Vanhat coupet

Tulipa eilen poikettua paikalliseen autoliikkeeseen -yhteen niistä- kun jäi juttukeikalta aikaa yli.

Siinä sitä tuli päiväunet päivitettyä; samassa nurkassa sekä 250CE -70 sekä 280 SLC -74.
Molemmat automaatteja ja ensinmainittu vielä paremmin alkuperäisessä kuosissa vaikka oli heikompikuntoinen. Tähän uudempaan oli alkuperäinen metallivihreä sävy korvattu joskus niin, että auto oli hopeanharmaa. Lisäksi alla olivat hieman sopimattomat aluvanteet, tosin ihan uudet. Punaiset nahkapenkit kabiinissa ja konehuoneen puolelta auto oli niin siisti, että matkamittarin lukema 220 tkm voisi jopa pitää paikkaansa. Ruostetta ei sanottavasti ollut.

Vanhempi olikin sitten hiukan surullisempi, mm. nahkaverhoilussa oli hikan ajan patinaa ja mm. konepellin kulmat oli tinattu ehjiksi. Lisäksi autoa oli maalailtu uudestaan ei-niin-taidokkaasti. Mutta pintaremontilla saisi näyttävän pelin kesäksi.

Molemmat on tuotu Saksasta vuodenvaihteessa (käsittääkseni) ja puskaradio toimii jo; autoista on tullut kyselyjä koko Etelä-Suomen alueelta.

Tarinasta opimme sen, että kannattaa poiketa vaikka ei ostomielellä liikkeellä olisikaan. Tulipa räplättyä.
12814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ovathan nämä coupet, varsinkin SLC:t, aiheuttaneet jopa hallitsemattomia heräteostoaikomuksia, mutta aina on joku tullut hihaan kiinni "hold your horses" -meiningillä. Kuinkahan Saksasta uusiotuotujen kanssa mahtaa muuten systeemit synkata, esim. myyjän tietty tuotevastuu ainakin hetken aikaa ko. autoista.
No, nyt pitää ottaa puoli päivää vapaata ja lähteä hakemaan Daamia uuteen kotiin. Saas nähdä kuinka rouva käyttäytyy uuden isännän alla :), alkaako vaatia kovempaa kyytiä 25 vuotta nuoremman kuskin ollessa puikoissa :)). Palailen astialle, kun tässä kunnolliset ensimaistiaiset on ehditty ensin ottaa.

Äänestä
  • sitten vaan. Kelpaisi se puoli päivää vapaata tännekin, jos ja kun olisi tiedossa että saa hakea uuden MB:n kotio...

    Varovasti sitten, ainakin täällä rannikolla oli aamulla aivan käsittämättömän liukas.

    Äänestä

  • nih kirjoitti:

    sitten vaan. Kelpaisi se puoli päivää vapaata tännekin, jos ja kun olisi tiedossa että saa hakea uuden MB:n kotio...

    Varovasti sitten, ainakin täällä rannikolla oli aamulla aivan käsittämättömän liukas.

    iloitsemme puolestasi. Varmaankin mukava odotella
    jo varsin lähellä olevaa viikonloppua "Daamin"
    kanssa.

    Vielä noista coupe-malleista sen verran, että
    mielestäni kiinnostavin SLC-versio on juuri tuo
    280, koska tehot on miltei samat kuin 350 V8,
    mutta kulut on pienemmät. Myös tilat konehuoneessa
    on väljemmät. Tosin olen melko paljon ajellut
    350 SLC:llä..... tai ehkä juuri siksi.

    Äänestä

Muistan taannoin Saksanmaalla kohdanneeni melko lohduttoman näyn: Oli jokin aidattu alue täynnä kaikenlaista romua ja jokusia autonraatoja. Niiden joukossa seisoi pölyinen ja muutenkin likainen tummansininen SL230 Pagode. Auto oli kumit tyhjinä ja onnetonta vaikutelmaa lisäsi vielä päälle heitetyt autonrenkaat. Mikä jäi mieleen (ja filmille) oli se, että autossa oli kaikki listat ja merkit jotakuinkin paikallaan ja auto muuten suhteellisen ryhdikäs. Mutta, miltei itku pääsi….:(
Toivottavasti löysi vielä tiensä hyvään kotiin!
Samalla reissulla tuli muuten poikettua Mersu- ja Porsche-museoissakin, joten jotain mukavaakin sentään :)
Että tällaista muisteloa…

Äänestä

Oishan semmoinen vanha coupe hieno. Niin minkälaiset "sopimattomat" aluvanteet oli?

Äänestä
  • Taas kerran kuva kertoisi enemmän kuin tuhat sanaa...vähän pinnavanteita muistuttavat, tosi "pienireikäiset" vanteet. Hurjan leveä reuna ja inset-arvo melkoinen.
    (Joku joskus on puhunut hunajakennovanteista, ehkä nämä ovat aika lähellä sellaisia..)

    Ehkäpä ne jonkun silmää 280SLC:n alla miellyttävätkin. Minusta (!) olivat kuitenkin autoon turhan uudet ja leveät.

    Terveisin nimimerkki "Daimler-Benzin omat vanteet asetettakoon etusijalle".

    Äänestä

kirjoitat täyttä paskaa. mikä on asiasi.

Äänestä
  • Hauskaa viikonloppua vaan sinullekin.

    Äänestä

valtiovarainministeriön boss Heikki Kuitunenkin rakastaa vanhoja isokoneisia Mersu-coupeja. Hän lupaa lätkäistä niille semmoiset vuosiverot että loppuu ajelu.

Toisaalta: mikä noissa vanhanaikaisissa bensarosvoissa kiinnostaa niin vietävästi? Kiinnostaako Teitä vastaavasti esim. vanhat vaatteet??

Äänestä
  • Miten olisi, jos poikkeaisit esittämässä saman kysymyksen myös tuolla jenkkiauto-palstalla?

    Äänestä

  • Kuka laittaa rahansa mihinkin.

    Äänestä

  • ktt kirjoitti:

    Kuka laittaa rahansa mihinkin.

    Veit jalat suustani, jäi kaihertamaan tuo verotusasia ja piti palata astialle.
    Ei se ole esimerkiksi halpa työkaverinkaan harrastus: kaveri kerää hirsirakennuksia. Tontillaan on vuosisataisia aittoja, luhteja ja riihiä ja asuintaloja. Täytyy myöntää, että kokonaisuus järven rannalla on hieno.
    Joka talo on aikanaan purettu, numeroitu ja tuotu kaverin maille, ja siinä sitä vasta on ollut hommaa. Eikä se ihan ilmaistakaan ole tuo talojen keräily.

    Veroilla ym. pelottelevia riittää. Jenkkipalstalla mesotaan säännöllisesti, että milläs ajatte sitten kun bensa maksaa 2 euroa litralta.
    Jenkkiharrastajien vastaus on säännönmukaisesti, että "jenkillä. Itse me bensamme maksamme..."

    Siihen ei ole mitään lisättävää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nih kirjoitti:

Tulipa eilen poikettua paikalliseen autoliikkeeseen -yhteen niistä- kun jäi juttukeikalta aikaa yli.

Siinä sitä tuli päiväunet päivitettyä; samassa nurkassa sekä 250CE -70 sekä 280 SLC -74.
Molemmat automaatteja ja ensinmainittu vielä paremmin alkuperäisessä kuosissa vaikka oli heikompikuntoinen. Tähän uudempaan oli alkuperäinen metallivihreä sävy korvattu joskus niin, että auto oli hopeanharmaa. Lisäksi alla olivat hieman sopimattomat aluvanteet, tosin ihan uudet. Punaiset nahkapenkit kabiinissa ja konehuoneen puolelta auto oli niin siisti, että matkamittarin lukema 220 tkm voisi jopa pitää paikkaansa. Ruostetta ei sanottavasti ollut.

Vanhempi olikin sitten hiukan surullisempi, mm. nahkaverhoilussa oli hikan ajan patinaa ja mm. konepellin kulmat oli tinattu ehjiksi. Lisäksi autoa oli maalailtu uudestaan ei-niin-taidokkaasti. Mutta pintaremontilla saisi näyttävän pelin kesäksi.

Molemmat on tuotu Saksasta vuodenvaihteessa (käsittääkseni) ja puskaradio toimii jo; autoista on tullut kyselyjä koko Etelä-Suomen alueelta.

Tarinasta opimme sen, että kannattaa poiketa vaikka ei ostomielellä liikkeellä olisikaan. Tulipa räplättyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu