Lucia-neitoja on esiintynyt vastaanottokeskuksiss

"Lukion rehtori Leena Akola ihmettelee, miksi nimenomaan Tiirismaan lukio joutui vihakirjoittelun kohteeksi.
– Lucia-neitoja on esiintynyt vastaanottokeskuksissa ympäri maata. Onko täällä Lahden alueella joku törkysivustojen aktiivi, vai miksi meidän kimppuumme hyökättiin, Akola pohtii järkyttyneenä"

http://yle.fi/uutiset/lucia-neitoihin_kohdistuneet_valheet_jarkyttivat_koko_koulua/8544380

Kyllä opettajilta järkyttävä suorastaan rikollinen moka viedä alaikäisiä tyttöjä muslimimiehiä täynnä oleviin vastaanottokeskuksiin. Aivan käsittämätöntä.
2365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Hienoa, että vanhaa suomalaista joulunalusajan kulttuuria on esitelty myös maahanmuuttajille.
Vääristynyt seksuaalisuus, että naiset ovat ainoastaan seksuaalibjekteja
on synnyttänyt vihapuheita.
Toivottavasti Porissakin herätään ensi vuonna, jos Porissa on vielä vastaanottokeskuksia.

Äänestä
  • Vie tyttäresi sinne vaan

    Äänestä

Miksi islamilaiselle pitäisi esitellä kristillistä perinnettä?
Islamilainen pitää sitä todennäköisimmin pakanallisena saatananpalvontariittinä.
Voin vain kuvitella puheita näytöksen jälkeen selän takana.

Äänestä
  • Minustakin hullua viedä kristinuskoa muslimeille, heillä on oma uskonto ja he paskat välittää muista uskonnoista ja jokainen tulee uskollaan autuaaksi.

    Äänestä

Partalapset ovat saaneet kuvata, että uusille tulijoille voidaan lähettää suoraan ihan luvalla otettuja kuvia tarjonnasta älykännyllä ja facessa, että tietävät sitten miten ihan tuomalla tuovat lapsensa näytille, kun eivät ymmärrä paperittomien potentiaalisten raiskaajien ajattelevan aivan eri tavalla ja moraalilla kuin länsimaiset ihmiset, mutta jokainen tulkoon siis uskollaan autuaaksi, mutta sitten kun jotain tapahtuu pidetään ne suukit supussa, eikä ainakaan olla vaatimassa mitään, vaan jatkatte sillä, pojat on poikia linjallanne.

Äänestä

Siitä puhe mistä puute. Kaunis esitys on liattu riettaan rikolliseksi pornoiluksi.
Mitä Vittua-lehti kunnostautui jälleen valheillaan, esim. että tytöt olivat pakotettu esiintymään vastoin tahtoaan. No saipa taas vihapuheita aikaan Isisin toiveiden mukaan.

Äänestä
  • Sitähän hiukset paljaina esiintyvä tyttö on muslimille. Pornoa.

    Miettikää sitä.

    Äänestä

  • Pornopileet kirjoitti:

    Sitähän hiukset paljaina esiintyvä tyttö on muslimille. Pornoa.

    Miettikää sitä.

    Sinulle taitaa kaikki olla pornoa.
    Mieti sitä.

    Kaunis laulutuokio se oli - ei muuta.

    Äänestä

  • ilo-silmälle-mielelle kirjoitti:

    Sinulle taitaa kaikki olla pornoa.
    Mieti sitä.

    Kaunis laulutuokio se oli - ei muuta.

    Joo, mutta ei muslimit sitä nyt ymmärrä, haloo heillä omat uskontorituaalit.

    Äänestä

Kyllä täytyy sanoa että on joillakin kieroutunut ja sairas mieli ja mielikuvitus. Näyttää siltä että suuri osa suomalaisista olisi vakavasti psykiatrin tarpeessa. Jopa sellaisetkin, joita on ennen pitänyt ihan normaaleina, ovat pakolaisasian myötä osoittautuneet todella tyhmiksi ja yksisilmäisesti ajatteleviksi sivistymättömiksi moukiksi. Jopa ihan oppineet ihmiset paljastuneet köyhämielisiksi ajatuksiltaan. Hävettää olla suomalainen ihan näiden moukkien takia.

Äänestä
  • Viisas varoo, tyhmempi ei ja näitä tyhmiä täällä tosiaan on, onneksi kumminkin vain kymmenesosa kansasta, vaikka älämölöstään voisi luulla, että suvakkeja on kuin valexsanterin jutuissa.

    Äänestä

Pimeys lisääntyy pimeydessä, valo lisääntyy valossa.

Äänestä

Liskot hallitsevat mailmaa.

Äänestä

Missä päin Poria tämä Tiirismaan lukio sijaitsee, jokin lukioista kenties nimetty Porissa uudelleen

Äänestä
  • Ei Porissa ole kun kolme lukiota nyt, Länsi-Porin ja Steiner lukio lopetetaan keväällä ,jäljelle jää Lyseo ja Psylli ja tietty Ruotsalainen.

    Äänestä

Jos tänne saapuu muslimiakkojakin joskun niin eikö Saramäestä tai jostain muusta vankilasta voisi kerätä tatuoituja Lusia-poikia esiintymään vastaanottokeskuksiin?

Äänestä

Mites kun suvaitsevaiset tädit ovat vaatineet jouluperinteiden lopettamista, koska ne loukkaavat muslimeja?

Nyt mennään loukkaamaan suoraan vastaanottokeskuksiin ja pidetään sitä kauniina perinteenä.

Äänestä

Kus mennyt päähän eräillä suomalaisilla. Luullaan et ollaan jotain parempaa kansaa. Ulkomailla erottuu tavallinen suomalaisjuntti isomaha, valkonen iho kauttaaltaan, reistasku lökärit, linttanat huonot kengät, mainoslippalakki, muovipussi roikkuu paksusormises kädes, persvako paistaa kun housut jää mahan vuoks roikkumaan, haisee, jos ei kaljalt nii hielt,on eksynyt, kun ei ossaa kieliä. Nämä juntit hallitsevat myös näitä keskustelupalstoja. Ja v.....aa kaikki, minkä luulee olevans parempaa kuihän itse.

Äänestä
  • Luciat luoukkaavat muslimeja.

    Äänestä

Politiikkaa kaikki.

Äänestä

Vaikka olen kristitty evlut, olen ulkomailla käydessäni käynyt joka kerta tutustumassa paikalliseen kirkkoon/moskeijaan/temppeliin/rukoushuoneeseen, jos tilaisuus on ollut, olen osallistunut myös sikäläiseen jumalanpalvelukseen.
Ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevaan uskontoon ja sen rituaaleihin tutustuminen, ei vähennä oman uskontoni merkitystä, mutta auttaa minua ymmärtämään kyseisen maan kulttuuria.
En näe mitään paheksuttavaa siinä että pakolaisille esitellään meidän kulttuurimme rituaaleja.

Äänestä
  • Kysytään uudestaan sitten, kun Lucia neidot on raiskattu.

    Äänestä

Tyhmyys on ehtymätön luonnonvara.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitäliikkuupäässä kirjoitti:

"Lukion rehtori Leena Akola ihmettelee, miksi nimenomaan Tiirismaan lukio joutui vihakirjoittelun kohteeksi.
– Lucia-neitoja on esiintynyt vastaanottokeskuksissa ympäri maata. Onko täällä Lahden alueella joku törkysivustojen aktiivi, vai miksi meidän kimppuumme hyökättiin, Akola pohtii järkyttyneenä"

http://yle.fi/uutiset/lucia-neitoihin_kohdistuneet_valheet_jarkyttivat_koko_koulua/8544380

Kyllä opettajilta järkyttävä suorastaan rikollinen moka viedä alaikäisiä tyttöjä muslimimiehiä täynnä oleviin vastaanottokeskuksiin. Aivan käsittämätöntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu