Naisen perusturvallisuuden heikentäminen

olenko.rasisti

Pakolaistulva tai pitäisikö tälle keksiä oma termi, koska pakolaisia nämä ei ole, vaan aivan jotain muuta, aiheuttavat Saksan poliisille sellaisen työtaakan, että päivittäiseen poliisityöhön ei jää aikaa.
Poliisit tekevät jopa 12h työpäivää, eivätkä kykene enää suorittamaan ns rutiinitehtäviä, kuten liikenteen valvontaa tai lievien rikosten selvittelyä.
Raiskausyrityksiä vähätellään ja niistä poliisi ei ota vastaan ilmoituksia.
Raiskauksen uhreja myös syyllistetään suvakkien toimesta.
Suomen vastaus poliisin kiristyvään työtahtiin on sisäministeriön ohjeet eli käytännössä sensuuri. Euroopan arvot ollaan pikkuhiljaa tuhoamassa suvaitsevaisten päättäjien toimesta.

Kun sisäistä turvallisuutta heikennetään, on kyse ihmisen perusturvallisuuden heikentämisestä.

12

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • foto4you
    • poiiu

      Jouluna poliisilla pitää kiirettää kun suomipoika läimii naisiaan pataan.

    • Poliisit tekevät kentällä yleensä aina 12 h työpäivää. Tekivät jo ennenkin, tämä ei siis ole turvapaikanhakijoiden aikaansaannosta. Tutkinnassa on lyhyemmät työpäivät.

      • lapuanliitto

        Noinkohan olis? Käyppäs lukemassa taas uutiset niin se tieto kumoo tuon sinun "faktasi". Hyvää joulua kumminkin !


      • lapuanliitto kirjoitti:

        Noinkohan olis? Käyppäs lukemassa taas uutiset niin se tieto kumoo tuon sinun "faktasi". Hyvää joulua kumminkin !

        Kyllä nuo 12 tunnin työvuorot ovat olleet käytäntö aika kauan tai sitten mun ystäväni mies tekee varmaan jotain lisähommia työvuoronsa ohessa.


      • lapuanliitto
        Terveydenhoitoala kirjoitti:

        Kyllä nuo 12 tunnin työvuorot ovat olleet käytäntö aika kauan tai sitten mun ystäväni mies tekee varmaan jotain lisähommia työvuoronsa ohessa.

        Tarkoitin tuota lyhyempää työpäivää.


    • MaahanTunkeutuja

      Matu on hyvä termi

    • Akatvalittaa

      Aina nuo akat valittavat. Milloin mistäkin.

      • järkikäteen

        Ylivieskassa taas uusi raiskaus tapaus.Tummahipiäiset asialla.Näin he kiittävät avusta jonka ovat saaneet Suomen kansalta,raiskaamalla Suomalaisten lapsia ja nuoria naisia.


    • matujenhoito

      Ei ne ainakaan ole pakolaisia sillä pakolainen ei raiskaa ja eikä valita ruuasta. Puukkotarkastus Auvilaan, joko tehty?

    • Akkamaistavalitusta

      Aina valittamassa. Ei ole koskaan hyvin.

    • Perseturvallisuus

      Naisen perseturvallisuuden heikentäminen sen kun jatkuu.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      77
      1978
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      54
      1196
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      183
      1000
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      965
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      948
    10. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      93
      948
    Aihe