Aspergerin syndrooma

Asperger yleensä lähtee luonnostumalla jalouden käsittämisestä, vai itselleen ja siinä samassa yhteydessä olevalla turvallisuusriskillä, kuten onnistumisen elämyksettömän ympäristön luomatta jättämisellä ja sen poissa-olemisella jotenkin vain vaarallisuuden väkivaltaa todistaakseen.

- Hei. Nämä ihmiset ovat aitoja!

Kokemus ja lause ovat tarkoitettuja todella oikeuteen, eikä terveydenhuoltoalalla ole mitään osuutta niiiden hiotamiseen, tai terveydenhuolto-ala ei ole tarkoitettu tähän yhteyteen hoitamisellaan. Alueelle ei saa luoda myöskään esittävää egoismia tahallisesti. Ja millä perusteella nuoren tytön tulisi liikkua täällä yksin, heidän saadakseen apua? Rakentava kokemus inhimilisyydestä ympäristönä ja osoitettuna ei ollut kovinkaan terveydelliseen lähtökohtaan ja siten tutkittuun tietoon perustuvaa tai tutkimuslähtökohtaisesti siinä ei saanut olla tutkittuna kenenkään alapäätä julkisesti ja julkeavasti mm. seksin ja tunteiden osalta, kuten inhimillisyys. Siten aivan vierasperäistä ja epätodellisuudesta tulevia ihmisiä omasta ympäristöstä huolehtimiseksi edellyttäen. En ymmärrä sellaista julkista halua, ettei halua huolehtia ympäristöstä itse, yksityis-elämän muodostamiseksi turvallisuudeksi. Tämä on käytäntönä sekä hoitona aivan älyttömän julkeva ja sen kaltaisen ihmisen pelkän sosiaalisuuden rakenteleminen, kuten ajanportin käyttäminen näin seksi-elämästä kopioidulla mallila ympäristön huolehtimiseen ja hyvinvoinnin turvaamiseksi läheisille sekavuustilan seurauksena, joka johtuu laiminlyömisestä ja oman todellisuuden luomisen pakottamisesta väärin opitusta kehon mallista, jota ei saa käyttää aidatun yhteiskunnan luomisesta, tai sen luomista ei edellytetä toisen ihmisen terveydestä. Se on sairasta!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ihmiskunta.Sinde kirjoitti:

Asperger yleensä lähtee luonnostumalla jalouden käsittämisestä, vai itselleen ja siinä samassa yhteydessä olevalla turvallisuusriskillä, kuten onnistumisen elämyksettömän ympäristön luomatta jättämisellä ja sen poissa-olemisella jotenkin vain vaarallisuuden väkivaltaa todistaakseen.

- Hei. Nämä ihmiset ovat aitoja!

Kokemus ja lause ovat tarkoitettuja todella oikeuteen, eikä terveydenhuoltoalalla ole mitään osuutta niiiden hiotamiseen, tai terveydenhuolto-ala ei ole tarkoitettu tähän yhteyteen hoitamisellaan. Alueelle ei saa luoda myöskään esittävää egoismia tahallisesti. Ja millä perusteella nuoren tytön tulisi liikkua täällä yksin, heidän saadakseen apua? Rakentava kokemus inhimilisyydestä ympäristönä ja osoitettuna ei ollut kovinkaan terveydelliseen lähtökohtaan ja siten tutkittuun tietoon perustuvaa tai tutkimuslähtökohtaisesti siinä ei saanut olla tutkittuna kenenkään alapäätä julkisesti ja julkeavasti mm. seksin ja tunteiden osalta, kuten inhimillisyys. Siten aivan vierasperäistä ja epätodellisuudesta tulevia ihmisiä omasta ympäristöstä huolehtimiseksi edellyttäen. En ymmärrä sellaista julkista halua, ettei halua huolehtia ympäristöstä itse, yksityis-elämän muodostamiseksi turvallisuudeksi. Tämä on käytäntönä sekä hoitona aivan älyttömän julkeva ja sen kaltaisen ihmisen pelkän sosiaalisuuden rakenteleminen, kuten ajanportin käyttäminen näin seksi-elämästä kopioidulla mallila ympäristön huolehtimiseen ja hyvinvoinnin turvaamiseksi läheisille sekavuustilan seurauksena, joka johtuu laiminlyömisestä ja oman todellisuuden luomisen pakottamisesta väärin opitusta kehon mallista, jota ei saa käyttää aidatun yhteiskunnan luomisesta, tai sen luomista ei edellytetä toisen ihmisen terveydestä. Se on sairasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu