...radikalismista, kun Kanadan televisio paljasti Ramadanista asioita, jotka hän haluaisi pitää piilossa.
Tariq Ramadan on Sveitsissä syntynyt islaminselittelijä. Suvaitsevaiset kaikkialla länsimaissa kuuntelevat innolla hänen retoriikkaansa “rauhan uskonnosta” ja “uskontojen välisestä dialogista”.
Ramadan tekee läheistä yhteistyötä länsimaisen vasemmiston kanssa. Hän juhlisti esimerkiksi sitä, kun Kanadan konservatiivit hävisivät vasemmistoliberaalille Justin Trudeaulle viime vaaleissa.
Länsimaisissa medioissa Ramadania haastatellaan jatkuvasti asiantuntijana ja maltillisena muslimina. Ne kertovat vain aniharvoin hänen pimeästä puolestaan. Montrealissa toimiva TVA-kanava tekee kuitenkin poikkeuksen.
Ramadanilla on hyvinkin radikaali tausta. Hänen isoisänsä oli terroristijärjestö Muslimiveljeskunnan perustaja Hassan al-Banna. Ramadan itse on erittäin aktiivinen Muslimiveljeskunnan agentti ja tekee yhteistyötä sen peitejärjestöjen kanssa länsimaissa.
Ei-muslimien ollessa läsnä Tariq Ramadan puhuu rauhasta ja rakkaudesta, mutta muslimiyleisön edessä hän rukoilee, että Allah tuhoaisi “islamin viholliset”.
Esimerkiksi vuonna 2011 Dallasissa radikaaleille imaameille pitämässään puheessa Ramadan julisti, että muslimien tulisi kolonisoida Yhdysvallat.
Tariq Ramadan tekee myös Qatarin kustannuksella “tutkimusta” sharia-laista. Qatar tunnetaan terrorismin rahoittamisesta. Ramadanin shariatutkimuskeskuksen avajaisissa vieraili muun muassa radikaali muslimisaarnaaja Yusuf Qaradawi, joka julistaa homojen tappamista.
Ramadan toki tuomitsee julkisesti terrorismin, kuten Pariisin iskut, mutta hän tuomitsee myös terrorisminvastaiset toimenpiteet. Hänen mielestään lännen tulisi vastata terrori-iskuihin päästämällä lisää “pakolaisia” – eli terroristeja – maahan.
Raportin Tariq Ramadanista teki TVA Uutisten toimittaja Michel Jean. Alkuperäinen uutinen löytyy täältä: http://www.tvanouvelles.ca/2015/11/24/salle-comble-pour-un-ecrivain-controverse
http://mvlehti.net/2015/12/20/totuus-suvakkien-suosikkimuslimista-tuli-julkisuuteen/
Nk. maltillinen muslimi Tariq Ramadan jäi kiinni..
maltillisenradikaali
0
72
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä4610644Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12810176- 227947
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776364Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.355058- 584800
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1324152Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1293466- 633175
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2273124