Mitä järkeä on olla ujo? Kysyn tämän ihan suoraan. Itse olin nuorena ujo, erittäin. Mutta yhdessä vaiheessa se vain katosi pois. Enää en pelkää mitään. Ihmettelen itsekin, miten luonne voi muuttua niin samalla ihmisellä.
Miksi pitäisi olla ujo? Miksi kuluttaa elämäänsä hissuttelemalla, kunnes huomaa olevansa vanha? Ketä pelkäätte? Mitä varten säästätte? Elämä kuluu hukkaan joka päivä kun ei uskalla elää. Elämä voi päättyä jo huomenna, onnettomuudessa tms. Mitä järkeä on ujostella? En vain tajua. Jos joku tajuaa, kertokaa minulle niin ymmärrän.
Miksi pitäisi olla ujo? Miksi kuluttaa elämäänsä hissuttelemalla, kunnes huomaa olevansa vanha? Ketä pelkäätte? Mitä varten säästätte? Elämä kuluu hukkaan joka päivä kun ei uskalla elää. Elämä voi päättyä jo huomenna, onnettomuudessa tms. Mitä järkeä on ujostella? En vain tajua. Jos joku tajuaa, kertokaa minulle niin ymmärrän.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei ujoutta pidä olla, tosiaan miksi pitäisi? sitä ei voi kuitenkaan ajatella noin yksinkertaisesti. Ihmisiä on erilaisia (persoona kehittyy kasvatuksen, perimän, ympäristön, kokemusten, oppimisen perusteella). Ujo ihminen on voinut saada traumoja sosiaalisista tilanteissa, jossa hän on ehkä joutunut naurunalaiseksi (tai sitten hän vain kuvittelee niin, ennakkoluuloja).
Ujous on laaja käsite. Niitäkin on hyvin erilaisia, joten on vaikea näyttää mitään ujon ihmisen perusmallia. Saattaa olla oikeasti huomionkipeitä ujoja tai täysin sulkeutuneita erakoita.
Se on luonteenpiirre, aivan kuin itsevarmuus tai avoimuus (mutta vastakohta) ja sen voi muuttaa oman asenteen voimalla tai sitten ei.
Toisaalta ujous (ei liiallinen ujous) saattaa olla joskus ihan hyväksikin. Se on omien ajatusten suojelua ulkopuolisille. Silloin ainakin ajattelee ennen kuin sanoo.
Elämä ei mene hukkaan, jos ei vain ajattele sitä tuolla tavalla. Pääasia on, että ylipäätänsä tulee toimeen elämän kanssa. Jos ei tule, niin sitten pitää hakea apua.
Tosiaan outoa Arje, että kyselet tuollaista, vaikka itsekin olet ollut ujo...Yleensä juuri toinen ujo/ujoudensa voittanut ymmärtää parhaiten ujoja. Ujoudessa on paljon myös perinnöllistä, joten sama kuin kysyisit joltakin narisevaääniseltä, että mitä järkeä on omata nariseva lauluääni...Ja MIKSI EI SAISI OLLA UJO???? Mitä parempaa on suulaudessa ja härskiydessä? Taitaa olla yhteiskunta manipuloinut sinut Amerikasta lähteneeseen persoonallisuussyrjintään...:"UJOT ALAS TAI LÄÄKITYKSELLÄ "NORMAALEIKSI"!" Uskomatonta miten suvaitsemattomia ihmiset voivat olla....
Ujous ei ole järjellä selitettävisssä.
Se on tunne.
Jokainenhan saa olla oma itsensa. Kun sen oikeuden itselleen ottaa, haihtuu liiallinen, itseä häiritsevä ujouskin. Voi muuttua rohkeammaksi, vaikka perusluonne olisikin ujo. Silloin ujous on luonnollista eikä haittaa ketään. Eli vaikka ujoudesta ei kokonaan pääsisikään eroon (eikä se ole välttämättä tarkoitukskaan), häiritsevä tai "sairaalloinen" ujous voi lievittyä.
Ainahan lääkärinkin apukin on mahdollinen: esim. mielialaa rohkaisevat mielialalääkkeet, joilla itse pääsin elänmänmuutoksessa tapahtunenen notkahduksen jälkeen uuteen alkuun. Nyt menee taas hyvin. Ongelmani oli poskiverenkierron vilkastuminen ja tunne punastumisesta, ja sen jälkeen aloin hikoilla ja mennä kipsiin...Mutta sitten päättelin, että jos minun pitää jonkun muun väriseksi muuttua, punainen on ehdottomasti paras valinta! Kun en välitä siitä enää, niin on liiallinen ujouskin kadonnut. Huomasin, että muutkin esim. neuvottelussa olevat ovat joskus punaisia eivätkä välitä siitä mitään, miksi minäkääm. Olen päättänyt olla rohkea ja asianmukaisella tavalla myös (itselleni) kova, minulla on oikeus olla minä. Toivottavasti tämä rohkaisee jotakuta.
Hyvä Prinnsi rohkea! Juuri niin: miksi ei saisi olla ujo? Mitä PAHAA siinä on, miksi siitä olisi päästävä eroo´n, miksi ylipäätään pitäisi jotenkin VOITTAA ujoutensa?? Ujous on osa persoonallisuuden rakennetta, osa temperamenttia, mikä on synnynnäinen! Kuinka kukaa voi kysyä: "mitä järkeä on olla lyhyt/pitkä/kaunis/mies/nainen/.... sinä olet mitä olet geeneissäsi rakennusaineiski saanut. Mutta miksi ujous on sitten niin elämää rajoittava asia monelle?... kuten on minullekin ollut, ja on edelleen ajoittain.. Se johtuu sosiaalisesta häpeästä omaa ujouttamme kohtaan, eli minä itse en hyväksy ujouttani. MInun pitää voittaa se, minun pitää peittää se tai vähintään hävetä sitä aivan hirveästi! Siitä ujouden häpeämisestä syntyy sosiaaliset pelot. Jo etukäteen pelkää sitä, miten selviää jostain sosiaalisesta tilanteesta, kun kuitenkin punastuu, tai kädet hikoilevat, tai pää alkaa täristä tms. Miksi nämä fysiologiset oireet? Siksi, että sympaattinen hermosto aktivoituu kun hälytyskellot soivat: PAKENE!! Eli koska häpeän niin kamalasti, minun sisäinen biologiani käskee paeta, mutta koska en voi paeta, niin adrenaliini vain leviää veressä aiheuttaen punastumiset ym. näkyvät oireet. Minä uskon, että vain itsensä hyväksymisen kautta voi oppia pikkuhiljaa rentoutumaan ihmisten seurassa, eikä ujous näin ollen enää haittaa. Siltikin se on aina osa minua. Kuten herkkyys tai muut temperamentin ominaisuuteni. Hyväksyminen alkaa jo lapsena: jos lapsuusympäristössä ei hyväksytä ujouttasi, niiin miten oppiset itsekään sitä hyväksymään. Opist jo lapsena, että se on hävettävä asia, josta täytyy päästä eroon. Näin alkaa kamppailu itseä vastaan! Onneksi itsensä hyväksymisen voi oppia aikuisenakin; sallivassa ja hyväksyvässä ympäristössä (ystävät, aviopuoliso..) Ja tärkein, mitä voimme omille ujoille lapsillemme lahjoittaa, on hyväksyä heidät ujoina pikkuihmisinä! Hyvä itseluottamus ja ujous voivat kulkea käsi kädessä, eikä ujous tuolloin ole ihmiselle ongelma. Hyvää matkaa ja itsensä hyväksymistä kaikille ujoille kanssaihmisille. Ihanaa, kun maailmassa on ujoja ihmisiä: kaikkia meitä tarvitaan!!