Stora Ensolta ?

Stora Ensolta miljoonainvestointi kartonkitehtaalle

22.12.2015 14:53
Kuva: Jani Sourander
Inkeroisten kartonkitehtaalla valmistetaan muun muassa Tambrite-kartonkia, jota käytetään esimerkiksi elintarvikkeiden ja lääkkeiden pakkauksissa.

Stora Enso kertoi tiistaina merkittävästä investoinnista Inkeroisten kartonkitehtaalle. Kartonkikone 4:lle on asennettu uusi Valmetin kehittämä ja patentoima vesijäähdytteinen kalanteri.

— Inkeroisiin asennettu esikalanteri on tämän teknologian ensimmäinen teollinen sovellus, kertoo kartonkitehtaan johtaja Taisto Nevalainen.

Kyseessä on noin parin miljoonan euron investointi. Uudistettu tuotantolinja käynnistyi syyskuussa, ja se on saatu täyteen käyttöön syksyn aikana.

— Investointi on osa laadun ja kilpailukyvyn kehittämistä. Pienin askelin etenemme, kun isoja investointeja ei ole päästy tekemään. Tämä on selkeä askel erityisesti laadun kehittämisessä..

Kalanteri on konelinjan osa, jossa muokataan paperin tai kartongin paksuutta, karheutta tai kiiltoa.

Vesijäähdytyksen idea perustuu Nevalaisen mukaan jäähdyttämiseen ja kosteuden haihduttamiseen.

— Kartongin neliöpainoa pystytään vesijäähdytyksen laskemaan ja näin pakkaavalle teollisuudelle syntyy materiaalisäästöjä. Pienemmällä massalla saadaan riittävät laatuominaisuudet, Nevalainen sanoo.

Hän kuvailee saavutettavia energia- ja raaka-ainesäästöjä merkittäviksi. Prosenteissa puhutaan kenties parin prosentin painosäästöstä.

— Tuotanto on niin pitkälle viritettyä, että jo prosentti tai kaksi on iso säästö. Tämän investoinnin avulla säästöjä syntyy koko ketjuun.

Inkeroisten kartonkitehtaan kartonkikone 4:llä valmistetaan taivekartonkia kuluttajapakkauksiin, esimerkiksi lääke- ja elintarvikepakkauksiin.

Kimmo Kangas
5259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kotkamills investoi 160 miljoonaa uuteen kartonki koneeseen ni ei siin uusi kalanteri auta :(

Äänestä
  • jossainhan se kotkaan tuleva kalanteri on testattava.

    Äänestä

Summaankin laittovat 90 milj. viimesenä vuonna. Että taskurahoja.....

Äänestä

Kotkamills on yks hyttysen paska verrattuna Stora Ensoon. Mutta toki hyvä, että investoivat. UPM investoinnut 2000-luvulla Kymin tehtaaseen yli 900 miljoonaa euroa. Juuri valmistunut uusi kuivauskone ja nyt tehdään kolmatta arkkilinjaa ja sen jälkeen valmistuu kolmas foliolinja. Kotkamills on edelleenkin pieni tekijä markkinoilla.

Äänestä

Myyköön nuo paperikoneen ruppanat romuraudaksi niin saadaan ehkä siihen kartonkikoneeseen jotain muutakin. Kuoleva bisnes kirja/lehtipaperin teko

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lupavaa kirjoitti:

Stora Ensolta miljoonainvestointi kartonkitehtaalle

22.12.2015 14:53
Kuva: Jani Sourander
Inkeroisten kartonkitehtaalla valmistetaan muun muassa Tambrite-kartonkia, jota käytetään esimerkiksi elintarvikkeiden ja lääkkeiden pakkauksissa.
Inkeroisten kartonkitehtaalla valmistetaan muun muassa Tambrite-kartonkia, jota käytetään esimerkiksi elintarvikkeiden ja lääkkeiden pakkauksissa.
Stora Enso kertoi tiistaina merkittävästä investoinnista Inkeroisten kartonkitehtaalle. Kartonkikone 4:lle on asennettu uusi Valmetin kehittämä ja patentoima vesijäähdytteinen kalanteri.

— Inkeroisiin asennettu esikalanteri on tämän teknologian ensimmäinen teollinen sovellus, kertoo kartonkitehtaan johtaja Taisto Nevalainen.

Kyseessä on noin parin miljoonan euron investointi. Uudistettu tuotantolinja käynnistyi syyskuussa, ja se on saatu täyteen käyttöön syksyn aikana.

— Investointi on osa laadun ja kilpailukyvyn kehittämistä. Pienin askelin etenemme, kun isoja investointeja ei ole päästy tekemään. Tämä on selkeä askel erityisesti laadun kehittämisessä..

Kalanteri on konelinjan osa, jossa muokataan paperin tai kartongin paksuutta, karheutta tai kiiltoa.

Vesijäähdytyksen idea perustuu Nevalaisen mukaan jäähdyttämiseen ja kosteuden haihduttamiseen.

— Kartongin neliöpainoa pystytään vesijäähdytyksen laskemaan ja näin pakkaavalle teollisuudelle syntyy materiaalisäästöjä. Pienemmällä massalla saadaan riittävät laatuominaisuudet, Nevalainen sanoo.

Hän kuvailee saavutettavia energia- ja raaka-ainesäästöjä merkittäviksi. Prosenteissa puhutaan kenties parin prosentin painosäästöstä.

— Tuotanto on niin pitkälle viritettyä, että jo prosentti tai kaksi on iso säästö. Tämän investoinnin avulla säästöjä syntyy koko ketjuun.

Inkeroisten kartonkitehtaan kartonkikone 4:llä valmistetaan taivekartonkia kuluttajapakkauksiin, esimerkiksi lääke- ja elintarvikepakkauksiin.

Kimmo Kangas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu