Joskus yllätyn ja vähän järkytynkin sitä, miten vaikeaa yksin oleminen monille on. Tai ei ehkä niinkään yksin oleminen, aika monihan kyllä viihtyy toisinaan yksin kotisohvalla, mutta yksin tekeminen tuntuu olevan monille aika suuri haaste - varsinkin, jos on kyse sellaisesta tekemisestä, mikä yleensä mielletään sosiaaliseksi. Ei ole kovinkaan harvinaista, että jollakin jää vaikkapa kiinnostava kulttuuritapahtuma kokematta sen takia, ettei siihen löydy seuraa, eikä yksinkään tule lähdettyä. Tämä on mielestäni aika surullista. Mikä yksin olemisessa ja menemisessä pelottaa tai ahdistaa? Emmekö kestä omia ajatuksiamme edes sen vertaa, että voisimme viettää mukavan ja kokemusrikkaan päivän yksin? Ehkä myös mietimme, mitä muut ajattelevat ihmisestä, joka esimerkiksi syö yksin ravintolassa (mutta hei - koska niillä muilla on seuraa, he toivottavasti keskittyvät enemmän siihen kuin sen pohtimiseen, mitä jonkun satunnaisen yksin kulkevan päässä liikkuu). Tylsistymmekö, jos meillä ei ole koko ajan mahdollisuutta kommentoida tapahtumia ja kokemuksia jollekin?
Itse olen elänyt pian viisi vuotta ilman ainuttakaan kaveria ja sen myötä opetellut myös tekemään ja kokemaan asioita yksin. Olen siis mennyt yksin moniin paikkoihin tai tapahtumiin siksi, että seuraa ei ole ollut tarjolla, mutta en ole myöskään halunnut missata kokemusta sen takia. Lisäksi asioiden tekeminen yksin on aina vähän erilainen kokemus verrattuna samojen asioiden tekemiseen jonkun kanssa: kun menee esimerkiksi kahvilaan yksin, tulee keskityttyä paljon enemmän itse kahviin ja muihin herkkuihin sekä paikan tunnelmaan kuin silloin, kun suuri osa huomiosta menee keskusteluun ystävän kanssa. Pidän kovasti molemmista, ja riippuu se tietysti fiiliksestäkin, mutta kokemukset ovat antoisia eri tavalla.
Riippumatta ihmissuhteiden määrästä ja laadusta elämässäsi, sinä olet itse se ihminen, jonka kanssa joudut tulemaan toimeen koko loppuelämäsi. Eikö siksi olisi hyvä tutustua omaan itseensä ja oppia olemaan ja tekemään asioita myös pelkästään itsensä seurassa? Kyllä, ihminen on sosiaalinen olento ja yksinäisyys satuttaa suuresti, mutta lienee syytä muistuttaa, että yksinäinen voi olla myös muiden seurassa - ja usein olo onkin kaikkein yksinäisin silloin, kun olemme väärien ihmisten ympäröimänä.
Uskon vakaasti, että ihmissuhteetkin voivat paremmin silloin, kun ihminen on sinut itsensä kanssa ja osaa viettää aikaa myös yksin. Vai haluaako joku todella olla niin riippuvainen tuttujen ja tuntemattomien ihmisten hyväksynnästä, ettei uskalla lähteä ihmisten ilmoille yksin? En minä ainakaan haluaisi - enkä myöskään oikeastaan pidä sellaista ihmistä kovinkaan puoleensavetävänä. Jos et ole koskaan vaikkapa käynyt siellä kahvilla tai elokuvissa yksin, suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Saatat parhaimmillaan saada uudella tavalla miellyttävän kokemuksen ja myös miestississisi voivat paremmin, kun ne saavat vaihtelua elämäänsä.
Itse olen elänyt pian viisi vuotta ilman ainuttakaan kaveria ja sen myötä opetellut myös tekemään ja kokemaan asioita yksin. Olen siis mennyt yksin moniin paikkoihin tai tapahtumiin siksi, että seuraa ei ole ollut tarjolla, mutta en ole myöskään halunnut missata kokemusta sen takia. Lisäksi asioiden tekeminen yksin on aina vähän erilainen kokemus verrattuna samojen asioiden tekemiseen jonkun kanssa: kun menee esimerkiksi kahvilaan yksin, tulee keskityttyä paljon enemmän itse kahviin ja muihin herkkuihin sekä paikan tunnelmaan kuin silloin, kun suuri osa huomiosta menee keskusteluun ystävän kanssa. Pidän kovasti molemmista, ja riippuu se tietysti fiiliksestäkin, mutta kokemukset ovat antoisia eri tavalla.
Riippumatta ihmissuhteiden määrästä ja laadusta elämässäsi, sinä olet itse se ihminen, jonka kanssa joudut tulemaan toimeen koko loppuelämäsi. Eikö siksi olisi hyvä tutustua omaan itseensä ja oppia olemaan ja tekemään asioita myös pelkästään itsensä seurassa? Kyllä, ihminen on sosiaalinen olento ja yksinäisyys satuttaa suuresti, mutta lienee syytä muistuttaa, että yksinäinen voi olla myös muiden seurassa - ja usein olo onkin kaikkein yksinäisin silloin, kun olemme väärien ihmisten ympäröimänä.
Uskon vakaasti, että ihmissuhteetkin voivat paremmin silloin, kun ihminen on sinut itsensä kanssa ja osaa viettää aikaa myös yksin. Vai haluaako joku todella olla niin riippuvainen tuttujen ja tuntemattomien ihmisten hyväksynnästä, ettei uskalla lähteä ihmisten ilmoille yksin? En minä ainakaan haluaisi - enkä myöskään oikeastaan pidä sellaista ihmistä kovinkaan puoleensavetävänä. Jos et ole koskaan vaikkapa käynyt siellä kahvilla tai elokuvissa yksin, suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Saatat parhaimmillaan saada uudella tavalla miellyttävän kokemuksen ja myös miestississisi voivat paremmin, kun ne saavat vaihtelua elämäänsä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.