S.S - Sinulle

Ajatusteni polkuja tarponut pitkään minun armaani
sumujen verhoama, minun armaani jonka pinnalta luin
valkeat yöt, jonka iholle piirsin
yksityisen taivaan, sukelsin mereen, näin kaikesta
läpi sen kerran.

Tahtoisin sanoa sinun käsillesi että aamut ovat niiden.
Sinun huulillesi painaa kaikkien näiden maailmojen
salaisuudet.

Pilkistys tänä aamuna, silmäpari jonka kohtasin
eilenkin, ja niissä silmissä lempeys, sopusointu,
rauha kuin lupa
hämärälle.

Lämmin hengitys, kahiseva yö, hidas

pukeutuminen

lopullisuuden vaippaan.

Minä tiedän.

Sinä tiedät.

Kun pysähdyt ovensuuhun katsomaan -

kuin lasta.
1985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

ihanasti kirjotettu

Äänestä

Kaunista, kaunista

Äänestä

Rauhoittava kirjoitus.

Äänestä

Seija Sopaselle?

Äänestä

Sinä hyväksyit että hän ja hän ja hän
- että he kaikki tulivat ja yrittivät luoda sinut,
kasvattaa kuin olisit kasvi, bonsaipuu. Ei, sinä olet
kukka joka kukkii itsensä värisenä. Sinä olet
luomisaamun rauha ja
täydellisyys.

Tiedän että itket. Tiedän että tiedät. Sinun tuulissasi
on ikävän hahmoton
tuntu.

Enää et pety. Olen kurkottanut yhtä kauan
kuin sinun sormesi kukkia, puita.

Minä rakastan sinua.

Rakastan.

Rakkaudella.

Äänestä
  • rakkaudella takaisin

    Äänestä

  • Kertoisit hänelle? Kauniista sanoista muodostettuja ajatuksia kirjoitat. :)

    Äänestä

Ne lentävät lepäämättä, sinun ajatuksesi - sinun sielusi
siiveniskut
eivät salli
maata, mutaa viistää. Olet kohtaamistani
ensimmäinen tahraton. Miltei puhdas
metsänvihreää keveyttä, silkkiä. Silti: sormenpäittesi
ahnas nälkä, kun lopulta uskoit ja
antauduit. Kun lopulta

luotit.

Äänestä
  • ookko nää oikia runoilija?????????uskomatonta

    Äänestä

  • Minne päin Suomea?

    Äänestä

  • musta2 kirjoitti:

    ookko nää oikia runoilija?????????uskomatonta

    Nämä eivät ole kunnianhimoisia runoja. Nämä ovat ikävää - sekunneissa sanoiksi pukeutunutta sellaista. Nämä ovat ylilyöntiä ja laavaa, palavaa kiveä. Nämä ovat ikävää, joka väkisin hakkaa tietään ulos.

    Kiitos kaikille osaaottaneille. Tänään minulla on ollut taivaallinen tuntu aamusta asti - tänään olen tuntenut, että kohteeni on kuulolla ollut, ollut ns. aistit auki... Aamuisista katseista, signaaleista en voinut erehtyä :)

    Äänestä

  • A.Hipster kirjoitti:

    Noin kauniisti, kun kirjoitat niin myös ajattelet silloin. Olette nähneet tänään, miksi, oi miksi et sanonut tuota myös sille ihmiselle? Et olisi aiheuttanut sillä mitään muuta kuin hyvää mieltä jollekkin=)

    Äänestä

  • Kaunista ja herkkää, aivan ihanaa!

    Äänestä

En voi olla nauramatta täällä. Miksi, oi miksi? :D

Äänestä
  • Naura :D Se pidentää ikää! Hyvin suositeltavaa ja toivottavaa :) Mun valittuni otti muhin privana yhteyttä myös - muakin naurattaa. Mä leijun. Fantastinen tunne!

    Äänestä

Rimatus

Äänestä

Kommentoi aloitusta

A.Hipster kirjoitti:

Ajatusteni polkuja tarponut pitkään minun armaani
sumujen verhoama, minun armaani jonka pinnalta luin
valkeat yöt, jonka iholle piirsin
yksityisen taivaan, sukelsin mereen, näin kaikesta
läpi sen kerran.

Tahtoisin sanoa sinun käsillesi että aamut ovat niiden.
Sinun huulillesi painaa kaikkien näiden maailmojen
salaisuudet.

Pilkistys tänä aamuna, silmäpari jonka kohtasin
eilenkin, ja niissä silmissä lempeys, sopusointu,
rauha kuin lupa
hämärälle.

Lämmin hengitys, kahiseva yö, hidas

pukeutuminen

lopullisuuden vaippaan.

Minä tiedän.

Sinä tiedät.

Kun pysähdyt ovensuuhun katsomaan -

kuin lasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu