Raketit vuonna 2016

Noniin veneseuralaiset. Ensi vuonna katsastusmääräykset muuttuu ja raketit soihdut ovat voimassa vain niihin merkittyyn päivään saakka, eli 3 vuotta. Itseä harmittaa kun aiemmin olen saanut ammattikäytöstä poistetut raketit huvivenekäyttöön. Nyt täytyykin marssia kauppaan kolmen vuoden välein.
30219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ole huoleti, ORC on jo tehnyt päätöksen raketeista luopumisesta. Jos ensi kaudeksi vielä joudut ostamaan uuden setin, se suurella varmuudella jää viimeiseksi. ORC:n käytännöt siirtyvät kohtalaisen pian myös meidän kansallisiin katsastusmääräyksiin.

Äänestä
  • Löytyykö linkkiä luotettavaan lähteeseen tuosta päätöksestä? Muuten on syytä epäillä Hevosmiesten tietotoimiston uutiseksi.

    Äänestä

  • Väärää tietoa: ORC ja Solas säännöt ennallaan.

    Äänestä

  • sdffdsds kirjoitti:

    Löytyykö linkkiä luotettavaan lähteeseen tuosta päätöksestä? Muuten on syytä epäillä Hevosmiesten tietotoimiston uutiseksi.

    OSR 2016-2017: http://www.sailing.org/tools/documents/OSR2016-[19851].pdf

    Tuolla ei mainita enää raketteja kuin pelastuslautan varusteissa. Soihdut ja oranssi savu sen sijaan vaaditaan edelleen.

    Ko. säännöstö on ollut pitkän aikaa ISAFin alaisuudessa nimellä OSR (Offshore Special Regulations) eikä ORC:n, josta vanha mini.

    Äänestä

  • Joakim1 kirjoitti:

    OSR 2016-2017: http://www.sailing.org/tools/documents/OSR2016-[19851].pdf

    Tuolla ei mainita enää raketteja kuin pelastuslautan varusteissa. Soihdut ja oranssi savu sen sijaan vaaditaan edelleen.

    Ko. säännöstö on ollut pitkän aikaa ISAFin alaisuudessa nimellä OSR (Offshore Special Regulations) eikä ORC:n, josta vanha mini.

    Voi olla, etten ymmärrä tuon ohjeiston rakennetta ihan oikein, mutta minusta näyttää, että kohta 4.21 (Grab bags) on itsenäinen eikä osa pelastuslautan vaatimuksia ja siinä kohdassa mainitaan myös 2 laskuvarjorakettia. Tämä kohta näyttää olevan voimassa vain luokille 3 ja 4 (joissa ei edellytetä pelastuslauttaa, jonka varusteissa puolestaan pitää olla raketit ja joka on pakollinen luokissa 0, 1 ja 2).

    Eli tämän lukemisen perusteella noista säännöistä ei olisi poistettu rakettivaatimusta. Luokkamäärittelyn perusteella luokat 1-4 ovat hyvin SPV:n luokkanumerointia vastaavia.

    OSR-säännöt ovat hieman SPV:n katsastusvaatimuksia tiukemmat, esim. oranssisavujahan ei ainakaan luokissa 2-4 SPV vaadi (en muista ulkoa ykkösen vaatimusta enkä nyt viitsi tarkistaa). Kolmosessa SPV taas on jo muutaman vuoden hyväksynyt pelkät soihdut aiemman 2 rakettia 2 soihtua sijasta.

    Äänestä

Mitä järkeä on veneen katsastamisessa, jos katsastussäännöt ovat ristiriidassa oman järjen kanssa?

Mikä pakko katsastaa...

Äänestä
  • Pakko tulee usein siitä että muuten ei saa seurasta laituripaikkaa. Toki tiesit sen.

    Äänestä

  • Sitten jos tahtoo joskus käydä jossain purjehduskilpailussa niin siks..

    Äänestä

Veneen katsastaminen niin kuin veneily kaikissa muodoissaan on täysin vapaaehtoista toimintaa. Jos kuitenkin vapaaehtoisesti veneilet, tulet pakottavan lainsäädännön piiriin - veneesi tyypistä riippuen sen on täytettävä määrätyt vaatimukset, katsastus ja hätäraketit ei niihin kuulu. Jos haluat kuulua järjestäytyneiden veneilijöiden joukkoon, mutta jos säännöt ovat vastenmielisiä noudattaa, pyri muuttamaan niitä - menettelytavat löytyvät - säännöistä! Yksinkertaista! Laiturilla jupiseminen ei paljon auta!

Äänestä

Miksi pitäisi tinkiä veneilyturvallisuudesta? Kyllä ne raketit ovat tarpeen tosipaikan tullen.
Loppupeleissä pieni hinta silloin kun niitä oikeasti tarvitaan ja kun katsotaan veneilyharrastuksen kokonaiskustannuksia vuositasolla niin muutama satanen 3 vuoden välein raketteihin on todella pieni osuus kokonaiskustannuksista.

Äänestä

Oikein säilytetyt raketit ja varsinkin soihdut kestävät toiminta kuntoisina sen 6 vuottakin ja enemmän.

Äänestä

Säilyivätkö ne ennen toimintakykyisinä pidempään? Jos säilyivät, niin miksei enää säily? Mikä muuttui?

Äänestä

Nämä "säädökset" ovat kauppapolitiikkaa ja lobbauksen tulosta, niin kuin kaikki muukin. Kyllähän rakettikauppa käy eri tahtiin 3 vuoden jaksoissa kuin 10 vuoden.
"Turvallisuus" on myös hyvä argumentti, jonka taakse voi aina mennä piiloon. Siinä mukavasti vastaväitteet hiljenee, kun kysyy, halutaanko tässä "vaarantaa turvallisuus???!!!!".
Kysyin eräältä katsastusmieheltä (joka sattuu olemaan perillä näistä asioista enemmän) ja hän kertoi, että käytännössä 20 vuotta vanha raketti lähtee kokeiltaessa taivaalle kuin "kuppa töölöstä". Puheet pystyasennossa säilytyksestä ja muusta on kuulemma pelkkää mielikuvitusta.
Mutta näinhän me toimitaan, kun isot pojat on asiat sopineet. Omat aivot säästyy, kun ei tarvii ajatella itse.

Äänestä
  • > käytännössä 20 vuotta vanha raketti lähtee kokeiltaessa taivaalle kuin "kuppa töölöstä".

    Viime kevään ammunnoissa yllättävän moni oikeaankin suuntaan ammuttu raketti lensi kaaressa mereen., ehkä 1/10 tai 1/20 En tiedä, kuinka vanhoja olivat ja oliko säilytetty pystyssä.

    Äänestä

  • Tämä ei ihan pidä paikkansa. Max 7 vuotta vanhoista ammutuista raketeista ja soihduista muistaakseni noin 10% oli toimimattomia (ei toiminut kuten piti). Otanta noi 1000 pyroteknista laitetta (raketti tai soihtu) ja niistä siis se noin 10%. Otanta helmikuu 2015. Sama otanta tehdään vuosittain (ammutaan siis taivaalle noin 450 rakettia ja 550 soihtua sytytetään) ja sama tulos on vuodesta vuoteen. Osa raketeista ei lähde ja soihduista ei syty lainkaan.

    Joku korrelaatio oli ikäänkin, mutta koska tilastodata ei ole juuri nyt mukanani, en sitäkään tarkkaan voi kertoa.

    Äänestä

  • Että tuolla tilastolla olisi jotain merkitys pitäisi ampua myös tuoreita paukkuja. Mutu, ei varmasti on 100% toiminta

    Äänestä

Rikkailla on varaa veneisiin, rikkaat ostaa raketit ja katsastaa veneensä .

Äänestä

Eiköhän tässä rakettiasiassa olisi hyvä miettiä, mistä oikeastaan on kysymys. Perinteistä rakettipakkoa on ryhdytty purkamaan siksi, että muu hätäviestintä on ajanut sen ohi: Epirb, DSC-VHF, AIS, SART, PLB, elektroniset hätämerkit ("lasersoihdut") ym.

Kyllä kai kotimaisia veneiden katsastusmääräyksiä oleellisempi asia on se, että omassa venessä on jotain muutakin hätävarustusta kuin rannikon lähellä toimiva kännykkä. Jos raketeista luopuu, tilalle pitäisi hankkia korvaavaa hätävarustusta. Veneen hätävarustus on miehistön ja oman turvallisuuden takia, ei katsastusmiehen mieliksi tai venekerhon lipun käyttöoikeuden takia.

Englannissa Royal Yachting Association on ajanut rakettipakon poistoa nimenomaan siksi, että muu moderni hätävarustus tekee raketit tarpeettomiksi.
http://www.rya.org.uk/infoadvice/currentaffairs/Pages/carriage-of-pyrotechnic-flares.aspx

Äänestä
  • Jos valmistaja antaa käyttöiäksi 3 vuotta, niin miten joku SPV voi taata siihen kolme lisävuotta??

    Äänestä

  • Weegg kirjoitti:

    Jos valmistaja antaa käyttöiäksi 3 vuotta, niin miten joku SPV voi taata siihen kolme lisävuotta??

    Oikeastaan se 3 vuotta on "parasta ennen", jonka aikana rakettien toimintavarmuus on taattu. Sen jälkeen niihin voi tulla toimintahäiriöiden ongelmia ajan kanssa. Varmaankin osa toimii yli kymmenen vuoden päästä normaalisti, mutta osa ei. Vanhojen rakettien räjähdysriskeistäkin on varoitettu.
    Vaarallinen hätärakettiongelma on ollut mm. raketin laukeaminen pelastulautan täyttymisvaiheessa. Ehkä joku kiinnostunut etsii sen ja muitakin tapauksia netistä.

    Äänestä

  • Weegg kirjoitti:

    Jos valmistaja antaa käyttöiäksi 3 vuotta, niin miten joku SPV voi taata siihen kolme lisävuotta??

    Ei kai spv mitään takaa. Ei spv takaa sitäkään, että sinun kartiotappisi sopii ja pysyy tiukasti läpiviennissä. Spv:n osuus veineilyturvallisuudessa on tärkeä, mutta se on vain yksi osa sitä. Minusta raketien kelpoisuusaika ja määrä voisi olla pelkästään suositus. Ei spv myöskään vastaa siitä, että veneesi muutenkaan on merikelpoisessa kunnossa. Katsastajat tekevevät parhaansa, että näin olisi, mutta eivät käytännössä siitä vastaa. Vastuu on kipparilla aina.

    Äänestä

  • C1R kirjoitti:

    Ei kai spv mitään takaa. Ei spv takaa sitäkään, että sinun kartiotappisi sopii ja pysyy tiukasti läpiviennissä. Spv:n osuus veineilyturvallisuudessa on tärkeä, mutta se on vain yksi osa sitä. Minusta raketien kelpoisuusaika ja määrä voisi olla pelkästään suositus. Ei spv myöskään vastaa siitä, että veneesi muutenkaan on merikelpoisessa kunnossa. Katsastajat tekevevät parhaansa, että näin olisi, mutta eivät käytännössä siitä vastaa. Vastuu on kipparilla aina.

    Osuvasti sanottu. Ehkä osa meistä ottaa katsastuksen pelkkänä byrokratiana eikä halua edes miettiä kartiotappien oikeaa kokoa eikä tilannetta, joosa kartiotappia tarvitaan (ks Yachting Monthlyn opetusvideo). Jotkut taas laittavat kunkin läpiviennin viereen narulla sen tapin, joka siihen läpivientiin sopii. Heillä saattaa varustukseen kuulua myös pajavasara, jolla tappi tarvittaessa lyöndään paikalleen. Muovivartinen ruostumaton pajavasara ei muuten ole kallis ja sille on muutakin käyttöä veneessä, vaikkapa kalliokiilojen lyöminen.

    Olisikohan joskus niin, että läpivientihanojen kokeilukin tehdään vasta sitten, kun niistä tulee jotain ongelmia?

    Spv ei taida vielä huomioida moderneja hätärakettien korvaajia katsastusmääräyksissään (vrt brittien RYA).

    Äänestä

Rakettien käyttöikä on arvioitu kehnojen olosuhteiden mukaan. Hyvissä olosuhteissä käyttöikä voi olla kymmeniä vuosia. Valmistaja ei voi kuitenkaan etukäteen tietää kuka raketin ostaa.

Raketeissa voisi ihan hyvin olla jonkinlainen indikaattori, joka kertoo vaihtotarpeen. Muttei ole. Ostaisin heti sellaisia. Omani kun ovat kuivassa ja lämpimässä koko vuoden.

Äänestä

Vanhat räjähdysaineet eivät toimi kuten on tarkoitus. Ammuin 7,62 sotilaskiväärin paukkuja, jotka olivat sodan ajalta. Ensin kuului iskurin naksahdus ja sitten lähti jööti. Lopetin muutaman paukun jälkeen.
Veneen pyrotekniikasta olen jättänyt niitä uusiessa edellisen satsin talteen eri säiliöön, pystyyn ja vesitiiviisti. Satsi on hieman isompi ja sisältää oranssisavuja ja valkeita soihtuja. Kallis ja joskus hankala hävittää.
Vanhentuneesta pyrotekniikasta pari vuotta sitten englantilainen katsastaja kieltäytyi kuulleensa mitään, ehkä turvallisuusasia. Tarkasti vain tuoreet. Itse olen henkilökohtaisesti nähnyt yhden pahan tuoreen kasvovamman, kun laskuvarjoraketti osui laukaisijan naamaan. En huomannut kysyä, oliko toimintahäiriö vanhentuneessa laitteessa ja luuliko uudenvuoden yönä suutariksi.
Säädökset ovat varmaankin maakohtaisia ja rannikkopurjehduksessa niiden tarpeellisuutta ja vanhenemista voisi kyllä harkita uudelleen. Tämän harkinnan voisi perustaa statistiikkaan. Kuinka paljon hätärakettien käyttöön perustuvia pelastustehtäviä on ollut, ja paljonko virhehälytyksiä?

Äänestä
  • Eikö 70 vuotta vanhat patit enää toimi täysin luotettavasti?
    Kuka olisi uskonut!

    Sen takia rakettien käyttöikä onkin kolme vuotta. 67 vuoden varmuusvara on ihan perusteltavissa.

    Äänestä

  • Mainittakoon nyt selvyyden vuoksi, että Suomessa ei ole mitään säädöksiä raketeista, soihduista tai merkkisavuista huviveneissä. Tarkoittaa, että mitään näistä ei tarvitse Suomen aluevesillä huviveneessä olla.

    Nykyiset pyrotekniset merkinantovälineet säilyvät täysin toimintakuntoisina vähintään 3-5 vuotta niihin merkityn vanhenemispäivän jälkeen, kunhan ne säilytetään kuivassa tilassa mahdollisimman tasaisessa lämpötilassa. Tyypillisen huviveneen sisätiloissa oleva kaappi tai lokero täyttää nämä vaatimukset hyvin.

    Minkä tahansa huviveneen voi mainiosti myös katsastaa luokkaan 4, jolloin pyroteknisiä välineitä ei tarvita lainkaan, tai luokkaan 3, jossa vaaditaan vain kaksi soihtua ja kaksi rakettia. Todellisuudessa vene on tietysti syytä katsastusluokasta huolimatta varustella käyttötarkoituksen ja -alueen mukaan.

    Äänestä

  • LakiEiVaadi kirjoitti:

    Mainittakoon nyt selvyyden vuoksi, että Suomessa ei ole mitään säädöksiä raketeista, soihduista tai merkkisavuista huviveneissä. Tarkoittaa, että mitään näistä ei tarvitse Suomen aluevesillä huviveneessä olla.

    Nykyiset pyrotekniset merkinantovälineet säilyvät täysin toimintakuntoisina vähintään 3-5 vuotta niihin merkityn vanhenemispäivän jälkeen, kunhan ne säilytetään kuivassa tilassa mahdollisimman tasaisessa lämpötilassa. Tyypillisen huviveneen sisätiloissa oleva kaappi tai lokero täyttää nämä vaatimukset hyvin.

    Minkä tahansa huviveneen voi mainiosti myös katsastaa luokkaan 4, jolloin pyroteknisiä välineitä ei tarvita lainkaan, tai luokkaan 3, jossa vaaditaan vain kaksi soihtua ja kaksi rakettia. Todellisuudessa vene on tietysti syytä katsastusluokasta huolimatta varustella käyttötarkoituksen ja -alueen mukaan.

    Luokassa 3 riittää nykyisin neljä soihtua eli raketteja ei tarvitse olla lainkaan.

    Tietääkseni nekään vakuutusyhtiöt, joilla on käytössä katsastusalennus, eivät anna sitä luokan 4 perusteella. Muutoin on kilpailemattoman veneen kannalta yhdentekevää, mihin luokkaan katsastaa. Oma näkemykseni on, että kolmosen varustelu on täysin riittävä koko Itämeren alueella (omanikin on kolmoseen katsastettu, joskin luokan ylittävänä varusteluna on VHF ja pelastuslautta).

    Äänestä

Noudatan näissä asioissa Suomen lakia ja omaa järkeä. Perälippuna pidän ylpeänä Suomen lippua.

Varsinkin pursiseurojen sisäänlämpiävä ilmapiiri saa voimaan pahoin.

Äänestä
  • Hyvä niin, sillä tunne on molemminpuolinen.

    Äänestä

2015 hätärakettiorgiat edessä

MUISTAKAA JUODA RIITTÄVÄSTI !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harmitusjaihmetys kirjoitti:

Noniin veneseuralaiset. Ensi vuonna katsastusmääräykset muuttuu ja raketit soihdut ovat voimassa vain niihin merkittyyn päivään saakka, eli 3 vuotta. Itseä harmittaa kun aiemmin olen saanut ammattikäytöstä poistetut raketit huvivenekäyttöön. Nyt täytyykin marssia kauppaan kolmen vuoden välein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu