Tää ikävä hajottaa

Sekä se, että sitä jonka sydän haluais ei saa...joutuu tyytymään "ihan ok" vaihtoehtoon tulevaisuudessa.
14165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mietin samaa asiaa, mutta ajattelen samalla, että kaikella on jokin tarkoitus.
Tahtoisin niin puhua hänen kanssaan. Haaveilen siitä, että keskustelu avaisi yhteyden välillemme. Voisimme halata ja nauraa kaikelle tapahtuneelle. Halata, rutistaa ja rakastaa hyvällä tavalla toisiamme.
Mikä kummankin tilanne sitten onkaan, kunnioittaa sitä, mutta olla toiselle auki. Toisin kuin ennen, jolloin ei koskaan puhuttu. Tahtoisin niin olla hänelle avoin.

Äänestä

Eihän sitä koskaan tiedä, millaista se elämä olisi ollut sen ihastuksen kanssa. Ihan ok vaihtoehto voi ollakkin se paras vaihtoehto.

Äänestä

olemassa useitakin vaihtoehtoja elämänkumppaniksi. Tuskin se yksi ja ainoa voi olla pelkästään se ainut vaihtoehto.

Äänestä
  • Vuonna 2000, vuonna 2014. Se uskomus toisesta. Ei niitä ihan joka päivä elämään kävele. Olet siis teoriassa oikeassa mutta käytännöllisessä käytännössä väärässä.
    Itse en edes tunnista tai havainnoi ihan-ok-vaihtoehtoja. Joko-tai sanoo sydämeni. Ei se mieti josko-toi-olis. Sydän valitsee siis puolestani. Helppoa mutta armotonta.

    Äänestä

Kenet haluat elämääsi?

Äänestä
  • Tuskin. Hän ei halua pitää yhteyttä enää irl.

    Äänestä

Rakastanhäntä kuvaili aika hyvin minunkin tuntemuksiani. Aloittaja_ n kirjoittamat ajatukset kuulostavat surullisilta. Itse siis haluaisin päästä juttelemaan kahden kesken, mutta en tiedä miten ja milloin sellainen onnistuisi. Jotenkin tuntuu, että olisin valmis antamaan anteeksi olipa kaikki mennyt miten tahansa. Olisi ihanaa kuulla hänen tarinansa, ja kertoa avoimemmin omaani.

Äänestä

Minä ainakaan en enää siitä josta tykkäsin enää tykkää. Hän oli pettymys.... eräs toinen sen sijaan on ollut positiivinen yllättäjä.

Äänestä
  • Hyvä juttu sulle, että löysit positiivisen yllättäjän ja pääsit eroon pettymyksestä. Kysymys. Miksi olet vielä täällä?

    Äänestä

  • aloittaja_ kirjoitti:

    Hyvä juttu sulle, että löysit positiivisen yllättäjän ja pääsit eroon pettymyksestä. Kysymys. Miksi olet vielä täällä?

    En ainakaan hänen takiaan.

    Äänestä

  • vaihdoinparempaan kirjoitti:

    En ainakaan hänen takiaan.

    Toivotan kaikkea hyvää sulle ja uudelle miehellesi vaikken sinua tunnekkaan.

    Äänestä

  • Kiitos. Onni ja ilo on vaihteeksi tervetullutta.

    Äänestä

Ihania ihmisiä on maailma pullollaan, anna sydämellesi mahdollisuus rakastua uudelleen! Minusta se ei ole oikein, että otat jonkun rinnallesi, joka on sinulle vain ok ja sinä hänelle koko maailma!

Ymmärrän kyllä, että juuri tällä hetkellä joku voi tuntua niin erityiseltä, mutta kun rakastut uudestaan olen varma, että pääset hänestä yli

Äänestä
  • Olet oikeassa. Se olisi väärin häntä kohtaan, joka noin ajattelee. Toinen on rakkaampi, en voi kieltää sitä. Häntä kohtaan on ihon ikävää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miehen_miete kirjoitti:

Sekä se, että sitä jonka sydän haluais ei saa...joutuu tyytymään "ihan ok" vaihtoehtoon tulevaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu