdistystä.

Neljä vuotta sitten Lahti oli siirtynyt töihin Luvata Oy:hyn eli entiseen Outokumpu Copper Productsiin Poriin. Perhe oli muuttanut Raisiosta Kokemäenjoen varrelle Ulvilaan.

Viime aikoina töissä oli ollut raskasta. Luvata oli irtisanonut yli 150 työntekijää. Henkilöstön kehittämispäällikkönä Lahti joutui kohtaamaan irtisanotut ja laatimaan tukipaketit. Potkut saaneiden kohtalo vaivasi hänen mieltään.

Joku irtisanotuista oli ilmeisesti uhkaillutkin Lahtea. Mutta hän ei vaikuttanut olevan siitä erityisen huolissaan.

Tänä marraskuisena päivänä Jukka Lahti oli lähtenyt kotoa Turkuun aamukuudelta. Työvoimatoimiston seminaari oli kestänyt koko päivän. Tauon aikana Lahti oli poikennut sisarensa luona. Hän oli todennut langolleen tyytyväisenä, että seuraavana päivänä saisi taas syödä lihaa – Lahden perheessä oltiin muulloin kasvissyöjiä paitsi joulukuussa.

Turun työvoimatoimisto oli Lahdelle tuttu. Hän oli työskennellyt siellä 1990-luvulla. Juuri siellä hän oli tutustunut nykyiseen puolisoonsa.

Lahti oli vetänyt akateemisten työttömien ryhmää vuonna 1996, kun siihen oli liittynyt 31-vuotias vastavalmistunut kauppatieteiden maisteri ja viiden laudaturin ylioppilas. Lahti oli naimisissa, lapseton ja kymmenen vuotta naista vanhempi.

Naisen nimi oli Anneli Auer. Pian hän sai työpaikan samasta työvoimatoimistosta Lahden kanssa. He alkoivat tapailla, vaikka Lahti oli naimisissa ja Auer avoliitossa.

Auer tuli raskaaksi, Lahti erosi, ja he menivät naimisiin. Kolme seuraavaa lasta syntyivät kahden kolmen vuoden välein.

Ulvilassa heillä oli omakotitalo: viisi huonetta ja keittiö, sauna ja autotalli. Se oli hyvin tavallinen talo hyvin tavallisella suomalaisella pientaloalueella.

Ympärillä levittäytyi pientalojen peitto: punatiiltä, puuverhoilua, valkoisiksi maalattuja ikkunanpieliä. Keskenkasvuisia puita, pensasaitoja, nurmikkoa, terasseilla tutut rujot muovituolit.

Lahti oli alkanut katsella uutta työpaikkaa Turusta ja myös pääkaupunkiseudulta ja hakenutkin. Perheessä oli varauduttu taas muuttamaan.

Kello oli yksitoista illalla, kun Jukka Lahti käänsi Opel Zafira -merkkisen autonsa Tähtisentielle, ajoi sen punatiilillä verhoillun omakotitalonsa pihaan ja sammutti moottorin.

Oli torstain ja perjantain välinen yö, pimeää ja märkää. Ulvila alkoi olla jo yöpuulla.

Perheen kolme vanhinta lasta olivat nukkumassa, kun Jukka Lahti avasi ulko-oven. Jos Lahti teki kuten yleensä töistä tullessaan, hän jätti puhelimensa lipaston päälle eteisaulaan ja sammutti sen yöksi.

Hänellä oli kaksi matkapuhelinta: työpuhelimena Nokia sekä omassa käytössä halvempi Ericsson. Muita kännyköitä perheessä ei ollut.

Kolme vanhinta lasta olivat 9-, 7- ja 4-vuotiaita. He olivat menneet nukkumaan vähän yhdeksän jälkeen. Ilta oli ollut mukava, oli saatu pelata uudella Pleikkarilla. Sitten oli pesty hampaat ja menty omiin sänkyihin.

Kaksi lastenhuonetta sijaitsivat vierekkäin vastapäätä ulko-ovea. Vanhimmalla tyttärellä oli oma huone, kolme nuorinta jakoivat toisen lastenhuoneen. Sen ovessa odotti joulukalenteri. Aamulla joku saisi avata ensimmäisen luukuun.

Neljäs lapsi, kaksivuotias, ei ollut vielä omassa sängyssään. Hän makasi hereillä äitinsä kanssa. Vanhempien sänky sijaitsi olohuoneen takana takkahuoneessa pihan puolella. Kolmatta makuuhuonetta käytettiin Jukka Lahden työhuoneena.

Takkahuone oli niin pieni, että parisänky oli pitänyt työntää seinän viereen. Se oli kapea, vain 125