Entisen Isis-taistelijan väite: Tällainen on terroristien karmiva suunnitelma Euroopassa
Terrorismi 27-vuotias saksalaismies pakeni Isisin riveistä kolmen kuukauden jälkeen, Der Spiegel kertoo.
Saksan tiedustelupalvelun tietojen mukaan noin 700 saksalaista on liittynyt terroristijärjestö Isisin riveihin Irakissa ja Syyriassa. Osa heistä on myös palannut takaisin.
Eräs palanneista on 27-vuotias mies, josta käytetään Independentin ja Der Spiegelin artikkeleissa nimeä Harry S, ja josta on tullut nyt tiedustelupalvelun syväkurkku Isisin Saksaa ja Eurooppaa koskevissa asioissa.
Harry S liittyi Isisiin ja vietti sen hallitsemilla alueilla kolme kuukautta ennen pakoaan takaisin Saksaan. Saksan viranomaiset ottivat hänet kiinni Bremenin lentokentältä. Nyt hän on tutkintavankeudessa odottamassa syytteitä.
”He haluavat iskujen tapahtuvan kaikkialla samaan aikaan”
Der Spiegel haastatteli Harry S:ää vankilassa.
Mies kertoi haastattelussa, että Isisin unelmana on nyt tehdä useita yhtäaikaisia iskuja eri puolilla Eurooppaa.
Tuoreilta Euroopasta tulleilta rekryyteiltä on hänen mukaansa kysytty, haluaisivatko he ”viedä jihadin kotimaihinsa”.
– He haluavat iskujen tapahtuvan kaikkialla samaan aikaan, Harry S sanoi.
Asianajaja Udo Würtzin mukaan Harry S pakeni Isisin riveistä nähtyään terroristijärjestön raakuuden sotatantereella. Asianajajan mukaan mies ei todellisuudessa ymmärtänyt, mihin lähti mennessään Syyriaan.
– Hän oli pelkkä lakeija, joka antoi Isisin propagandan harhaanjohtaa itseään, asianajaja väittää.
Yllä oleva video näyttää, kuinka Isisin epävirallisena pääkaupunkina tunnettu Raqqa muuttui jouduttuaan Isisin hallintaan. Kaupunkia kuvaillaan nyt maanpäälliseksi helvetiksi.
Miika Viljakainen
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450489311098.html
Tämäon terroristien karmiva suunnitelma Euroopassa
7984665
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2664654Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232590Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951282
- 471169