Ulvilan oikeusmurhaan syyllisiä syyttäjät,poliisit

Vapaamuurari Jarmo Valkama nosti syytteet ilman näyttöä Aueria vastaan vaikka kaikki todisteet osoitti Auerin heti syyttömäksi.
Oppipoika Kalle Kulmala sokeana törsäten jatkoi häikäilemättömästi väärennöksillä ja saatananpalvontavalheilla Auerin noitavainoa.
Poliisirikosten hautaaja Heli Haapalehto syytti viattomia kuten Bodomissakin 10 v tuomiolla ilman näyttöä peloteltujen pikkulasten raiskaussaduista.
Paula Pajula kusetti valeraiskausten oikeusmurhissa Turun Hovia mutta epäonnistui Vaasan Hovin ja KKO pettämisessä Kallen kanssa.
Paateroksi pyrkyröinyt Valtakunnanrikollinen Matti Nissinen oppi poliisina kirjoittamaan nimensä kaikkeen muttei osannut lukea.

KKO tyrmäsi valtakunnansyyttäjä Nissisen uudet valheet Ulvilan oikeusmurhista.

Ensimmäisen kerran Korkein oikeus teki oikean päätöksen Ulvilan oikeusmurhista hylätessään kaikki valitusluvat maamme pätevimpiin kuuluvan Vaasan Hovioikeuden todettua uudestaan 19.2.2015 Anneli Auerin syyttömäksi miehensä murhaan 1.6.2006.

http://www.oikeus.fi/hovioikeudet/vaasanhovioikeus/fi/index/hovioikeusratkaisut/hovioikeusratkaisut/1424270535081.html%C2%A0
http://korkeinoikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2015/12/valituslupahakemuksethylattiinulvilansurmaakoskevassaasiassa.html

Kaikki aikaisemmat 11 KKO:n juristia päättivät väärin Auerin noitavainoista.

Viimeisenä epätoivoisena virkarikoksenaan noitasyyttäjät pikkuKalle Kulmala ja pilluPaula Pajula palkkasivat valapaton eläkemajuri Raine Ampujan rikollisine koplineen väärentämään "todisteita" vannomastaan täysin naurettavasta murhan ennakkotaustaäänityksestä.
http://raitanenh.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202953-pillipiipari-majuri-raine-ampuu-ja-lennosta-ulvilan-noidan-korvakuulolta-tyrmaan

Nämä valheet eivät menneet enää toista kertaa uudelleen läpi edes aikaisemmin täysin ammattitaidottomasta Korkeimmasta oikeudesta.

Hylkäyspäätös oli ainoa mahdollinen ja meidän kaikkien oikeiden Ulvilan asiantuntijoiden varmaksi odottama, koska Auer todistettiin varmasti syyttömäksi jo murhaa seuraavana päivänä.
http://raitanenh.puheenvuoro.uusisuomi.fi/156039-ulvilan-surman-tuomio-anneli-auerin-syytt%C3%B6myys-todistettu-varmaksi

Vain rikosoikeuden idioottiprofessorit Terttu Utriainen, Matti Tolvanen, Jussi Tapani TY ja muut päivystävät desantit yllättyivät päinvastaisesta kuin odottamastaan päätöksestä. Koska ovat uskoneet kusetetun rahvaan tavoin Suomen täysin mädän valtamedian juorunalismia Auerin syyllisyydestä, vaikka kaikki median kertoma Ulvilan oikeusmurhista on ollut Porin miliisin syöttämää puhdasta paskaa.
http://niinaberg.com

Oikea Porin miliisin suojelema ulvilalainen murhamies on ollut tiedossa jo 8 vuotta, mutta rykonstaapeli Tapio Santaoja onnistui hävittämään todisteet häntä vastaan.
http://anneliauer.com

Ulvilan 7 vuoden noitavainoissa 50 virkahenkilöä ml. tuomarit on syyllistynyt väärennöksiin ja törkeisiin rikoksiin, joista heidät on tuomittava vankilaan ja korvauksiin aiheuttamistaan 7 miljoonan euron vahingoista.
http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi

Seuraavaksi Korkein oikeus joutuu korjaamaan omia aikaisempia syntejään ja purkamaan täysin syyttömille vastoin todisteita annetut 10 v tuomiot peloteltujen pikkukakaroiden sepittämistä valeraiskauksista, joita ei ole koskaan edes tapahtunut. Viattomille lynkatuille on valtion maksettava miljoonakorvaukset tuhotuista perheistä ja yrityksistä.
http://mikkoniskasaari.fi/node/205

Tässäpä urakkaa EIT:hen karkaavan Pauliine Koskelon korvaavalle uudelle presidentille Timo Eskolle siivota uusi KKO ja vanha talonsa Turun Hovioikeus epäpätevien Simo Simolan, Kari Lahdenperän ja Nina Porkan väärien tuomioiden rikossekoiluista.
http://raitanenh.puheenvuoro.uusisuomi.fi

Edelleen viruu tyrmässä 10 v tuomiota ilman todisteita toinen syyttömistä, taksiyrittäjä peloteltujen pikkukakaroiden valehtelemien raiskaussatujen oikeusmurhasta. Eivätkä he suinkaan ole ainoita vastoin näyttöä tuomittuja syyttömiä. Oikeusmurhavaltio Suomessahan tunnetusti ei koskaan ole ollut mitään TUOMIOKYNNYSTÄ, vaan vankilaa tulee 50% kolikonheiton todennäköisyydellä.
Yksinhuoltajaisän ainoa rikos oli että sattui tapailemaan puoli vuotta 2008 toista yksinhuoltajaa Aueria.

Yleisin murha on oikeusmurha, jollaisen Suomen Oikeusmurhalaitos tehtailee joka arkipäivä.
124935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 124

Vanhimmat

En jaksa availla linkkejä, mutta onko tuo joku pedofiilien linkkilista, ainakin kaikki kuulema puolustelee pedomurhaajia.

Äänestä
  • Näyttää, että Auer edelleenkin kerää järjestä köyhiä, kuten mikälistä, tänne kuin hunajapurkki mehiläisiä.

    Äänestä

  • erk-ki kirjoitti:

    Näyttää, että Auer edelleenkin kerää järjestä köyhiä, kuten mikälistä, tänne kuin hunajapurkki mehiläisiä.

    Auerin nettipuolustajat joutuivat vuosia torjumaan syytöksiä pedofiliasta. Se oli leima joka automaattisesti napsahti jokaiseen kirjoittajaan joka ymmärsi Auerin ahdistettua asemaa.
    Se outo ilmiö kesti kauan, pedosyytökset laantuivat vasta noin vuosi -pari sitten.

    Mutta tuollainen rinkikysely kantaa vielä kaikuja siitä muoti-ilmiöstä.

    Äänestä

  • rouvaTappinen kirjoitti:

    Pedomurhaaja on lopun ikäänsä ja annulistit vähintäänkin fantasioivat pedoilusta.

    Äänestä

  • erk-ki kirjoitti:

    Näyttää, että Auer edelleenkin kerää järjestä köyhiä, kuten mikälistä, tänne kuin hunajapurkki mehiläisiä.

    Miksi Auer paljastaa idiootit netistä, toimittajista, poliisista ja tuomareista?
    Mikä taito kerää nämä rikolliset esiin?

    Äänestä

  • Vikaa täytyy olla AA:n aivoissakin, kun halunnut pysyä otsikoissa vuosien aikana, eikä mikään viittaa että haluaisi lopettaa linssiluteena olemisen.
    Kun tavallinen ja normaali-ihminen pysyisi kaikin tavoin, median tavoittamattomissa, niin AA ei. Normaalisti äiti myös suojelisi lapsiaan kaikin tavoin, viimeiseksi omalla ruumillaan, mutta ei AA. Lapset ovat saaneet äidiltään syyttelyä ja pilkkaa...

    Äänestä

  • Frii kanavalta tulee hyviä rikosohjelmia, viimeksikin kaikkien ylläriksi ratiotoimittaja pidätettiin vaimon murhasta, kukaan muu työntekijä ei uksonut miestä syylliseksi, oli täysi mahdottomuus. Tuli siis Annelsimitraumat :)))
    Näin toimii juuri tietynlaiset tyypit.
    Olen kyllä sitä mieltä, et some koituu vielä jonkun kohtaloksi, kerrankos sitä ollaan humalassa kirjoittelemassa, on se niin monta kertaa nähty.

    Äänestä

  • meikäonkovisolenparas kirjoitti:

    Frii kanavalta tulee hyviä rikosohjelmia, viimeksikin kaikkien ylläriksi ratiotoimittaja pidätettiin vaimon murhasta, kukaan muu työntekijä ei uksonut miestä syylliseksi, oli täysi mahdottomuus. Tuli siis Annelsimitraumat :)))
    Näin toimii juuri tietynlaiset tyypit.
    Olen kyllä sitä mieltä, et some koituu vielä jonkun kohtaloksi, kerrankos sitä ollaan humalassa kirjoittelemassa, on se niin monta kertaa nähty.

    Vaikka olikin murhaaja, mielenkiintoista huomata miten ohjelman juontajat haukkuu miestä ja pilkkaa jopa ulkonäköä, naisen kohdalla useinkin etsivät syitä miksi murhannut vaikka omat lapsensa ja monta miestä, surkuttelevat miten joutunut kärsimään lapsena ja päätyi sitten tuollaisiin tekoihin. Miksiköhän eivät surkuttele jos mies kärsinyt lapsena.

    Hyviä ohjelmia kuitenkin, luulisi avaavan annulistienkin silmiä miten raakoja ja kieroja naiset voivat olla, Suomessa naisten tekemistä rikoksista halutaan edelleen vaieta ja pienemmät tuomiot saavat lähes joka maassa.

    Äänestä

  • meikäonkovisolenparas kirjoitti:

    Frii kanavalta tulee hyviä rikosohjelmia, viimeksikin kaikkien ylläriksi ratiotoimittaja pidätettiin vaimon murhasta, kukaan muu työntekijä ei uksonut miestä syylliseksi, oli täysi mahdottomuus. Tuli siis Annelsimitraumat :)))
    Näin toimii juuri tietynlaiset tyypit.
    Olen kyllä sitä mieltä, et some koituu vielä jonkun kohtaloksi, kerrankos sitä ollaan humalassa kirjoittelemassa, on se niin monta kertaa nähty.

    Minä kanssa vahtaan vkl:sin Frii-kanavan tositapausmurhajuttuja. Viime yönä sydänkirurgi tappoi muijansa, oli ovela eikä juttu selvinnyt ihan heti. Sitten oli nainen syytettynä toisessa tapauksessa, siinä poliisit sentään epäilivät aika alussa, naisen käytös oli hyvin rauhallista ja epäilyttävää vaikka mies oli juuri tapettu, ei lapsiaankaan suojellut 'murhaajalta'.
    Amerikassa ja kait muuallakin syyllinen löytyy lähes aina kotipiiristä kun joku tapetaan kotonansa, sen tietävät poliisitkin.
    Mielenkiintoinen sarja, tulee tälläkin hetkellä. Tapaukset tosin ovat aika vanhoja, ei edes DNA-näyttöjä kaikissa.

    Äänestä

  • Jos ei muuta niin ainakin osasyy löytyy aina kotoa ja syyt löytyy yleensä pidemmältä ajanjaksolta. Jenkeistä harvoin löytyy niin tyhmiä poliiseja kuin Suomesta, esim kun rajataan tutkimukset vain yhtyeen huoneeseen.

    Äänestä

  • rouvaTappinen kirjoitti:

    Auerin nettipuolustajat joutuivat vuosia torjumaan syytöksiä pedofiliasta. Se oli leima joka automaattisesti napsahti jokaiseen kirjoittajaan joka ymmärsi Auerin ahdistettua asemaa.
    Se outo ilmiö kesti kauan, pedosyytökset laantuivat vasta noin vuosi -pari sitten.

    Mutta tuollainen rinkikysely kantaa vielä kaikuja siitä muoti-ilmiöstä.

    ttp://areena.yle.fi/1-3200026
    Miten ylläpidetään kansan oikeustajua?
    Vieraana entinen poliisiylirikollinen Mikko Paatero:
    Vapaassa maassa hyväksyttävä mielipiteitä vaikka olisivat kuinka typeriä.

    --
    Onko se huolestuttava uutinen, että esimerkiksi syyttäjä on rikostutkinnan kohteena?

    - No ainahan jos rikosepäily tulee, niin se on ilman muuta huolestuttavaa, mutta Suomessa on sellainen tapa, että ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan. Ja jos jotain todetaan, niin meillä on järjestelmä, että tuomitaan ja annetaan sanktio, se on heidän tehtävänsä, ei minun, Lindström lausui.

    Äänestä

  • onko tää Paatero se selvännäkijöiden käyttäjä?
    varmaan hyvin tarpeellista kun KOKOOMUSLAISET ei selvää päivää yleensä näe.
    Siksi se Saukkikin on tolkun tarpeessa, kertomansa mukaan.

    Äänestä

  • friiii kirjoitti:

    Minä kanssa vahtaan vkl:sin Frii-kanavan tositapausmurhajuttuja. Viime yönä sydänkirurgi tappoi muijansa, oli ovela eikä juttu selvinnyt ihan heti. Sitten oli nainen syytettynä toisessa tapauksessa, siinä poliisit sentään epäilivät aika alussa, naisen käytös oli hyvin rauhallista ja epäilyttävää vaikka mies oli juuri tapettu, ei lapsiaankaan suojellut 'murhaajalta'.
    Amerikassa ja kait muuallakin syyllinen löytyy lähes aina kotipiiristä kun joku tapetaan kotonansa, sen tietävät poliisitkin.
    Mielenkiintoinen sarja, tulee tälläkin hetkellä. Tapaukset tosin ovat aika vanhoja, ei edes DNA-näyttöjä kaikissa.

    Hiljattain oli friillä tapaus, jossa vaimo tappoi veitsellä miehensä ja näytti sen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut, tiskasi astioita rauhallisesti... Liki 30 veitseniskua ja mies oli yrittänyt puolustautua ja miehen käsiin jäi muutama hius, joista selvisi dna:n avulla, että naisen hiuksia. Viimein nainen murtui ja kertoi totuuden. Lapsiakin epäiltiin, mutta tekijä oli nainen, vihan vallassa isketään sellaisia iskuja sanoi tutkija ennen kuin nainen osoittautui tekijäksi.

    Äänestä

  • Hiustupossa ja parturissa käymisessä on salaisuus.
    Yleensä vastaavissa puukotus murhissa on sama kaava, naiset eivät pääse totuutta karkuun vaikka kuinka yrittäisivät.
    Vorssassa myrkytys meinas onnistua ja aluksi tutkittiin normaalina kuolemansyyntutkintana, mutta eteen sattui pätevä patologi.
    Taisi olla pidempi aikainen yritys eikä mikään kertalaaki.
    Hyvä Friikanava avatkaa suomalaisten silmät.

    Äänestä

  • Hovioikeuteen ei enää peruskansa pääse valittamaan Oikeusmurhistaan.
    Mutta korruptioherrat vaan riekkuu korkeimmassa kuten lauta-Matti, epo-Aho, ray-Viheriälä ja vaalinahjus-Kaikkonen.

    Äänestä

  • mainosgatgojaniinpal kirjoitti:

    Jos ei muuta niin ainakin osasyy löytyy aina kotoa ja syyt löytyy yleensä pidemmältä ajanjaksolta. Jenkeistä harvoin löytyy niin tyhmiä poliiseja kuin Suomesta, esim kun rajataan tutkimukset vain yhtyeen huoneeseen.

    Ja suomessa niin umpiluisia poliiseja, että vaimon näyttelemä uhrin osa meni täydestä. Ei vois uskoa, mutta niin vaan kävi. Yksi nuorempi poliisi yritti vissiin kertoa mitä oli huomioinut ja saattaa vaimo epäilyksen alle, samoin JJ:n mukana ollut tarkkanäköinen poliisi, joka sanoi sairaalapuhuttelun jälkeen JJ:lle, et puhuttelimme tekijää ! No, sehän ei käynyt umpiihastuneeseen JJ:n suunnitelmiin vaan lätkässä aueriin uskoi kaiken ja auttoin parhaansa mukaan rouvan "muistelmissa" ... tekikö se niin , menikö jne.....
    Ja auta armias kun rouva kaiken päätteeksi kiteytti, et unohetaan kaikk, ja muutetaan turkuu...

    Äänestä

  • Eihän se uppiluisille käy päinsä, et nuorempi olisi pätevämpi kuulustelija.
    Porin poliisissa, johto ja tekniikkalla oli samanlainen maantapa kuin Aarmiolla.

    Äänestä

  • Juu, vaimo oli hälytyksen tekijä. Hienoo että poripolliisi sentään hätäpuhelun edes ymmärsi.
    Mutta nettikanat ei snaijaa edes lasten satuja kusipäässään.

    Äänestä

  • erk-ki kirjoitti:

    Näyttää, että Auer edelleenkin kerää järjestä köyhiä, kuten mikälistä, tänne kuin hunajapurkki mehiläisiä.

    Vanha erkki nylki vaka Valkaman joka myi perseensä, jotta syyttömäksi todistettu Auer saatiin linnaan.

    Äänestä

  • Itsemurhallaan Valekama tunnusti murhanneensa Jukan vaparirituaalissaan.
    Muistakaa että seuravana aamuna murhasokkarauta löytyi Valekaman KOTIKADULTA naapurilähiöstä vain 500m päästä.
    Alkaa selvitä miksi poliisitutkimuksetkin väärennettiin syyttäjän käskystä.

    Äänestä

  • Vikaa.aivoissa.rikollisi kirjoitti:

    Miksi Auer paljastaa idiootit netistä, toimittajista, poliisista ja tuomareista?
    Mikä taito kerää nämä rikolliset esiin?

    Jo 55 kyttää on syytteessä rikoksistaan Auerin oikeusmurhissa.
    Vielä 26 päästettiin varoituksella ilman syytteitä.

    Koska laitetaan syytteeseen ja vankilaan toiset 55 poliisipomoa, valetodistajaa, lääkäriä, psykologia, syyttäjää ja tuomaria, jotka tekivät törkeitä rikoksiaan Ulvilan oikeusmurhissa ???

    http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/anneli-auerin-tietoja-katsottu-luvatta-syytteet-55-virkamiehelle/5849762

    Äänestä

  • 55.poliisia.SYYTTEESEEN kirjoitti:

    Että viitsiitkin nähä asian kummallisesti. Kyl se on uteliaisuus mikä laittaa virkamiehenkin kurkkimaan jonkun tietoja. Noita tapahtuu sh.laitoksissa, vankilois, poliisissa jne.. muistetaan Myllylän kuolemakin miten uteliaat hakivat tietoe, et mihin se oikein menehtyi...
    Harva tulee ajatelleeks, että kurkkimiset näkyvät jälkikäteen jos ei ole ollut asiallisella ja luvalla katsomassa. Pedofiilit ja murhaajat ei ansaitse ymmärtäjiä.

    Äänestä

  • pedonmerkki kirjoitti:

    se pedonmerkki on?

    Äänestä

  • 55.poliisia.SYYTTEESEEN kirjoitti:

    Jo 55 kyttää on syytteessä rikoksistaan Auerin oikeusmurhissa.
    Vielä 26 päästettiin varoituksella ilman syytteitä.

    Koska laitetaan syytteeseen ja vankilaan toiset 55 poliisipomoa, valetodistajaa, lääkäriä, psykologia, syyttäjää ja tuomaria, jotka tekivät törkeitä rikoksiaan Ulvilan oikeusmurhissa ???

    http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/anneli-auerin-tietoja-katsottu-luvatta-syytteet-55-virkamiehelle/5849762

    On se ihan hirveää kun pedomurhaajan tietoja katseltu, lasten ja uhrin kannalta tietysti väärin, mutta auerskalla ei mitään syytä valittaa. Seuraavaksi sitten tutkintaan annulistien tekemät kunnianloukkaukset, oikeiden tai väärien salaisten tietojen levittämiset...Ehkä kannattaa auerskan osalta odottaa satukirjan julkaisua, saa siitäkin syytteet mukaan.

    Äänestä

  • voikauhiaa kirjoitti:

    ne syytteen saaneet poliisitkin kaikki annulisteja, tietysti.

    Äänestä

  • 55.poliisia.SYYTTEESEEN kirjoitti:

    Jo 55 kyttää on syytteessä rikoksistaan Auerin oikeusmurhissa.
    Vielä 26 päästettiin varoituksella ilman syytteitä.

    Koska laitetaan syytteeseen ja vankilaan toiset 55 poliisipomoa, valetodistajaa, lääkäriä, psykologia, syyttäjää ja tuomaria, jotka tekivät törkeitä rikoksiaan Ulvilan oikeusmurhissa ???

    http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/anneli-auerin-tietoja-katsottu-luvatta-syytteet-55-virkamiehelle/5849762

    Jos kaikki muut paitsi nuo vakoilijat toimivat oikeusministeriön ja sisäministeriön myötävaikutuksella ja luvalla?

    Äänestä

  • Ilmankos ei haettu korvauksia, taisi olla tuttuja poliiseja urkkimassa.

    Äänestä

  • Vikaa.aivoissa.rikollisi kirjoitti:

    Miksi Auer paljastaa idiootit netistä, toimittajista, poliisista ja tuomareista?
    Mikä taito kerää nämä rikolliset esiin?

    Miksei Auer Embusken haastattelussaan paljastanut näitä pollareita ja juomareita rikoksistaan? Oliko häntä kielletty puhumasta?

    Äänestä

  • KetäRankaistaanVäärydest kirjoitti:

    Miksei Auer Embusken haastattelussaan paljastanut näitä pollareita ja juomareita rikoksistaan? Oliko häntä kielletty puhumasta?

    Koska hän kertoi lehtihaastattelussa ottaneensa vain syntipukin roolin, että homma tuli hoidettua - hän siis pelasi samaa peliä. Jos et usko mitä hän itse sanoo - vaikka tuo tieto on vastaus kaikkiin kysymyksiin - niin jatka vain olemista manipuloinnin kohteena, niin ehkä joku päivä pääsi vielä poksahtaa. Tässä on mindcontrollia parhaimmillaan. Niin miksiköhän ei paljastanut?!

    Äänestä

  • tyhmienteurastus kirjoitti:

    Auer ei kuulu siihen sisäpiiriin joka netissä on suuna päänä Ulvilasurmaa kommentoimassa.
    Auer ei paljasta koska hän on koko ajan ulkopuolinen, ulkopuolella. Auer ei tiedä.
    Nettiexperttien sisäpiiriin ei ulkopuoliset pääse muuten kuin syytettynä.

    Äänestä

"Suomessahan tunnetusti ei oli koskaan ollutkaan mitään TUOMIOKYNNYSTÄ"^

Uskottavuusongelmaa kerrakseen.

Äänestä

Yllättävän monen avainpelurin tausta on kokoomuslainen.
KKO:n hylättyä valitusluvan, vain kokoomusmyönteinen lehdistö harmitteli, ettei valituslupaa myönnetty.

Äänestä

Ahaa sekoomuksen rappaliveljet järjesti tämän noitavainon, jottei puolueen miehet jää kiinni rikoksistaan.

Äänestä
  • Paatero. Paatero ja vielä kerran Paatero.
    Miksi saimme jo vuonna 2009 lukea sinun sanomana Turun Sanomista että poliisit ovat ratkaiseet Ulvilasurman vangitsemalla AA:n

    Äänestä

  • Mutta muista että mukana oli myös ripaus onnea,
    tietenkin Porimiliisin rautaisen ammattitaidon päälle.
    Mutta nyt taulamatti kieltääkin kokonaan onnen ja väittääkin,
    että paholaisen pojalla Jukka 666 oli itsellään huono karma,
    joka oli syypäänä hänen kuolemaansa???
    http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015121820851559_uu.shtml

    Äänestä

  • 2 metriä velttoa kokoomusrapparikyrpää...

    Äänestä

Paatero (KOK), Paatero (KOK), Holmlund (KOK), Nissinen (KOK), Valkama (KOK), Kulmala (KOK)), Santaoja (KOK)...

Äänestä
  • Siis joo, kun tuollaisen rivistön noin vakuuttavasti esittää.
    Puoluetoimistossako murhasyyte väsättiin?

    Äänestä

  • joutsenlahti (KOK)

    Äänestä

  • Älämuutatotuutta kirjoitti:

    joutsenlahti (KOK)

    auerska kok

    Äänestä

  • Mutta olihan oikeusmurhan tuomari tuomitsijat kokoomuslaisia lisäksi Ulvilan Annette Sontamaa, Kari Lauren, Riikka Sandholm ja Martti Juntikka ja ainoa Vaasan hovin idioottiakka Ragnar Nordström ruotsalainen, joka ei edes suomalaisesta oikeudenkäynnistä mitään ymmärtänyt.

    Äänestä

Mitens se peitepoliisin toiminnan lainmukaisuus olikaan? Järjestäytynyttä rikollisuutta?
Peitetoiminnasta voi päättää vain KRP:n päällikkö (KOK?)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Peitetoiminta

Äänestä
  • Tuon mukaan jostain pitäisi löytyä KRP:n päällikön päätös ja Helsingin käräjäoikeuden ratkaisu peitepoliisin käytön tarpeellisuudesta tässä tapauksessa, perusteluineen. Ilmeisesti kuitenkin salaista tietoa?

    Äänestä

  • siitä_selviäisi kirjoitti:

    Tuon mukaan jostain pitäisi löytyä KRP:n päällikön päätös ja Helsingin käräjäoikeuden ratkaisu peitepoliisin käytön tarpeellisuudesta tässä tapauksessa, perusteluineen. Ilmeisesti kuitenkin salaista tietoa?

    Salaista tietoa ilmeisesti murhaa tutkivalle poliisillekin, koska peitepoliisia koitettiin tunnistaa Anneli Auerin avustamana jopa minfon kirjoittajista - tieto löytyy esitutkinta-aineistosta.

    Äänestä

Saukki miksei kutsunut linnaan syytöntä Aueria vaan syylliset tuomitsijat?

Äänestä
  • KOK

    Äänestä

Minne Valekama kadonnut?
Pelaako rappatiloosissa jassoa eläkkeellä vai mafiako tappanut vaientamiseksi?

Äänestä

Kommarit kyykkyyn.

Äänestä
  • Taitavat täällä Annelin ja hänen puolustajiensa vainoajat olla jo niin alakynnessä, että ei enää mielikuvitus riitä uusien nimimerkkien synnyttämiseen. On törkeää varastella toisten nimimerkkejä ja kirjoitella niiden suojassa mitä sattuu. Jokainen vastaa omista kirjoituksistaan myös netissä.

    Äänestä

  • Eipä ole jokutiimin jäseniä kokonimen käyttäminen hetkauttanut suuntaan tai toiseen, kommarit kyykkyyn, sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • kostoonsuloista kirjoitti:

    Eipä ole jokutiimin jäseniä kokonimen käyttäminen hetkauttanut suuntaan tai toiseen, kommarit kyykkyyn, sitä saa mitä tilaa.

    Jokutiimi rulettaa. Ihan sama mitä on tapahtunut. Jokutiimi päättää missä kohtaa siirretään kommentoija vihamieslistalle. Vihamieslistan persoonat eivät tule kuulluksi siinä porukassa joka päättää kuka on syyllinen.

    Äänestä

Kyllä pitää ottaa selville mistä ja miksi tuli se valtava halu ja usko ja tahto poliiseille ja syyttäjille saada Auer linnaan murhasta? Kun kaikki muut ajattelivat että annetaan jo olla, niin syyttäjät muka löysivät taas uusia todisteita, mikä ei alkuunkaan pitänyt paikkaansa. Ja voiko olla että samat tahot vieläkin miettivät "Kyllä se akka on linnaan saatava, maksoi mitä maksoi" ja salaa tutkivat Ulvilaa edelleenkin.

Äänestä
  • Pitäisikö uskoa satuihin vai? Ei olla ennenkään uskottu.
    Eikä kaikkiin netti kirjoituksiin.
    Joulupukki tulee savupiipusta, ufohuppari tulee ja menee ikkunasta.

    Äänestä

  • Tavalla tai toisella, murhamamma linnaan tai kärsii sitten vapaana, huonosti noille on tavannut käydä ennen pitkää, itsari paras vaihtoehto.

    Äänestä

  • oikeusvoittaa kirjoitti:

    Tavalla tai toisella, murhamamma linnaan tai kärsii sitten vapaana, huonosti noille on tavannut käydä ennen pitkää, itsari paras vaihtoehto.

    esimerkki itse.

    Äänestä

  • oikeusvoittaa kirjoitti:

    Tavalla tai toisella, murhamamma linnaan tai kärsii sitten vapaana, huonosti noille on tavannut käydä ennen pitkää, itsari paras vaihtoehto.

    Jokutiimin toiminta ei ainakaan edesauta tilannetta vaan päin vastoin.

    Äänestä

  • "Kyllä pitää ottaa selville mistä ja miksi tuli se valtava halu ja usko ja tahto poliiseille ja syyttäjille saada Auer linnaan murhasta".

    Pitääkö tää vielä kerran sanoa: koko näytelmä oli siksi, että homma tuli hoidettua, johon homman hoitoon AA kertoi ottaneensa syntipukin roolin.

    Ja jos on se kaiken tietävä ja ensimmäisen asteen silminnäkijä, niin mikä paikka tuollaiselle todistajalle olisi turvallisempi tutkinnan aikana kuin linna?

    Länsimaisen oikeudenkäytön mukaan ensin tutkitaan ja sitten tuomitaan, ei kuten Ulvilan tapauksessa kerrottiin toukokuussa - oliko se nyt 2011, kun hovioikeus yksimielisesti vapautti AA:n - että nyt Ulvilan murhatutkinta on tullut finaaliin.

    Vika ei ole tapauksessa, vaan teidän ymmärryskyvyssä, joka ei millään pysty asettumaan nyt auktoriteettiuskon yläpuolelle.

    Äänestä

Kaikkein paras kuulemani selitys, tekniikkaa tutki ihan hyvin mutta joku kävi sotkemassa paikkoja sillävälin kun tekniikka oli poissa. Vau mikä logiikka HUUTONAURUA!!!

Äänestä

Ei vaan totta - kerrottiin viisi viikkoa murhasta eristyksen pettäneen poliisin otimesta, ja housuihin ilmestyneen verisen kengänjäljen.

Olisi pitänyt - kohta 10 vuoden murhatutkinnan aikana - jo tajuta, etteihän tässä ole alunperinkään ollut mitään logiikkaa, jos jo keväällä 2007 on kerrottu lähetetyn paljon aineistoa laboratorioon, joka identifioi tekijän.

Kaikkia tietoja vastaan tämä kaikenlainen vääntäminen ja anti-proasetelma, on ollut vain tyhmän kansan kusetusta, jota älykääpiöt täällä ruokkivat, ja jolla suojataan ne Tosi Isot Veljet, jotka ovat syyllistyneet ties mihinkä.

Äänestä

Koskas rapparin kuoppajaiset pidetään, notta pääsis iloitsemaan? Ilmoitelkaas ketkä näätte ilmoituksen?p

Äänestä

Kuka nyt nussii tuomari Sontamaata, kun jassoJapi ei enää ruuttaa ketsuppia reikiinsä?
Periytyykö virkavelvollisuus pikkuKalle Kalmalalle?

Äänestä

Kun auerska on ihan viraton niin sitähän voisi tituleerata vapaamurhaajaksi sinne asti kunnes joutuu vankilaan.

Äänestä
  • voisi olla rikosilmoituksen paikka. Syyttömäksi todistetun nimeltä mainitun kansalaisen kunniaa loukataan.

    Äänestä

  • Ainoa epäilty, syytetty ja ainoa mahdollinen tekijä edelleen tyttären lisäksi.

    Äänestä

  • missätodettu kirjoitti:

    Ainoa epäilty, syytetty ja ainoa mahdollinen tekijä edelleen tyttären lisäksi.

    hovioikeus todennut helmikuussa 2015.

    Äänestä

  • Tässäkin kirjoitti:

    voisi olla rikosilmoituksen paikka. Syyttömäksi todistetun nimeltä mainitun kansalaisen kunniaa loukataan.

    Kunnianloukkauksella ei ole merkitystä, koska kyseessä on vain fiktiivinen hahmo.

    "- Julkisuuden Anneli Auer, sehän on fiktiivinen hahmo. Sillä ei ole mun kanssa muuta yhteistä kuin nimi."

    Sanoi Anneli Auer samassa uutisessa, kun kertoi ottaneensa syntipukin roolin, että homma tuli hoidettua.

    Mites se uusi kirja? Kertooko fiktiivisestä Anneli Auerista, jolla on vain yhteinen nimi Anneli Auerin kanssa, mutta ei muuta yhteistä, vai kertooko siitä ei fiktiivisestä Anneli Auerista?

    Äänestä

Tuossa Bodominjärven oikeasta murhaajasta poliisin on pitänyt saada jotain vahvaa näyttöä että laittoivat sellaisen koneiston ja myllyn jauhamaan. Poliisi ei ole voinut ottaa vain asiaa julkisuuteen ja näyttö on kelpaamatonta oikeudelle. Itse veikkaan että syytetty oli tunnustanut juovuksissa koko tarinan.

Äänestä
  • Tunnustihan se jollekin matkustajallekin aikaisemmin ja poliisille, mutta taas joku ahne asianajaja halusi rikastua ja neuvoi kieltämään kaiken. Hyvä kuitenkin että kansa tietää murhaajan.

    Äänestä

  • niinpää kirjoitti:

    Tunnustihan se jollekin matkustajallekin aikaisemmin ja poliisille, mutta taas joku ahne asianajaja halusi rikastua ja neuvoi kieltämään kaiken. Hyvä kuitenkin että kansa tietää murhaajan.

    Ai sinä uskot epärehellisen poliisin ja kylähullun juttuihin?

    Äänestä

  • Ei kai Nisse hullu ole, se pirun viina vaan sekoitti pään ja herkkä kun oli tulistumaan niin tuli kolme ruumista.

    Äänestä

Tiedoksi, että Pienelle liekille on annettu tilapäinen porttikielto Murhainfon keskustelufoorumille Ti Touko 10, 2016 2:32 pm asti. Porttikiellon syy on keskustelufoorumin ylläpitäjän käsityksen mukaan Pienen liekin kirjoittama lautamiesteksti väärässä paikassa.

Olisi ollut pari mielenkiintoista havaintoa kerrottavaksi, mutta odottakoot ensi viikkoon. Pakollinen lepotauko tulee ihan sopivaan saumaan, niin voi keskittyä muilla areenoilla toimimiseen sen aikana.

Äänestä
  • Huuhaa ja salkkari-palstat ovat juuri oikeita sinulle.

    Äänestä

  • Eipä hätää, sitten tulee tuplapaska, taas häiriköimään, muaaahhahhahhahahaaaaa

    Äänestä

  • oikeatpalstat kirjoitti:

    Huuhaa ja salkkari-palstat ovat juuri oikeita sinulle.

    Tulkitsenko siis oikein, että olet vailla keskustelukumppania?

    Äänestä

  • Paljon tasoisiasi keskustelukumppaneita siellä.

    Äänestä

Harmi. Usein juuri asiallisimpia kirjoittajia bannataan. Hakemalla haetulta syyltä vaikuttaa tuo usein käytetty, että lautamiesteksti on väärässä paikassa.

Olet parhaita kirjoittajia minfossa, ja asiantuntemuksesi on todella valtava. Ilahdun aina nähdessäni viestejäsi.

Äänestä
  • Kiitos antamastasi positiivisesta palautteesta!

    Olen tutkinut paljon ja aika pitkään tätä Ulvilan murhamysteeriä. Olen tullut siihen lopputulokseen, että Anneli joutui valitettavasti poliisien keskinäisen valtataistelun syntipukiksi.

    Voisin luetella noin parinkymmenen poliisin nimet (mitä en tietysti tällaisella julkisella areenalla voi tehdä), jotka ovat olleet tekemässä heti surman jälkeen ja sitä seuraavina päivinä tutkimuksia joko itse surmapaikalla tai sen lähiympäristössä.

    Neljä Annelin syyllisyydestä vakuuttunutta poliisimiestä on kirjannut 2.12.2006 A4:lle erilaisia seikkoja, jotka heidän mielestään on pitänyt selvittää Annelin osalta Ulvilan veritekoon liittyen. Nämä samaiset poliisimiehet ovat olleet joulukuussa 2006 tekemässä tutkintaa surmatalossa etsien kaikkea mahdollista surmaan liittyvää, mm. verisiä vaatteita, toista surmavälinettä ja surmapaikalle jäljet jättäneitä kenkiä.

    En millään jaksa uskoa, että varsinkaan nämä Annelin syyllisyydestä vakuuttuneet poliisit olisivat tehneet työnsä huolimattomasti. Tosiasia nyt vaan on se, että syyttömästä ihmisestä ei ole mahdollista saada syyllistä muutoin kuin lavastamalla. Minkä jälkeen voidaan kääntää katseet esimerkiksi 1.8.2008 jälkeen tehtyihin rekonstruktioihin, häkenauhatulkintoihin, saatananpalvontaväitteisiin ja kapellimestaripoppoon tutkimuksiin jne.

    Äänestä

  • Pikkulieska kirjoitti:

    Kiitos antamastasi positiivisesta palautteesta!

    Ei onnistunut tehdä näyttelijästä syyllistä, ei terapeutin asiakkaasta, ei uhfomiehestä, ei poliiseista paitsi joutenlahti murhaajan suojelijana, jäljelle jää ainoa mahdollinen eli auerska tyttärensä avustamana.

    Äänestä

  • Pikkulieska kirjoitti:

    Kiitos antamastasi positiivisesta palautteesta!

    Olen tutkinut paljon ja aika pitkään tätä Ulvilan murhamysteeriä. Olen tullut siihen lopputulokseen, että Anneli joutui valitettavasti poliisien keskinäisen valtataistelun syntipukiksi.

    Voisin luetella noin parinkymmenen poliisin nimet (mitä en tietysti tällaisella julkisella areenalla voi tehdä), jotka ovat olleet tekemässä heti surman jälkeen ja sitä seuraavina päivinä tutkimuksia joko itse surmapaikalla tai sen lähiympäristössä.

    Neljä Annelin syyllisyydestä vakuuttunutta poliisimiestä on kirjannut 2.12.2006 A4:lle erilaisia seikkoja, jotka heidän mielestään on pitänyt selvittää Annelin osalta Ulvilan veritekoon liittyen. Nämä samaiset poliisimiehet ovat olleet joulukuussa 2006 tekemässä tutkintaa surmatalossa etsien kaikkea mahdollista surmaan liittyvää, mm. verisiä vaatteita, toista surmavälinettä ja surmapaikalle jäljet jättäneitä kenkiä.

    En millään jaksa uskoa, että varsinkaan nämä Annelin syyllisyydestä vakuuttuneet poliisit olisivat tehneet työnsä huolimattomasti. Tosiasia nyt vaan on se, että syyttömästä ihmisestä ei ole mahdollista saada syyllistä muutoin kuin lavastamalla. Minkä jälkeen voidaan kääntää katseet esimerkiksi 1.8.2008 jälkeen tehtyihin rekonstruktioihin, häkenauhatulkintoihin, saatananpalvontaväitteisiin ja kapellimestaripoppoon tutkimuksiin jne.

    Ole hyvä! Ja jatka samaan tyyliin niin kauan kuin on tarve.

    Tuli tässä hiljakkoin taas niin toivoton olo, kun piti taistella noita kansan päähän niin lujasti pinttyneitä käsityksiä vastaan. Ne on niin vääriä, niin vääriä. Kuten esim. tuo, ettei muka tutkittu tarkasti. Ja hyvin sen kumoat tuossa yllä, että kyllä varmasti on tutkittu.

    Miten ihminen, jolla on vankkumaton usko (siis nimenomaan usko ja tunteeseen perustuva mielipide) Anneli Auerin syyllisyyteen, tunnustaa silti, ettei ole lukenut juuri mitään faktoja asiasta, eikä häntä edes kiinnosta eikä hän haluakaan lukea.. Mutta kehtaa kuitenkin väittää, että on se Auer murhannut. On heti alkuun sen mielipiteensä muodostanut Auerin käytöksen ja ilmeiden perusteella, eikä sitä käsitystä mikään saa murtumaan. Tai ehkä sain sittenkin ihan pienen murtuman siihen muuriin, jonka hän on rakentanut ennakkoasenteistaan. Kyseessä on vieläpä ihminen, jolla on pitkä koulutus sekä työkokemus mielenterveysalalla.

    Sama suunnaton tietämättömyys monilla ihmisillä on Auerin ja Kukan väitetyistä lsh-rikoksista. Niillä tuomioilla perustellaan sitten omaa mielipidettä, että Auer on voinut toki murhata, kun on se lsh-tuomiokin. (Joka tullaan varmasti purkamaan).

    Äänestä

  • Hauska lukea aina noita annulistien vuodatuksia. Tulee ihan mieleen jotkut alkuasukkaat jotka tietämättöminä uskoo poppamiehiin ja taikamenoihin. Äsken vasta jotkut alkuaukkaat löysi merestä seksinuken ja alkoivat palvoa sitä taivaalta tulleena jumalana, annulistit ihan samanlaisia ))

    Äänestä

  • hahahahahhahahahahah kirjoitti:

    Hauska lukea aina noita annulistien vuodatuksia. Tulee ihan mieleen jotkut alkuasukkaat jotka tietämättöminä uskoo poppamiehiin ja taikamenoihin. Äsken vasta jotkut alkuaukkaat löysi merestä seksinuken ja alkoivat palvoa sitä taivaalta tulleena jumalana, annulistit ihan samanlaisia ))

    Hulluilla on halvat huvit.

    Äänestä

Oletko todella edelleen vakuuttunut siitä, että tämän operaation nimi todellisuudessa oli se, että onko Anneli Auer syyllinen vai syytön?

Äänestä
  • Koko operraation tarkoitus on, Kommunistien järjestämä ajojahti oikeusjärjestelmää vastaan, heikentäen samalla lasten oikeuksia oikeus prosessissa ja heikentää salassapito velvollisuutta, alentaa salattujen aineistojen tehoa, rikollisten auttamiseski. Elikkä ääriliike toimintaa.

    Äänestä

  • Minusta yksi suuri ongelma on siinä, että Jukka S. Lahden murhaa ja siihen liittyviä kuvioita ei saa tutkia. Miksi ollaan hukattu 1.8.2008-7.5.2016 välinen ajanjakso syyttömän ihmisen ja hänen perheensä sekä hänen ystäviensä ja puolustajiensa ajojahtiin? Jokainen selväjärkinen näkee, että se ajojahti on edelleen käynnissä. Lehdistö on tästä asiasta hyvin vaitonainen.

    Suoraan sanoen minusta on huolestuttavaa, jos osa poliiseista ja syyttäjistä sekä heidän asiantuntijoistaan ei hoida kunnolla töitään, vaan käyvät syyttömien ja kunnollisten kansalaisten kimppuun.

    Annelin lapset ovat valitettavasti joutuneet täysin omaa syytään heittopusseiksi asioihin, joihin heitä ei olisi ikimaailmassa pitänyt sotkea. Toivon todella, että suomalaiset alkaisivat tuntea vastuuta tästä tapauksesta ja vaatisivat sen perinpohjaista selvittämistä. Avoimella ja asiallisella keskustelulla päästään jo pitkälle.

    Äänestä

  • Äkkiä viralta tuollaiset joutenlahdet ja hovinarrit, ei mitään uhfomiehiä ole olemassakaan tai ei ne ainakaan käy ihmisiä murhailemassa. Olisi pitänyt pedomurhaaja auerska vaan heti pistää telkien taakse eikä jahdata mitään olemattomia liiteleviä huppareita. No onneksi joutui ainakin raiskauksistaan tuomituksi ja lapset pääsi turvaan.

    Äänestä

  • oletoikeassa kirjoitti:

    Äkkiä viralta tuollaiset joutenlahdet ja hovinarrit, ei mitään uhfomiehiä ole olemassakaan tai ei ne ainakaan käy ihmisiä murhailemassa. Olisi pitänyt pedomurhaaja auerska vaan heti pistää telkien taakse eikä jahdata mitään olemattomia liiteleviä huppareita. No onneksi joutui ainakin raiskauksistaan tuomituksi ja lapset pääsi turvaan.

    Lastensuojelu toimi ja toimii edelleenkin niin kauan kuin lapsista kukaan on alaikäinen. Tämä onkin tämä asiakokonaisuuden ainoa valoisa puoli.

    Äänestä

  • Poliisi mokaili, kuitututkimuksen täydellisesti, avaamalla terassin oven väärältä puolelta, rikomalla todisteita, todisteita hävitetty, eikä paikkaa eristetty tarpeeksi.
    Paikan valvonta petti täydellisesti, rikoksen vakavuuteen nähden koko homma oli täyttä pelleilyä.
    Tutkinnan johataj sitten mokaili omalla tavallaan, sai anteeksi sanomalla maan tapa, uhakili työtovereita, vaikka systeemiä hattaisi oma poliittinen ura ja homma piti saada äkkiä pois päiväjärjetyksestä, projekti siis poltti näppejä niin sanotusti.

    Äänestä

  • kaikkimuuonpimeyttä kirjoitti:

    Lastensuojelu toimi ja toimii edelleenkin niin kauan kuin lapsista kukaan on alaikäinen. Tämä onkin tämä asiakokonaisuuden ainoa valoisa puoli.

    Lastensuojelu toimii vaikka sitäkin yritetään vääntää poliitikoinnin ja sähköisen vainon kautta matalaksi.
    Pedofilia ei kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan.

    Äänestä

  • muaahhhahahhahahaaa kirjoitti:

    Poliisi mokaili, kuitututkimuksen täydellisesti, avaamalla terassin oven väärältä puolelta, rikomalla todisteita, todisteita hävitetty, eikä paikkaa eristetty tarpeeksi.
    Paikan valvonta petti täydellisesti, rikoksen vakavuuteen nähden koko homma oli täyttä pelleilyä.
    Tutkinnan johataj sitten mokaili omalla tavallaan, sai anteeksi sanomalla maan tapa, uhakili työtovereita, vaikka systeemiä hattaisi oma poliittinen ura ja homma piti saada äkkiä pois päiväjärjetyksestä, projekti siis poltti näppejä niin sanotusti.

    Uskallatko kertoa, mikä viestintätoimisto on toimeksiantajasi?

    Äänestä

  • selkokielimies kirjoitti:

    Koko operraation tarkoitus on, Kommunistien järjestämä ajojahti oikeusjärjestelmää vastaan, heikentäen samalla lasten oikeuksia oikeus prosessissa ja heikentää salassapito velvollisuutta, alentaa salattujen aineistojen tehoa, rikollisten auttamiseski. Elikkä ääriliike toimintaa.

    Mielenkiintoinen näkemys, mutta eikö tätä vastaan ole ristiriidassa se, että jokainen toimija näytti olevan kokoomuspuolueen edustaja? Vai onko kokoomus ja kommarit tänä päivänä sama asia?

    Äänestä

  • muaahhhahahhahahaaa kirjoitti:

    Poliisi mokaili, kuitututkimuksen täydellisesti, avaamalla terassin oven väärältä puolelta, rikomalla todisteita, todisteita hävitetty, eikä paikkaa eristetty tarpeeksi.
    Paikan valvonta petti täydellisesti, rikoksen vakavuuteen nähden koko homma oli täyttä pelleilyä.
    Tutkinnan johataj sitten mokaili omalla tavallaan, sai anteeksi sanomalla maan tapa, uhakili työtovereita, vaikka systeemiä hattaisi oma poliittinen ura ja homma piti saada äkkiä pois päiväjärjetyksestä, projekti siis poltti näppejä niin sanotusti.

    Tyttökin se mokaili, kun sanoi mutsilleen, että miks sää sit rikkosit sen ikkunan.

    Mutsin kertomuksen mukaan se oli nimenomaan se huppumies, joka rikkoi ikkunan.

    Mutta mutsi se oli. Melkoinen sattuma, että mutsin rikkomasta ikkounasta tuleekin sitten joku sisälle taloon............

    Äänestä

  • eikäkun tyttö kertoili totuuksia pitkin matkaa, oli lähellä paljastaa koko julman juonen.

    Äänestä

  • mikssäsoitat kirjoitti:

    eikäkun tyttö kertoili totuuksia pitkin matkaa, oli lähellä paljastaa koko julman juonen.

    Tytöltä on lipsahtanut monet kerrat mikä oli homman nimi. Jokainen täyspäinen tajuaa, että AA murhasi ja otti tytön oljenkorrekseen joka kesti... teinhä mäkin niil saksil, tyttö yritti kertoa äiskälle kun oli vankilassa käymässä äitinsä luona ja monta muuta seikkaa paljastanut...Miten AA luottaa siihen ettei tyttö joskus paljasta kaiken ja yksityiskohdat joita on jo paljastanut?

    Äänestä

  • Onhan niitä pikku rehellisyyksiä tullut pitkin matkaa, miks sä rikkosit sen ikkunan, niin kuin ikkuna olisi kaiken pahan alku ja juuri. Oliko Jukalle paikkojen tuhoaminen se viimeinen pisara? Toivotaan et pulputus alkais jossain vaiheessa.

    Äänestä

  • totuudentorvetsoi kirjoitti:

    Onhan niitä pikku rehellisyyksiä tullut pitkin matkaa, miks sä rikkosit sen ikkunan, niin kuin ikkuna olisi kaiken pahan alku ja juuri. Oliko Jukalle paikkojen tuhoaminen se viimeinen pisara? Toivotaan et pulputus alkais jossain vaiheessa.

    Minfon puolella näyttävät vääntävän edelleen tarkistettiiko matkalaukkujen sisältö, mutta kaikesta päätellen ei kukaan katsonut sisältöihin. Missään ei mainintaa, mitä olis löytyny laukuista, eli ei katsottu sisälle tutkijoiden toimesta. Laukut matkasi varmaan sellasenaan uuteen kotiosoitteeseen...?
    Auer kielsi ensin ettei muka tiennyt matkalaukkujen paikastakaan mitään, sit kuulusteluissa paljasti, että pakkasi yöllä tavaroita vaatteita riidan jälkeen (laukkuja) käytännössä piilotteli murhatavaroita matkalaukkuihin. Oli muutamassa pois lasten kans kertomansa mukaan. No, jos huppistarinaa menis perille, ei kukaan olis uskonut et huppisko oli laukkuja availlut?

    Äänestä

  • totuuspaljastuuviel kirjoitti:

    Jaha, kommaritiime vastaan kokkaritiimi. Muiden ei kannata vaivautua, nää tyypit ei ikinä kuuntele paikalla olleita vaan itseään jo kavereitaan, joilla on valta lopettaa kaikki keskustelu. Suomi on tällainen maa.

    Äänestä

  • totuuspaljastuuviel kirjoitti:

    Minfon puolella näyttävät vääntävän edelleen tarkistettiiko matkalaukkujen sisältö, mutta kaikesta päätellen ei kukaan katsonut sisältöihin. Missään ei mainintaa, mitä olis löytyny laukuista, eli ei katsottu sisälle tutkijoiden toimesta. Laukut matkasi varmaan sellasenaan uuteen kotiosoitteeseen...?
    Auer kielsi ensin ettei muka tiennyt matkalaukkujen paikastakaan mitään, sit kuulusteluissa paljasti, että pakkasi yöllä tavaroita vaatteita riidan jälkeen (laukkuja) käytännössä piilotteli murhatavaroita matkalaukkuihin. Oli muutamassa pois lasten kans kertomansa mukaan. No, jos huppistarinaa menis perille, ei kukaan olis uskonut et huppisko oli laukkuja availlut?

    Porin kiimalynkkarit taas valehtelevat ripuloiden.
    Viisas tytär ei ole koskaan valehdellut eikä puhunut mitään mielikuvitussairaiden saksista. Järkevä tytär ymmärsi, että ikkuna ei voinut rikkoutua mistään muusta, kuin murhamiehen sisääntulosta.

    Monta poliisia kävi 3 päivää tutkimassa koko talon perusteellisesti läpi. Missään ei lue että sängyn alle kurkistettiin, mutta monta kertaa katsottiin - kuten matkalaukkuihinkin.

    Äänestä

Mitä kuuluu sille rikosilmoitukselle jonka Turun poliisi sai nettikirjoittaja Isovärkistä . Isovärkki lupasi tapporahaa 13 nimeltä mainitusta henkilöstä, jotka olivat myötävaikuttaneet Auerin vapauttavaan tuomioon

Äänestä

Rappari Jarmo Valkaman kuolinpesä maksaa Auerille syytömyydestä korvaukset.

Äänestä

Ulvilan murhan toinen tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta on selvittänyt "Pohjolan poliisi kertoo 2011"-vuosikirjassa Yhdysvaltojen poliisi FBI:n parantaneen hätäpuhelunauhoitteen teknistä laatua. Milloin tämä nauhoitteen laadunparannus on tehty ja onko esimerkiksi oikeudenkäynneissä koskaan kuunneltu sitä alkuperäistä, kenenkään ulkopuolisen muokkaamatonta, versiota hätäpuhelunauhoitteesta?

Äänestä

Maanantaina kun pollarit käskettiin talolle etsimään kaikki läpi, ensimmäiseksi konstaapeli avasi matkalaukut, joissa ei ollut mitään muuta kuin matkavaatteita ja aurinkorasvaa.
Porilaiset Hämärryttäjät täällä valehtelevat silmät päästään, koska pelkäävät että kansalle viimeinkin paljastuu Ulvilan Oikeusmurhien kusetukset, jotka maksavat 10 miljoonaa.

Äänestä
  • Miks sillä yhdellä pollarilla lähti mopo niin pahasti lapasesta? Nykyään rikostutkinta onkin hyvin johdettua, kävi hyvä tuuri kun kyläpoliisi tuli käymään.

    Äänestä

  • Älä höpöyä omias. Linkitä tarkasti etp:n kohta , josta löytyy mainitsemasi asia, että ensimmäiseks avattiin matkalaukut ja mitä niistä löytyi?
    Nimittäin minfon pitkän linjan kirjoittajat eivät mainitse missään sellasta etp:ä josta löytyisi väittämäsi tieto. Eli vain fakta käy, ei mikään väite.

    Äänestä

Voi voi, lue se etp, samana viikonloppuna tutkittiin koko olohuone, jossa matkalaukut heti avattiin.

Äänestä
  • Äsken oli lehdessä että osa tutkittiin vasta seuraavalla kerralla ja kaikkea ei ollenkaan tai kunnolla.

    Äänestä

  • Minä en ymmärrä, miten joku voi väittää, ettei Tähtisentien murha-asuntoa olisi tutkittu kunnolla. Pystyn hetkenä minä hyvänsä luettelemaan parikymmentä poliisia nimeltä, jotka ovat tehneet surmapaikalla ja sen lähiympäristössä alkututkintaa. Noiden poliisien joukossa ei vastaan ole tullut vielä ketään, joka olisi myöntänyt tehneensä työnsä huonosti ja hutiloiden. Valan vannoneita poliisimiehiä ja -naisia on ollut Ulvilan murhaoikeudenkäynneissä useampia, jotka ovat todistaneet tehneensä oman osuutensa tutkinnasta huolellisesti.

    Poliisit havaitsivat tappajan jättämiä jälkiä ainoastaan terassilla, takkahuoneessa ja yksi yksittäinen jarrutusjälki olohuoneen puolella. Mittavista etsinnöistä huolimatta ei murha-asunnosta löydetty toista tekovälinettä, tappajan vereentyneitä vaatteita tai tappajan jättämiin jälkiin sopineita jalkineita. Asunnosta ei myöskään löydetty puikkoterotinta, jolla asuntoon tappajalta jäänyttä veistä oli terotettu. Anneli Auer oli poliisien tullessa yöasussaan (punainen t-paita), josta taltioitiin samanlaisia kuituja kuin sängyssä olleista lakanoista. Hänellä oli tappajan vierailusta todisteena pistojälki rinnassaan.

    Äänestä

  • Pikkulieska kirjoitti:

    Minä en ymmärrä, miten joku voi väittää, ettei Tähtisentien murha-asuntoa olisi tutkittu kunnolla. Pystyn hetkenä minä hyvänsä luettelemaan parikymmentä poliisia nimeltä, jotka ovat tehneet surmapaikalla ja sen lähiympäristössä alkututkintaa. Noiden poliisien joukossa ei vastaan ole tullut vielä ketään, joka olisi myöntänyt tehneensä työnsä huonosti ja hutiloiden. Valan vannoneita poliisimiehiä ja -naisia on ollut Ulvilan murhaoikeudenkäynneissä useampia, jotka ovat todistaneet tehneensä oman osuutensa tutkinnasta huolellisesti.

    Poliisit havaitsivat tappajan jättämiä jälkiä ainoastaan terassilla, takkahuoneessa ja yksi yksittäinen jarrutusjälki olohuoneen puolella. Mittavista etsinnöistä huolimatta ei murha-asunnosta löydetty toista tekovälinettä, tappajan vereentyneitä vaatteita tai tappajan jättämiin jälkiin sopineita jalkineita. Asunnosta ei myöskään löydetty puikkoterotinta, jolla asuntoon tappajalta jäänyttä veistä oli terotettu. Anneli Auer oli poliisien tullessa yöasussaan (punainen t-paita), josta taltioitiin samanlaisia kuituja kuin sängyssä olleista lakanoista. Hänellä oli tappajan vierailusta todisteena pistojälki rinnassaan.

    Esitutkinta suoritettiin huonosti, kun kerran ilmiselvä murhaaja (Auer) päästettiin vapaaksi.

    Koko taloa ei edes tutkittu, esim. roskikset jätettiin tutkimatta. Kaiken lisäksi Anneli ehti hakea murha-aseen kotoaan. Ihme että Annelin lavastus meni läpi.

    Anneli olisi päässyt helpommalla jos olis myöntänyt tekonsa, eikä olisi valehdellu mitään mistään "ulkopuolisesta tekijästä". Ei Suomen kaltaisessa valtiossa kukaan tuntematon murhaaja murtaudu lapsiperheen kotiin ja tule tappamaan perheen isää.

    Äänestä

  • Oho, Annelin puolustajilta loppu argumentit kesken

    Äänestä

Pötypuhetta poliisin toiminnasta - sisäministerikään ei moittinut, vaikka tämäkin mies vapautettiin syyttömänä!!!

"Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) puolustaa poliisin toimintaa Ulvilan murhan tutkimuksissa. Hänen mukaansa poliisin toimissa ei ole moittimista, vaikka vangittu mies vapautettiin syyttömänä."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000149118.html?id=1405698

Äänestä
  • Tanner vapautettiin, kun kaksikaan kertaa testattu DNA ei sitonut häntä murhapaikalle.

    "- Tämä on todella järkyttävää. Ei kukaan ole tässä enää turvassa. Ihmiset ovat tosi raivoissaan ja järkyttyneitä, sanoo murhaepäilystä vapautuneen miehen hyvä ystävä STT:lle.

    Hän pitää vangitsemista oikeusmurhana ja vangitsemisen perusteita hyvin löyhinä.

    - Ei ole ollut mitään järjellistä syytä vangitsemiseen, ystävä huudahtaa.

    Yksi poliisin vangitsemisperusteista oli naapurin sähköpostiviesti, jossa hän epäili aiemman sattumuksen perusteella porilaismiehen yrittäneen tappaa hänet mutta menneen vahingossa väärään taloon."

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000114470.html?id=1405735

    Muistanko väärin, että kyseinen naapuri oli poliisi? No, joka tapauksessa hänen sanotaan laittaneen eräästä Tannerin teatterin esityksestä kritiikkiä. Näytelmän nimi oli Kohtalona murha (Satu Rasila).

    Yllättävää, kun kaikki muut siitä pitivät kovasti. Se käsitteli neljää Suomessa tapahtunutta murhatapausta - kolme on mainittu lehdissä, että mitkä ne olivat, mutta mikä oli tuo neljäs? - Se ei minulle ole selvinnyt, kun en ole itse nähnyt esitystä. Onko joku muu nähnyt? Mikä oli tuo neljäs murhatapaus? Tarvittiinko siinä sitä kommandopipoa?

    Sen kuvan perusteella sitten ex-tutkinnanjohtaja Joutsenlahtikin piipahti oikeustalolla ja vapautettiin syyttömänä - en tiedä, että onko joku moittinut, että syytön mies vapautettiin.

    Äänestä

  • "Julkaistu: 18.7.2007 18:11

    STT:n tietojen mukaan poliisi vaati Ulvilan murhasta epäillyn vangitsemista muun muassa tunnistusrivin, profiloinnin ja tietokoneelta löydetyn kuvan tuloksena. Vaatimuksessa mainittiin myös naapurin kertomus ja epäillyn auto.

    Rikoskomisario Juha Joutsenlahti ei halua puhua viisisivuisen vangitsemisvaatimuksen perusteista mutta sanoo, että käräjäoikeuteen toimitettu vaatimus on "monien asioiden summa", jossa yksi peruste ei nouse muiden yli.

    STT:n tietojen mukaan poliisi käytti tutkinnassa profiloijaa ja vangittuna ollut mies laitettiin tunnistusriviin. Uhrin vaimo katsoi miehen kasvonpiirteiden muistuttavan hänen mielikuvaansa yöllisen hyökkääjän naamioiduista piirteistä.

    Lisäksi miehen työpaikan tietokoneelta löytyi kuva naamioituneesta ihmisestä. Naamio oli ilmeisesti samanlainen kuin Ulvilan murhaaja käytti. Mies omistaa samanvärisen auton kuin surmaajalla on epäilty olevan. Merkki on tosin eri.

    Dna-tutkimus tehtiin kahdesti

    Keskiviikkona selvisi, että Ulvilan murhasta vangitulla ei ole surmatyön kanssa mitään tekemistä. Hänelle tehtiin dna-tutkimus kahdesti. Se ei sitonut miestä murhapaikalle."

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000146069.html?id=1405738

    Tästä me sitten tiesimme, että murhaajan DNA on murhapaikalla, koska oli jotakin mihin verrata näytettä. Tässähän oli poliisirikosten tutkinnanjohtaja syyttäjänä toimittuaan poliisirikosten tutkijana ennen sitä Valkakunnan syyttäjänvirstossa, myöhemmin sitten saimme kuulla, että DNA osuma tuli KRP:iin.

    Onni onnettomuudessa kuitenkin, että Tannerin pidättämisen kautta tuo DNA-löydös tuli näin vahvistettua jopa oikeuslaitoksessa vertaamalla sitä Tannerin näytteeseen, kun hänet vapautettiin.

    Äänestä

  • Näin ollen kukaan ei voinut enää hävittää tuota DNA-löydöstä, joka oli murhapaikalta.

    Äänestä

  • Tarkoitan sitä, että jos osuma tulee KRP:iin ja näyte on KRP:in hallussa, niin ei välttämättä hyvä ydistelmä.

    Äänestä

Jos siis Tannerin pidätyksellä taktikoitiin DNA-tulos oikeuslaitoksen haltuun KRP:n säilytyksen lisäksi, on silloin ollut jo selvää, että mihin/kehen tuo osuma tulee. Tätä tukee uutisointi keväällä 2007, että laboratorioon laitettiin paljon aineistoa, joka identifioi tekijän.

Huvittavinhan juttu on ollut tämä punainen Volvo, jonka tämä naapuri (poliisi?) tarkkaan havainnoi, että siinä on takalasin kromilistassa häikkiä. Ja se on vain muutama milli alaspäin katsetta, kun näkyy kymmen kertaa suurempana kyseisen Volvon rekisterinumero. Niinpä hän toimi vielä hoviokeudessakin avaintodistajana.

Mitä ilmeisemmin mystinen Volvo olikin löytynyt ääntä nopeammin, siinä kun meille selitettiin, että sitä ei ollut koskaan löytynyt, tuskin etsittiinkään.

Mutta tuntui kaverilla joka tapauksessa olleen sen tason suojelu, että oli vaikea päästä tekijään kiinni, kun tarvittiin miljoonien eurojen julkinen kattilankansien paukuttelunäytös jutun purkamiseen - liekö moniakin piuhoja purettavana? - jonka tutkinnan kerrottiin tulleen finaaliin vasta toukokuussa 2012.

Äänestä
  • Jos se poliisi sittenkin oli kansalaisia fiksumpi ja ovelampi, kun se Annelikin sanoi ottaneensa sen syntipukin roolin, että saatiin homma hoidettua.

    "- Mä olen tämmöisen syntipukin roolin sitten ottanut. Poliisi vapautuu rikossyytteistä, syyttäjänlaitos on kerännyt sulkia hattuunsa, että homma tuli hoidettua ja saadaan tilastot taas kauniiksi, Auer sanoo haastattelussa."

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014080118534460_uu.shtml

    Äänestä

  • Unohtui edelle vielä mainita, että uutisissa luki - kun juttu oli tullut Valkaman sanoin kalkkiviivoille, finaaliin - luki, että Tannerin pidättämisellä oli jutun ratkaisemisen kannalta iso merkitys.

    Äänestä

  • tämäunohtui kirjoitti:

    Unohtui edelle vielä mainita, että uutisissa luki - kun juttu oli tullut Valkaman sanoin kalkkiviivoille, finaaliin - luki, että Tannerin pidättämisellä oli jutun ratkaisemisen kannalta iso merkitys.

    Hullusirpa unohtanut ottaa lääkkeensä.

    Äänestä

Kenen arvelette tässä Suoraan tosi tarinaa Suomen poliisijohdon hämäräperäisistä kytköksistä -jutussa toimineen tappajana?

"Yhteistyöhön tarvittiin juhlimishaluisia poliiseja, maksullisia naisia, viinaa sekä hämärämiehiä, jotka olivat valmiita kuittaamaan laskun.

Poliisista mukana olivat mm. maan korkein poliisiviranomainen, 1982 kuollut poliisiylijohtaja Erkki J. Korhonen ja Helsingin poliisikomentaja Nils Olof Söderström. Osa alempaa poliisijohtoa imi vaikutteita kaksikon vanavedessä.

Vastapuolella olivat maisteri Tuomas Tapala ja liikemiehet Aarne Mantila ja Aaro Makkonen. Tapala kuoli 1981 kesken veropetosoikeudenkäynnin. Useista rikoksista tuomittu Mantila kuoli 1982. Makkonen tuomittiin 1977 pimeää rahanlainausta harjoittaneen Atlas-pankin pyörittämisestä, mutta hän pakeni maasta ennen rangaistuksen täytäntöönpanoa. Aivan kolmikon lähipiirissä oli useita, laillisuuden rajoilla liikkuneita liikemiehiä.

Joukolla oli poliisin lisäksi suorat yhteydet ainakin kahteen tärkeään syyttäjään ja alamaailmaan. Mantilalla ja Tapalalla oli myös poliitikkotuttuja."

”Kun puhuimme oikeuskanslerinkanssa passijutusta, hän sanoi minulle, että hänestä tuntuu, että se oli jäävuoren huippu. Muistan, että Helsingin poliisilla ja krp:llä oli yhteinen tutkijaryhmä, joka selvitti Tapalan tekemisiä, mutta kun Tapala kuoli, asia raukeni. Siinä yhteydessä olisi saattanut selvitä yhtä ja toista”, Lausmaa kertoo."

https://poliisirikollisena.wordpress.com/1994/06/24/hamaramiesten-ja-poliisin-kytkyt-synnyttivat-suomalaisen-mafian-poliisijohdon-makeat-vuodet/

Kuka tappoi Tapalan?

Äänestä
  • Wikipedia väittää tietävänsä, että Italialainen palkkamurhaaja ja hinta olisi ollut 100.000 markkaa. Oliko Suomen liike-elämäkytky Italian mafiaan jo tuolloin näinkin hyvin toimiva - myöhemminhän on uutisoitu Italian mafian pesseen rahaa Suomen kautta miljardeilla euroilla.

    "Herlin osti Suomenlahden Koneen luultavasti siksi, että liikemies Tuomas Tapalan (k. 1981) omistama Nordator Oy oli velkaa Herlinin perheen sijoitusyhtiön Holding Manutasin omistamalle Ollituote Oy:lle ja Tapala oli saanut siirrettyä nämä velat Suomenlahden Koneelle. Nordator Oy ja Ollituote Oy toivat kumpikin maahan keilahalleissa käytettyjä keilanasetinautomaatteja ja yritykset olivat salaa sopineet näiden laitteiden Suomen markkinoiden jakamisesta. Konkurssijutun käsittelyn yhteydessä Herlin syytti Tapalaa kiristyksestä ja Tapala puolestaan väitti, että juttua varten olisi Italiasta tilattu 100 000 markalla palkkamurhaaja."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenlahden_Kone

    Äänestä

Ryhdyin googlaamaan tuota Tapalaa - kuinka ollakaan taustasta löytyy melkoinen Herlin -sotku, eikä kait kukaan ole vielä unohtanut Herlinin miljoonaperijättären sieppausepisodia, jossa lunnasrahat löytyi poliisiylijohtaja Paateron veljenpojan asefirman katosta. Oli ennen Ulviloita ja Aarnioita. Muistaakseni kesänalussa 2009.

Vai että Koneella on tällainen menneisyys. Kestääköhän Suomessa mikään päivänvaloa?!

"Suomenlahden Kone Oy oli 1960- ja 1970-luvulla toiminut suomalainen metallialan yritys, joka vei valmistamiaan teräsrakenteisia kaarihalleja Neuvostoliittoon. Yritys tuli tunnetuksi siihen liittyneen 1970-luvun lopulla käydyn viisi vuotta kestäneen konkurssipetosoikeudenkäynnin vuoksi.

Suomenlahden Kone Oy:n omistaja Aarne Mantila (k. 1982) myi rahoitusvaikeuksiin joutuneen yrityksensä liiketoiminnot ja osan omaisuutta 1974 Kone Oy:n toimitusjohtajalle Pekka Herlinille. Mantila oli ottanut yritykselleen ja mahdollisesti itselleenkin lainaa oululaisen liikemiehen Aaro Makkosen hoitamasta pimeää rahanlainausta harjoittaneesta Atlas-pankista.

Suomenlahden Kone Oy meni konkurssiin 1975 ja konkurssipetosoikeudenkäynti aloitettiin 1977. Konkurssipetosoikeudenkäynnissä Herliniä syytettiin siitä, että hän olisi maksanut Suomenlahden Koneen toiminnoista liian alhaisen hinnan ja auttanut siten Mantilaa konkurssirikoksessa. Oikeudenkäynnissä Herlin vapautui kuitenkin syytteistä."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenlahden_Kone

"Siepattu nuori nainen kuuluu Herlinien sukuun, joka omistaa muun muassa hissiyhtiö Konetta."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000295676.html

Tekstin alla useita tarinalinkkejä.

Äänestä
  • Siellä Turun vankilassa se Lahtikin oli töissä ja liittyi myös yrittäjiin, olikohan hyväkin tuttu tämän kaverin kanssa?

    "Turunen on myöntänyt tehneensä ihmissieppauksen kesällä 2009. Hän tunnusti tekonsa 16. kesäkuuta 2009 käydyssä vangitsemisoikeudenkäynnissä.

    Juha Petri Ilmari Louhi (ent. Turunen[1], s. 22. syyskuuta 1964 Turku)[2] on oikeustieteen lisensiaatti, joka syyllistyi nuoren naisen kaappaukseen vuonna 2009. Työuransa Turunen on tehnyt yksityisessä asianajotoimistossa, KPMG-tilintarkastusyhtiössä sekä Turun yliopiston rehtorinvirastossa. Hänellä on kolme lasta. Turunen on työskennellyt 1990-luvulla kahtena kesänä vartijana Turun vankilassa.[3] Hän oli mukana myös Turun yrittäjien hallituksessa.[4

    Kiikalan lentokenttä pidettiin suljettuna 5.–9. kesäkuuta. Poliisi pyysi ilmailuhallintoa rajoittamaan ilmatilan käyttöä Turun ja Helsingin välisellä alueella. Julkisuuteen kerrottiin, että kyseessä on poliisin ja puolustusvoimien salainen harjoitus, josta ei tehty normaalikäytäntöön kuuluvia ennakkoilmoituksia.

    Poliisi sai operaation aikana asiantuntija-apua Britanniasta, Ruotsista ja muista EU-maista sekä Yhdysvalloista. Avustamassa olivat myös Ilmailulaitos, Puolustusvoimat, Tiehallinto, Suomen Pankki ja verkko-operaattorit.[6] Operaatiota johti Helsingin poliisilaitos ja siihen osallistui satoja henkilöitä.[6]"

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Louhi

    Mielenkiintoinen ja varsin kansainvälinen operaatio on ollut kyseessä ja vain muutama kuukausi ennen kuin Anneli Auer pidätettiin ja aloitetaan Ulvilan tutkinta oikeuslaitoksen ja syyttäjäviraston johtamana. Päättyi toukokuussa 2012.

    Äänestä

Ja mitä tulee tuohon Lahden murhan DNA:n osumaan KRP:n tutkijaan - kuten kerrottiin - mutta kerrottiin myös, ettei hänellä ollut mitään tekemistä Lahden murhatutkinnan kanssa - niin tässä yksi esimerkki tuosta sanasta "tutkija".

"Koiranulkoiluttaja raiskattiin Jämsässä - tutkija osui paikalle sattumalta ja tekijä napattiin nopeasti"

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016081822164337_uu.shtml

Ja jatkotekstissä kerrotaan, että tutkija on yhtäkuin poliisi.

"Epäillyn jäljille päästiin nopeasti, sillä töihin matkalla ollut poliisi havaitsi uhrin koiraa etsineen ihmisjoukon Citymarketin läheisyydessä ja sai kuulla tapahtuneesta."

Äänestä

Oikeusmurhaa median, poliisin ja tuomioistuimen toiminnan kautta tarkastelee Mats Dumell kirjassaan valheiden helminauha

Äänestä
  • Kun maanpetoksesta aikoinaan tuomittu, ehtoo puolen "kirjailija" Dumell ryhtyy kirjoittamaan rahaa vastaan kirjaa rikollisen toiveiden mukaisesti, niin ei ole kovin kummoinen.
    Hirvittävästi virheitä ja jopa valheellista tietoa, siitäkö johtuu kirjan nimi. Annetaan ymmärtää, että oikeuslaitos ja poliisi tuomitsivat "syyttömän" liikemiehen. Näin se ei kuitenkaan ollut.
    Vankilathan ovat syyttömiä täynnä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rikolliset.viranomaiset kirjoitti:

Vapaamuurari Jarmo Valkama nosti syytteet ilman näyttöä Aueria vastaan vaikka kaikki todisteet osoitti Auerin heti syyttömäksi.
Oppipoika Kalle Kulmala sokeana törsäten jatkoi häikäilemättömästi väärennöksillä ja saatananpalvontavalheilla Auerin noitavainoa.
Poliisirikosten hautaaja Heli Haapalehto syytti viattomia kuten Bodomissakin 10 v tuomiolla ilman näyttöä peloteltujen pikkulasten raiskaussaduista.
Paula Pajula kusetti valeraiskausten oikeusmurhissa Turun Hovia mutta epäonnistui Vaasan Hovin ja KKO pettämisessä Kallen kanssa.
Paateroksi pyrkyröinyt Valtakunnanrikollinen Matti Nissinen oppi poliisina kirjoittamaan nimensä kaikkeen muttei osannut lukea.

KKO tyrmäsi valtakunnansyyttäjä Nissisen uudet valheet Ulvilan oikeusmurhista.

Ensimmäisen kerran Korkein oikeus teki oikean päätöksen Ulvilan oikeusmurhista hylätessään kaikki valitusluvat maamme pätevimpiin kuuluvan Vaasan Hovioikeuden todettua uudestaan 19.2.2015 Anneli Auerin syyttömäksi miehensä murhaan 1.6.2006.

http://www.oikeus.fi/hovioikeudet/vaasanhovioikeus/fi/index/hovioikeusratkaisut/hovioikeusratkaisut/1424270535081.html%C2%A0
http://korkeinoikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2015/12/valituslupahakemuksethylattiinulvilansurmaakoskevassaasiassa.html

Kaikki aikaisemmat 11 KKO:n juristia päättivät väärin Auerin noitavainoista.

Viimeisenä epätoivoisena virkarikoksenaan noitasyyttäjät pikkuKalle Kulmala ja pilluPaula Pajula palkkasivat valapaton eläkemajuri Raine Ampujan rikollisine koplineen väärentämään "todisteita" vannomastaan täysin naurettavasta murhan ennakkotaustaäänityksestä.
http://raitanenh.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202953-pillipiipari-majuri-raine-ampuu-ja-lennosta-ulvilan-noidan-korvakuulolta-tyrmaan

Nämä valheet eivät menneet enää toista kertaa uudelleen läpi edes aikaisemmin täysin ammattitaidottomasta Korkeimmasta oikeudesta.

Hylkäyspäätös oli ainoa mahdollinen ja meidän kaikkien oikeiden Ulvilan asiantuntijoiden varmaksi odottama, koska Auer todistettiin varmasti syyttömäksi jo murhaa seuraavana päivänä.
http://raitanenh.puheenvuoro.uusisuomi.fi/156039-ulvilan-surman-tuomio-anneli-auerin-syytt%C3%B6myys-todistettu-varmaksi

Vain rikosoikeuden idioottiprofessorit Terttu Utriainen, Matti Tolvanen, Jussi Tapani TY ja muut päivystävät desantit yllättyivät päinvastaisesta kuin odottamastaan päätöksestä. Koska ovat uskoneet kusetetun rahvaan tavoin Suomen täysin mädän valtamedian juorunalismia Auerin syyllisyydestä, vaikka kaikki median kertoma Ulvilan oikeusmurhista on ollut Porin miliisin syöttämää puhdasta paskaa.
http://niinaberg.com

Oikea Porin miliisin suojelema ulvilalainen murhamies on ollut tiedossa jo 8 vuotta, mutta rykonstaapeli Tapio Santaoja onnistui hävittämään todisteet häntä vastaan.
http://anneliauer.com

Ulvilan 7 vuoden noitavainoissa 50 virkahenkilöä ml. tuomarit on syyllistynyt väärennöksiin ja törkeisiin rikoksiin, joista heidät on tuomittava vankilaan ja korvauksiin aiheuttamistaan 7 miljoonan euron vahingoista.
http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi

Seuraavaksi Korkein oikeus joutuu korjaamaan omia aikaisempia syntejään ja purkamaan täysin syyttömille vastoin todisteita annetut 10 v tuomiot peloteltujen pikkukakaroiden sepittämistä valeraiskauksista, joita ei ole koskaan edes tapahtunut. Viattomille lynkatuille on valtion maksettava miljoonakorvaukset tuhotuista perheistä ja yrityksistä.
http://mikkoniskasaari.fi/node/205

Tässäpä urakkaa EIT:hen karkaavan Pauliine Koskelon korvaavalle uudelle presidentille Timo Eskolle siivota uusi KKO ja vanha talonsa Turun Hovioikeus epäpätevien Simo Simolan, Kari Lahdenperän ja Nina Porkan väärien tuomioiden rikossekoiluista.
http://raitanenh.puheenvuoro.uusisuomi.fi

Edelleen viruu tyrmässä 10 v tuomiota ilman todisteita toinen syyttömistä, taksiyrittäjä peloteltujen pikkukakaroiden valehtelemien raiskaussatujen oikeusmurhasta. Eivätkä he suinkaan ole ainoita vastoin näyttöä tuomittuja syyttömiä. Oikeusmurhavaltio Suomessahan tunnetusti ei koskaan ole ollut mitään TUOMIOKYNNYSTÄ, vaan vankilaa tulee 50% kolikonheiton todennäköisyydellä.
Yksinhuoltajaisän ainoa rikos oli että sattui tapailemaan puoli vuotta 2008 toista yksinhuoltajaa Aueria.

Yleisin murha on oikeusmurha, jollaisen Suomen Oikeusmurhalaitos tehtailee joka arkipäivä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu