katsoin kuinka musta kappale teki matkaansa kohti täytenä loistavaa kuuta.valtavat liekit kulkivat sen molemmilla puolilla sen kulkiessa eteenpäin kuin kutsuttuna tehtäväänsä johon se oli kutsuttu.hiljaa se saapui kuun ilma kehään ja me maassa ihmetellen ja peläten katsoimme kuinka se ahnaasti söi kilometrejä edestään matkallaan kohti kuolevaa kuuta.pian oli tapahtuva se joka meiltä oli jo 30 vuotta salattu.maailman rikkaat ja hyvä osaiset olivat paenneet vuorten sisään rakennettuihin suojiinsa ja me loput täällä odotimme sitä mitä oli tapahtuva pian.
keskiöyöllä kappale iskeytyi kuun pintaan ja kuin ydinpommin paine aalto kulki koko kuun halki ympäröiden planeetan pinnan liekkimereen.taivaallinen naapurimme oli kuollut ja mykistyneinä katsoimme sen loppua voimatta vaikuttaa asiaan millään tavalla.maan kamara värisi oudosti ja meret vetäytyvät kuin valmistuneina lopulliseen hyökkäykseensä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.