Vuokrasimme Saksassa Hannoverissa kolmeksi päiväksi Avikselta auton, ylimääräturvaa emme ostaneet vaan 900 omavastuulla lähdettiin liikenteeseen.
Auto kuvattiin ympäriinsä lähtiessä ja tullessa. Mitään vikaa uudessa autossa ei näyttänyt olevan. Nyt kuitenkin sain jälkikäteen Avikselta 700 euron laskun ja selvittelin asiaa, ovessa lommo. Ei voi mitään.
Avikseen en koske enää pitkällä tikullakaan.
Älkää koskaan vuokratko Avikselta autoa
5
181
Vastaukset 5
- Asiakaseivastaa
Tsekkasivatko auton vastaanottaessa? Kyllä tuollainen pitää sanoa heti, muutoin tullut heidän omassa parkissaan luovutuksen jälkeen, eikä jälkiveloitus oikeutta mielestäni ole.
- Käynyt
Itse olen käyttänyt HERTZ:iä nolla omavastuulla Euroopassa, eikä ole ollut mitään ongelmia. Vaikka omavastuut ovat 0€, niin silti kaikissa toimipisteissä on auto tarkastettu asianmukaisesti palautettaessa ja olen saanut aina kuitin käteen.
- kesälläsaksaan
kun olet ottanut tuon nolla omavastuun, niin veloittavatko tai varavaatko silti luottokortiltasi jonkin tietyn summan lisäksi?
- ldddlldd
Jos ovessa ei ollut lommoa autoa palauttaessa, et ole velvollinen maksamaan laskua. Jos siihen oli lommo tullut, olet velvollinen maksamaan. Mitä kohtaa et ymmärrä?
Autoa vuokratessa se kannattaa tarkastaa huolella. Eräs tuttu vuokrasi moottoripyörän kreikassa. Ajoi n. 20 km tauolle ja huomasi takarenkaan olevan yhdestä kohtaa kankailla. Takaisin vuokraamoon. Eivät suostuneet vaihtamaan uutta rengasta vaan syyttivät renkaan tuhoamisesta tuttuani. Mitä enemmän vänkäsi vastaan, sitä enemmän pyörästä löytyi vaurioita jotka tuttuni oli kuulemma aiheuttanut.- VälimerenJämpteimmät
Kreikka ja Italia ovat kuuluisia erittäin luotettavasta pisneksestä. ldddlldd:n tuttu vedättää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.115525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410