"Admata on häveliäisyyssyistä siirtynyt tämän palstan osalta maan alle, mutta melperi terrorisoi edelleen entiseen malliin. Yöt hän nukkuu, en tiedä mikä lääke voi tollasen häirikön hiljentää yöksi niin totaalisesti ettei pihahdustakaan kuulu.
Muistatteko kun pikkulapset melperi1 ja Admata "vaihtoivat" palstalla toistensa sukunimet ja paljastivat ne meille kaikille? Toinen lapsista on kuulemma koulutukseltaan helluntailainen tuomari ja jos oikein ymmärsin niin toinen jonkin sortin professori, jolla vl-taustaa ja hakomaja keskustelusivusto.
Niin pieni on maailma, mutta heidän mielestä riita oli iso jossa aitaa kaatui. :(
Minusta episodi kertoi, paitsi uskonnollisen keskustelun fundamentalistisista piirteistä, jossa loppupelissä mikään ei ole pyhää, varsinkaan tälle helluntailaiselle, mutta myös sen kuinka sairaiden ihmisten kautta täällä vl-keskustelua loppupelissä käydään.
Aikanaan tämä palsta sai valtakunnan julkisuutta sillä, kun kävijämäärät olivat muka tuhansissa. Harva ymmärsi, että lukijamäärät kohosivat suuriksi ainoastaan siitä syystä, että helluntailainen narsisti naputteli työkseen lukijamääriä tähtitieteellisen suuriksi.
Myöhemmin kun suomi24 pyrki teknisillä muutoksilla estämään vastaavan lukijamäärämanipuloinnin, niin yhtäkkiä huomattiin, ettei täällä kirjoita kuin pari kolme helluntailaista ja muutama entinen vl-eläkeläinen. Lukijamäärät romahtivat totaalisesti. Siis ne manipuloinut.
Admata on häveliäisyyssyistä siirtynyt tämän palstan osalta maan alle, mutta melperi terrorisoi edelleen entiseen malliin. Yöt hän nukkuu, en tiedä mikä lääke voi tollasen häirikön hiljentää yöksi niin totaalisesti ettei pihahdustakaan kuulu.
Koomisinta oli kuulla huhuja melperin itsensä shokeerautuneen korkeista lukijamääristä kaikkein eniten ja "hänenlaiselle" tyypillisesti myös uskoi niihin itsekin? Hän sai huhun mukaan manipuloiduista lukijamääristä voimaa kirjoittaa omalla nimellään mm. Kalevaan ja ministeri Rehulalle, joista uroteoista täällä etukäteen mainosti. Hän esiintyi välillä täälläkin fiksuna ja kertoi ylpeänä "julkkiksena" ja sivistyneenä herrasmiehenä käyneensä suviseuroissa jututtamassa sakastin edustalla puhujaveljiä.
Huhun mukaa täällä tuon kerrottuaan, seuraavassa hetkessä alkoikin naputtamaan siihen fiksuun tekstiinsä lukijamääriä isommiksi. Välillä huuteli puskista rämemajavista ja heinähatuista.
Jotenkin on semmonen tuntuma että hänen aika alkaa olla tuolla tasolla ohi.
Hänenlainen ihminen saa helpotusta joka kerta, kun hän saa vihollisen polvilleen. Lestadiolaisuus on niin loppuun koluttu aihe kaikilla tasoilla, ettei siihen liittyvät negatiiviset julkisuusriepottelut enää häntä kanna, kuin ehkä muutaman tunnin tai päivän ja se on narsismisen ajattelun tuho.
Hänenlaisensakin ymmärtää lopulta, ettei tuulimyllyä vastaan taistelu ikuisesti häntä kannata. Hän tajuaa lopulta, että vaikka vl-ihminen pahoittaakin mielensä vl-pedofilin nimeä toistamalla, niin se ei kuitenkaan johda mihinkään pysyvään tilaan. Kun mielensäpahoittajien määrä on olematon ja kestoaikakin ehkä enää minuuteissa, niin keinot ovat lopussa.
Niin ja entä sitten. Pedofilin nimen julkistaminen ei kenenkään terveen ihmisen elämää pysyvästi mullista, paitsi tosin ehkä uhrin ja narsistihan ei valitettavasti ajattele asioita tunteella, joka uhrin huomioisi.
"

Vastaukset 20
Vanhimmat
Kesitas
13.1.2015 16:27
Hieman katsantoa, kuka valehtelee?
Avaaja kirjoitti; että muista uskonnollisista liikkeistä pf-tapauksia olisi löytynyt vain muutama.??
Niin, muista löysit vain yhden, olisi ollut parempi kirjoittaa ja valuttaa omaa syyllisyyttä vain helluntailaisten päälle, joilla on asiassa jo omat syntinsä.
Valehtelet, muista et puhu mitään vain helluntailaisista.
Eli näissäkö kahdessa he esiintyvät? En kuulu kumpaankaan lahkoon.
Jäi vielä mainitsematta, että onko asiantuntia ehkä SRK;n pedofilia salaaja?? Sopisi kuvioihin.
Siellä niitä on muutamia? Jos useampia nimeä, teillä kuitenkin -60 luvulta lähtien tuhansia.
Toisaalta, et taida tajuta muutamia eroja. VL pedofiliaan kuuluu raiskaus, ja lehtitaitojen mukaan helluntailaisuuteen ja myös tämän palstan mukaan suutelu suulle?? Sehän Raamatun ohje, mutta omiensa nainti vie helvet.tiin.
Muhonen saattaa kirjoittaa niin, kuten sanoit, mutta ongelmana on olettamus, Hänen näkemys ja vailla yhtään nimeä.
Esillä oli kolme, joista yksi todettiin syyttömäksi.
Ei taida riittää pesemään teidän pesäänne.
Täällä Oulun alueella on mm. Vihelöitä ja Myllymäkejä tuomiolla joka kuukausi.
Niin ja saisiko sitten sen ASIAN!
saarnaajien ruhtinaaksi sanottu kirjoittaa eräässä kirjassaan että " emäntä asetteli liinaa pöydälle niin kauan että näkäisiltäkatosi ruokahalu kokonaan"!
pikkulapset melperi1 ja Admata "vaihtoivat" palstalla toistensa sukunimet ja paljastivat ne meille kaikille? Toinen lapsista on kuulemma koulutukseltaan helluntailainen tuomari ja jos oikein ymmärsin niin .toinen jonkin sortin professori, jolla vl-taustaa ja hakomaja keskustelusivusto.
Niin pieni on maailma, mutta heidän mielestä riita oli iso jossa aitaa kaatui. :(.
Minusta episodi kertoi, paitsi uskonnollisen keskustelun fundamentalistisista piirteistä, jossa loppupelissä mikään ei ole pyhää, varsinkaan tälle helluntailaiselle, mutta myös sen kuinka sairaiden ihmisten kautta täällä vl-keskustelua loppupelissä käydään.
Aikanaan tämä palsta sai valtakunnan julkisuutta sillä, kun kävijämäärät olivat muka tuhansissa. Harva ymmärsi, että lukijamäärät kohosivat suuriksi ainoastaan siitä syystä, että helluntailainen narsisti naputteli työkseen lukijamääriä tähtitieteellisen suuriksi.
Myöhemmin kun suomi24 pyrki teknisillä muutoksilla estämään vastaavan lukijamäärämanipuloinnin, niin yhtäkkiä huomattiin, ettei täällä kirjoita kuin pari kolme helluntailaista ja muutama entinen vl-eläkeläinen. Lukijamäärät romahtivat totaalisesti. Siis ne manipuloinut.
Admata on häveliäisyyssyistä siirtynyt tämän palstan osalta maan alle, mutta melperi terrorisoi edelleen entiseen malliin. Yöt hän nukkuu, en tiedä mikä lääke voi tollasen häirikön hiljentää yöksi niin totaalisesti ettei pihahdustakaan kuulu.
Koomisinta oli kuulla huhuja melperin itsensä shokeerautuneen korkeista lukijamääristä kaikkein eniten ja "hänenlaiselle" tyypillisesti myös uskoi niihin itsekin? Hän sai huhun mukaan manipuloiduista lukijamääristä voimaa kirjoittaa omalla nimellään mm. Kalevaan ja ministeri Rehulalle, joista uroteoista täällä etukäteen mainosti. Hän esiintyi välillä täälläkin fiksuna ja kertoi ylpeänä "julkkiksena" ja sivistyneenä herrasmiehenä käyneensä suviseuroissa jututtamassa sakastin edustalla puhujaveljiä.
Huhun mukaa täällä tuon kerrottuaan, seuraavassa hetkessä alkoikin naputtamaan siihen fiksuun tekstiinsä lukijamääriä isommiksi. Välillä huuteli puskista rämemajavista ja heinähatuista.
Jotenkin on semmonen tuntuma että hänen aika alkaa olla tuolla tasolla ohi.
Hänenlainen ihminen saa helpotusta joka kerta, kun hän saa vihollisen polvilleen. Lestadiolaisuus on niin loppuun koluttu aihe kaikilla tasoilla, ettei siihen liittyvät negatiiviset julkisuusriepottelut enää häntä kanna, kuin ehkä muutaman tunnin tai päivän ja se on narsismisen ajattelun tuho.
Hänenlaisensakin ymmärtää lopulta, ettei tuulimyllyä vastaan taistelu ikuisesti häntä kannata. Hän tajuaa lopulta, että vaikka vl-ihminen pahoittaakin mielensä vl-pedofilin nimeä toistamalla, niin se ei kuitenkaan johda mihinkään pysyvään tilaan. Kun mielensäpahoittajien määrä on olematon ja kestoaikakin ehkä enää minuuteissa, niin keinot ovat lopussa.
Niin ja entä sitten. Pedofilin nimen julkistaminen ei kenenkään terveen ihmisen elämää pysyvästi mullista, paitsi tosin ehkä uhrin ja narsistihan ei valitettavasti ajattele asioita tunteella, joka uhrin huomioisi.
No, kohtahan me itse kukin taas kuolemme.(Luuk.20:34-)(1.Kor.15:19-).
"KUOLEMAN KUNNIAKSI
Jos olisin runoilija, tahtoisin laulaa ylistysvirren sinulle, kuolema. Sinua eivät laulajat ole kiittäneet. Sinua on sanottu ihmisen viimeiseksi viholliseksi, synnin palkaksi ja ilon hävittäjäksi. Ihmiset pelkäävät sinua, kammoavat sinua ja koettavat sinua välttää. Mutta minä tahtoisin virittää kanteleeni sinun kunniaksesi, oi tuoni.
Sillä minä uskon, että sinä olet minun ja kaikkien ihmisveljien paras ja uskollisin ystävä. Sinä olet tosi, suora ja rehellinen. Sinä olet ylevämielinen ja viisas ystävä. Aivan kuin isä sinä tiedät, mitä meille ihmislapsille on hyväksi ja hyödyksi, sinä et meitä imartele, vaan tahdot meitä auttaa ja sanot suoraan, missä olemme erehtyneet. Ja voimakkaalla kädellä sinä viittaat meille tien ja sanot: "kas tästä teidän pitää kulkeman".
Minä tahtoisin laulaa sinun ylistystäsi, kuolema, sillä sinä olet meidän ihmislasten hellä ja lempeäsilmä ystävä. Sinä kerrot meille kauniita satuja ja kuljetat meitä ympäri unelmoiden eedenissä. Sinä olet kuin äiti, joka riemulla ja ylpeydellä suljet meidät syliisi, kun olemme isän opetuksia huolella seuranneet. Sinä olet sydämemme ilo ja hymy kaiken surun jälkeen. Sinussa kaikki sävelet sulautuvat yhteen mahtavaksi sopusoinnuksi.
Sinun kunniaksesi tahtoisin kieltäni virittää, tuoni, sillä kun sinä tulet, et sinä tule kuin luurankoinen viikatemies, vaan sinä tulet kuin Jumalan ylevä sanansaattaja, kuin "yksi näistä pienimmistä", jotka pyytävät meitä, ettemme unohtaisi kaikkia armahtavan rakkauden ikuista elämänlakia.
Sillä suurempi sinua, kuolema, on ikuisen elämän salaisuus. Syvempi helvettiä, korkeampi taivasta on jumalan valtakunta, joka on sydämen puhtaus, anteeksiantamus ja rakkaus. Tämä on jumalan valtakunta, ja jumalan valtakunta on ikuinen rauha ja ilo joka asuu niiden sydämissä, jotka tunnustavat sen armahtavaa sääliä.
Ylevämpi ja avarampi se on kuin nerokasten ja maailman viisasten taivaat, ja niiden pienten luokse se tulee, jotka ikävöivät sen lähestymistä. Sen tähden kiitän ja ylistän minä sinua, tuoni, että tästä kaikesta meitä muistutat ja tulemisellasi kerta kerralta opetat meitä sinua voittamaan. Sillä lopulta saamme mekin periä sen valtakunnan, josta kirjoitettu on: "mitä ei silmä ole nähnyt eikä korva ole kuullut eikä ihmisen sydämeen ole astunut, on Jumala valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".
http://www.teosofia.net/pe/kuolema2.htm
Huh mitä juttuu
pikkulapset melperi1 ja Admata "vaihtoivat" palstalla toistensa sukunimet ja paljastivat ne meille kaikille? Toinen lapsista on kuulemma koulutukseltaan helluntailainen tuomari ja jos oikein ymmärsin niin toinen jonkin sortin professori, jolla vl-taustaa ja hakomaja keskustelusivusto.
Niin pieni on maailma, mutta heidän mielestä riita oli iso jossa aitaa kaatui. :(
Minusta episodi kertoi, paitsi uskonnollisen keskustelun fundamentalistisista piirteistä, jossa loppupelissä mikään ei ole pyhää, varsinkaan tälle helluntailaiselle, mutta myös sen kuinka sairaiden ihmisten kautta täällä vl-keskustelua loppupelissä käydään.
Aikanaan tämä palsta sai valtakunnan julkisuutta sillä, kun kävijämäärät olivat muka tuhansissa. Harva ymmärsi, että lukijamäärät kohosivat suuriksi ainoastaan siitä syystä, että helluntailainen narsisti naputteli työkseen lukijamääriä tähtitieteellisen suuriksi.
Myöhemmin kun suomi24 pyrki teknisillä muutoksilla estämään vastaavan lukijamäärämanipuloinnin, niin yhtäkkiä huomattiin, ettei täällä kirjoita kuin pari kolme helluntailaista ja muutama entinen vl-eläkeläinen. Lukijamäärät romahtivat totaalisesti. Siis ne manipuloinut.
Admata on häveliäisyyssyistä siirtynyt tämän palstan osalta maan alle, mutta melperi terrorisoi edelleen entiseen malliin. Yöt hän nukkuu, en tiedä mikä lääke voi tollasen häirikön hiljentää yöksi niin totaalisesti ettei pihahdustakaan kuulu.
Koomisinta oli kuulla huhuja melperin itsensä shokeerautuneen korkeista lukijamääristä kaikkein eniten ja "hänenlaiselle" tyypillisesti myös uskoi niihin itsekin? Hän sai huhun mukaan manipuloiduista lukijamääristä voimaa kirjoittaa omalla nimellään mm. Kalevaan ja ministeri Rehulalle, joista uroteoista täällä etukäteen mainosti. Hän esiintyi välillä täälläkin fiksuna ja kertoi ylpeänä "julkkiksena" ja sivistyneenä herrasmiehenä käyneensä suviseuroissa jututtamassa sakastin edustalla puhujaveljiä.
Huhun mukaa täällä tuon kerrottuaan, seuraavassa hetkessä alkoikin naputtamaan siihen fiksuun tekstiinsä lukijamääriä isommiksi. Välillä huuteli puskista rämemajavista ja heinähatuista.
Jotenkin on semmonen tuntuma että hänen aika alkaa olla tuolla tasolla ohi.
Hänenlainen ihminen saa helpotusta joka kerta, kun hän saa vihollisen polvilleen. Lestadiolaisuus on niin loppuun koluttu aihe kaikilla tasoilla, ettei siihen liittyvät negatiiviset julkisuusriepottelut enää häntä kanna, kuin ehkä muutaman tunnin tai päivän ja se on narsismisen ajattelun tuho.
Hänenlaisensakin ymmärtää lopulta, ettei tuulimyllyä vastaan taistelu ikuisesti häntä kannata. Hän tajuaa lopulta, että vaikka vl-ihminen pahoittaakin mielensä vl-pedofilin nimeä toistamalla, niin se ei kuitenkaan johda mihinkään pysyvään tilaan. Kun mielensäpahoittajien määrä on olematon ja kestoaikakin ehkä enää minuuteissa, niin keinot ovat lopussa.
Niin ja entä sitten. Pedofilin nimen julkistaminen ei kenenkään terveen ihmisen elämää pysyvästi mullista, paitsi tosin ehkä uhrin ja narsistihan ei valitettavasti ajattele asioita tunteella, joka uhrin huomioisi.
...
Vanh.lestadiolaisen lapsen HELVETTI = oma koti!
"EEVA: Isä ja äiti saattoivat kahvitella vieraiden kanssa kaikessa rauhassa alakerrassa samaan aikaan kun tämä raiskasi mua yläkerran vessassa.
Että miksi ne ei tulleet, vaikka mä huusin suoraa huutoa!" (Haastattelu 10, kevät 2011)
(Johanna Hurtig: Taivaan taimet, Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta, Hansaprint Oy, Vantaa 2013)
https://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/fi/persons/johanna-hurtig(542af37e-33ca-4267-851a-f4beb2ea319a).html
On ne koko perkeleitä raiskaamaan lapsia noi vanhoillislestadiolaiset!
Niitähän ne. SIKOJA ihmisten vaatteissa = vanhoillislestadiolaiset miehet.
" Vastavetona vellovaan vl-pedofilia-keskusteluun jotkut vl:t ovat vetäneet tälle palstalle yhden helluntalaisen saarnamiehen, joka erehtyi v. 2008 hiplaamaan erästä 15-vuotiasta tyttöä. Ei ollut oma tytär. Sen pidemmälle ei menty."
Jäävuoren huippu
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2008/11/752143/hyvaksikaytto-puhuttaa-helluntailaisia
Melperin laskutaito ei vaikuta hääville, kun tuossakin artikkelissa on mainittu kolme... Tekojen arviointitaitokaan ei ole kummoinen: 5 v. törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei tule hiplaamaan "erehtymisestä", vaan suoraan sanoen vuosia jatkuneesta lapsen naimisesta... Tosi ihailtavaa, että pastorin hyväksikäyttämä ei sentään ollut oma tytär, samaa ei valitettavasti voi sanoa kuoronjohtajasta...
"HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion. Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö. Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. ... Julkisuudessa kerrotut tapaukset ovat Muhosen mukaan ”jäävuoren huippu”."
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2008/11/752143/hyvaksikaytto-puhuttaa-helluntailaisia
Melperin kommentti näihin:Vastavetona vellovaan vl-pedofilia-keskusteluun jotkut vl:t ovat vetäneet tälle palstalle yhden helluntalaisen saarnamiehen, joka erehtyi v. 2008 hiplaamaan erästä 15-vuotiasta tyttöä. Ei ollut oma tytär. Sen pidemmälle ei menty."
Melperin laskutaito ei vaikuta hääville, kun tuossakin artikkelissa on mainittu kolme... Tekojen arviointitaitokaan ei ole kummoinen: 5 v. törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei tule hiplaamaan "erehtymisestä", vaan suoraan sanoen vuosia jatkuneesta lapsen naimisesta... Tosi ihailtavaa, että pastorin hyväksikäyttämä ei sentään ollut oma tytär, samaa ei valitettavasti voi sanoa kuoronjohtajasta...
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14462137/melperi-en-helluntailaisena-pida-muhosesta
ä
Tuhansia pedofilian uhreja v-lestadiolaisuudessa!!
Tohtori Johanna Hurtig tutki seksuaalista väkivaltaa vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä. Tässä ote hänen tutkimuksestaan:
""Yksittäistapauksista ei kuitenkaan voida puhua enää siinä vaiheessa, kun uhreja on satoja, todennäköisesti tuhansia, tapaukset sijoittuvat koko maahan, kymmenille eri paikkakunnille, toisistaan erillisiin sukuihin, ja kun kokemuksista ja ratkaisuyrityksistä voi tavoittaa useitayhteisöön ja sen edustamaan uskoon liittyviä pulmakohtia." (s. 110-111)
(Johanna Hurtig: Taivaan taimet, Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta, Hansaprint Oy, Vantaa 2013)
https://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/fi/persons/johanna-hurtig(542af37e-33ca-4267-851a-f4beb2ea319a).html
Vanh.lestadiolaisten lasten SAIRASTA kasvatusta!
"BIRGITTA: Meitä lapsia oli 15. Kaikki oli tehokkaasti valjastettu työntekoon. Koskaan ei voinut tehdä tarpeeksi työtä, mikään ei ollut tarpeeksi. Kaikesta seurasi moitteita, arvostelua ja mitätöintiä. Mikään, mitä lapsi teki, ei ollut hyvää. Lapsia ei myöskään vanhempien kasvatusmetodin mukaan saanut kehua, siitä tuli ylpeäksi, ja se oli Raamatun mukaan paha synti." (Kirje sähköpostissa, talvi 2012)
"ARJA: Koskaan äiti ei sanonut kiitosta, saatikka kehunut, kun pieni tyttö ahersi kotitöissä. Yritin valtavasti miellyttää äitiäni, mutta mikään ei kelvannut." (Kirje sähköpostissa, kevät 2012) (s. 140)
(Johanna Hurtig: Taivaan taimet, Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta, Hansaprint Oy, Vantaa 2013)
&&&&&&&&&&&&&&&&
Pienen lapsen terveen itsetunnon kehittymisen kannalta on tärkeää, että hänet huomioidaan - häntä kiitetään ja kannustetaan.
Erityisen tärkeää tämä on omien vanhempien taholta.
Edellä olevat esimerkit kertovat, miten vl-vanhemmat lähinnä mitätöivät ja masensivat lapsiaan.
Kehuminen oli SYNTI = äärimmäisen SAIRASTA kasvatusta!
Vanhoillislestadiolaista äidinrakkautta:
"Äiti käänsi kaiken. Kun me uhmattiin isää ja kritisoitiin asioita, me oltiin pahoja, synnin tiellä. Äiti pakotti meidät pyytämään isältä anteeksi. Kerran äiti järjesti meille hoitokokouksenkin, kun me oltiin meikattuja mitä nyt oltiinkaan sitten tehty.
Sinne lappasi porukkaa, miehiä puvut päällä. Me oltiin nuoria tyttöjä. En pystynyt sanomaan mitään. Katselin varpaitani vaan. "Seitsemän pirua tulee teillä tilalle, kun uskonne kiellätte". Minä olin nuori, epävarma ja rikki, sitten tulee tällaisia syytöksiä.
(Sisarusten haastattelu 1-2, kevät 2010) (s. 155)
(Johanna Hurtig: Taivaan taimet, Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta, Hansaprint Oy, Vantaa 2013)
https://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/fi/persons/johanna-hurtig(542af37e-33ca-4267-851a-f4beb2ea319a).html
Tuohan se on hienoa pikkutyttöjen kasvatusta, kun mustapukuiset miehet junttaavat piruja pikkutyttöjen niskaan.
Upeaa vanhoillislestadiolaisuutta!
on ovela - pystyi tekemään tästä aiemmin uskovaisesta naisesta ja 8 lapsen äidistä raatelevaisen suden.
Onhan se hävytön nainen, kun menee koko maailmalle paljastamaan vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä muhivan valtavan pedofilian.
Sehän on Suomen siionin sisäinen asia.
Eihän tuota olisi saanut kaikille kertoa. Ainoiden oikeiden uskovaisten pikku salaisuuksia.
tamako se
no joo, varmaanki